Väliin henkilökohtaista, osa II

Antakaas kun kerron pimeydestä.

Minua ovat aina jossain määrin huvittaneet ihmiset, jotka pukeutuvat täysmustaan, värjäävät tukkansa mustaksi, kuuntelevat vain black metallia, syövät vain mustaa makkaraa ja salmiakkia sekä lukevat sängyssäkin ainoastaan mustanaamiota.
He varmaan kuvittelevat tuntevansa jotenkin syvemmin kuin muut, olevansa enemmän kosketuksissa pimeyden kanssa.

He erehtyvät.

Me jotka olemme kokeneet todellisen pimeyden emme tunne tarvetta yrittää epätoivoista liittoumista sen kanssa, ikään kuin jos esitämme olevamme sen puolella se olisi ystävämme. Pimeys ei tarvitse ketään.

Olen kerran ollut tilanteessa, jossa koin pimeyden kosketuksen; olin oudossa ympäristössä, oma minäni oli riisuttu ja en ollut tarpeeksi valmistautunut tähän kaikkeen.
Silloin pimeys tarjosi ulospääsyä.

Se ei ollut mikään muinainen paha kuten tietämättömät sen kuvaavat, vaan jotain pahempaa. Se oli hellä.
Se halusi vain että antautuisin sille täysin, antaisin se kietoa minut itseensä. Mikään ei enää koskaan koskisi minuun, vaan voisin olla turvassa pehmeässä ja lämpimässä. Enkä enää koskaan tahtoisi pois.

Mutta en ottanut viimeistä askelta. Kai sitä voi kutsua itsepäisyydeksi paremman termin puutteessa, mutta en halunnut luovuttaa noin...helpolla. Kiskaisin itseni pois, mutta viattomuuttani en enää saanut takaisin. Olin kokenut pimeyden.

Melodramatiikka ei edelleenkään kuulu edes omasta harhaisesta mielestäni kirjallisiin kykyihini, joten tuo äskeinen muistutti varmaan todella pitkän työpäivän jälkeen kirjoitettua Kauniiden ja Rohkeiden monologia. Itselleni se kuitenkin on hyvin todellista.

Aina kun minulla menee todella huonosti, maailma ahdistaa ja tahtoisin vain antaa periksi koko roskalle, muuntaa omaisuuteni rahaksi, matkustaa Etelä-Amerikkaan ja muuntaa nimeni virallisesti senjor bigtool4U:ksi, muistan miltä pimeys tuntui. Ja miten helppoa sille olisi antaa periksi. Ja miksi en anna.

Joten: olo on parempi, aion ehdottaa että hammas vedetään pois, eikä sille tehdään mitään kallista hoitoa, koska se ymmärtääkseni ei ole välttämätöntä, kävin ostamassa saamatta jääneet lehdet kaupasta (1), ilmeisesti en ole saanut vielä sopimustani koska työnantajani ei ole allekirjoittanut sitä, ja jos rahat ovat vähissä...no sitten eletään sen mukaisesti.

Pimeys saa odottaa vielä kauan.


(1) Sain kyllä lähetettyäni palautetta aiheesta vastineen postilta. Sen voisi tiivistää "Niin, mutta minkäs teet? Monopoli-asema, baby! Monopoli!!Hah hah hah haa!"