Miten tulevien sukupolvien käy?
Enkä nyt tarkoita mitään kukkahattu, hampputakki ja tuohikengät-tyylistä pelottelua siitä että luonto tuhoutuu ja jonain päivänä ei ole ampiaisia kiusaamassa lapsia tms.
Tai no melkein olen.
Verkkouutiset kertovat että kulunut talvi oli ennätyksellisen lämmin, ja samankaltaista al dente-talvea on luvassa seuraavallakin tarjoilukierroksella.
Ilmastonmuutos on toki paha, paha asia (minäkin olen TIETENKIN nähnyt The day after tomorrow'n), mutta minua huolestuttaa suurempi asia.
Mitä jos meidän lapsistamme tulee nyssöjä?
Ollaanpa nyt hetki rehellisiä. Me emme välttämättä ole mukava kansa.
Itse asiassa on hyvä että useampi vuosisata sitten ei ollut nykyisenkaltaista matkakirjallisuutta, jossa kaikki kansallisuudet ovat kivoja, mukavia, ystävällisiä ja hauskoja.
Suomalaiset olisivat luultavasti päättäneet lauantai-illan nousuhumalassa käydä valloittamassa "sinisilmäisten, vaaleahiuksisten ja ennen kaikkea ystävällisten ihmisten maan" (ihan mikä tahansa muu maa, missä tahansa ilmansuunnassa meistä), ihan vaan piruuttaan.
(Itse asiassa jostain ihmeen syystä väheksytyn teorian mukaan Ruotsi valloitti aikoinaan Suomen kun kaikki nukkuivat krapulaa sunnuntai-aamuna.
Tapahtuneen jälkeen kukaan ei oikein jaksanut ajaa ruotsalaisia pois darrassa, ja lopulta kaikkeen paitsi jääpuikkoon ruumiinaukoissa (se sulaa pois) tottuu.)
Mikä tämän kaiken on aikaansaanut?
Monikin asia, mutta ennen kaikkea pakkanen.
Pakkanen kouli luonnettamme.
Meistä tuli vähäpuheisiä, kylmänoloisia ja joka säällä vähintään tuulipukuun pukeutuvia, koska eihän sitä koskaan tiedä milloin uusi jääkausi alkaa.
Ei-mukavuus ja tuulipuku on meidän brändimme tässä muuten ah-niin-helposti-lähestyttävien-ihmisten-maailmassa.
Jos pakkanen otetaan meiltä pois, mitä seuraavista sukupolvista tulee?
Brändittömiä julmassa, markkinatalouden termien hallitsemassa maailmassa.
Vielä pahempaa, heistä tulee kuitenkin tanskalaisia.
Siksipä on ryhdyttävä radikaaleihin toimenpiteisiin.
Ei, me emme ala suojelemaan luontoa ja yritä vähentää ilmastonmuutosta, me tarvitsemme nopeita liikkeitä.
Neuvo löytyy Saksasta.
Lähetetään koko konkkaronkka Siperiaan muutamaksi kuukaudeksi joka vuosi.
Amnesty International ja muutama muu pikkutaho ei saattaisi innostua tuollaisesta, mutta nyt on kyseessä kansallinen luonteenlaatumme.
Miten ihmeessä tulevaisuuden sukupolvet muutoin voisivat kokea sen riemun, jonka kokee vain hän, joka on hiihtänyt umpihangessa viisi kilometriä susien ulvoessa korvan juuressa ja pääsee lopulta istumaan koulussa 8 tuntia.
Ja huomenna sama juttu uudestaan.
Kyllähän lapset voivat vihata meitä tämän jälkeen, mutta sehän vaan kuuluu suomalaiseen perusluonteeseen.
perjantai 29. helmikuuta 2008
torstai 28. helmikuuta 2008
Tekotaiteellista blo**aamista taas vaihteeksi
Kuuli hän bloggaamisesta,
asioiden julkiruotimisesta.
Yhtään kiveä ei jätetty kääntämättä,
Mikään aihe jäänyt ei käsittelemättä.
"Aikanani haastoin minäkin,
kerroin asioitani muillekin.
Vaan salaisuudet, ne pidin
ja mieleni lukkojen taakse kätkin.
Mikä ihmislapsen saa netissä huutamaan,
tuntemuksensa kaikille julkituomaan?
Sen nyt selvitän,
Sen varmuudella tiedän."
Alkoi uurastus ja puhina,
näppäimistön nakutus ja nettisivujen suhina.
Vaan ei auennut blogien merkitys,
ja mieleen hiipi epäilys.
"Liekö näillä oikeastaan mitään tekemistä,
muuta kuin lukijoiden ajanviemistä.
Kuten ihmisten elämän tarkoitus,
on näidenkin ikävän karkoitus."
Mutta ihmismieli on pettävä,
vangitsee ja vartioi se yksin itseä.
Kerran sinne ajatus eksynyt,
tuomittu jäämään on se nyt.
Ei voinut hän antaa asian olla,
päästää irti suosiolla.
Kaihertamaan jäi ajatus häntä,
kiduttaa se, eikä irti päästä.
"Mutta täytyy tässä olla jotain takana,
muutakin kuin liika vapaa-aika.
En saata uskoa että viihdettä vain,
on takana oltava jonkin lain.
Jokin kaiken tämän aikaansaa,
kirjoittamaan pakottaa.
Sen vielä keksin,
kunhan mietin ensin."
Jää häneltä työ,
menee päivä, menee yö.
Bloggaaminen mysteerinsä salaa,
tarvitaan siis lisää aikaa.
Jäävät häneltä omaiset,
aikaa vievät loiset.
Milloin heitä tarvitsee,
sellainen joka saloja ratkaisee?
Ei kuitenkaan edisty asia,
ajatus kulkee kuin suossa.
Kunnes koittaa oivalluksen hetki,
avaimen ratkaisuun kun keksi.
"Luulin, on vain tie E8,
liikennettä siellä aina ruuhkaksi.
Mutta sehän onkin sitä itseään,
tie bloggaamisen perimpään.
Matemaattinen kuvio,
mukana Lie-joukkio.
Kaiken mahdollisen syy sillä selvitetään,
joten myös blogien salat esille levitetään."
Kuluu aikaa, kohta aikoja
ei hänestä vain kuulla.
Huolestuneet menevät vierailulle,
katsomaan mitä kuuluu hänelle.
Vaan ei enää hän, vaan se,
enemmänkin eläin, tai mikä lie.
Mielipuolisuus huokuu,
keho huojuu.
Vain tahto on yhä voimissaan,
järkkymätön ja katse kohteessaan.
Tavoite yhä on sama:
bloggaamisen syy on ratkaistava.
"Houkat ja heikot poistukaa,
työni tehdä antakaa!
Blogien viisasten kiven vielä löydän,
tarkoitusperän kaikki ällikällä lyövän!"
Pienet tragediat ihmiskuntaa riivaa,
ne huomaamatta jäävät, mutta meitä ne piinaa.
Loppu joka aina kohdataan,
surun usein tuo mukanaan.
Löydettiin hänet keskeltä paperien,
aivan kuin vielä blogia lukien.
Mieli kesti, keho ei,
lopulta rasitus voiton vei.
Selvisikö salaisuus koskaan,
tapahtuiko kaikki turhaan?
Pienet tragediat, kerrottiin jo,
ovat usein ihmisen kohtalo.
Vain sana jäi, eikä siitä ratkea,
onko se kysymys, vai jonkin alkua.
Ratkaiskaa te, se teille voi selvitä,
sana on yksinkertaisuudessaan: "Minä".
Hyvää kalevalanpäivää kaikille!
asioiden julkiruotimisesta.
Yhtään kiveä ei jätetty kääntämättä,
Mikään aihe jäänyt ei käsittelemättä.
"Aikanani haastoin minäkin,
kerroin asioitani muillekin.
Vaan salaisuudet, ne pidin
ja mieleni lukkojen taakse kätkin.
Mikä ihmislapsen saa netissä huutamaan,
tuntemuksensa kaikille julkituomaan?
Sen nyt selvitän,
Sen varmuudella tiedän."
Alkoi uurastus ja puhina,
näppäimistön nakutus ja nettisivujen suhina.
Vaan ei auennut blogien merkitys,
ja mieleen hiipi epäilys.
"Liekö näillä oikeastaan mitään tekemistä,
muuta kuin lukijoiden ajanviemistä.
Kuten ihmisten elämän tarkoitus,
on näidenkin ikävän karkoitus."
Mutta ihmismieli on pettävä,
vangitsee ja vartioi se yksin itseä.
Kerran sinne ajatus eksynyt,
tuomittu jäämään on se nyt.
Ei voinut hän antaa asian olla,
päästää irti suosiolla.
Kaihertamaan jäi ajatus häntä,
kiduttaa se, eikä irti päästä.
"Mutta täytyy tässä olla jotain takana,
muutakin kuin liika vapaa-aika.
En saata uskoa että viihdettä vain,
on takana oltava jonkin lain.
Jokin kaiken tämän aikaansaa,
kirjoittamaan pakottaa.
Sen vielä keksin,
kunhan mietin ensin."
Jää häneltä työ,
menee päivä, menee yö.
Bloggaaminen mysteerinsä salaa,
tarvitaan siis lisää aikaa.
Jäävät häneltä omaiset,
aikaa vievät loiset.
Milloin heitä tarvitsee,
sellainen joka saloja ratkaisee?
Ei kuitenkaan edisty asia,
ajatus kulkee kuin suossa.
Kunnes koittaa oivalluksen hetki,
avaimen ratkaisuun kun keksi.
"Luulin, on vain tie E8,
liikennettä siellä aina ruuhkaksi.
Mutta sehän onkin sitä itseään,
tie bloggaamisen perimpään.
Matemaattinen kuvio,
mukana Lie-joukkio.
Kaiken mahdollisen syy sillä selvitetään,
joten myös blogien salat esille levitetään."
Kuluu aikaa, kohta aikoja
ei hänestä vain kuulla.
Huolestuneet menevät vierailulle,
katsomaan mitä kuuluu hänelle.
Vaan ei enää hän, vaan se,
enemmänkin eläin, tai mikä lie.
Mielipuolisuus huokuu,
keho huojuu.
Vain tahto on yhä voimissaan,
järkkymätön ja katse kohteessaan.
Tavoite yhä on sama:
bloggaamisen syy on ratkaistava.
"Houkat ja heikot poistukaa,
työni tehdä antakaa!
Blogien viisasten kiven vielä löydän,
tarkoitusperän kaikki ällikällä lyövän!"
Pienet tragediat ihmiskuntaa riivaa,
ne huomaamatta jäävät, mutta meitä ne piinaa.
Loppu joka aina kohdataan,
surun usein tuo mukanaan.
Löydettiin hänet keskeltä paperien,
aivan kuin vielä blogia lukien.
Mieli kesti, keho ei,
lopulta rasitus voiton vei.
Selvisikö salaisuus koskaan,
tapahtuiko kaikki turhaan?
Pienet tragediat, kerrottiin jo,
ovat usein ihmisen kohtalo.
Vain sana jäi, eikä siitä ratkea,
onko se kysymys, vai jonkin alkua.
Ratkaiskaa te, se teille voi selvitä,
sana on yksinkertaisuudessaan: "Minä".
Hyvää kalevalanpäivää kaikille!
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
Fyysinen bloggaaminen
(Ihan vaan tiedoksi niille, jotka ovat uhranneet ihmiskehon osiaan ja/tai oikeinlukutaitonsa suuremman tarkoitusperän, tai perän, vuoksi: fyysisestä bloKKaamisesta löytyy tietoa vaikka täältä.)
Bloggaamisesta puuttuu yksi tärkeä ominaisuus.
Kontakti.
Kyllä, kyllä, hyvän bloggaajan ja lukijan välille voi kasvaa syvä yhteys, jopa suoranainen kontakti blaa blaa blaa sekä sateenkaari tatuoituina yksisarvisella ratsastavan Prinssi Urhean hauikseen ja muuta 90-lukulaista pehmohössötystä.
Minä puhunkin fyysisestä kontaktista à la 2000-luku.
Jos joku on halunnut esitellä blogissaan sitä, kun tutustuttaa taas herra pään herra seinään, siitä on korkeintaan voinut esitellä kuvagalleriassa.
Jos joku on halunnut selittää miksi tämä kahden titaanin kohtaaminen oli välttämätöntä järjenhippusen vuoksi, sitä on voinut esitellä tekstissä.
Mitä jos saisimmekin mukaan oikean fyysisen elementin?
Nyt se on askeleen lähempänä.
Ensinnäkin markkinoille ollaan tuomassa ensi jouluksi Emotiv-yhtiön päähine.
Sen avulla pelaajien on teoriassa mahdollista ohjata pelihahmoa pelissä tai liikutella esineitä tietokoneen ruudulla, pelkästään ajattelemalla sitä.
Tämä kaikki siis teoriassa, sillä laite on vielä kehityksen tarpeessa ainakin uutisjuttujen perusteella. Mutta se on tärkeä suunnannäyttäjä siinä, kuinka tietokonetta voidaan hallita muutenkin kuin esim. käsillä.
Päähineestä voitaisiin tehdä bloginlukijoille oma versio.
Kun he haluaisivat purkaa ketutustaan, päähine havaitsisi tämän ja hakisi netistä blogin joka on merkitty "ketutuksen purkuun".
Näin jokaiseen tunnetilaan olisi sopiva blogi, ja aikaa ei menisi turhaan surffailuun.
Ongelmia syntyisi korkeintaan silloin, kun olotila olisi enemmän "emmä oikein tiiä" kuin "ketuttaa, maailma on paha paikka, kunpa suklaajäätelö oikeasti olisi terveysruokaa ja World of Warcraft olisi osa oikeaa maailmaa."
Entäs sitten oikeasti fyysinen puoli eli oikeat tuntemukset kehossa?
Siihenkin on ratkaisu.
Wired-lehti esittelee tulevaisuuden peli-innovaationa Force feedback vest-liivin.
Alunperin liivi kehiteltiin lääketieteelliseen käyttöön, mutta pian mm. armeija havaitsi sen edut.
Liivi yksinkertaisesti pystyy antamaan tuntemuksen siitä, mitä ruudulla tapahtuu. Jos tietokonehahmoa ammutaan kylkeen, liivin ylläpitäjä saa riippuen asetuksista joko lievän tuntemuksen kylkeensä tai sitten kunnon shokin.
Ja kyllä, sen voi tilata pelinautintoa lisäämään.
Miten tämä sitten palvelisi blogimaailmaa?
Noh, se ei välttämättä vielä tässä vaiheessa pystyisi kuvastamaan sitä tuskaa kun joku repii sydämen rinnastasi ja esittelee sitä sinulle, mutta veikkaan että se on tulossa versio 2.0 HC-editionissa.
Tällä hetkellä se kuitenkin voisi sopia siihen, kun kuvastetaan kuinka kaikki puukottavat selkään, ja maailma potkii kylkiin.
Eikä unohdeta...miten tämän sanoisi...erokseen keskittyvää bloggaamista, joka saattaisi todella hyötyä verkon yli tapahtuvasta koskettamisesta.
Niitä aikoja odotellessa voitte siis vain kuvitella miltä tuntuu, kun työpaikalla ei ole kolmeen päivää ollut kahvinkeitintä.
Bloggaamisesta puuttuu yksi tärkeä ominaisuus.
Kontakti.
Kyllä, kyllä, hyvän bloggaajan ja lukijan välille voi kasvaa syvä yhteys, jopa suoranainen kontakti blaa blaa blaa sekä sateenkaari tatuoituina yksisarvisella ratsastavan Prinssi Urhean hauikseen ja muuta 90-lukulaista pehmohössötystä.
Minä puhunkin fyysisestä kontaktista à la 2000-luku.
Jos joku on halunnut esitellä blogissaan sitä, kun tutustuttaa taas herra pään herra seinään, siitä on korkeintaan voinut esitellä kuvagalleriassa.
Jos joku on halunnut selittää miksi tämä kahden titaanin kohtaaminen oli välttämätöntä järjenhippusen vuoksi, sitä on voinut esitellä tekstissä.
Mitä jos saisimmekin mukaan oikean fyysisen elementin?
Nyt se on askeleen lähempänä.
Ensinnäkin markkinoille ollaan tuomassa ensi jouluksi Emotiv-yhtiön päähine.
Sen avulla pelaajien on teoriassa mahdollista ohjata pelihahmoa pelissä tai liikutella esineitä tietokoneen ruudulla, pelkästään ajattelemalla sitä.
Tämä kaikki siis teoriassa, sillä laite on vielä kehityksen tarpeessa ainakin uutisjuttujen perusteella. Mutta se on tärkeä suunnannäyttäjä siinä, kuinka tietokonetta voidaan hallita muutenkin kuin esim. käsillä.
Päähineestä voitaisiin tehdä bloginlukijoille oma versio.
Kun he haluaisivat purkaa ketutustaan, päähine havaitsisi tämän ja hakisi netistä blogin joka on merkitty "ketutuksen purkuun".
Näin jokaiseen tunnetilaan olisi sopiva blogi, ja aikaa ei menisi turhaan surffailuun.
Ongelmia syntyisi korkeintaan silloin, kun olotila olisi enemmän "emmä oikein tiiä" kuin "ketuttaa, maailma on paha paikka, kunpa suklaajäätelö oikeasti olisi terveysruokaa ja World of Warcraft olisi osa oikeaa maailmaa."
Entäs sitten oikeasti fyysinen puoli eli oikeat tuntemukset kehossa?
Siihenkin on ratkaisu.
Wired-lehti esittelee tulevaisuuden peli-innovaationa Force feedback vest-liivin.
Alunperin liivi kehiteltiin lääketieteelliseen käyttöön, mutta pian mm. armeija havaitsi sen edut.
Liivi yksinkertaisesti pystyy antamaan tuntemuksen siitä, mitä ruudulla tapahtuu. Jos tietokonehahmoa ammutaan kylkeen, liivin ylläpitäjä saa riippuen asetuksista joko lievän tuntemuksen kylkeensä tai sitten kunnon shokin.
Ja kyllä, sen voi tilata pelinautintoa lisäämään.
Miten tämä sitten palvelisi blogimaailmaa?
Noh, se ei välttämättä vielä tässä vaiheessa pystyisi kuvastamaan sitä tuskaa kun joku repii sydämen rinnastasi ja esittelee sitä sinulle, mutta veikkaan että se on tulossa versio 2.0 HC-editionissa.
Tällä hetkellä se kuitenkin voisi sopia siihen, kun kuvastetaan kuinka kaikki puukottavat selkään, ja maailma potkii kylkiin.
Eikä unohdeta...miten tämän sanoisi...erokseen keskittyvää bloggaamista, joka saattaisi todella hyötyä verkon yli tapahtuvasta koskettamisesta.
Niitä aikoja odotellessa voitte siis vain kuvitella miltä tuntuu, kun työpaikalla ei ole kolmeen päivää ollut kahvinkeitintä.
tiistai 26. helmikuuta 2008
Tässä blogimerkinnässä on seksiä
Meidän täytyy ottaa käyttöön aikuisiän järjestely-avioliitot.
Ennen kuin ryhdytte pohtimaan kummalle puolelle 1800-luvulle jäänyttä sovinisti/sika-anatomiaani tulette potkimaan maihinnousukengillänne, kuunnelkaa hetki.
Ihmisluonteessa on jonkin sortin valmistusvirhe.
En tiedä tuliko se pakkaus- vai suunnitteluvaiheessa, mutta se aiheuttaa kuitenkin ongelmia.
Ihmiset kokevat viehtymystä itseään erilaisempaa kohtaan.
Henkilöt jotka puhuvat perunoista kokevat jostain syystä sellaiset tyypit, jotka höpisevät aina "multaomenoista", todella kiehtovina.
Farscape-sarjaa katsoneet pitävät Star Trek-faneja nörtteinä, mutta kuitenkin jotenkin hengenheimolaisina.
Nyrkillä tapettavan näköiset miehenpuolikkaat tahtovat tietää kaiken pienen kerrostalon kokoisista lihansyöjä-dinosauruksista.
Naiset jotka eivät vahingoittaisi kärpästäkään, kirjoittelevat rakkauskirjeitä sarjamurhaajille.
(Kyllä, myös me miehet haksahdamme tähän. Me kuitenkin saimme, emme enemmän tervettä järkeä, vaan vähemmän hoitoviettiä.
Jos siis tyttöystävämme ulvoo kuulle ja pukeutuu aina täysmustaan, mutta hän paljastuukin emo:ksi, me pyydämme häntä odottamaan JUURI SIINÄ, ME KÄYMME OSTAMASSA TUPAKKAA.
Toinen vaihtoehto on että kyseessä on oikeasti "kuuletko ääniä, joita muut eivät kuule"-testit vältellyt mielipuoli.
Me kuitenkin suostumme kestämään tätä, sillä luvassa on useimmiten tällaisissa tapauksissa villiapinoidenkin kadehtimaa puolieläimellistä seksiä, jonka kliimaksissa vartaloidenne ollessa ihmiseritteistä liimautuneena kuin yhdeksi et tiedä enää huudatko tuskasta vai nautinnosta.
(jep, wanha totuus: jos et tiedä mitä teet tippuville blogin lukijaluvuille, kirjoita seksistä. Huonosti.)
Tai siis kestämme kunnes emme jaksaa enää herätä kesken yötä siihen, että kumppani pitää rambo-puukko kurkulla ja sanoo "Ishtar käski kysyä oletko valmis kuolemaan rakkauden vuoksi?"
Okei, oikeastaan meidän tilanteemme ei poikkea mitenkään naisista.)
Ongelmia syntyykin siitä, että tämän erilaisuuden tulee olla oikealla tavalla erilaista.
Väärällä tavalla erilaista on se, kun joku kertoo sinulle todella päteviä pörssivinkkejä, ja joka toisessa lauseessa kertoo kuinka sinun tulee kerätä omaisuutta sitä päivää varten Atlantikset pojat nousevat taas.
Oikealla tavalla erilaista on se, että joku osaa potkia kumipalloa paremmin kuin muut.
Eläimillä kaikki on helpompaa.
Niillä on tietyt vaistot ja reaktiot, joiden mukaan ne toimivat.
Nälkä -> syödään.
Väsyttää -> nukutaan.
Kiima-aika-> paritellaan.
Omituisen näköinen tyyppi, joka heiluttaa kävelykeppiään oraville ja kyyhkysille, ja kiroilee näille käsittämättömyyksiä, ei itse asiassa ole avohoidossa.
Hän on käytännöllisen filosofian professori, jonka väitöskirja "Schopenhauerilaisen filosofian lauseiden välistä lukematta jääneet Hegeliläiset ajatukset" aiheutti suuren kohun käytännöllisen filosofian opiskelijoiden parissa.
Ikävä kyllä transendentaallinen idealismi absoluuttisen hengen puristuksessa ei oikein voinut kilpailla niiden kanssa, joilla oli moottoripyörä.
Tietenkin kattilassakin on vikaa. Vastakkaisella sukuopuolella EI todennäköisesti ole tarjota samaa kuin teorialle siitä kuinka imeytyminen ja Gibbs julistavat moninaisuutta ferromagneettisille Ashkin-Teller-malleille kun Z²
(Paitsi tietenkin kun k.o teorian tekijä on tämän näköinen. Ihan oikeasti se on Danica Mckellar)
Siksi uhkana on se, että Suomessa on tulevaisuudessa enemmän sellaisia, jotka osaavat potkia palloa ja kirjoittelevat vangeille, kuin sellaisia jotka osaisivat ratkaista paljonko on 2+2.
Sen vuoksi me tarvitsemme aikuisiän järjestelyavioliittoja.
Luulisi että jääkiekkoilijoilta liikenee muutama malli myös tekniikan ylioppilaille.
Voihan se tuntua raa'alta molemmista osapuolista, mutta sovitaan että suljette suunne, korvanne, silmänne ja mahdollisimman paljon lopuista aisteista ja ajattelette Suomea.
Ennen kuin ryhdytte pohtimaan kummalle puolelle 1800-luvulle jäänyttä sovinisti/sika-anatomiaani tulette potkimaan maihinnousukengillänne, kuunnelkaa hetki.
Ihmisluonteessa on jonkin sortin valmistusvirhe.
En tiedä tuliko se pakkaus- vai suunnitteluvaiheessa, mutta se aiheuttaa kuitenkin ongelmia.
Ihmiset kokevat viehtymystä itseään erilaisempaa kohtaan.
Henkilöt jotka puhuvat perunoista kokevat jostain syystä sellaiset tyypit, jotka höpisevät aina "multaomenoista", todella kiehtovina.
Farscape-sarjaa katsoneet pitävät Star Trek-faneja nörtteinä, mutta kuitenkin jotenkin hengenheimolaisina.
Nyrkillä tapettavan näköiset miehenpuolikkaat tahtovat tietää kaiken pienen kerrostalon kokoisista lihansyöjä-dinosauruksista.
Naiset jotka eivät vahingoittaisi kärpästäkään, kirjoittelevat rakkauskirjeitä sarjamurhaajille.
(Kyllä, myös me miehet haksahdamme tähän. Me kuitenkin saimme, emme enemmän tervettä järkeä, vaan vähemmän hoitoviettiä.
Jos siis tyttöystävämme ulvoo kuulle ja pukeutuu aina täysmustaan, mutta hän paljastuukin emo:ksi, me pyydämme häntä odottamaan JUURI SIINÄ, ME KÄYMME OSTAMASSA TUPAKKAA.
Toinen vaihtoehto on että kyseessä on oikeasti "kuuletko ääniä, joita muut eivät kuule"-testit vältellyt mielipuoli.
Me kuitenkin suostumme kestämään tätä, sillä luvassa on useimmiten tällaisissa tapauksissa villiapinoidenkin kadehtimaa puolieläimellistä seksiä, jonka kliimaksissa vartaloidenne ollessa ihmiseritteistä liimautuneena kuin yhdeksi et tiedä enää huudatko tuskasta vai nautinnosta.
(jep, wanha totuus: jos et tiedä mitä teet tippuville blogin lukijaluvuille, kirjoita seksistä. Huonosti.)
Tai siis kestämme kunnes emme jaksaa enää herätä kesken yötä siihen, että kumppani pitää rambo-puukko kurkulla ja sanoo "Ishtar käski kysyä oletko valmis kuolemaan rakkauden vuoksi?"
Okei, oikeastaan meidän tilanteemme ei poikkea mitenkään naisista.)
Ongelmia syntyykin siitä, että tämän erilaisuuden tulee olla oikealla tavalla erilaista.
Väärällä tavalla erilaista on se, kun joku kertoo sinulle todella päteviä pörssivinkkejä, ja joka toisessa lauseessa kertoo kuinka sinun tulee kerätä omaisuutta sitä päivää varten Atlantikset pojat nousevat taas.
Oikealla tavalla erilaista on se, että joku osaa potkia kumipalloa paremmin kuin muut.
Eläimillä kaikki on helpompaa.
Niillä on tietyt vaistot ja reaktiot, joiden mukaan ne toimivat.
Nälkä -> syödään.
Väsyttää -> nukutaan.
Kiima-aika-> paritellaan.
Omituisen näköinen tyyppi, joka heiluttaa kävelykeppiään oraville ja kyyhkysille, ja kiroilee näille käsittämättömyyksiä, ei itse asiassa ole avohoidossa.
Hän on käytännöllisen filosofian professori, jonka väitöskirja "Schopenhauerilaisen filosofian lauseiden välistä lukematta jääneet Hegeliläiset ajatukset" aiheutti suuren kohun käytännöllisen filosofian opiskelijoiden parissa.
Ikävä kyllä transendentaallinen idealismi absoluuttisen hengen puristuksessa ei oikein voinut kilpailla niiden kanssa, joilla oli moottoripyörä.
Tietenkin kattilassakin on vikaa. Vastakkaisella sukuopuolella EI todennäköisesti ole tarjota samaa kuin teorialle siitä kuinka imeytyminen ja Gibbs julistavat moninaisuutta ferromagneettisille Ashkin-Teller-malleille kun Z²
(Paitsi tietenkin kun k.o teorian tekijä on tämän näköinen. Ihan oikeasti se on Danica Mckellar)
Siksi uhkana on se, että Suomessa on tulevaisuudessa enemmän sellaisia, jotka osaavat potkia palloa ja kirjoittelevat vangeille, kuin sellaisia jotka osaisivat ratkaista paljonko on 2+2.
Sen vuoksi me tarvitsemme aikuisiän järjestelyavioliittoja.
Luulisi että jääkiekkoilijoilta liikenee muutama malli myös tekniikan ylioppilaille.
Voihan se tuntua raa'alta molemmista osapuolista, mutta sovitaan että suljette suunne, korvanne, silmänne ja mahdollisimman paljon lopuista aisteista ja ajattelette Suomea.
maanantai 25. helmikuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXVII
Meillä ei ole kahvia.
En kykene kuvailemaan tunteitani tällä hetkellä.
Meillä ei nimittäin ole kahvia.
En ole ihan varma moneltako ensimmäinen kahvila aukeaa.
Meillä nimittäin ei ole kahvia.
Miksi meillä ei ole ole kahvia?
Koska ilmeisesti perjantaina joku meni SIIVOAMAAN kahvinkeittimen.
Siksi meillä ei ole kahvia.
Kukaan kahvinystävä ei siivoa kahvinkeitintään.
Niin kuin makuuhuoneen isoäidin yöpöydässä tulee olla madonreikiä, ajan tuoma patinaa, ja sen päällä tehdyistä kokeiluista "asioiden piristämiseksi" syntyneitä kulumavammoja, kahvinkeittimessä pitää olla arpia.
Joku muuten mainitsin että meillä ei ole kahvia?
Koko kahvinkeittimen putkiston pointti on se, että se kerää itseensä nukkaa, kahvinpapuja, kuolleita pieneläimiä, sekalaisia ihmiseritteita ja jotain mikä voidaan määritellä vain termillä "kokemus".
Näistä syntyy aromi, joka voi olla lähtöisin vain siitä kun on nähty jotain muutakin kuin saludoa ja tv-mainoksia käsityöläisistä.
Ei sitä saa viedä pois. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että EI OLE KAHVIA.
:Huokaus:
Käyn hakemassa kaakaota. Jos suljen silmäni, ja...no nyt minua itkettää.
En kykene kuvailemaan tunteitani tällä hetkellä.
Meillä ei nimittäin ole kahvia.
En ole ihan varma moneltako ensimmäinen kahvila aukeaa.
Meillä nimittäin ei ole kahvia.
Miksi meillä ei ole ole kahvia?
Koska ilmeisesti perjantaina joku meni SIIVOAMAAN kahvinkeittimen.
Siksi meillä ei ole kahvia.
Kukaan kahvinystävä ei siivoa kahvinkeitintään.
Niin kuin makuuhuoneen isoäidin yöpöydässä tulee olla madonreikiä, ajan tuoma patinaa, ja sen päällä tehdyistä kokeiluista "asioiden piristämiseksi" syntyneitä kulumavammoja, kahvinkeittimessä pitää olla arpia.
Joku muuten mainitsin että meillä ei ole kahvia?
Koko kahvinkeittimen putkiston pointti on se, että se kerää itseensä nukkaa, kahvinpapuja, kuolleita pieneläimiä, sekalaisia ihmiseritteita ja jotain mikä voidaan määritellä vain termillä "kokemus".
Näistä syntyy aromi, joka voi olla lähtöisin vain siitä kun on nähty jotain muutakin kuin saludoa ja tv-mainoksia käsityöläisistä.
Ei sitä saa viedä pois. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että EI OLE KAHVIA.
:Huokaus:
Käyn hakemassa kaakaota. Jos suljen silmäni, ja...no nyt minua itkettää.
perjantai 22. helmikuuta 2008
Maailma kahvikupissa
(Tarkennuksena otsikkoon: se ei viittaa mitenkään siihen, että minulla olisi kahvikupissani maailma. Nuori, kehittyvä universumi on turvassa lasipurkissa, jota säilytän kylmävarastossani.)
Maailmanmuutosten hallinta on aika hitsin vaikeaa.
Perhosen siivenisku Amazonilla saa aikaan vehnänhinnan laskun maailman pörsseissä.
(Sana kaduilla kertoo erään pörssin palkkaamasta, taistelujen koulimista palkkasotilaista koostuvasta eliitti-iskuryhmästä. Näille annettiin aikoinaan vain yksi tehtävä: "tuokaa sen /&%¤"():n perhosen pää."
Kukaan ei ole kuullut heistä sen jälkeen kun he saivat ennakkopalkkionsa ja lähtivät matkaan.
Tästä pelästyneenä kukaan ei ole tämän jälkeen ollut niin tyhmänrohkea, että olisi lähettänyt ketään SITÄ perhosta vastaan.)
Jonkin sortin ennustamista on pyritty suorittamaan muuttujien ja tekijöiden avulla. Tässä on tietenkin onnistuttu tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta kaaos on vienyt voiton.
(Lyhennelmä tuon linkin takaa löytyvästä jutusta, ja selitys miksi säätiedotukset ovat mitä ovat: Edward Lorenz oli ensimmäisiä sääennusteiden tekijöitä. Hän havaitsi että meteorologien käyttämä tietokone pyöristi laskuissa luvut kolmeen desimaaliin.
Kun luvut pyöristettiin takaisin alkuperäisiin arvoihin, niiden tuottamat sääolosuhteet pitkällä tähtäimellä muuttuivat huomattavasti.
Tämä on yksi syy siihen miksi tarkkoja, pitkän ajan sääennusteita ei voida tällä hetkellä aikaansaada.)
Ihmiset ovat kuitenkin helpompia kuin korkeapaineet.
Psykologia perustuu periaatteessa siihen, että N määrä ihmisiä on toiminut tavalla Y, kun heitä on tökitty kepillä tarpeeksi kauan.
Näin ollen luulisi olevan helppoa keksiä yhteinen tekijä, jolla ihmisiä voitaisiin hallinnoida.
Hengittäminen, juominen ja nukkuminen ovat aika yleisiä tapoja kaikille hengissäoleville hiilipohjaisille elämänmuodoille.
Happi on aika huono asia säännöstelyä ajatellen, nukkuminen on yliarvostettua...juominen jää.
Mutta mikä voisi olla sellainen maaginen jumalten nektari, joka saisi aikaan haluamamme lopputuloksen, eli jonkinlaisen järjestyksen kaaokseen?
Kahvi.
Mitä jos kahvi julistettaisiin maailmanlaajuiseksi oletusjuomaksi?
Ensinnäkin sen taloudelliset vaikutukset olisivat huomattavat. Kahvi selviytyy aika karuissa olosuhteissakin, ja sitä on helppo viljellä.
Viime aikoina ongelmia ovat aiheuttaneet kahvinpapujen hinnanlasku, ja siten kahvintuottajien elintaso on myös kokenut laskun. Jos kaikki maailman ihmiset oppisivat juomaan kahvia, tähän tietenkin tulisi muutos.
Perustavaa laatua olevat tekijät olisivat kuitenkin etologisia.
Kahvinjuojien käyttäytymisessä on tietty kaava.
1. Vaihe: ennen kahvia
- Ärtynyt.
- Ilmaisee itseään alkukantaisilla murahduksilla.
- Lähestyttävä varoen.
2. Vaihe: kahvinjuonnin aikana
- Vähemmän ärtynyt.
- Ilmaisee itseään kaksi-tavuisilla sanoilla ja elehtien.
- Niin kauan kuin kukaan ei tule kahvin ja sen juojan väliin, kenelläkään ei ole hätää.
3. Vaihe: kahvinjuonnin jälkeen
- Normaali
- Ilmaisee itseään normaalitasollaan.
- Rakastaa maailmaa ja kaikkia siinä olijoita kofeiinin aiheuttaman huuman aikana.
4. Vaihe: kahvin aiheuttaman huuman loputtua
- Huomattavan ärtynyt
- Kykenee vain toistelemaan "kah-vi-a", uudelleen ja uudelleen
- On liian kiireinen imeskellessään suodatinpussia, että olisi vaaraksi kenellekään.
5. Vaihe: kahvin uudelleensaaminen
- Sama kuin 3. vaiheessa, mutta sillä poikkeuksella että on hiukan epäluuloisempi muita kohtaan, sillä nämä saattavat juoda hänen kahvinsa.
Kun nämä vaiheet tiedetään, on helpompi kontrolloida ihmisiä ja tietää milloin keskustella asioista.
