perjantai 24. elokuuta 2007

Tyttövoimaa!!!!!!

Spice Girls hämmentää minua.

Enkä tarkoita nyt sillä kaikkein ilmeisimmällä tavalla. (1)

Minua hämmensi heidän pukeutumisensa. Tiedän, niin varmaan hämmensi useimpia muitakin merkitsevänä kromosomiparina XY:n omaava henkilöitä (2), mutta minua hämmensikin mihin sillä pyrittiin. Tai siis tietenkin minä ymmärsin mihin sillä pyrittiin, mutta se herätti lisäkysymyksiä.

Nämä henkilöt, ilmiselvästi naispuoliset sellaiset, pukeutuivat provosoivasti. Samalla he puhuivat "grrrrllll power!!!"-nimisestä asiasta (3), eli tyttöenergiasta.
Eli tyttöenergiaa oli sanoa asiat niin kuin ne ovat, tehdä niin kuin itse haluaa ja pukeutua poikia houkuttelevasti. (4)

Varsinkin viimeinen kohta oli mielenkiintoinen, jälleen muistakin kuin ilmeisistä syistä.
Jos tyttöjen on pukeuduttava edustaakseen tyttöenergiaa seksikkäästi (6), niin eikö valtatasapaino ole silloin poikien puolella? Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eivätkö verkkosukat oikeasti kutita ja paina ikävästi (7) koko ajan? Miksi ihmeessä kukaan haluaisi oikeasti vapaaehtoisesti pukeutua tuolla tavoin? Paitsi tietenkin miellyttääkseen vastakkaista sukupuolta.

Tällöin valta olisi oikeasti pois tytöiltä, ja siirrettynä pojille, jolloin koko tyttöenergia-juttu olisikin oikeasti poikien salaliitto. Muistetaan että Spice Girls-yhtyeen loi mies.

Mutta.

Me olemme miehiä. Senkin uhalla (8) että syyllistyn yleistykseen, miehet seuraavat säännönmukaisesti ketä tahansa jolla on joko komentava ääni, kaljaa, isommat rinnat kuin heillä itsellään tai kaikki kolme. Tunnen tyyppejä jotka ovat valmiit ottamaan matsia Terminaattoria vastaan jos kaljaa ja hauskanpitoa.

Jos joku verkkosukkiin pukeutunut, tyttöenergiaa uhkuva tyttö olisi kertomaan meille että nyt olisi aika hyppiä tasajalkaa, aika moni kykenisi hetken pohdinnan jälkeen toteamaan vain "kuinka korkealle?"(9)

Todellisuudessa siis valta olisikin tytöillä.

Mutta jos hallitakseen poikia tyttöjen on pukeuduttava tavalla johon he muuten ehkä eivät suostuisi, ja tällä pukeutumisella pojat alennetaan kuolaaviksi hormonikimpuiksi, niin kummalla valta oikeasti on?

Tasa-arvo tietenkin olisi hieno asia, mutta luonto vihaa tyhjiöitä, myös valtatyhjiöitä.
Onko kyseessä siis vallanheitto toiselle? Tytöt hallinnoivat poikia, ja pojat taas hallinnoivat tyttöjä?

Tai ehkä minun pitäisi vain keskittyä kahvinjuontiin eikä miettiä tyhmiä.


(1)
Kun he ensimmäisen kerran astuivat julkisuuteen, olin oppinut jo pari viikkoa sitten miltä tytöt näyttävät ilman vaatteita, Kiitos Joka kodin lääkärikirja-sarja.

(2) Ja varmaan myös muutamia XX-kromosomiparin omaavia. Edelleen kiitokseni Joka kodin lääkärikirja-sarjalle.

(3) Kun ihan mikä tahansa lähestyy sinua päästelleen suustaan, tai sitä muistuttavasta aukosta,
"grrrrrrlll"-ääniä, on erinomaisen tärkeää olla kääntämättä sille selkää, olla osoittamatta pelkoa ja olla näyttämättä siltä kuin etsisit jotain millä hakata. Tätä neuvoa en löytänyt Joka kodin lääkärikirja-sarjasta, mikä vei uskoni siihen.

(4) Ymmärrän että oikea termi on "itseään varten", ja kunnioitan naisten kiistämätöntä oikeutta omaan kehoonsa ja mieleensä, eikä tarkoitukseni ole millään tavoin loukata tätä oikeutta halventamalla niitä tässä kirjoituksessa.(5)

(5)
Blogini pitäminen oli niin paljon helpompaa ennen kuin naispuoliset ystäväni, jotka tietävät missä asun, alkoivat katselemaan Xenaa dvd:ltä.

(6)
Viittaan edelleen kohtaan 4 ja siihen että oikeasti kaikilla kavereillani on huumorintajua. Onhan? Onhan...?

(7) Olen lukenut tästä. Oikeasti. Uskokaa pois. Turha katsella minua noin.

(8) Hassua. Jostain syystä en ollenkaan pelkää ihmisiä jotka ovat nähneet kaikki Chuck Norrisin dvd-julkaisut.

(9) Tähän on poikkeus. Kuinka moni muistaa
Julija Tymošenkon? Hän on wikipedian mukaan Ukrainalainen poliitikko. Kaikkien heteromiesten mielestä hän on...öh...no sitä on vähän vaikea pukea sanoiksi.
Jos tarkistatte linkin takaa löytyvän kuvan, saatatte muistaa hänet. Hän oli se tiukan näköinen naishenkilö, joka pukeutui nahkasaappaisiin, tukka oli kahdella tiukalla nutturalla pään molemmin puolin ja pukeutuminen oli kuin kunnon ukrainalaisella maalaistytöllä eli mekko ja löysä pusero.

Jos oikein muistelette, saatatte muistaa kuinka kaikissa kuvissa hänestä ja miehistä miehet olivat jotenkin vaivaantuneen oloisia.
Tämä johtuu "kuumana opeen"-syndroomasta.

Me miehet toki arvostamme naisia jotka uhrautuen pukeutuvat verkkosukkiin, mutta mikään ei oikeasti voita kivuliaan tiukasti tukkaansa sitonutta naista, joka pukeutuu nahkasaappaisiin ja normaaliin mekkoon ja normaaliin puseroon.
Se koskettaa jotain hyvin sisällä miehissä, jotain joka tahtoo että ope ottaa hänet tiukkaan puhutteluun koulun jälkeen ja antaa piiskaa.

Tiedän. Me emme ole ylpeitä tästä, ja siksi katselemme mieluummin täysin alastomia naisia netistä nähtenne, kuin paljastamme oikean pervoutemme tason lukemalla vessassa Opettaja-lehteä.

Ei kommentteja: