maanantai 18. helmikuuta 2008

Lomauudistus

Hiihtoloma on turha.

(Ei, en ole siirtänyt osakemarkkinoille (huomattavia) rahasummia, jotka sijaitsevat tyttönimelläni avatulla tililläni Liechtenilaisessa pikkupankissa osakemarkkinoille, ja huomannut kuinka firmojen tuotto tippuu aina näin lomien aikaan.

Ei, ne rahasummat saavat odottaa sitä että olen edelleen rikas tulevaisuudessa kun herään kryogeneettisestä unestani, jahka siis jäädytän itseni kun vielä kykenen näkemään suuremmin kurottamatta varpaani.

Käsken herättää itseni siinä vaiheessa kun joku on keksinyt että ranskalaiset ovat itse asiassa terveysruokaa ja että nahkavaatteet on helpointa pestä.)

Pointtini on että termi "hiihto" on aivan turha "loman" edessä.

"Hiihtoloman" terminologia vie meidät viime vuosituhannelle, jolloin paitsi talvisin oli vielä lunta myös muuallakin kuin pohjoisimmassa Suomessa, ihmiset harrastivat hiihtämistä vapaaehtoisesti.

Nykyterminologia määrittelee hiihtämisen "joksikin, mitä muut tekevät".

Aikoinaan, pimeänä aikakautena, kun ihmiskunta ei vielä ollut saanut maistaa internetin suloista nektaria ja villieläimet mersun eturitilää, koululaiset joutuivat hiihtämään kouluun joka aamu vähintään 5 kilometriä.

Tämä johtui siitä, että jonkun mieleltään kieroutuneen logistiikka- ja kaupunkisuunnittelu-asiantuntijan mukaan kaikki Suomen koulut tuli asettaa siten, että ne olivat vähintään 5 kilometriä ihan mistä tahansa muusta ihmisasumuksesta.

Talvella tämä ei niinkään ollut ongelma, mutta kesällä hiihtäminen oli vähän hankalampaa.
Sen kuitenkin koettiin kasvattavan luonnetta, ja suksilla oli helpompi potkia susia taaemmaksi koulumatkalla.
(Lähde: tämän blogin jokaisen lukijan vanhemmat ja isovanhemmat. Kysykää vaikka.)

Johtuen edellämainitusta luonteenkasvattamisesta, sen sijaan että koululaisille olisi suotu edes yksi viikko vapaata susien potkimisesta ja aikaa vetää henkeä, heille annettiin hiihtoloma.

Yksi viikko, jonka koko pointti oli se että porukka oli sen jäljiltä niin väsynyttä ja hengästynyttä, että he eivät jaksaneet muuta kuin käydä taas koulua ja potkia susia (erään legendan mukaan EU:n ympäristölainsäädännössä, jolla suojellaan villieläimiä on erikseen maininta "...eikä sitten potkita niitä susia enää.").

Eli eräänlainen kurissa ja nuhteessa pito sekä luonteenkasvatus-viikko.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet.

Nykyajan ihminen joutuisi matkustamaan kaus pohjoiseen ennen kuin tapaisi susia joita voisi potkia. Toisekseen kuri&nuhde ei ole enää kovassa huudossa, se koetaan luovuutta ja ihmisoikeuksia rajoittavaksi.

Siksi "hiihto"loma on uudistamisen tarpeessa.

Parempi termi olisi medialoma.

Nykyaikaisen ihmisen pitää pysyäkseen ajantasalla seurata ainakin yhtä uutislehteä, kahta eri radiokanavaa, kolmea eri tv-kanavaa, neljää eri aikakausilehteä, ja viittä erilaista nettisivustoa tai blogia ja kaikkia kotiinjaettavia ilmaisjakelulehtiä.

Lisäksi pitäisi pysyä ajantasalla peliteollisuuden tarjonnasta, musiikkiteollisuuden tuotoksista ja aikuisviihdeteollisuuden...panostuksista.

Miten kukaan voi pystyä tuohon samalla kun yrittää ylläpitää toisen vuosituhannen työympäristöä, 90-luvun juppi-imagoa, 80-lukulaisia mediatottumuksia ja 70-lukulaista intiimielämää?

Siksi tarvitaan medialoma.

Yhden viikon aikana imetään itseen kaikki mahdollinen mitä median eri toimialat ovat saaneet tuotettua. Tällaisen loman jälkeen on taas mukava palata työpaikalle, ja heitellä huolettomasti kahvikeskustelussa "On se niin hienoa kuinka meidänkin eduskunnan ahdistelutapaukset ovat nousseet esille Espanjassa".

Joku voi nyt kysellä että eikös sitä lomaa voisi yksinkertaisesti käyttää vaan lomailuun, mutta mitäs järkeä siinä olisi?

Pikkaisen asennetta peliin, hei.

2 kommenttia:

ee kirjoitti...

Olen syntynyt vuonna 1979. Koko ala-asteen hiihdin kolmen kilsan koulumatkat, sillä latu oli vähän lyhyempi reitti kuin tietä pitkin (joka siis sekin jäi alle viiden kilometrin, ei koulukyytiä). Kerran näin hirven, susia en kertaakaan (Keski-Suomessa, sentään).
Eikä siitä nyt NIIN kauaa siis ole. Syytän hiihtohullua perhettä, jonka kanssa hiihtolomalla sitten lähdettiin jonnekin vähän kauemmas hiihtämään. Ja laskettelu - se oli niille jotka eivät jaksa edes mäkeä ylös kiivetä.

Nyt Helsingistä katsottuna hiihtäminen kultautuu nostalgialinssin läpi. Ja juuri sitä haluaisin lomallani tehdä, jos mulla olisi vapaapäiviä.

T kirjoitti...

Hiihtämisessä - kuten koko urheiluhössötyksessä - ongelma on se, että sen koetaan olevan jotenkin TARPEELLISTA ja VÄLTTÄMÄTÖNTÄ.

Jos jokin on TARPEELLISTA ja VÄLTTÄMÄTÖNTÄ, sitä on tuputettava mahdollisimman paljon. Ja kun sitä on tuputettu, sitä pitää lisätä.

Olin vähällä sanoa että "tuolla", mutta tässä on yksi henkilö jolta urheilusta vei riemun se että se oli...sanotaan se kaikki yhdessä...TARPEELLISTA ja VÄLTTÄMÄTÖNTÄ koulussa.

Jos jossain pedagogian pyhimmässä nyt vaan uskottaisiin hyvällä, että toiset nyt vaan eivät ole TARPEELLISEN ja VÄLTTÄMÄTTÖMÄN kaipuussa silloin, kun muutenkin inhotaan itseään, ja yhtäkkiä pakotetaan niiden joidenkin urheiluhullujen joukkoon puolialastomana ja täyskyvyttömänä, niin maailmassa olisi enemmän aktiiviurheilijoita.

Itsekin vasta myöhemmällä iällä olen havainnut että adrenaliini-purskahdukset synapseihin ovat huomattavasti parempia kuin mikään muuu piriste. Kahvi tietenkin poislukien.