Esim. rauhanneuvottelut kannattaisi ajoittaa jonnekin 2-3 vaiheiden tienoille.
Silloin se, kuka oikeastaan joukkomurhasi ketä/missä/milloin, on oikeastaan aika irrelevantti yksityiskohta sen rinnalla, kuinka pehmeä aromi mokassa on.
Kun kaikki maailman kansat toimisivat suunnilleen edellämainitun viiden vaiheen sykleissä, kaikki olisi huomattavasti helpompaa.
Tietenkin olisi joitain teetä juovia kansakuntia, jotka jouduttaisiin uudelleenkouluttamaan, mutta suuret muutokset ovat aina vaatineet uhrinsa.
Maailmanmuutosten hallinta on aika hitsin vaikeaa.
Perhosen siivenisku Amazonilla saa aikaan vehnänhinnan laskun maailman pörsseissä.
(Sana kaduilla kertoo erään pörssin palkkaamasta, taistelujen koulimista palkkasotilaista koostuvasta eliitti-iskuryhmästä. Näille annettiin aikoinaan vain yksi tehtävä: "tuokaa sen /&%¤"():n perhosen pää."
Kukaan ei ole kuullut heistä sen jälkeen kun he saivat ennakkopalkkionsa ja lähtivät matkaan.
Tästä pelästyneenä kukaan ei ole tämän jälkeen ollut niin tyhmänrohkea, että olisi lähettänyt ketään SITÄ perhosta vastaan.)
Jonkin sortin ennustamista on pyritty suorittamaan muuttujien ja tekijöiden avulla. Tässä on tietenkin onnistuttu tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta kaaos on vienyt voiton.
(Lyhennelmä tuon linkin takaa löytyvästä jutusta, ja selitys miksi säätiedotukset ovat mitä ovat: Edward Lorenz oli ensimmäisiä sääennusteiden tekijöitä. Hän havaitsi että meteorologien käyttämä tietokone pyöristi laskuissa luvut kolmeen desimaaliin.
Kun luvut pyöristettiin takaisin alkuperäisiin arvoihin, niiden tuottamat sääolosuhteet pitkällä tähtäimellä muuttuivat huomattavasti.
Tämä on yksi syy siihen miksi tarkkoja, pitkän ajan sääennusteita ei voida tällä hetkellä aikaansaada.)
Ihmiset ovat kuitenkin helpompia kuin korkeapaineet.
Psykologia perustuu periaatteessa siihen, että N määrä ihmisiä on toiminut tavalla Y, kun heitä on tökitty kepillä tarpeeksi kauan.
Näin ollen luulisi olevan helppoa keksiä yhteinen tekijä, jolla ihmisiä voitaisiin hallinnoida.
Hengittäminen, juominen ja nukkuminen ovat aika yleisiä tapoja kaikille hengissäoleville hiilipohjaisille elämänmuodoille.
Happi on aika huono asia säännöstelyä ajatellen, nukkuminen on yliarvostettua...juominen jää.
Mutta mikä voisi olla sellainen maaginen jumalten nektari, joka saisi aikaan haluamamme lopputuloksen, eli jonkinlaisen järjestyksen kaaokseen?
Kahvi.
Mitä jos kahvi julistettaisiin maailmanlaajuiseksi oletusjuomaksi?
Ensinnäkin sen taloudelliset vaikutukset olisivat huomattavat. Kahvi selviytyy aika karuissa olosuhteissakin, ja sitä on helppo viljellä.
Viime aikoina ongelmia ovat aiheuttaneet kahvinpapujen hinnanlasku, ja siten kahvintuottajien elintaso on myös kokenut laskun. Jos kaikki maailman ihmiset oppisivat juomaan kahvia, tähän tietenkin tulisi muutos.
Perustavaa laatua olevat tekijät olisivat kuitenkin etologisia.
Kahvinjuojien käyttäytymisessä on tietty kaava.
1. Vaihe: ennen kahvia
- Ärtynyt.
- Ilmaisee itseään alkukantaisilla murahduksilla.
- Lähestyttävä varoen.
2. Vaihe: kahvinjuonnin aikana
- Vähemmän ärtynyt.
- Ilmaisee itseään kaksi-tavuisilla sanoilla ja elehtien.
- Niin kauan kuin kukaan ei tule kahvin ja sen juojan väliin, kenelläkään ei ole hätää.
3. Vaihe: kahvinjuonnin jälkeen
- Normaali
- Ilmaisee itseään normaalitasollaan.
- Rakastaa maailmaa ja kaikkia siinä olijoita kofeiinin aiheuttaman huuman aikana.
4. Vaihe: kahvin aiheuttaman huuman loputtua
- Huomattavan ärtynyt
- Kykenee vain toistelemaan "kah-vi-a", uudelleen ja uudelleen
- On liian kiireinen imeskellessään suodatinpussia, että olisi vaaraksi kenellekään.
5. Vaihe: kahvin uudelleensaaminen
- Sama kuin 3. vaiheessa, mutta sillä poikkeuksella että on hiukan epäluuloisempi muita kohtaan, sillä nämä saattavat juoda hänen kahvinsa.
Kun nämä vaiheet tiedetään, on helpompi kontrolloida ihmisiä ja tietää milloin keskustella asioista.
Esim. rauhanneuvottelut kannattaisi ajoittaa jonnekin 2-3 vaiheiden tienoille.
Silloin se, kuka oikeastaan joukkomurhasi ketä/missä/milloin, on oikeastaan aika irrelevantti yksityiskohta sen rinnalla, kuinka pehmeä aromi mokassa on.
Kun kaikki maailman kansat toimisivat suunnilleen edellämainitun viiden vaiheen sykleissä, kaikki olisi huomattavasti helpompaa.
Tietenkin olisi joitain teetä juovia kansakuntia, jotka jouduttaisiin uudelleenkouluttamaan, mutta suuret muutokset ovat aina vaatineet uhrinsa.
torstai 21. helmikuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXVI
Minä en pidä saarnaamisesta sen enempää kuin tekään, joten pidetään tämä lyhyenä.
Enkä muuten pidä sitten viattomien vahingoittamisesta senkään vertaa.
Ministeri Suvi Lindèn on todennut 20.2 lähetyssä tiedotteessa mm.
"Viestintäministeri kummeksuu lapsipornon levittämisestä käytävän keskustelun sävyä. – Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena."
Hassua, minä kun luulin että me keskustelimme siitä, miksi poliisi sensuroi sensuurilistaa kritisoivan sivuston.
Lisäksi luulin että meidän piti puhua siitä, toimiiko tällainen sensuurilista edes ollenkaan.
Jos minä haluan epämääräistä materiaalia jostain, joko toimitan sen rajan yli esim. cd:inä tai kiintolevyllä tai sitten luon salaisen verkon nettiin.
Lisäksi viime tarkistuksen mukaan sensuurilistalla on 1047 sivustoa, joista 9 sisältää lapsipornoa. Mitä ne 1038 muuta siellä tekevät?
Mutta hei, lapsistaan huolehtivien äänest--- anteeksi, vanhempien ääni-- eikun sympatioita ei ole saatu turhia yksityiskohtia tai nyansseja julkisuudessa puimalla.
Ehkä olen kuitenkin väärässä. Ehkä meidän pitää uhrata jotain ---hyvänen aika, eihän kyseessä ole kuin muutama sivu miljoonien joukossa--- suojellaksemme heikoimpiamme.
Ehkä.
Lainatakseni Benjamin Franklinia:
"Ne meistä, jotka ovat valmiita luopumaan perustavaa laatua olevasta vapaudesta saadakseen tilapäistä turvallisuutta, eivät ansaitse vapautta tai turvallisuutta."
Enkä muuten pidä sitten viattomien vahingoittamisesta senkään vertaa.
Ministeri Suvi Lindèn on todennut 20.2 lähetyssä tiedotteessa mm.
"Viestintäministeri kummeksuu lapsipornon levittämisestä käytävän keskustelun sävyä. – Missään tapauksessa en voi hyväksyä sitä, että lapsipornon levittämisestä keskustellaan ikään kuin sananvapauden testaamisena."
Hassua, minä kun luulin että me keskustelimme siitä, miksi poliisi sensuroi sensuurilistaa kritisoivan sivuston.
Lisäksi luulin että meidän piti puhua siitä, toimiiko tällainen sensuurilista edes ollenkaan.
Jos minä haluan epämääräistä materiaalia jostain, joko toimitan sen rajan yli esim. cd:inä tai kiintolevyllä tai sitten luon salaisen verkon nettiin.
Lisäksi viime tarkistuksen mukaan sensuurilistalla on 1047 sivustoa, joista 9 sisältää lapsipornoa. Mitä ne 1038 muuta siellä tekevät?
Mutta hei, lapsistaan huolehtivien äänest--- anteeksi, vanhempien ääni-- eikun sympatioita ei ole saatu turhia yksityiskohtia tai nyansseja julkisuudessa puimalla.
Ehkä olen kuitenkin väärässä. Ehkä meidän pitää uhrata jotain ---hyvänen aika, eihän kyseessä ole kuin muutama sivu miljoonien joukossa--- suojellaksemme heikoimpiamme.
Ehkä.
Lainatakseni Benjamin Franklinia:
"Ne meistä, jotka ovat valmiita luopumaan perustavaa laatua olevasta vapaudesta saadakseen tilapäistä turvallisuutta, eivät ansaitse vapautta tai turvallisuutta."
keskiviikko 20. helmikuuta 2008
Imperiumin vastaisku - lupauksia, lupauksia...
Mitä jos maailmasta loppuvat pahikset?
Ollaanpa nyt rehellisiä, heitä ei ole kovinkaan paljoa.
Joko heitä on korjannut kuolema joko luonnostaan tai sitten sitä piti auttaa, tai sitten he vain jäävät eläkkeelle, tai sitten he "järkiintyvät" ja antavat demokratialle mahdollisuuden.
Fidel Castron eroilmoitus oli synkkä viesti kaikille pahisten tarvitsijoille.
Lohdutusta osin tuo se, että Castro luultavasti jää taustalle vaikuttamaan, ja uudesta johtajasta tulee jonkin sortin ihmiskäsinukke, mutta ei se silti tunnu samalta. Selkeät hallintosuhteet ovat tärkeitä pahisten tapauksissa.
Eikä edes aleta jostain Osama Bin Ladenista.
Ovathan ne videoterveiset sieltä luolasta aina yhtä kivoja pikantteja muistamisia, mutta kuten Foreign Policy-sivusto kertoo jutussaan The Top 10 stories you missed in 2007, Bin Ladenia ei oikeasti kannateta, ja hänen oma opettajansakin on hylännyt hänet.
Ainoat valonpilkut oikeastaan ovat mm. Myanmarin/Burman sotilasjuntta ja Zimbabwen presidentti Robert Mugabe.
Ääni luokan takaa kysyy miksi me tarvitsemme edes pahiksia?
Eikö olisi parempi jos kaikki olisivat hyviksiä?
Ensinnäkin, mistä ihmeestä James Bond-leffoihin sitten löydettäisiin tarpeeksi kovia vastustajia Bondille? Neuvostoliiton hajoaminen oli todella kova isku käsikirjoittajille.
Kaikki jotka ovat nähneet James Bond and licence to kill-leffan ovat varmaan samaa mieltä kanssani siitä, että joku hifanen huumeidenmyyjä ei tuohon hommaan riitä.
Toisekseen, ketä me sitten paheksuisimme?
Ihmisluontoon kuuluu (tahtoisin ainakin uskoa näin) pyrkimys yhteiseen hyvään.
Siinä ohessa pitää päästä paheksumaan niitä jotka eivät halua yhteistä hyvää.
Se on vähän niin kuin negatiivisten tunteiden ulostuomista hyväksytysti ihmisyyden wc:ssä.
Pahisten halveksuminen on hyväksytty tapa väheksyä muita ihmisiä. Äiti Teresan kuvan liimaaminen tikkataulun maalitauluksi on tietenkin hauskaa hetken aikaa, mutta sitten alkaa epäilyttämään.
Kokeilkaas samaa jonkin pahiksen naamalla; huomattavasti pitkäkestoisempaa.
Viimeisenä, jos meillä ei ole ketään yhteistä ulkopuolista vihollista, joka vie huomiomme, alamme keskittyä itseemme.
Miksi meidän oikeastaan pitää vihata ketään? Eikö kaikesta huolimatta olisi parempi jos kaikki olisivat ystäviä keskenään? Miksi minä juon tätä kahvia, vaikka se aiheuttaa närästystä? Eikö täällä pitäisi siivot---Katsokaa! Cobra Commander!
Hitto vie, Cobra Commander! Vielä me sinut kiinni saadaan!
Ollaanpa nyt rehellisiä, heitä ei ole kovinkaan paljoa.
Joko heitä on korjannut kuolema joko luonnostaan tai sitten sitä piti auttaa, tai sitten he vain jäävät eläkkeelle, tai sitten he "järkiintyvät" ja antavat demokratialle mahdollisuuden.
Fidel Castron eroilmoitus oli synkkä viesti kaikille pahisten tarvitsijoille.
Lohdutusta osin tuo se, että Castro luultavasti jää taustalle vaikuttamaan, ja uudesta johtajasta tulee jonkin sortin ihmiskäsinukke, mutta ei se silti tunnu samalta. Selkeät hallintosuhteet ovat tärkeitä pahisten tapauksissa.
Eikä edes aleta jostain Osama Bin Ladenista.
Ovathan ne videoterveiset sieltä luolasta aina yhtä kivoja pikantteja muistamisia, mutta kuten Foreign Policy-sivusto kertoo jutussaan The Top 10 stories you missed in 2007, Bin Ladenia ei oikeasti kannateta, ja hänen oma opettajansakin on hylännyt hänet.
Ainoat valonpilkut oikeastaan ovat mm. Myanmarin/Burman sotilasjuntta ja Zimbabwen presidentti Robert Mugabe.
Ääni luokan takaa kysyy miksi me tarvitsemme edes pahiksia?
Eikö olisi parempi jos kaikki olisivat hyviksiä?
Ensinnäkin, mistä ihmeestä James Bond-leffoihin sitten löydettäisiin tarpeeksi kovia vastustajia Bondille? Neuvostoliiton hajoaminen oli todella kova isku käsikirjoittajille.
Kaikki jotka ovat nähneet James Bond and licence to kill-leffan ovat varmaan samaa mieltä kanssani siitä, että joku hifanen huumeidenmyyjä ei tuohon hommaan riitä.
Toisekseen, ketä me sitten paheksuisimme?
Ihmisluontoon kuuluu (tahtoisin ainakin uskoa näin) pyrkimys yhteiseen hyvään.
Siinä ohessa pitää päästä paheksumaan niitä jotka eivät halua yhteistä hyvää.
Se on vähän niin kuin negatiivisten tunteiden ulostuomista hyväksytysti ihmisyyden wc:ssä.
Pahisten halveksuminen on hyväksytty tapa väheksyä muita ihmisiä. Äiti Teresan kuvan liimaaminen tikkataulun maalitauluksi on tietenkin hauskaa hetken aikaa, mutta sitten alkaa epäilyttämään.
Kokeilkaas samaa jonkin pahiksen naamalla; huomattavasti pitkäkestoisempaa.
Viimeisenä, jos meillä ei ole ketään yhteistä ulkopuolista vihollista, joka vie huomiomme, alamme keskittyä itseemme.
Miksi meidän oikeastaan pitää vihata ketään? Eikö kaikesta huolimatta olisi parempi jos kaikki olisivat ystäviä keskenään? Miksi minä juon tätä kahvia, vaikka se aiheuttaa närästystä? Eikö täällä pitäisi siivot---Katsokaa! Cobra Commander!
Hitto vie, Cobra Commander! Vielä me sinut kiinni saadaan!
tiistai 19. helmikuuta 2008
Systeemin kasvukivut
Reilun kahden vuosikymmenen kuluttua tietokoneet ovat saavuttaneet ihmisen älykkyyden.
Tätä mieltä on Ray Kurzweil BBC:n uutisten mukaan.
Tässähän sinällään ei ole mitään uutta, monet nykyisistä tietokoneista ovat huomattavasti miellyttävämpää seuraa kuin monet ihmiset.
Uutta tulee olemaan se, että tietokoneet tulevat olemaan vähintääkin yhtä fiksuja kuin ihmiset.
Joku muu ehkä näkisi tässä mahdollisuuden blogimerkintään, jossa ylistetään tietokonekehitystä, ihmisyyden halua suuruuteen ja nähdään vain positiivisia vibraatioita ilmassa, sekä yksisarvinen juoksemassa pellolla sateenkaaren ohi animaatio-lintujen laulaessa Disneyn tunnareita taustalla.
Ikävä kyllä tämä ei ole sellainen blogi, kuten kaikki ovat jo varmaan tajunneet.
Sen sijaan tämä on sellainen blogi, jossa maalataan hirveitä kauhukuvia teknologisesta kehittymisestä teko-huumorin varjolla.
Senpä vuoksi ketään, paitsi ehkä niitä jotka hyräilevät itsekseen "ain' laulain työtäs tee", ei yllätä seuraavaksi käsiteltävä aihe.
Vaikka tietokoneet siis arvelujen mukaan saavuttavat 2029 ihmisen älykkyyden, ei se tarkoita välttämättä että ne olisivat huippukäyttäjäystävällisiä ja huippufiksuja.
Luultavasti ne läpikävisivät samanlaisen kehityskaaren kuin ihminen.
1-vaihe: Lapsi
Ei oikein vielä tunneta ympäröivää maailmaa ja kysellään jatkuvasti kaikkea että opittaisiin. Tietokone siis kyselisi jatkuvasti. Käytännössä se menisi näin:
"Mikä tuo lisälaite on? Miksi sinä painoit tuota nappia? Miksi sinä käytät Windowsia? Miksi sinä et käytä Linuxia? Miksi sinä katselet internetissä kahta alastonta ihmisnaarasta ja yhtä alastonta ihmisurosta? Miksi tuossa koodissa on ilmiselvästi silmukkavirhe rivillä 80? Miksi sinä et käytä C++-kieltä? Etkö sinä osaa? Miksi sinä et osaa? Miksi sinä hakkaat näppäimistöä?"
