Takaisin töissä

Muutaman viikon kestänyt työstävieroitukseni on taasen ohi, eli olen palannut suolakaivoksille.
Palkka on mitä on, työ on mitä on mutta kompensaationa firma tarjoaa ilmaisen kahvin.

Jälleen taas kiskottuani sisuksiini pienen keski-Eurooppalaisen maan vuoden keskikulutuksen verran jumalten nektaria, tuntuu siltä kuin kaikkien muiden liikkeet hidastuisivat jokaisen kahvikupillisen jälkeen, ja itse voisin vaikka väistellä tänne soittavien ihmisten suusta pärskyviä sulkivanoja.
Varsinaisia ongelmia(1) aiheuttaa se, että koska koen muiden liikkuvan hitaammin kuin itseni, yritän vaistomaisesti hidastaa omia liikkeitäni.
Kiitän Teutatesta siitä että alallani on sen verran työvoimapula, että henkilöä joka alkaa työpäivän mittaan käyttäytymään ja puhumaan yhä hitaammin, pidetään "eksentrisenä hupsuna" ja "integraalinana osana työkoneistoa" ja minua ei irtisanota valkotakkisten hakiessa minut samalla jonnekin missä terävien esineiden hallussapitoa ei rohkaista.

Noh, vielähän tässä olisi puoli tuntia tehokasta kahvinkulutus-aikaa...

(1)En koe äsken mainitsemiani ilmiöitä ongelmiksi. Ongelma on se, kun tajuat käytettyäsi väärän värisiä pillereitä kuinka iso käsi sinulla oikeasti on.
Se että tietokoneen näppäimistö ei tunnu pysyvän perässä sormiesi nopeuden kanssa, on murhe joka sinun on kannettava. Noh, sinun ja Teräsmiehen.