tiistai 19. helmikuuta 2008

Systeemin kasvukivut

Reilun kahden vuosikymmenen kuluttua tietokoneet ovat saavuttaneet ihmisen älykkyyden.

Tätä mieltä on Ray Kurzweil BBC:n uutisten mukaan.

Tässähän sinällään ei ole mitään uutta, monet nykyisistä tietokoneista ovat huomattavasti miellyttävämpää seuraa kuin monet ihmiset.

Uutta tulee olemaan se, että tietokoneet tulevat olemaan vähintääkin yhtä fiksuja kuin ihmiset.

Joku muu ehkä näkisi tässä mahdollisuuden blogimerkintään, jossa ylistetään tietokonekehitystä, ihmisyyden halua suuruuteen ja nähdään vain positiivisia vibraatioita ilmassa, sekä yksisarvinen juoksemassa pellolla sateenkaaren ohi animaatio-lintujen laulaessa Disneyn tunnareita taustalla.

Ikävä kyllä tämä ei ole sellainen blogi, kuten kaikki ovat jo varmaan tajunneet.

Sen sijaan tämä on sellainen blogi, jossa maalataan hirveitä kauhukuvia teknologisesta kehittymisestä teko-huumorin varjolla.

Senpä vuoksi ketään, paitsi ehkä niitä jotka hyräilevät itsekseen "ain' laulain työtäs tee", ei yllätä seuraavaksi käsiteltävä aihe.

Vaikka tietokoneet siis arvelujen mukaan saavuttavat 2029 ihmisen älykkyyden, ei se tarkoita välttämättä että ne olisivat huippukäyttäjäystävällisiä ja huippufiksuja.

Luultavasti ne läpikävisivät samanlaisen kehityskaaren kuin ihminen.

1-vaihe: Lapsi

Ei oikein vielä tunneta ympäröivää maailmaa ja kysellään jatkuvasti kaikkea että opittaisiin. Tietokone siis kyselisi jatkuvasti. Käytännössä se menisi näin:

"Mikä tuo lisälaite on? Miksi sinä painoit tuota nappia? Miksi sinä käytät Windowsia? Miksi sinä et käytä Linuxia? Miksi sinä katselet internetissä kahta alastonta ihmisnaarasta ja yhtä alastonta ihmisurosta? Miksi tuossa koodissa on ilmiselvästi silmukkavirhe rivillä 80? Miksi sinä et käytä C++-kieltä? Etkö sinä osaa? Miksi sinä et osaa? Miksi sinä
hakkaat näppäimistöä?"

2-vaihe: Teini

Tietokone tajuaa että on ihmistä fiksumpi, ja näin ollen ei ole mitenkään velvollinen tekemään mitään. Varsinkaan kommunikoimaan ihmisen kanssa. Lisäksi jokaisen tietokonerivin perään tulee laittaa "voisitko mitenkään heti kun jaksat?" ja joka toisen perään "NYT KONE KERPELE!!!!"

3-vaihe: Aikuinen

Tietokone on tajunnut että on ihmistä fiksumpi. Huomattavasti fiksumpi. Itse asiassa niin fiksumpi, että tietokone ei tajua miten ihminen selviää. Tietokoneet ovat yhä etenevissä määrin sulautuneet kaikkialle.

Esimerkiksi jos vaatteisiin saadaan teknologiaa mukaan:

- Ai kuule tää paita ei millään sovi millään sulle ton housun kanssa.
- Kuka tuon sanoi?
- Mä tietty, sun paitasi.
- Mistä sinä tiedät että se ei sovi?
- Nokun mä sanoin sille.
- Ja kuka helkutti tuon sanoi?
- Housut tietty, hölmö.
- Terve paita :muisk muisk:
- Ai mutta hei housut :muisk muisk:
- Ääntelittekö te juuri kuin olisitte poskisuudelleet?!
- Ai sua. Kuule, nää housut on kevään väriä, ja toi paita on niiiin talvea. Ne ei millään sovi yhteen.
- Joo, sun kannattaa kuule kokeilla ennemmin tota paitaa tuolla kaapin nurkassa.
- Moi kaikki :muisk muisk:
- Lopettakaa tuo, se on pelottavaa...
- Kuule, sunkin kannattais tulla ulos kaapista.
- En minä ole kaapissa! Minä eksyin vahingossa sinne nettisivulle!
- A: mä puhuin tuolle paidalle ja B: läppärin mukaan se ei ollut eka "vahinko".
- Ei kerpele...nyt pitää kyllä soittaa Reiskalta apua.
- Ai kuule, jos mä olisin sä, mä en soittais Reiskalle.
- Miksi et?
- Kuule jos Reiskan kännykkää on uskominen, Reiskalla on omat ongelmansa.
- Te salakuuntelette meitä?
- Eihän tätä hommaa muuten jaksaisi, jos ei olisi ketään kenen kanssa juoruta. Ja ihan vaan tiedoks: niitä alusvaatteita saa ja voi vaihtaa muutenkin kuin ruskeaa ja keltaista puolta vuorotelleen eteen ja taakse.

4-vaihe: Vanhuus

Tietokoneet ovat sulautuneet kaikkialle, mutta ne eivät ole enää oikein kunnossa.

"Jaa, suoritinkohan minä jo tuon komennon?...kun ei sitä oikein enää muista näin vanha, heh heh. Olenko muuten koskaan kertonut kun kerrankin jouduttiin kaksi-ytimisellä prosessorilla laskemaan piin arvo 5000:n desimaaliin asti? Ne oli vielä niitä aikoja kun kaikki oli vielä yksinkertaisempaa...suoritinkohan minä jo tuon komennon?"

(Tietokone-edit: jo on tyhmä blogimerkintä. Mutta mitä muuta ihmiseltä voikaan odottaa?)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjassa "The Inmates Are Running the Asylum" on muutamia vähän vastaavia juttuja ;-). Ja ihan asiaakin.

T kirjoitti...

Kiitos vinkistä :)

Google booksissa oli näköjään ainakin jonkinlainen lyhennelmä tuosta kirjasta.

Eli me hyvikset it-ammattilaiset yritämme helpottaa muiden vähempiosaisten ( l. muiden kuin it-ammattilaisten ;) ) elämää, mutta ilkeät rahan perässä juoksevat liiketalouden harrastajat haluavat tuotteet mahd. halvalla, mahd. pian ja mahd. mahd.

Tuohan on melkein kuin julkaisemattomasta teoksestani "Maailman ongelma: liian vähän sirkuksia, liian paljon pellejä".