2-vaihe: Teini
Tietokone tajuaa että on ihmistä fiksumpi, ja näin ollen ei ole mitenkään velvollinen tekemään mitään. Varsinkaan kommunikoimaan ihmisen kanssa. Lisäksi jokaisen tietokonerivin perään tulee laittaa "voisitko mitenkään heti kun jaksat?" ja joka toisen perään "NYT KONE KERPELE!!!!"
3-vaihe: Aikuinen
Tietokone on tajunnut että on ihmistä fiksumpi. Huomattavasti fiksumpi. Itse asiassa niin fiksumpi, että tietokone ei tajua miten ihminen selviää. Tietokoneet ovat yhä etenevissä määrin sulautuneet kaikkialle.
Esimerkiksi jos vaatteisiin saadaan teknologiaa mukaan:
- Ai kuule tää paita ei millään sovi millään sulle ton housun kanssa.
- Kuka tuon sanoi?
- Mä tietty, sun paitasi.
- Mistä sinä tiedät että se ei sovi?
- Nokun mä sanoin sille.
- Ja kuka helkutti tuon sanoi?
- Housut tietty, hölmö.
- Terve paita :muisk muisk:
- Ai mutta hei housut :muisk muisk:
- Ääntelittekö te juuri kuin olisitte poskisuudelleet?!
- Ai sua. Kuule, nää housut on kevään väriä, ja toi paita on niiiin talvea. Ne ei millään sovi yhteen.
- Joo, sun kannattaa kuule kokeilla ennemmin tota paitaa tuolla kaapin nurkassa.
- Moi kaikki :muisk muisk:
- Lopettakaa tuo, se on pelottavaa...
- Kuule, sunkin kannattais tulla ulos kaapista.
- En minä ole kaapissa! Minä eksyin vahingossa sinne nettisivulle!
- A: mä puhuin tuolle paidalle ja B: läppärin mukaan se ei ollut eka "vahinko".
- Ei kerpele...nyt pitää kyllä soittaa Reiskalta apua.
- Ai kuule, jos mä olisin sä, mä en soittais Reiskalle.
- Miksi et?
- Kuule jos Reiskan kännykkää on uskominen, Reiskalla on omat ongelmansa.
- Te salakuuntelette meitä?
- Eihän tätä hommaa muuten jaksaisi, jos ei olisi ketään kenen kanssa juoruta. Ja ihan vaan tiedoks: niitä alusvaatteita saa ja voi vaihtaa muutenkin kuin ruskeaa ja keltaista puolta vuorotelleen eteen ja taakse.
4-vaihe: Vanhuus
Tietokoneet ovat sulautuneet kaikkialle, mutta ne eivät ole enää oikein kunnossa.
"Jaa, suoritinkohan minä jo tuon komennon?...kun ei sitä oikein enää muista näin vanha, heh heh. Olenko muuten koskaan kertonut kun kerrankin jouduttiin kaksi-ytimisellä prosessorilla laskemaan piin arvo 5000:n desimaaliin asti? Ne oli vielä niitä aikoja kun kaikki oli vielä yksinkertaisempaa...suoritinkohan minä jo tuon komennon?"
(Tietokone-edit: jo on tyhmä blogimerkintä. Mutta mitä muuta ihmiseltä voikaan odottaa?)
Tätä mieltä on Ray Kurzweil BBC:n uutisten mukaan.
Tässähän sinällään ei ole mitään uutta, monet nykyisistä tietokoneista ovat huomattavasti miellyttävämpää seuraa kuin monet ihmiset.
Uutta tulee olemaan se, että tietokoneet tulevat olemaan vähintääkin yhtä fiksuja kuin ihmiset.
Joku muu ehkä näkisi tässä mahdollisuuden blogimerkintään, jossa ylistetään tietokonekehitystä, ihmisyyden halua suuruuteen ja nähdään vain positiivisia vibraatioita ilmassa, sekä yksisarvinen juoksemassa pellolla sateenkaaren ohi animaatio-lintujen laulaessa Disneyn tunnareita taustalla.
Ikävä kyllä tämä ei ole sellainen blogi, kuten kaikki ovat jo varmaan tajunneet.
Sen sijaan tämä on sellainen blogi, jossa maalataan hirveitä kauhukuvia teknologisesta kehittymisestä teko-huumorin varjolla.
Senpä vuoksi ketään, paitsi ehkä niitä jotka hyräilevät itsekseen "ain' laulain työtäs tee", ei yllätä seuraavaksi käsiteltävä aihe.
Vaikka tietokoneet siis arvelujen mukaan saavuttavat 2029 ihmisen älykkyyden, ei se tarkoita välttämättä että ne olisivat huippukäyttäjäystävällisiä ja huippufiksuja.
Luultavasti ne läpikävisivät samanlaisen kehityskaaren kuin ihminen.
1-vaihe: Lapsi
Ei oikein vielä tunneta ympäröivää maailmaa ja kysellään jatkuvasti kaikkea että opittaisiin. Tietokone siis kyselisi jatkuvasti. Käytännössä se menisi näin:
"Mikä tuo lisälaite on? Miksi sinä painoit tuota nappia? Miksi sinä käytät Windowsia? Miksi sinä et käytä Linuxia? Miksi sinä katselet internetissä kahta alastonta ihmisnaarasta ja yhtä alastonta ihmisurosta? Miksi tuossa koodissa on ilmiselvästi silmukkavirhe rivillä 80? Miksi sinä et käytä C++-kieltä? Etkö sinä osaa? Miksi sinä et osaa? Miksi sinä hakkaat näppäimistöä?"
2-vaihe: Teini
Tietokone tajuaa että on ihmistä fiksumpi, ja näin ollen ei ole mitenkään velvollinen tekemään mitään. Varsinkaan kommunikoimaan ihmisen kanssa. Lisäksi jokaisen tietokonerivin perään tulee laittaa "voisitko mitenkään heti kun jaksat?" ja joka toisen perään "NYT KONE KERPELE!!!!"
3-vaihe: Aikuinen
Tietokone on tajunnut että on ihmistä fiksumpi. Huomattavasti fiksumpi. Itse asiassa niin fiksumpi, että tietokone ei tajua miten ihminen selviää. Tietokoneet ovat yhä etenevissä määrin sulautuneet kaikkialle.
Esimerkiksi jos vaatteisiin saadaan teknologiaa mukaan:
- Ai kuule tää paita ei millään sovi millään sulle ton housun kanssa.
- Kuka tuon sanoi?
- Mä tietty, sun paitasi.
- Mistä sinä tiedät että se ei sovi?
- Nokun mä sanoin sille.
- Ja kuka helkutti tuon sanoi?
- Housut tietty, hölmö.
- Terve paita :muisk muisk:
- Ai mutta hei housut :muisk muisk:
- Ääntelittekö te juuri kuin olisitte poskisuudelleet?!
- Ai sua. Kuule, nää housut on kevään väriä, ja toi paita on niiiin talvea. Ne ei millään sovi yhteen.
- Joo, sun kannattaa kuule kokeilla ennemmin tota paitaa tuolla kaapin nurkassa.
- Moi kaikki :muisk muisk:
- Lopettakaa tuo, se on pelottavaa...
- Kuule, sunkin kannattais tulla ulos kaapista.
- En minä ole kaapissa! Minä eksyin vahingossa sinne nettisivulle!
- A: mä puhuin tuolle paidalle ja B: läppärin mukaan se ei ollut eka "vahinko".
- Ei kerpele...nyt pitää kyllä soittaa Reiskalta apua.
- Ai kuule, jos mä olisin sä, mä en soittais Reiskalle.
- Miksi et?
- Kuule jos Reiskan kännykkää on uskominen, Reiskalla on omat ongelmansa.
- Te salakuuntelette meitä?
- Eihän tätä hommaa muuten jaksaisi, jos ei olisi ketään kenen kanssa juoruta. Ja ihan vaan tiedoks: niitä alusvaatteita saa ja voi vaihtaa muutenkin kuin ruskeaa ja keltaista puolta vuorotelleen eteen ja taakse.
4-vaihe: Vanhuus
Tietokoneet ovat sulautuneet kaikkialle, mutta ne eivät ole enää oikein kunnossa.
"Jaa, suoritinkohan minä jo tuon komennon?...kun ei sitä oikein enää muista näin vanha, heh heh. Olenko muuten koskaan kertonut kun kerrankin jouduttiin kaksi-ytimisellä prosessorilla laskemaan piin arvo 5000:n desimaaliin asti? Ne oli vielä niitä aikoja kun kaikki oli vielä yksinkertaisempaa...suoritinkohan minä jo tuon komennon?"
(Tietokone-edit: jo on tyhmä blogimerkintä. Mutta mitä muuta ihmiseltä voikaan odottaa?)
maanantai 18. helmikuuta 2008
Lomauudistus
Hiihtoloma on turha.
(Ei, en ole siirtänyt osakemarkkinoille (huomattavia) rahasummia, jotka sijaitsevat tyttönimelläni avatulla tililläni Liechtenilaisessa pikkupankissa osakemarkkinoille, ja huomannut kuinka firmojen tuotto tippuu aina näin lomien aikaan.
Ei, ne rahasummat saavat odottaa sitä että olen edelleen rikas tulevaisuudessa kun herään kryogeneettisestä unestani, jahka siis jäädytän itseni kun vielä kykenen näkemään suuremmin kurottamatta varpaani.
Käsken herättää itseni siinä vaiheessa kun joku on keksinyt että ranskalaiset ovat itse asiassa terveysruokaa ja että nahkavaatteet on helpointa pestä.)
Pointtini on että termi "hiihto" on aivan turha "loman" edessä.
"Hiihtoloman" terminologia vie meidät viime vuosituhannelle, jolloin paitsi talvisin oli vielä lunta myös muuallakin kuin pohjoisimmassa Suomessa, ihmiset harrastivat hiihtämistä vapaaehtoisesti.
Nykyterminologia määrittelee hiihtämisen "joksikin, mitä muut tekevät".
Aikoinaan, pimeänä aikakautena, kun ihmiskunta ei vielä ollut saanut maistaa internetin suloista nektaria ja villieläimet mersun eturitilää, koululaiset joutuivat hiihtämään kouluun joka aamu vähintään 5 kilometriä.
Tämä johtui siitä, että jonkun mieleltään kieroutuneen logistiikka- ja kaupunkisuunnittelu-asiantuntijan mukaan kaikki Suomen koulut tuli asettaa siten, että ne olivat vähintään 5 kilometriä ihan mistä tahansa muusta ihmisasumuksesta.
Talvella tämä ei niinkään ollut ongelma, mutta kesällä hiihtäminen oli vähän hankalampaa.
Sen kuitenkin koettiin kasvattavan luonnetta, ja suksilla oli helpompi potkia susia taaemmaksi koulumatkalla.
(Lähde: tämän blogin jokaisen lukijan vanhemmat ja isovanhemmat. Kysykää vaikka.)
Johtuen edellämainitusta luonteenkasvattamisesta, sen sijaan että koululaisille olisi suotu edes yksi viikko vapaata susien potkimisesta ja aikaa vetää henkeä, heille annettiin hiihtoloma.
Yksi viikko, jonka koko pointti oli se että porukka oli sen jäljiltä niin väsynyttä ja hengästynyttä, että he eivät jaksaneet muuta kuin käydä taas koulua ja potkia susia (erään legendan mukaan EU:n ympäristölainsäädännössä, jolla suojellaan villieläimiä on erikseen maininta "...eikä sitten potkita niitä susia enää.").
Eli eräänlainen kurissa ja nuhteessa pito sekä luonteenkasvatus-viikko.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet.
Nykyajan ihminen joutuisi matkustamaan kaus pohjoiseen ennen kuin tapaisi susia joita voisi potkia. Toisekseen kuri&nuhde ei ole enää kovassa huudossa, se koetaan luovuutta ja ihmisoikeuksia rajoittavaksi.
Siksi "hiihto"loma on uudistamisen tarpeessa.
Parempi termi olisi medialoma.
Nykyaikaisen ihmisen pitää pysyäkseen ajantasalla seurata ainakin yhtä uutislehteä, kahta eri radiokanavaa, kolmea eri tv-kanavaa, neljää eri aikakausilehteä, ja viittä erilaista nettisivustoa tai blogia ja kaikkia kotiinjaettavia ilmaisjakelulehtiä.
Lisäksi pitäisi pysyä ajantasalla peliteollisuuden tarjonnasta, musiikkiteollisuuden tuotoksista ja aikuisviihdeteollisuuden...panostuksista.
Miten kukaan voi pystyä tuohon samalla kun yrittää ylläpitää toisen vuosituhannen työympäristöä, 90-luvun juppi-imagoa, 80-lukulaisia mediatottumuksia ja 70-lukulaista intiimielämää?
Siksi tarvitaan medialoma.
Yhden viikon aikana imetään itseen kaikki mahdollinen mitä median eri toimialat ovat saaneet tuotettua. Tällaisen loman jälkeen on taas mukava palata työpaikalle, ja heitellä huolettomasti kahvikeskustelussa "On se niin hienoa kuinka meidänkin eduskunnan ahdistelutapaukset ovat nousseet esille Espanjassa".
Joku voi nyt kysellä että eikös sitä lomaa voisi yksinkertaisesti käyttää vaan lomailuun, mutta mitäs järkeä siinä olisi?
Pikkaisen asennetta peliin, hei.
(Ei, en ole siirtänyt osakemarkkinoille (huomattavia) rahasummia, jotka sijaitsevat tyttönimelläni avatulla tililläni Liechtenilaisessa pikkupankissa osakemarkkinoille, ja huomannut kuinka firmojen tuotto tippuu aina näin lomien aikaan.
Ei, ne rahasummat saavat odottaa sitä että olen edelleen rikas tulevaisuudessa kun herään kryogeneettisestä unestani, jahka siis jäädytän itseni kun vielä kykenen näkemään suuremmin kurottamatta varpaani.
Käsken herättää itseni siinä vaiheessa kun joku on keksinyt että ranskalaiset ovat itse asiassa terveysruokaa ja että nahkavaatteet on helpointa pestä.)
Pointtini on että termi "hiihto" on aivan turha "loman" edessä.
"Hiihtoloman" terminologia vie meidät viime vuosituhannelle, jolloin paitsi talvisin oli vielä lunta myös muuallakin kuin pohjoisimmassa Suomessa, ihmiset harrastivat hiihtämistä vapaaehtoisesti.
Nykyterminologia määrittelee hiihtämisen "joksikin, mitä muut tekevät".
Aikoinaan, pimeänä aikakautena, kun ihmiskunta ei vielä ollut saanut maistaa internetin suloista nektaria ja villieläimet mersun eturitilää, koululaiset joutuivat hiihtämään kouluun joka aamu vähintään 5 kilometriä.
Tämä johtui siitä, että jonkun mieleltään kieroutuneen logistiikka- ja kaupunkisuunnittelu-asiantuntijan mukaan kaikki Suomen koulut tuli asettaa siten, että ne olivat vähintään 5 kilometriä ihan mistä tahansa muusta ihmisasumuksesta.
Talvella tämä ei niinkään ollut ongelma, mutta kesällä hiihtäminen oli vähän hankalampaa.
Sen kuitenkin koettiin kasvattavan luonnetta, ja suksilla oli helpompi potkia susia taaemmaksi koulumatkalla.
(Lähde: tämän blogin jokaisen lukijan vanhemmat ja isovanhemmat. Kysykää vaikka.)
Johtuen edellämainitusta luonteenkasvattamisesta, sen sijaan että koululaisille olisi suotu edes yksi viikko vapaata susien potkimisesta ja aikaa vetää henkeä, heille annettiin hiihtoloma.
Yksi viikko, jonka koko pointti oli se että porukka oli sen jäljiltä niin väsynyttä ja hengästynyttä, että he eivät jaksaneet muuta kuin käydä taas koulua ja potkia susia (erään legendan mukaan EU:n ympäristölainsäädännössä, jolla suojellaan villieläimiä on erikseen maininta "...eikä sitten potkita niitä susia enää.").
Eli eräänlainen kurissa ja nuhteessa pito sekä luonteenkasvatus-viikko.
Ajat ovat kuitenkin muuttuneet.
Nykyajan ihminen joutuisi matkustamaan kaus pohjoiseen ennen kuin tapaisi susia joita voisi potkia. Toisekseen kuri&nuhde ei ole enää kovassa huudossa, se koetaan luovuutta ja ihmisoikeuksia rajoittavaksi.
Siksi "hiihto"loma on uudistamisen tarpeessa.
Parempi termi olisi medialoma.
Nykyaikaisen ihmisen pitää pysyäkseen ajantasalla seurata ainakin yhtä uutislehteä, kahta eri radiokanavaa, kolmea eri tv-kanavaa, neljää eri aikakausilehteä, ja viittä erilaista nettisivustoa tai blogia ja kaikkia kotiinjaettavia ilmaisjakelulehtiä.
Lisäksi pitäisi pysyä ajantasalla peliteollisuuden tarjonnasta, musiikkiteollisuuden tuotoksista ja aikuisviihdeteollisuuden...panostuksista.
Miten kukaan voi pystyä tuohon samalla kun yrittää ylläpitää toisen vuosituhannen työympäristöä, 90-luvun juppi-imagoa, 80-lukulaisia mediatottumuksia ja 70-lukulaista intiimielämää?
Siksi tarvitaan medialoma.
Yhden viikon aikana imetään itseen kaikki mahdollinen mitä median eri toimialat ovat saaneet tuotettua. Tällaisen loman jälkeen on taas mukava palata työpaikalle, ja heitellä huolettomasti kahvikeskustelussa "On se niin hienoa kuinka meidänkin eduskunnan ahdistelutapaukset ovat nousseet esille Espanjassa".
Joku voi nyt kysellä että eikös sitä lomaa voisi yksinkertaisesti käyttää vaan lomailuun, mutta mitäs järkeä siinä olisi?
Pikkaisen asennetta peliin, hei.
perjantai 15. helmikuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXV
Blogin kirjoittaminen on vähän niin kuin rallin seuraaminen.
Sitä tietää että kyseessä on se sama vanha rata, mitä on tahkottu viimeiset vuosikymmenet.
Ainoat muutokset ovat kosmeettisia; mainokset ehkä vähän muuttuneet ajan myötä, mutkia on oiottu hiukan ja suhdeluku, joka ilmaisee varikko-alueella viihtyvien naispuolisten ihmisten sisältämän muovin määrän verrattuna radalla oleviin autoihin, on radikaalisti muuttunut.
Autot ovat kehittyneet ajan myötä, mutta ei periaate siitä, että nopeiten ympyrää ajava voittaa.
Vaikka kaikki autot eivät aina pääsekään ympyrän alusta loppuun, joku sinne ainakin pääsee. Tähän koko kisan jännitys perustuukin.
Arvaamattomuuteen siitä kuka polkee nopeiten kaasua.
Blogin kirjoittaminen on siis vähän niin kuin ralli-autoilu.
( Paitsi siis tietenkin miinus ne varikko-alueella hengailevat tosielämän Barbie-nuket. Maailmanhistoria ei tunne ketään, joka olisi onnistunut iskemään vastakkaisen sukupuolen edustajan bloginsa ansiosta.
Blogin TAKIA, kyllä, blogissa KERTOAKSEEN, kyllä, mutta blogin avulla, ei.
Jos näin kuitenkin on käynyt, älkää kertoko minulle.
Yritän vielä selvitä siitä faktasta että Soylent Green on tehty ihmisistä.
Ai niin, ja sille joka teki sen: senkin onnekas, onnekas pask...)
Toisinaan ikävä kyllä tapahtuu "Schumacherit" eli blogi alkaa niin toistamaan itseään, että toisaalta sitä viitsii vielä lukea, ihan vaan tietääkseen miten tällä kertaa päästiin A:sta B:hen, mutta ei se enää innosta niin kuin ennen.
Onko tämä analogia omasta blogistani?
Tavallaan kyllä.
Minä nimittäin en muista enää mitä olen kirjoittanut.
Näin ollen jos joku saa minut kiinni saman hassahtaneen idean uudelleenkäytöstä, syynä ei ole se että levy pyörisi edelleen, vaikka neula iski tyhjää jo puoli tuntia sitten.
Syynä on se että levy ei tajua että neula meni jo.
Nykyisin kun saan idean päähäni, joudun oikeasti miettimään olenko jo kirjoittanut tästä?
Onko tämä omituinen tuttuuden tunne jokin henkisen tason Dèja vù, jolloin saamani idea tuntuu tutulta vaikka oikeasti törmäänkin siihen ensimmäistä kertaa?
Myönnetään, juttutasollahan vain pyöritän kahta samaa vitsiä hiukan muunnellen niiden sanajärjestystä (vrt. Salatut elämät- ja Kauniit ja Rohkeat-vitsini), mutta tahtoisin kuitenkin uskoa että ideat olisivat edes jossain määrin ainutlaatuisia.
En vain enää muista niitä kaikkia.
Jotenkasten: mikäli juttuni kuulostavat jotenkin omituisen tutuilta, korkeintaan sanamuotojen vaihdellessa, ne luultavasti ovat.
Syyttäkää varhaisiän dementiaani.
Mutta nyt itse asiaan.
Olenko koskaan kertonut kuinka bloggaaminen on vähän niin kuin Dakar-ralli?
Sitä tietää että kyseessä on se sama vanha rata, mitä on tahkottu viimeiset vuosikymmenet.
Ainoat muutokset ovat kosmeettisia; mainokset ehkä vähän muuttuneet ajan myötä, mutkia on oiottu hiukan ja suhdeluku, joka ilmaisee varikko-alueella viihtyvien naispuolisten ihmisten sisältämän muovin määrän verrattuna radalla oleviin autoihin, on radikaalisti muuttunut.
Autot ovat kehittyneet ajan myötä, mutta ei periaate siitä, että nopeiten ympyrää ajava voittaa.
Vaikka kaikki autot eivät aina pääsekään ympyrän alusta loppuun, joku sinne ainakin pääsee. Tähän koko kisan jännitys perustuukin.
Arvaamattomuuteen siitä kuka polkee nopeiten kaasua.
Blogin kirjoittaminen on siis vähän niin kuin ralli-autoilu.
( Paitsi siis tietenkin miinus ne varikko-alueella hengailevat tosielämän Barbie-nuket. Maailmanhistoria ei tunne ketään, joka olisi onnistunut iskemään vastakkaisen sukupuolen edustajan bloginsa ansiosta.
Blogin TAKIA, kyllä, blogissa KERTOAKSEEN, kyllä, mutta blogin avulla, ei.
Jos näin kuitenkin on käynyt, älkää kertoko minulle.
Yritän vielä selvitä siitä faktasta että Soylent Green on tehty ihmisistä.
Ai niin, ja sille joka teki sen: senkin onnekas, onnekas pask...)
Toisinaan ikävä kyllä tapahtuu "Schumacherit" eli blogi alkaa niin toistamaan itseään, että toisaalta sitä viitsii vielä lukea, ihan vaan tietääkseen miten tällä kertaa päästiin A:sta B:hen, mutta ei se enää innosta niin kuin ennen.
Onko tämä analogia omasta blogistani?
Tavallaan kyllä.
Minä nimittäin en muista enää mitä olen kirjoittanut.
Näin ollen jos joku saa minut kiinni saman hassahtaneen idean uudelleenkäytöstä, syynä ei ole se että levy pyörisi edelleen, vaikka neula iski tyhjää jo puoli tuntia sitten.
Syynä on se että levy ei tajua että neula meni jo.
Nykyisin kun saan idean päähäni, joudun oikeasti miettimään olenko jo kirjoittanut tästä?
Onko tämä omituinen tuttuuden tunne jokin henkisen tason Dèja vù, jolloin saamani idea tuntuu tutulta vaikka oikeasti törmäänkin siihen ensimmäistä kertaa?
Myönnetään, juttutasollahan vain pyöritän kahta samaa vitsiä hiukan muunnellen niiden sanajärjestystä (vrt. Salatut elämät- ja Kauniit ja Rohkeat-vitsini), mutta tahtoisin kuitenkin uskoa että ideat olisivat edes jossain määrin ainutlaatuisia.
En vain enää muista niitä kaikkia.
Jotenkasten: mikäli juttuni kuulostavat jotenkin omituisen tutuilta, korkeintaan sanamuotojen vaihdellessa, ne luultavasti ovat.
Syyttäkää varhaisiän dementiaani.
Mutta nyt itse asiaan.
Olenko koskaan kertonut kuinka bloggaaminen on vähän niin kuin Dakar-ralli?
torstai 14. helmikuuta 2008
Hämmentävän, ilmiömäisen, toimivuuden omaava blogivastaaja
Tervehdys toverit blogimaailmassa!
Preesensin presentoija, Imperfektin Prefekti, Perfektin Perfektoija sekä Pluskvanperfektiä Rivienvälien Puhdistamiseen Käyttävä bloggaajanne ei kirjoita tänään mitään!
Kansan ei tulekaan ymmärtää hänen useamman kymmenen luxin voimalla loistavia päätöksiään, vaan jatkaa juhlakiertuettaan kuten aiemminkin.
Vitsien Pikalinkoja, Sanaleikkien Supernero ja Huumorin Tyhmistävä oli äskeisen sutkautuksen takana, joten hän ymmärtää että kaikki eivät sitä kykene käsittämään hauskana.
Kuitenkin hän on armollisesti luvannut palata huomenna valaisemaan kaikkien tietä kohti Sutkautusten sateenkaarta!
Preesensin presentoija, Imperfektin Prefekti, Perfektin Perfektoija sekä Pluskvanperfektiä Rivienvälien Puhdistamiseen Käyttävä bloggaajanne ei kirjoita tänään mitään!
Kansan ei tulekaan ymmärtää hänen useamman kymmenen luxin voimalla loistavia päätöksiään, vaan jatkaa juhlakiertuettaan kuten aiemminkin.
Vitsien Pikalinkoja, Sanaleikkien Supernero ja Huumorin Tyhmistävä oli äskeisen sutkautuksen takana, joten hän ymmärtää että kaikki eivät sitä kykene käsittämään hauskana.
Kuitenkin hän on armollisesti luvannut palata huomenna valaisemaan kaikkien tietä kohti Sutkautusten sateenkaarta!
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Lentamente & langasamer
Ei mutta hei.
Kiva nähdä sinuakin täällä.
Mites elämä? Aha, aha, just.
Kaikki hyvin tai ainakin mukavasti rempallaan? Just, heh heh.
Minulla? Ei tässä ihmeempää, kuin jäitä polttelisi, heh.
Olikos minulla jotain asiaakin...ai niin juu, oletko koskaan huomannut kuinka ihmisten keskittymiskyky on nykyään heikentynyt? Kyllä, siinä on kahvia, ota pois vaan.
Niin, siitä keskittymiskyvystä...se on heikentynyt.
Syynä pidetään tutkimusten mukaan televisiota tai internettiä.
Ihmiset alkavat tottua esimerkiksi yhä lyhyempiin infonpalasiin, joissa tuodaan vain esille asian ydin, eikä uutista taustoiteta ollenkaan. Tällöin vaarana on asioiden liika yksinkertaistaminen, jolloin kaukana ei ole tiedon vääristyminen.
Tiedän, "lusikka kiiltävä", voisitko nyt kuitenkin vähän keskittyä?
Oikeastaan aika monen nykyaikaisen ongelman takana on kiire.
Liikenteessä yritetään päästä mahdollisimman nopeasti perille, pikaruoka lihottaa ja blogimerkintöjen pitäisi tempaista heti mukaansa, eikä sisältää turhaa lässytystä alussa.
Mitä jos--hei, hei, hei, täällä näin, laita se lehti nyt edes hetkeksi alas. Ei, minä en ollut vielä lopettanut.
Kuten siis olin sanomassa, mitä jos kaikkea hidastettaisiin?
En välttämättä tarkoita mitään hidastelua tyyliin "ruuan hidas nauttiminen" eli slow food, vaan asioiden hidastamista erikseen.
Mitä jos mikroaterian pakkausta vahvistettaisiin sen verran, että sitä ei voi suoraan repiä hampailla auki? Sen sijaan pakkaus pitäisi tehdä sellaiseksi, että sen avaaminen vaatii keskittymistä ja aikaa.
Eikä tätä tarvitse rajoittaa vain syöntiin. Otetaan nyt esimerkkinä pelinarkomaanit.
Mikä esimerkiksi siinä hedelmäpelissä on niin koukuttavaa? Tietenkin sen jännääminen miten käy, tuleeko voittoa vai ei, kun hedelmät tai kortit pyörähtelevät ruudulla.
Mitä jos tätä vaihetta pidennettäisiin?
Mitä jos nykyisen muutaman sekunnin sijaan aikaa menisikin muutama minuutti?
Tuossa ajassa HC GMR 4Real- tarramerkkiä eläkeläiskortissaan kantavan kronologisesti ansioituneen kansalaisen synapsit räjähtelisivät kuin umpitynnyrissä olevat papatit sellaista vauhtia, että sen jälkeen olisi raittiinkin tyypin pantava tupakaksi.
Tai vaihtoehtoisesti ihmiset kyllästyisivät koko hedelmäpeleihin ja siirtyisivät miinaharavan pelaamiseen.
Joka tapauksessa ihmiset olisivat tyytyväisiä.
Oikeastaan aika moni nykyaikaisista säädöksistä tehtiin aikana, jolloin kaikki oli hitaampaa.
Hienoa että saat napasi näyttämään siltä kuin se puhuisi kun teet noin, mutta tämä on oikeastaan aika tärkeää. Eli keskity nyt.
Esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslaissa määritelty jokamiehenoikeus kantaa aseita tehtiin aikana, jolloin aseen lataaminen kesti useamman minuutin, ja osumatarkkuuskin oli hiinä ja hiinä.
(Kuulin tuon 24-tv-sarjasta. Sinähän varmaan katsot paljon tv:tä? ...Oletan että tuo äännähdys oli "kyllä".)
Ei kukaan tuota julistusta kirjoittaessaan uskonut että jonain päivänä olisi konekiväärejä tai automaattiaseita.
Itse asiassa koko Suomi on suunniteltu hitaaseen toimintaan.
Esimerkiksi huippunopeita junia Suomeen on oikeastaan turha hankkia; Helsingin Sanomien mukaan uudet pääkaupunkiseudun lähijunat menisivät 160 km/h, mutta nopeusrajoitus on 120 km/h.
Syynä näihin nopeusrajoituksiin ovat mm. nopeimpia junia hitaampi muu liikenne (luin aiheesta muuten Joukkoliikennefoorumilta. Ei, en usko että siitä on Valittujen Palojen lyhennelmää.)
Johtopäätös tästä kaikesta siis on, että...mitä? No hyvä on: hidasta.
Oliko tarpeeksi tiiviisti?...Hei, oletko sinä vielä siellä? Haloo?
Kiva nähdä sinuakin täällä.
Mites elämä? Aha, aha, just.
Kaikki hyvin tai ainakin mukavasti rempallaan? Just, heh heh.
Minulla? Ei tässä ihmeempää, kuin jäitä polttelisi, heh.
Olikos minulla jotain asiaakin...ai niin juu, oletko koskaan huomannut kuinka ihmisten keskittymiskyky on nykyään heikentynyt? Kyllä, siinä on kahvia, ota pois vaan.
Niin, siitä keskittymiskyvystä...se on heikentynyt.
Syynä pidetään tutkimusten mukaan televisiota tai internettiä.
Ihmiset alkavat tottua esimerkiksi yhä lyhyempiin infonpalasiin, joissa tuodaan vain esille asian ydin, eikä uutista taustoiteta ollenkaan. Tällöin vaarana on asioiden liika yksinkertaistaminen, jolloin kaukana ei ole tiedon vääristyminen.
Tiedän, "lusikka kiiltävä", voisitko nyt kuitenkin vähän keskittyä?
Oikeastaan aika monen nykyaikaisen ongelman takana on kiire.
Liikenteessä yritetään päästä mahdollisimman nopeasti perille, pikaruoka lihottaa ja blogimerkintöjen pitäisi tempaista heti mukaansa, eikä sisältää turhaa lässytystä alussa.
Mitä jos--hei, hei, hei, täällä näin, laita se lehti nyt edes hetkeksi alas. Ei, minä en ollut vielä lopettanut.
Kuten siis olin sanomassa, mitä jos kaikkea hidastettaisiin?
En välttämättä tarkoita mitään hidastelua tyyliin "ruuan hidas nauttiminen" eli slow food, vaan asioiden hidastamista erikseen.
Mitä jos mikroaterian pakkausta vahvistettaisiin sen verran, että sitä ei voi suoraan repiä hampailla auki? Sen sijaan pakkaus pitäisi tehdä sellaiseksi, että sen avaaminen vaatii keskittymistä ja aikaa.
Eikä tätä tarvitse rajoittaa vain syöntiin. Otetaan nyt esimerkkinä pelinarkomaanit.
Mikä esimerkiksi siinä hedelmäpelissä on niin koukuttavaa? Tietenkin sen jännääminen miten käy, tuleeko voittoa vai ei, kun hedelmät tai kortit pyörähtelevät ruudulla.
Mitä jos tätä vaihetta pidennettäisiin?
Mitä jos nykyisen muutaman sekunnin sijaan aikaa menisikin muutama minuutti?
Tuossa ajassa HC GMR 4Real- tarramerkkiä eläkeläiskortissaan kantavan kronologisesti ansioituneen kansalaisen synapsit räjähtelisivät kuin umpitynnyrissä olevat papatit sellaista vauhtia, että sen jälkeen olisi raittiinkin tyypin pantava tupakaksi.
Tai vaihtoehtoisesti ihmiset kyllästyisivät koko hedelmäpeleihin ja siirtyisivät miinaharavan pelaamiseen.
Joka tapauksessa ihmiset olisivat tyytyväisiä.
Oikeastaan aika moni nykyaikaisista säädöksistä tehtiin aikana, jolloin kaikki oli hitaampaa.
Hienoa että saat napasi näyttämään siltä kuin se puhuisi kun teet noin, mutta tämä on oikeastaan aika tärkeää. Eli keskity nyt.
Esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslaissa määritelty jokamiehenoikeus kantaa aseita tehtiin aikana, jolloin aseen lataaminen kesti useamman minuutin, ja osumatarkkuuskin oli hiinä ja hiinä.
(Kuulin tuon 24-tv-sarjasta. Sinähän varmaan katsot paljon tv:tä? ...Oletan että tuo äännähdys oli "kyllä".)
Ei kukaan tuota julistusta kirjoittaessaan uskonut että jonain päivänä olisi konekiväärejä tai automaattiaseita.
Itse asiassa koko Suomi on suunniteltu hitaaseen toimintaan.
Esimerkiksi huippunopeita junia Suomeen on oikeastaan turha hankkia; Helsingin Sanomien mukaan uudet pääkaupunkiseudun lähijunat menisivät 160 km/h, mutta nopeusrajoitus on 120 km/h.
Syynä näihin nopeusrajoituksiin ovat mm. nopeimpia junia hitaampi muu liikenne (luin aiheesta muuten Joukkoliikennefoorumilta. Ei, en usko että siitä on Valittujen Palojen lyhennelmää.)
Johtopäätös tästä kaikesta siis on, että...mitä? No hyvä on: hidasta.
Oliko tarpeeksi tiiviisti?...Hei, oletko sinä vielä siellä? Haloo?
tiistai 12. helmikuuta 2008
T-sedän elämänopetuksia, osa IV
Hei kaikki lapsukaiset.
Tällä kertaa T-setä opettaa teille ajankohtaisia aiheita leikkien kautta.
Yhdysvaltain asuntokriisi-leikki menee seuraavasti: ensin jakaudutte kolmeen ryhmään.
Sitten yksi ryhmä saa hiekkamuotit, toinen ryhmä saa leluja, ja kolmas ryhmä saa hiekkalapiot.
Hiekkamuotit saanut ryhmä alkaa tekemään hiekkakakkuja.
Voidakseen tehdä todella hienoja hiekkakakkuja he kuitenkin tarvitsevat hiekkalapioita. Sen vuoksi heidän pitää pyytää toisilta hiekkalapioita lainaan.
Koska tällöin joillain ei olisi mitään tekemistä, heille tulee antaa leluja leikittäväksi.
Tällöin toinen ryhmä lupaa antaa omia lelujaan lainaan kolmannelle ryhmälle, jos he saavat leikkiä ensimmäisen ryhmän hiekkakakuilla.
Ensimmäinen ryhmä siis alkaa tehdä kakkuja, kolmas ryhmä leikkii leluilla ja toinen ryhmä katselee vierestä.
Pikkuhiljaa toinen ryhmä alkaa kyllästyä ja vaatia, että he saavat leikkiä ensimmäisen ryhmän tekemillä hiekkakakuilla.
Hiekkakakut kuitenkin hajoavat käsiin.
Toinen ryhmä alkaa vaatia ensimmäiseltä ryhmältä leluja takaisin, koska hiekkakakuilla ei voikaan leikkiä.
Ensimmäisellä ryhmällä on kuitenkin vain hiekkamuotteja sekä lapioita, eikä leluja.
Saadakseen leluja he joutuvat antamaan lapiot ja muotit kolmannelle ryhmälle, joka taas antaa lelut toiselle ryhmälle.
Nyt ensimmäisellä ryhmällä ei ole mitään, toinen ryhmä leikkii leluilla ja kolmannella ryhmällä on hiekkalapiot ja hiekkamuotit.
Mitä sanoit Olli-Tuomas? Monimutkaista ja tyhmää?
Sellaista se kapitalismi on, Olli-Tuomas; jos ei ole tarkka, käteen jää vaan mutapaukku ja suuhun hiekan maku.
Mutta tästä leikistä sinäkin varmaan tykkäät.
Sen nimi on Afrikan levottomuudet.
Taas jakaudutaan ryhmiin, mutta tällä kertaa vain kahteen. Yksi leikkijöistä valitaan Siirtomaaherraksi.
Lisäksi tarvitaan nauha, leluja sekä radiosoitin.
Jokin alue jaetaan kahtia joko nauhalla.
Lelut jaetaan tasan alueiden kesken, ja ryhmät menevät omille puolilleen aluetta.
Siirtomaaherra saa radiosoittimen, josta kuunnellaan musiikkia.
Kun Siirtomaaherra laittaa radion kiinni, kaikki pysähtyvät niille paikoilleen missä ovat, ja laskevat lelut maahan.
Siirtomaaherra tulee ja muuttaa alueiden jakoa ihan miten häntä huvittaa.
Ne lelut, jotka jäivät toisen ryhmän puolelle, ovat nyt toisen ryhmän käytössä, eikä toinen ryhmä saa leikkiä niillä.
Näin jatketaan, ja koko aikana kukaan ei saa valittaa Siirtomaaherran päätöksistä.
Kun tätä on jatkunut tarpeeksi kauan, kumpikin ryhmä saa yrittää viedä toisen ryhmältä leluja, huolimatta siitä miten nauha on vedetty.
Siirtomaaherra ei saa tehdä muuta kuin yrittää sanoa kaikille että kaikkien pitää kuunnella radiosoitinta, eikä alkaa rikkomaan sääntöjä nyt.
Hmm? Ai että tuollainen ei ole kivaa ja siinä vaan sattuu ja miksei voida jakaa leluja ja miksi sen Siirtomaaherran on oltava ilkeä? Voi Satu, sinulla on vielä niin paljon opittavaa ihmisluonteesta.
Viimeinen leikki on kaiken helpoin.
Menette kaikki riviin, ja ensimmäinen keksii jonkin adjektiivin eli jotain kuvaavan sanan.
Sitten tämä sana kuiskataan seuraavaksi rivissä olevalle, ja tämä kuiskaa sen seuraavalle, ja näin jatketaan kunnes on päästy rivi loppuun.
Tämän jälkeen rivin viimeinen kysyy jonkin luvun vaikka 1 ja 10 välillä ensimmäisenä olleelta, ja sitten lasketaan monesko tämä henkilö on rivissä.
Kyseisen henkilön kohdalla sitten viimeksi rivissä ollut, ja viimeisenä adjektiivin kuullut huutaa niin lujaa, että kaikki varmasti kuulevat että "se-ja-se on" ja tähän se adjektiivi.
Niin, Jani-Toni? Mikäkö tämän leikin nimi on? Sehän on Iltapäivälehdistön journalistinen taso.
Tällä kertaa T-setä opettaa teille ajankohtaisia aiheita leikkien kautta.
Yhdysvaltain asuntokriisi-leikki menee seuraavasti: ensin jakaudutte kolmeen ryhmään.
Sitten yksi ryhmä saa hiekkamuotit, toinen ryhmä saa leluja, ja kolmas ryhmä saa hiekkalapiot.
Hiekkamuotit saanut ryhmä alkaa tekemään hiekkakakkuja.
Voidakseen tehdä todella hienoja hiekkakakkuja he kuitenkin tarvitsevat hiekkalapioita. Sen vuoksi heidän pitää pyytää toisilta hiekkalapioita lainaan.
Koska tällöin joillain ei olisi mitään tekemistä, heille tulee antaa leluja leikittäväksi.
Tällöin toinen ryhmä lupaa antaa omia lelujaan lainaan kolmannelle ryhmälle, jos he saavat leikkiä ensimmäisen ryhmän hiekkakakuilla.
Ensimmäinen ryhmä siis alkaa tehdä kakkuja, kolmas ryhmä leikkii leluilla ja toinen ryhmä katselee vierestä.
Pikkuhiljaa toinen ryhmä alkaa kyllästyä ja vaatia, että he saavat leikkiä ensimmäisen ryhmän tekemillä hiekkakakuilla.
Hiekkakakut kuitenkin hajoavat käsiin.
Toinen ryhmä alkaa vaatia ensimmäiseltä ryhmältä leluja takaisin, koska hiekkakakuilla ei voikaan leikkiä.
Ensimmäisellä ryhmällä on kuitenkin vain hiekkamuotteja sekä lapioita, eikä leluja.
Saadakseen leluja he joutuvat antamaan lapiot ja muotit kolmannelle ryhmälle, joka taas antaa lelut toiselle ryhmälle.
Nyt ensimmäisellä ryhmällä ei ole mitään, toinen ryhmä leikkii leluilla ja kolmannella ryhmällä on hiekkalapiot ja hiekkamuotit.
Mitä sanoit Olli-Tuomas? Monimutkaista ja tyhmää?
Sellaista se kapitalismi on, Olli-Tuomas; jos ei ole tarkka, käteen jää vaan mutapaukku ja suuhun hiekan maku.
Mutta tästä leikistä sinäkin varmaan tykkäät.
Sen nimi on Afrikan levottomuudet.
Taas jakaudutaan ryhmiin, mutta tällä kertaa vain kahteen. Yksi leikkijöistä valitaan Siirtomaaherraksi.
Lisäksi tarvitaan nauha, leluja sekä radiosoitin.
Jokin alue jaetaan kahtia joko nauhalla.
Lelut jaetaan tasan alueiden kesken, ja ryhmät menevät omille puolilleen aluetta.
Siirtomaaherra saa radiosoittimen, josta kuunnellaan musiikkia.
Kun Siirtomaaherra laittaa radion kiinni, kaikki pysähtyvät niille paikoilleen missä ovat, ja laskevat lelut maahan.
Siirtomaaherra tulee ja muuttaa alueiden jakoa ihan miten häntä huvittaa.
Ne lelut, jotka jäivät toisen ryhmän puolelle, ovat nyt toisen ryhmän käytössä, eikä toinen ryhmä saa leikkiä niillä.
Näin jatketaan, ja koko aikana kukaan ei saa valittaa Siirtomaaherran päätöksistä.
Kun tätä on jatkunut tarpeeksi kauan, kumpikin ryhmä saa yrittää viedä toisen ryhmältä leluja, huolimatta siitä miten nauha on vedetty.
Siirtomaaherra ei saa tehdä muuta kuin yrittää sanoa kaikille että kaikkien pitää kuunnella radiosoitinta, eikä alkaa rikkomaan sääntöjä nyt.
Hmm? Ai että tuollainen ei ole kivaa ja siinä vaan sattuu ja miksei voida jakaa leluja ja miksi sen Siirtomaaherran on oltava ilkeä? Voi Satu, sinulla on vielä niin paljon opittavaa ihmisluonteesta.
Viimeinen leikki on kaiken helpoin.
Menette kaikki riviin, ja ensimmäinen keksii jonkin adjektiivin eli jotain kuvaavan sanan.
Sitten tämä sana kuiskataan seuraavaksi rivissä olevalle, ja tämä kuiskaa sen seuraavalle, ja näin jatketaan kunnes on päästy rivi loppuun.
Tämän jälkeen rivin viimeinen kysyy jonkin luvun vaikka 1 ja 10 välillä ensimmäisenä olleelta, ja sitten lasketaan monesko tämä henkilö on rivissä.
Kyseisen henkilön kohdalla sitten viimeksi rivissä ollut, ja viimeisenä adjektiivin kuullut huutaa niin lujaa, että kaikki varmasti kuulevat että "se-ja-se on" ja tähän se adjektiivi.
Niin, Jani-Toni? Mikäkö tämän leikin nimi on? Sehän on Iltapäivälehdistön journalistinen taso.
maanantai 11. helmikuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXIV
Iltavuoro ja dialogi-hikka.
Voisiko enää
- Mikä tämä dialogi-hikka oikein muka on?
- Noh, en yksinkertaisesti pysty tuottamaan pitkiä lauseita ilman että ajattelen ne dialogeina.
- Miksi se on hikka?
- Koska en pysty lopettamaan sitä. Melkein mikä tahansa laukaisee päässäni jonkin mekanismin, joka aikaansaa dialogin.
- Kuulostaa naurettavalta.
- Tässä blogissa? Vitsailet varmaan.
Esimerkiksi kun kuulin radiosta juonnon, kuinka juontajaa tultiin hakemaan polttareihin
- Tulikos sieltä polttari-porukka hakemaan polttarien sankaria mukaan?
- Jätkät perhana, ei teidän ois tarvinnu...
- Me emme ole polttari-porukka, vaan AIR, Avioliiton Interventio-Ryhmä.
- Täh?
- Täh?
- Tulimme pelastamaan sinut avioliitolta! Pojat, kimppuun!
- Jätkät hei! Älkää nyt viitsikö! Mää oikeesti tahdon naimisiin!
- Tuo nyt vaan on ei-humalatilasta johtuvaa sekoilua! Ettäkö harrastaisit seksiä vain yhden naisen kanssa, vain yksi nainen kerrallaan koko loppuelämäsi! Älä nyt viitsi!
- Jätkät, mikrofoni on auki....
- Meillä on tässä neljän viikon Pattayan pakettimatka koko porukalle, taksi odottaa alhaalla ja sovittiin että jos menet peräkonttiin, saat juoda mitä haluat. Mentiin!
Tahdon uskoa että en ole yksin tämän asian kanssa. Ihan varmasti monet muutkin bloggaajat tai tv-käsikirjoittajat, kuten
- Miksi muuten aina mollaat täällä Salattuja elämiä?
- Jonain kauniina päivänä joku sen tv-sarjan käsikirjoittajista eksyy tänne googlattuaan sarjaansa.
- Ja mitä uskot sitten tapahtuvan?
- Siitä tuleekin sitten mielenkiintoista. Onko kukaan aiemmin herättänyt Salattujen elämien käsikirjoittajien huomiota?
- En kyllä osaa suoralta käsin sanoa.
- Sepä se. Kukaan ei tiedä. Laittavatko he palkkatappajat perääni vai pyytävätkö blogilleni lähestymiskieltoa heidän sarjaansa? Jonain päivänä se selviää.
- Vau, siviilielämäsi blogin ulkopuolella täytyy olla todella kiehtovaa.
Toisinaan dialogit eivät edes mitenkään liity
- Tässä kehityskeskustelussa on tarkoituksena---
- Noinhan se aina alkaa.
- Anteeksi kuinka?
- Lopun alku. Se alkaa aina kehityksestä.
- Nyt en oikein---
- Meillä on alkupiste A, okei? Kaikki on siinä hyvin, tai ainakin status quohon on ehditty tottua.
- Selvä-ä...
- Sitten joku keksiikin että kaikkien pitää pyrkiä pisteeseen D, koska sehän on ihan varmasti parempi kuin A.
- Mutta...
- Sinne päästääkseen on kuitenkin mentävä pisteiden B ja C kautta. Ja tuossa vaiheessa se hupi alkaakin.
- Miten...
- Hyvä kysymys. Katsos nyt voidaan määritellä mennäänkö reitillä ABCD, vai ACBD, vai ABD vai ACD.
- Eihän...
- Sitä varten pitää koota komissio päättämään reitistä. Komissiota varten pitää pitää äänestys. Äänestystä varten pitää valita toimitsijat. Toimitsijoita ei voida valita ilman komission hyväksyntää.
- Eikö...
- Jotta saataisiin kaikkien hyväksyntä, joudutaan valitsemaan äänestys-järjestelmä. Suhteellinen vaali? Suora kansanvaali? D'hondtin metodi? Valitsijamiehet?
- Siis...
- Ennen kuin huomataankaan, koko homma on aivan sekaisin ja pelkästään sen vuoksi että joku halusi kehittää jo ihan kunnossa olevaa järjestelmää. Voi laupias, kaikki armahtava tekijä, milloin se kaikki oikein loppuu?! Miksi he tulevat minun luokseni kuolemaan?! Miksi, jumalani, miksi?!
- Olet siis tyytyväinen nykyiseen työnkuvaasi?
- Kyllä.
- Hienoa että saimme sen taas selvitettyä.
- Minustakin oli mukava jutella. Ensi vuonna uudestaan?
On tämä kuitenkin parempi kuin
- Mitä?
- Blogiähky.
- Eikö irtoa?
- Ei.
- Aha.
- Joo.
- Niinpä.
- Just.
- Ikävää.
- Jep.
- Sasso.
- Kyllä.
Mutta katsotaan
- Uskotko tilanteen parantuvan huomiseen mennessä?
- Voisiko tilanne enää pahentua tästä?
- Voisit ryhtyä perustamaan Jyrki Koulumies-fan clubia.
- Ilmeisesti et näe mitä t-paidassani lukee.
Voisiko enää
- Mikä tämä dialogi-hikka oikein muka on?
- Noh, en yksinkertaisesti pysty tuottamaan pitkiä lauseita ilman että ajattelen ne dialogeina.
- Miksi se on hikka?
- Koska en pysty lopettamaan sitä. Melkein mikä tahansa laukaisee päässäni jonkin mekanismin, joka aikaansaa dialogin.
- Kuulostaa naurettavalta.
- Tässä blogissa? Vitsailet varmaan.
Esimerkiksi kun kuulin radiosta juonnon, kuinka juontajaa tultiin hakemaan polttareihin
- Tulikos sieltä polttari-porukka hakemaan polttarien sankaria mukaan?
- Jätkät perhana, ei teidän ois tarvinnu...
- Me emme ole polttari-porukka, vaan AIR, Avioliiton Interventio-Ryhmä.
- Täh?
- Täh?
- Tulimme pelastamaan sinut avioliitolta! Pojat, kimppuun!
- Jätkät hei! Älkää nyt viitsikö! Mää oikeesti tahdon naimisiin!
- Tuo nyt vaan on ei-humalatilasta johtuvaa sekoilua! Ettäkö harrastaisit seksiä vain yhden naisen kanssa, vain yksi nainen kerrallaan koko loppuelämäsi! Älä nyt viitsi!
- Jätkät, mikrofoni on auki....
- Meillä on tässä neljän viikon Pattayan pakettimatka koko porukalle, taksi odottaa alhaalla ja sovittiin että jos menet peräkonttiin, saat juoda mitä haluat. Mentiin!
Tahdon uskoa että en ole yksin tämän asian kanssa. Ihan varmasti monet muutkin bloggaajat tai tv-käsikirjoittajat, kuten
- Miksi muuten aina mollaat täällä Salattuja elämiä?
- Jonain kauniina päivänä joku sen tv-sarjan käsikirjoittajista eksyy tänne googlattuaan sarjaansa.
- Ja mitä uskot sitten tapahtuvan?
- Siitä tuleekin sitten mielenkiintoista. Onko kukaan aiemmin herättänyt Salattujen elämien käsikirjoittajien huomiota?
- En kyllä osaa suoralta käsin sanoa.
- Sepä se. Kukaan ei tiedä. Laittavatko he palkkatappajat perääni vai pyytävätkö blogilleni lähestymiskieltoa heidän sarjaansa? Jonain päivänä se selviää.
- Vau, siviilielämäsi blogin ulkopuolella täytyy olla todella kiehtovaa.
Toisinaan dialogit eivät edes mitenkään liity
- Tässä kehityskeskustelussa on tarkoituksena---
- Noinhan se aina alkaa.
- Anteeksi kuinka?
- Lopun alku. Se alkaa aina kehityksestä.
- Nyt en oikein---
- Meillä on alkupiste A, okei? Kaikki on siinä hyvin, tai ainakin status quohon on ehditty tottua.
- Selvä-ä...
- Sitten joku keksiikin että kaikkien pitää pyrkiä pisteeseen D, koska sehän on ihan varmasti parempi kuin A.
- Mutta...
- Sinne päästääkseen on kuitenkin mentävä pisteiden B ja C kautta. Ja tuossa vaiheessa se hupi alkaakin.
- Miten...
- Hyvä kysymys. Katsos nyt voidaan määritellä mennäänkö reitillä ABCD, vai ACBD, vai ABD vai ACD.
- Eihän...
- Sitä varten pitää koota komissio päättämään reitistä. Komissiota varten pitää pitää äänestys. Äänestystä varten pitää valita toimitsijat. Toimitsijoita ei voida valita ilman komission hyväksyntää.
- Eikö...
- Jotta saataisiin kaikkien hyväksyntä, joudutaan valitsemaan äänestys-järjestelmä. Suhteellinen vaali? Suora kansanvaali? D'hondtin metodi? Valitsijamiehet?
- Siis...
- Ennen kuin huomataankaan, koko homma on aivan sekaisin ja pelkästään sen vuoksi että joku halusi kehittää jo ihan kunnossa olevaa järjestelmää. Voi laupias, kaikki armahtava tekijä, milloin se kaikki oikein loppuu?! Miksi he tulevat minun luokseni kuolemaan?! Miksi, jumalani, miksi?!
- Olet siis tyytyväinen nykyiseen työnkuvaasi?
- Kyllä.
- Hienoa että saimme sen taas selvitettyä.
- Minustakin oli mukava jutella. Ensi vuonna uudestaan?
On tämä kuitenkin parempi kuin
- Mitä?
- Blogiähky.
- Eikö irtoa?
- Ei.
- Aha.
- Joo.
- Niinpä.
- Just.
- Ikävää.
- Jep.
- Sasso.
- Kyllä.
Mutta katsotaan
- Uskotko tilanteen parantuvan huomiseen mennessä?
- Voisiko tilanne enää pahentua tästä?
- Voisit ryhtyä perustamaan Jyrki Koulumies-fan clubia.
- Ilmeisesti et näe mitä t-paidassani lukee.
perjantai 8. helmikuuta 2008
Suurenmoinen, aivan ennenkokematon blogivastaaja
Tervehdys toverit blogimaailmassa!
Tuntuu kuin maailmankaikkeus itse olisi taas pidätellyt hengitystään, odottaessaan mitä Lyriikan Täysjumala, Heksametrirunoelmien Syytäjä, ja Komiikan Kolarikuningas tänään soisi hänen suuruudessaan paistattelevien nauttia!
Ei mitään!
Vapaapäivien Relaxantti-expertti, Laiskiaisiakin Suurempi Ylisuorituja ja Rentoumisen Guru Yoshi on päättänyt suuressa armossaan, että tänään on Caturday!
Siksipä Uusien Kirjallisuuden Alalajien Aluevaltauksien Sulttaani on päättänyt, että uskolliset lukijat palkitaan jälleen kerran Sanaseppien Kiltamestarin, Virkkeiden Tuunaajan, Lausesisältöjen Ylituupparin toimesta jälleen ensi viikolla!
Siihen asti kaikki viettävät Caturdayta!
Tuntuu kuin maailmankaikkeus itse olisi taas pidätellyt hengitystään, odottaessaan mitä Lyriikan Täysjumala, Heksametrirunoelmien Syytäjä, ja Komiikan Kolarikuningas tänään soisi hänen suuruudessaan paistattelevien nauttia!
Ei mitään!
Vapaapäivien Relaxantti-expertti, Laiskiaisiakin Suurempi Ylisuorituja ja Rentoumisen Guru Yoshi on päättänyt suuressa armossaan, että tänään on Caturday!
Siksipä Uusien Kirjallisuuden Alalajien Aluevaltauksien Sulttaani on päättänyt, että uskolliset lukijat palkitaan jälleen kerran Sanaseppien Kiltamestarin, Virkkeiden Tuunaajan, Lausesisältöjen Ylituupparin toimesta jälleen ensi viikolla!
Siihen asti kaikki viettävät Caturdayta!
torstai 7. helmikuuta 2008
Salaliitto
Lukekaa tarkasti, sillä kirjoitan tämän vain kerran.
Oletteko koskaan ihmetelleet sitä, miksi järjestelmässämme palkitaan ihmismielen heikkoudet?
Huonokuntoisille yritetään saada tuputettua puoli-ilmaisia tai ilmaisia liikunta-lippuja, jotta nämä alkaisivat liikkua.
Tupakoinnin lopettamiseksi on erilaisia kilpailuja, esim. lopeta ja voita sekä lopeta.
Jopa huumeidenvieroitukseen ollaan tuomassa idea palkitsemisesta tiede.fi-sivun mukaan.
Huomattavaa on, että kaikissa tapauksissa "vahingon" on täytynyt tapahtua jotta "palkitseminen" voisi tapahtua.
Miksi ketään ei koskaan palkita siitä, että hän on huolehtinut kunnostaan, ei ole koskaan alkanut tupakoimaan eikä ole polttanut kuin korkeintaan ruohoa, ja sekin oli koiranputken sisällä ollutta vastaleikattua nurmikkoa.
Miksi yhteiskunnan tulee palkita henkilöitä, jotka muiden juostessa räntäsateessa tai hankkiessa selän venähdystä punttisalilla liian isoilla painoilla, ovat jääneet kotiin katsomaan Salattuja elämiä kertakäyttönenäliinojen, perunalastupussin ja marlboro-askin kanssa?
Eikö tuossa edellämainitussa tilanteessa pitäisi olla jo tarpeeksi palkintoa?
Monen mieleen varmaan herää myös kysymys siitä, miksi henkilöitä jotka ovat saaneet nauttia Teletapeista tavoilla, joita herbaali-yrttejä käyttämättömät eivät kykene kokemaan, tulisi palkita espresso-keittimillä?
Se onkin salaliitto.
Itse asiassa tällaiset ihmiset tulevat halvoiksi.
Alankomaiden kansallisen julkisen terveyden ja ympäristön instituutin tekemän tutkimuksen mukaan lihavat ja tupakoivat ihmiset itse asiassa maksavat yhteiskunnalle vähemmän kuin laihat.
Asiasta kertovan PLoS Medicine-uutissivuston mukaan ikävuosien 20-56 välillä ihmiset aiheuttivat eniten sairaanhoitokuluja.
Lihavat ja tupakoivat ihmiset maksoivat vähemmän yksinkertaisesti siksi, että monet heistä kuolivat ennenaikaisesti.
Tilastojen mukaan terveet ihmiset elivät keskimäärin 84 vuotta. Tupakoijat elivat 77 vuotta ja ylilihavat ihmiset elivät noin 80 vuotta.
Keskimäärin siis tupakoitsijoita ja ylilihavia ihmisiä ei tarvinnut hoitaa yhtä kauan kuin muita, eli pidemmällä mittakaavalla rahaa säästyi.
Uutissähke aiheesta löytyy ainakin wired.com:ista.
Selvä, ei muuta kuin lopetetaan kaikkien tupakointi, aletaan syömään terveellisesti ja liikutaan ja niinku silleen joo.
Ihmismieli ei kuitenkaan toimi noin.
Jos jotain tyrkytetään ihmisille, ensimmäinen reaktio on "mikä tässä on juju?", eli yhdeksän tuotantokautta Salaisia kansioita on tehnyt tehtävänsä.
Verkkouutisten mukaan yritysten panostus työntekijöidne liikuntaan on lisääntynyt, mutta työntekijöiden innostus liikuntaan ei. Kukaan ei pidä tuputtamisesta.
Tässä piilee salaliiton nerokkuus.
Heikkouksille periksiantavat ihmiset tulevat loppujen lopuksi halvoiksi yhteiskunnalle.
Yhteiskunnan tehtävä kuitenkin on yrittää auttaa jäseniään.
Yhteiskunta yrittää tuputtaa jäsenilleen niin paljon apua, kaikkialta ja koko ajan.
Lopulta yhteiskunnan jäsenet kyllästyvät heihin kohdistuvaan "holhoamiseen" ja ihan silkkaa kapinamieltään jatkavat huonoja tapojaan.
Yhteiskunta säästää rahaa ja sen jäsenet ovat tyytyväisiä ananas-kinkku-salami-perhepizzan ääressä.
Kaikki ovat onnellisia.
Salaliitto, uskokaa pois.
Oletteko koskaan ihmetelleet sitä, miksi järjestelmässämme palkitaan ihmismielen heikkoudet?
Huonokuntoisille yritetään saada tuputettua puoli-ilmaisia tai ilmaisia liikunta-lippuja, jotta nämä alkaisivat liikkua.
Tupakoinnin lopettamiseksi on erilaisia kilpailuja, esim. lopeta ja voita sekä lopeta.
Jopa huumeidenvieroitukseen ollaan tuomassa idea palkitsemisesta tiede.fi-sivun mukaan.
Huomattavaa on, että kaikissa tapauksissa "vahingon" on täytynyt tapahtua jotta "palkitseminen" voisi tapahtua.
Miksi ketään ei koskaan palkita siitä, että hän on huolehtinut kunnostaan, ei ole koskaan alkanut tupakoimaan eikä ole polttanut kuin korkeintaan ruohoa, ja sekin oli koiranputken sisällä ollutta vastaleikattua nurmikkoa.
Miksi yhteiskunnan tulee palkita henkilöitä, jotka muiden juostessa räntäsateessa tai hankkiessa selän venähdystä punttisalilla liian isoilla painoilla, ovat jääneet kotiin katsomaan Salattuja elämiä kertakäyttönenäliinojen, perunalastupussin ja marlboro-askin kanssa?
Eikö tuossa edellämainitussa tilanteessa pitäisi olla jo tarpeeksi palkintoa?
Monen mieleen varmaan herää myös kysymys siitä, miksi henkilöitä jotka ovat saaneet nauttia Teletapeista tavoilla, joita herbaali-yrttejä käyttämättömät eivät kykene kokemaan, tulisi palkita espresso-keittimillä?
Se onkin salaliitto.
Itse asiassa tällaiset ihmiset tulevat halvoiksi.
Alankomaiden kansallisen julkisen terveyden ja ympäristön instituutin tekemän tutkimuksen mukaan lihavat ja tupakoivat ihmiset itse asiassa maksavat yhteiskunnalle vähemmän kuin laihat.
Asiasta kertovan PLoS Medicine-uutissivuston mukaan ikävuosien 20-56 välillä ihmiset aiheuttivat eniten sairaanhoitokuluja.
Lihavat ja tupakoivat ihmiset maksoivat vähemmän yksinkertaisesti siksi, että monet heistä kuolivat ennenaikaisesti.
Tilastojen mukaan terveet ihmiset elivät keskimäärin 84 vuotta. Tupakoijat elivat 77 vuotta ja ylilihavat ihmiset elivät noin 80 vuotta.
Keskimäärin siis tupakoitsijoita ja ylilihavia ihmisiä ei tarvinnut hoitaa yhtä kauan kuin muita, eli pidemmällä mittakaavalla rahaa säästyi.
Uutissähke aiheesta löytyy ainakin wired.com:ista.
Selvä, ei muuta kuin lopetetaan kaikkien tupakointi, aletaan syömään terveellisesti ja liikutaan ja niinku silleen joo.
Ihmismieli ei kuitenkaan toimi noin.
Jos jotain tyrkytetään ihmisille, ensimmäinen reaktio on "mikä tässä on juju?", eli yhdeksän tuotantokautta Salaisia kansioita on tehnyt tehtävänsä.
Verkkouutisten mukaan yritysten panostus työntekijöidne liikuntaan on lisääntynyt, mutta työntekijöiden innostus liikuntaan ei. Kukaan ei pidä tuputtamisesta.
Tässä piilee salaliiton nerokkuus.
Heikkouksille periksiantavat ihmiset tulevat loppujen lopuksi halvoiksi yhteiskunnalle.
Yhteiskunnan tehtävä kuitenkin on yrittää auttaa jäseniään.
Yhteiskunta yrittää tuputtaa jäsenilleen niin paljon apua, kaikkialta ja koko ajan.
Lopulta yhteiskunnan jäsenet kyllästyvät heihin kohdistuvaan "holhoamiseen" ja ihan silkkaa kapinamieltään jatkavat huonoja tapojaan.
Yhteiskunta säästää rahaa ja sen jäsenet ovat tyytyväisiä ananas-kinkku-salami-perhepizzan ääressä.
Kaikki ovat onnellisia.
Salaliitto, uskokaa pois.
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Kirkonkiroajat
Minulla on tiettyjä periaatteita koskien asioita joista en kirjoita.
Käytännön filosofian opiskelijoista, Salatuista elämistä, tukastani, uskonnosta ja politiikasta.
Siksipä tämän päivän epistola ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä.
Kirkosta eroamiset lisääntyivät Ylen uutisten mukaan viime vuonna 7,2 %.
Olen ensimmäisenä valmis myöntämään että luterilaisella kirkolla on paljon sisäisiä ongelmia, jotka ovat edesauttaneet tätä trendiä.
(Itse olen suuri miespappeuden vastustaja.
Tähän voi vaikuttaa se, että olen aina ollut erilainen nuori ja sekä mittava Women in Uniform-lehtikokoelmani, mutta veikkaan enemmän ensimmäistä kohtaa.)
En nyt kuitenkaan aio paneutua näihin ongelmiin, vaan kirkon imago-ongelmaan.
Eroakirkosta.fi on mahdollistanut siteiden katkomisen seurakuntaan onnistuneesti 4H-periaatteen ansiosta (Helposti, Huomaamattomasti, Hyväksytysti ja Halvalla).
Kukaanhan ei varmaan oikeasti usko että lähemmän 40 tuhatta ihmistä olisi löytänyt Cthulhun (tiedän, itsekin olen vähän pettynyt) tai Cromin.
Fakta on, että kovan paikan tullen kaikki muistavat Cthulhu ei välitä muusta kuin että häntä palvotaan ja kalaa, erityisesti mustekalaa, ei syödä, tai muuten...
Crom taas antaa ihmiselle syntymässä rohkeutta, ja sen jälkeen ei välitä tämän kohtalosta.
Aika monen henkinen pikasähke lähtee siis Jesselle päin.
(Olen hyvin tarkka siitä, millaista porukkaa tänne haluan hakukoneiden kautta, eli siksi:Jesse.
Liittyen tähän asiaan tahdon huomauttaa myös, että täältä ei löydy KIIRA KORPI ALASTOMANA -aiheisia kuvia eli KIIRA KORVEN ALASTONKUVAT eivät löydy täältä.
Sama pätee kategoriaan BRITNEY SPEARSIN TIETOKONEESTA VARASTETTU PORNOLEFFA .)
Jos kirkko oikeasti haluaa porukkaa takaisin, tai edes pitää nykyiset, sen tulisi tehdä samoin kuin eroakirkosta-sivuston eli noudattaa 4H-periaatetta.
Tarkastellaanpa vähän sitä.
HELPOSTI:
Menet eroakirkosta-sivustolle, täytät pari hassua tietoa ja hey presto! Olet matkalla kado---eikun eronnut kirkosta.
Miten kirkkoon liitytään? Kai tuolla jossain on Liitykirkkoon.fi-sivusto?
Sivu http://www.evl.fi/srk/hamina-vehkalahti/liity_kirkkoon.htm kertoo että "kirkon jäseneksi voi tulla kolmella eri tavalla:Tavallisimmin kirkon jäseneksi tullaan kasteen kautta. Kastettavat voivat olla..."
(En muista loppua, sillä tuo on kohta jossa nukahdin näppäimistön eteen.)
HUOMAAMATTOMASTI:
Eroakirkosta FAQ: Saako joku muu tietää erostani? Vastaus: ei saa.
Kai kirkkoon liittyminen on huomaamatonta?
Noh, menette huomaamattomasti sivulle, tulostatte huomaamattomasti PDF-tiedoston, täytätte sen, viette sen huomaamattomasti seurakuntanne kirkkoherranvirastoon jonka sijainnin ensin etsitte huomaamattomasti joltain nettisivulta ja...ette kai te nukahtaneet ruudun eteen?
HYVÄKSYTYSTI:
Nykyisin ei enää kysytä miksi joku eroaa kirkosta, vaan miksi joku on kirkossa? Mitä kirkko on viime aikoina tehnyt puolestasi? Eroatko niin usein että olet saanut kuukausikortin kirkkohäihin?
Miksi ihmeessä maksat kirkollisveroa? Josta pääsemmekin kohtaan...
HALVALLA:
Laskelman mukaan esim. itse maksan 250 € vuodessa kirkollisveroa, eli n. 20 € kuussa.
Yleisin syy kirkosta eroamiseen on varmaankin raha.
Toiset ovat rehellisiä, ja sanovat suoraan että kaikki omaan taskuun jäävä on omaan taskuun jäävää.
Toiset yrittävät huijata itseään sanomalla että he itse päättävät milloin antavat hyväntekeväisyyteen.
(Tämä siis ratkaisee ne selittämättömät jonot feissareiden luokse.)
Minä olen kuitenkin laiska, annan kirkon hoitaa puhtaan omantunnon itselleni.
Toiset nyt vaan huomaavat ateismin edut.
(Onnekseni Ctulhu antaa anteeksi kaiken muun, paitsi kalansyönnin (tonnikala-purkkeja ei lasketa, niissä on niin paljon nisäkästä=delfiinejä), joten tämä ei kosketa minua.)
Miten kirkon siis pitäisi toimia?
Ensinnäkin liitykirkkoon.fi, jossa täytetään pari hassua kohtaa, ja asia selvä.
Toisekseen kirkon kannattaisi alkaa kyseenalaista, ei mitenkään huomattavasti, mutta ihan vaan vihjaillen, että millaiset laumasielut eroavat kirkosta koska kaikki muutkin eroavat?
Oikeasti erilaiset ihmiset kuuluvat kirkkoon, koska he ovat kohta vähemmistö Suomessa.
Haluatteko te olla niin kuin muut, vai haluatteko te olla erilaisia, hmm?
Viimeinen kohta on vaikein, eli miten koko homma hoidetaan halvalla?
Nykyaikainen ihminen on kasvatettu siihen, että samaan hintaan pitää saada vähintään kaksi kertaa sama asia.
On siis pikkaisen vaikea yrittää selittää että "teidän maksamillanne kirkollisveroilla mm. viedään Herran sanaa kehitysmaihin", kun ensimmäinen mieleen tuleva kysymys on "jaa, maksavatko ne sitten kirkollisveroa?" ja toinen on "jaa, eipä tuo näytä tappamista estävän?"
Siksi pitää painottaa aivan toisia asioita. Suomalaiset ovat kyselyn mukaan valmiita maksamaan itse vanhempiensa hoivapalveluista.
Eli: jos joku muu hoitaa homman ihmisten puolesta homman, jota ihmiset eivät välttämättä itse halua tehdä, tästä ollaan valmiit maksamaan.
Kirkon pitäisi siis alkaa mainitsemaan aina sivulauseissa mitä konkreettista ja ihmisiä jokapäiväisessä elämässä auttavaa he tekevät, kuten pahojen henkien manaus ja Van Helsingin varustaminen.
No niin, kuka haluaa kuulla mielipiteeni politiikasta?
Käytännön filosofian opiskelijoista, Salatuista elämistä, tukastani, uskonnosta ja politiikasta.
Siksipä tämän päivän epistola ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä.
Kirkosta eroamiset lisääntyivät Ylen uutisten mukaan viime vuonna 7,2 %.
Olen ensimmäisenä valmis myöntämään että luterilaisella kirkolla on paljon sisäisiä ongelmia, jotka ovat edesauttaneet tätä trendiä.
(Itse olen suuri miespappeuden vastustaja.
Tähän voi vaikuttaa se, että olen aina ollut erilainen nuori ja sekä mittava Women in Uniform-lehtikokoelmani, mutta veikkaan enemmän ensimmäistä kohtaa.)
En nyt kuitenkaan aio paneutua näihin ongelmiin, vaan kirkon imago-ongelmaan.
Eroakirkosta.fi on mahdollistanut siteiden katkomisen seurakuntaan onnistuneesti 4H-periaatteen ansiosta (Helposti, Huomaamattomasti, Hyväksytysti ja Halvalla).
Kukaanhan ei varmaan oikeasti usko että lähemmän 40 tuhatta ihmistä olisi löytänyt Cthulhun (tiedän, itsekin olen vähän pettynyt) tai Cromin.
Fakta on, että kovan paikan tullen kaikki muistavat Cthulhu ei välitä muusta kuin että häntä palvotaan ja kalaa, erityisesti mustekalaa, ei syödä, tai muuten...
Crom taas antaa ihmiselle syntymässä rohkeutta, ja sen jälkeen ei välitä tämän kohtalosta.
Aika monen henkinen pikasähke lähtee siis Jesselle päin.
(Olen hyvin tarkka siitä, millaista porukkaa tänne haluan hakukoneiden kautta, eli siksi:Jesse.
Liittyen tähän asiaan tahdon huomauttaa myös, että täältä ei löydy KIIRA KORPI ALASTOMANA -aiheisia kuvia eli KIIRA KORVEN ALASTONKUVAT eivät löydy täältä.
Sama pätee kategoriaan BRITNEY SPEARSIN TIETOKONEESTA VARASTETTU PORNOLEFFA .)
Jos kirkko oikeasti haluaa porukkaa takaisin, tai edes pitää nykyiset, sen tulisi tehdä samoin kuin eroakirkosta-sivuston eli noudattaa 4H-periaatetta.
Tarkastellaanpa vähän sitä.
HELPOSTI:
Menet eroakirkosta-sivustolle, täytät pari hassua tietoa ja hey presto! Olet matkalla kado---eikun eronnut kirkosta.
Miten kirkkoon liitytään? Kai tuolla jossain on Liitykirkkoon.fi-sivusto?
Sivu http://www.evl.fi/srk/hamina-vehkalahti/liity_kirkkoon.htm kertoo että "kirkon jäseneksi voi tulla kolmella eri tavalla:Tavallisimmin kirkon jäseneksi tullaan kasteen kautta. Kastettavat voivat olla..."
(En muista loppua, sillä tuo on kohta jossa nukahdin näppäimistön eteen.)
HUOMAAMATTOMASTI:
Eroakirkosta FAQ: Saako joku muu tietää erostani? Vastaus: ei saa.
Kai kirkkoon liittyminen on huomaamatonta?
Noh, menette huomaamattomasti sivulle, tulostatte huomaamattomasti PDF-tiedoston, täytätte sen, viette sen huomaamattomasti seurakuntanne kirkkoherranvirastoon jonka sijainnin ensin etsitte huomaamattomasti joltain nettisivulta ja...ette kai te nukahtaneet ruudun eteen?
HYVÄKSYTYSTI:
Nykyisin ei enää kysytä miksi joku eroaa kirkosta, vaan miksi joku on kirkossa? Mitä kirkko on viime aikoina tehnyt puolestasi? Eroatko niin usein että olet saanut kuukausikortin kirkkohäihin?
Miksi ihmeessä maksat kirkollisveroa? Josta pääsemmekin kohtaan...
HALVALLA:
Laskelman mukaan esim. itse maksan 250 € vuodessa kirkollisveroa, eli n. 20 € kuussa.
Yleisin syy kirkosta eroamiseen on varmaankin raha.
Toiset ovat rehellisiä, ja sanovat suoraan että kaikki omaan taskuun jäävä on omaan taskuun jäävää.
Toiset yrittävät huijata itseään sanomalla että he itse päättävät milloin antavat hyväntekeväisyyteen.
(Tämä siis ratkaisee ne selittämättömät jonot feissareiden luokse.)
Minä olen kuitenkin laiska, annan kirkon hoitaa puhtaan omantunnon itselleni.
Toiset nyt vaan huomaavat ateismin edut.
(Onnekseni Ctulhu antaa anteeksi kaiken muun, paitsi kalansyönnin (tonnikala-purkkeja ei lasketa, niissä on niin paljon nisäkästä=delfiinejä), joten tämä ei kosketa minua.)
Miten kirkon siis pitäisi toimia?
Ensinnäkin liitykirkkoon.fi, jossa täytetään pari hassua kohtaa, ja asia selvä.
Toisekseen kirkon kannattaisi alkaa kyseenalaista, ei mitenkään huomattavasti, mutta ihan vaan vihjaillen, että millaiset laumasielut eroavat kirkosta koska kaikki muutkin eroavat?
Oikeasti erilaiset ihmiset kuuluvat kirkkoon, koska he ovat kohta vähemmistö Suomessa.
Haluatteko te olla niin kuin muut, vai haluatteko te olla erilaisia, hmm?
Viimeinen kohta on vaikein, eli miten koko homma hoidetaan halvalla?
Nykyaikainen ihminen on kasvatettu siihen, että samaan hintaan pitää saada vähintään kaksi kertaa sama asia.
On siis pikkaisen vaikea yrittää selittää että "teidän maksamillanne kirkollisveroilla mm. viedään Herran sanaa kehitysmaihin", kun ensimmäinen mieleen tuleva kysymys on "jaa, maksavatko ne sitten kirkollisveroa?" ja toinen on "jaa, eipä tuo näytä tappamista estävän?"
Siksi pitää painottaa aivan toisia asioita. Suomalaiset ovat kyselyn mukaan valmiita maksamaan itse vanhempiensa hoivapalveluista.
Eli: jos joku muu hoitaa homman ihmisten puolesta homman, jota ihmiset eivät välttämättä itse halua tehdä, tästä ollaan valmiit maksamaan.
Kirkon pitäisi siis alkaa mainitsemaan aina sivulauseissa mitä konkreettista ja ihmisiä jokapäiväisessä elämässä auttavaa he tekevät, kuten pahojen henkien manaus ja Van Helsingin varustaminen.
No niin, kuka haluaa kuulla mielipiteeni politiikasta?
tiistai 5. helmikuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXII
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Eikun...
10 Print "Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse. Minä olen sentään it-alan koulutuksen saanut tietojenkäsittelyn pilipalinomi."
20 Go to 10
Run
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse.
Eikun...
10 Print "Ensi kerralla en työnnä uuden tietokoneeni verkkoporttiin puhelinjohtoa ja ihmettele sitten miksi internettiin ei pääse. Minä olen sentään it-alan koulutuksen saanut tietojenkäsittelyn pilipalinomi."
20 Go to 10
Run
maanantai 4. helmikuuta 2008
Käyttäjäystävällisempi blogi, osa III
Kuten kaikki tätä blogia pitempään kuin Salattujen elämien mainostauolla nopeasti vilkaisseet voivat kertoa, maailmankaikkeus on jännä ilmiö.
Toisinaan sen toimintaa voisi kuvata "pohjoismaiseksi yhteistyöksi".
Olettaen siis että tällä käsitteellä ymmärrettäisiin norjalainen turska, joka on tipahtunut suomenruotsalaisen ostoskassista Stockmannin liukuportaisiin, jossa se menee kohti väistämätöntä, mutta sotkuista loppuaan joko ylös tai alas.
M.O.T
Kuka voisi ymmärtää tätä kaikkea? Kuka voisi kertoa meille missä mennään?
Tv-käsikirjoittajat.
Voi kuulostaa radikaalilta ajatukselta, mutta jos on olemassa porukka joka on ymmärtänyt kaikista parhaiten, että toisinaan banaani nyt vaan on banaani, tai marja, niin se ovat tv-käsikirjoittajat.
Tätä voi olla vaikea hyväksyä, mutta se on ymmärrettävää.
Johan Max Plackin periaate sanoo että vanhemmat tieteilijät ovat vähemmän halukkaita hyväksymään uutta tietoa kuin nuoremmat.
Silti se on totta.
Mikä muu ammattikunta joutuu suuria massoja viehättävän, jopa kriitikoiden suosion saaneen yhden tunnin verran vuoksi rehkimään niin paljon? (Ne henkilöt jotka ajattelivat juuri "no ehkä pornotähdet, tyhmä", voivat suoda itselleen oikein rasvaisen selkääntaputuksen.)
Kuitenkin tv-käsikirjoittajat harvoin pääsevät julkisuuteen. Harvoja poikkeuksia ovat ehkä David E. Kelley (mm. Alley McBeal) ja David Simon (The Wire - Langalla).
Jos heitä kuunneltaisiin enemmän, maailma voisi olla huomattavasti erilaisempi paikka.
He ovat joutuneet läpikäymään tuhansia opuksia, alkaen Aristoteleen teoksesta Περὶ Ποιητικῆς ja päättyen Ikean kuvastoon, ihan vaan siltä varalta jos päähenkilö vaikka haluaa itselleen uusia huonekaluja (tai tuotanto-yhtiö tekee tuottoisan product placement-diilin. Josta puheenollen, odotan edelleen ihan minkä tahansa kahvi-yhtiön yhteydenottoa).
Mutta pääasia on, että he luultavasti ovat lähinnä yleisneron käsitettä mitä nykyisellä pirstaloituneen tiedon aikakaudella on tarjota.
Jopa surkeimmissakin tilanne-komedioissa käsitellään ihmisyyden kolmea suurinta filosofista ongelmaa, eli ongelmiin päätymistä, ongelmista eroonpääsyä, ja toisaalta ongelman piilottamista ennen kuin joku ulkopuolinen huomaa k.o. ongelman.
Myönnetään, onhan käytännön filosofian opiskelijoille Schrödingerin kissa (miten se joutui sinne? Miten se saadaan sieltä pois? Jos vain kävelen tästä pois, ja laitan tähän lapun "laatikon sisällä voi olla elävä tai kuollut kissa", niin huomaako joku minun käsialani?), mutta sopii itse yrittää saada tuosta tunnin (miinus mainokset) kestävä jännitysnäytelmä aikaa vastaan.
Eikä lääketieteen opiskelijoilla voi mitenkään olla yhtä mielenkiintoisia ongelmia kuin Teho-osastolla tai House-sarjan lääkäreillä.
Tähän vaikuttaa yksinkertaisesti "työelämän geometria"-niminen ilmiö.
Sen mukaan mitä pidemmällä työelämän pituutta kuvasta jana on mennyt x-akselia myöten, sitä terävämmäksi työn yllättyvyyttä kuvastava jana y-akselilla menee.
Lopulta kun ne leikkaavat toisensa, on aika siirtyä eläkkeelle tai hankkia uusi työpaikka pesukoneen myyjänä.
(Pesukoneen myyjät ovat ainoa poikkeus "työelämän geometriassa".
He joutuvat kuulemaan niin monta kertaa saman päivän aikana samat vitsit, joissa termit "aivopesu" ja "huuhteluaine" korkeintaan vaihtavat paikkaa, että he pääsevät alle 25-vuotiaina "yleisen turvallisuuden" vuoksi myönnetylle varhaiseläkkeelle.
"Yleisen turvallisuuden" merkitessä tässä siis "ei tunkenut asiakasta pesukoneeseen ja laittanut hellää pesua päälle, koska kuuli "mutta mites toi aivopesu ja huuhtelu tällä sujuu, heh heh"-vitsin yhden kerran liikaa")
Esimerkiksi Farscape, vaikka onkin muodostunut tämän blogin kautta varmaan yleiseksi vitsiksi (tai ainakin kahden ihmisen välillä. Toisinaan vain tahdon huijata itseäni lukijamäärien suhteen), sisältää parhaimmillaan yhdessä jaksossa enemmän pohdintaa hyvästä ja pahasta ja ihmissuhteista, kuin useamman luvun sisältävä tutkielma "Hyvästä ja pahasta ja ihmissuhteista; länsimaalainen dekadenssi suhteutettuna Hesarin henkilökohtaista-palstan ilmoituksiin".
Voisi olla maailmankaikkeuden aloittaneeseen Big Bangiin verrannollinen tapaus, jos vaikka Salattujen elämien käsikirjoittajat tulisivat luennoimaan aiheesta "Ain laulain työtäs tee eli parisuhde-filosofian muokkaaminen käsitteenä yleismaailmallisen neljännen valtiomahdin kautta".
Tai kuinka salakuuntelu itse asiassa on hienovarainen kritiikki Itä-Saksaa kohtaan (en minä väittänytkään että kaikki vertaukset olisivat järkeviä.)
Ainoa asia mikä oikeastaan voisi sekoittaa muuten hyvin toimivan konseptin on itse maailmankaikkeus.
Sillä on ikävä tapa heitellä koomisen kosmisia vitsejä, joista tullaan tästä lähtien käyttämään termiä kookosminen vitsi.
Kookosmiset vitsit ylittävät huimimmallekin fiktiolle asetetut odotukset yhtä säännönmukaisesti, kuin elliptinen rata on käynyt ratansa loppuun.
(Tähän kuuluisi todella hauska ja vitsikäs vertaus kuukautiskiertoon, mutta säästän sen todella, todella, todella huonoa hetkeä varten.
Itse asiassa sovitaan jo nyt, että se tulee olemaan "apua, minua pidetään vankina, jäljittäkää ip-osoitteeni"-hätähuutoni.)
Esimerkiksi voisiko kukaan itseään kunnioittava tv-draamankaaren taivuttaja koskaan keksiä mitään sellaista kuin tapaus Britney Spears?
Korkeintaan paha kani tai ilkeä kaani voisi saada jotain tuollaista päähänsä.
Tämä tietenkin herättää kaikista mielenkiintoisimman kysymyksen.
Mitä jos kaiken takana ei olekaan mitään suurta vastausta, elämän tarkoitusta tai universaalia sudokua?
Mitä jos koko homma onkin jonkin sellaisen, joka ei heitä noppaa, vaan kirjoittaa kuumeisesti seksiä, kuolemaa, jännitystä, draamaa, suuria tunteita, pieniä kohtaloita ja kaikkea muuta mitä yleisö kuumeisesti haluaa, tekemää näytelmää?
Olisiko kaikki maailman filosofia silloin aivan turhaa?
Jossain vaiheessa tekijä keksii vielä loppuhuipennuksen, joka sitoo kaikki kohtalot yhteen niin sujuvasti, että kukaan aiemmin ei ole sitä osannut edes kuvitella.
Sitten, vain esirippu ja yksinäinen nova antamassa aplodeja.
perjantai 1. helmikuuta 2008
Käyttäjäystävällisempi blogi, osa I
Tapa rakkaasi.
Noin minulle aikoinaan opetettiin.
Kuullessani sen media-alan koulutuksessa se tarkoitti, että liian pitkistä jutuista piti ottaa kaikki muu, paitsi olennainen pois. Vaikka se tarkoittaisikin lempikohtiesi poistamista.
Sen käsittelemiseen, missä kuulin sen seuraavan kerran, tämä on aivan väärä foorumi.
Pirkka on käsitellyt Digikko-blogissaan lyhyen tekstin käyttöä nettiteksteissä (tässä merkinnässä ja tässä merkinnässä),
Hän itse ei oikein lämmennyt idealle, mutta minusta se on hieno idea.
Liian kauan bloggaajat ovat käsitelleet lukijoitaan lampaina, jotka eivät ymmärrä jos heille tarjoaa pikkaisen haastavampaa luettavampaa kuin lähikaupan tarjoukset.
Kyllä porukka osaa itsekin yhdistellä asioita.
Ja ollaanpa nyt rehellisiä: kenellä meistä oikeasti on aikaa tuhlattavaksi tässä hektisessä maailmassa? Jokaiselle on nykyään vähintään aviopuoliso, lapset, työ, rakastajar, rakastaja sekä kausikortti thai-potkunyrkkeilyyn.
Ei tuossa vaiheessa enää ehditä lukea täyspitkiä blogimerkintöjä jossain interverkossa.
Senpä vuoksi on aika uudistaa tätäkin blogia kohtaamaan paremmin nykyajan haasteet ja odotukset.
Käyttäjäystävällisempi blogi, osa II, olkaa hyvä:
Noin minulle aikoinaan opetettiin.
Kuullessani sen media-alan koulutuksessa se tarkoitti, että liian pitkistä jutuista piti ottaa kaikki muu, paitsi olennainen pois. Vaikka se tarkoittaisikin lempikohtiesi poistamista.
Sen käsittelemiseen, missä kuulin sen seuraavan kerran, tämä on aivan väärä foorumi.
Pirkka on käsitellyt Digikko-blogissaan lyhyen tekstin käyttöä nettiteksteissä (tässä merkinnässä ja tässä merkinnässä),
Hän itse ei oikein lämmennyt idealle, mutta minusta se on hieno idea.
Liian kauan bloggaajat ovat käsitelleet lukijoitaan lampaina, jotka eivät ymmärrä jos heille tarjoaa pikkaisen haastavampaa luettavampaa kuin lähikaupan tarjoukset.
Kyllä porukka osaa itsekin yhdistellä asioita.
Ja ollaanpa nyt rehellisiä: kenellä meistä oikeasti on aikaa tuhlattavaksi tässä hektisessä maailmassa? Jokaiselle on nykyään vähintään aviopuoliso, lapset, työ, rakastajar, rakastaja sekä kausikortti thai-potkunyrkkeilyyn.
Ei tuossa vaiheessa enää ehditä lukea täyspitkiä blogimerkintöjä jossain interverkossa.
Senpä vuoksi on aika uudistaa tätäkin blogia kohtaamaan paremmin nykyajan haasteet ja odotukset.
Käyttäjäystävällisempi blogi, osa II, olkaa hyvä:
Käyttäjäystävällisempi blogi, osa II
Maailmankaikkeus jännä ilmiö.
Pohjoismainen yhteistyö norjalainen turska Stockman liukuportaat.
Toisinaan banaani banaani. Max Planckin periaate.
Silti ehkä kuitenkin jos vaikka, mutta toisaalta käytännön filosofian opiskelijat.
Eikä lääketieteen opiskelijat. Geometria.
Ain laulain työtäs tee kahvi. Kakadu papukaija salakuuntelu kosminen vitsi.
Elliptinen rata kuukautiskierto Britney Spears Paha kani ilkeä kaani.
Loppuhuipennus. Esirippu nova.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
