maanantai 25. helmikuuta 2008

Väliin henkilökohtaista, osa XXXVII

Meillä ei ole kahvia.

En kykene kuvailemaan tunteitani tällä hetkellä.

Meillä ei nimittäin ole kahvia.

En ole ihan varma moneltako ensimmäinen kahvila aukeaa.

Meillä nimittäin ei ole kahvia.

Miksi meillä ei ole ole kahvia?

Koska ilmeisesti perjantaina joku meni SIIVOAMAAN kahvinkeittimen.

Siksi meillä ei ole kahvia.

Kukaan kahvinystävä ei siivoa kahvinkeitintään.
Niin kuin
makuuhuoneen isoäidin yöpöydässä tulee olla madonreikiä, ajan tuoma patinaa, ja sen päällä tehdyistä kokeiluista "asioiden piristämiseksi" syntyneitä kulumavammoja, kahvinkeittimessä pitää olla arpia.

Joku muuten mainitsin että meillä ei ole kahvia?

Koko kahvinkeittimen putkiston pointti on se, että se kerää itseensä nukkaa, kahvinpapuja, kuolleita pieneläimiä, sekalaisia ihmiseritteita ja jotain mikä voidaan määritellä vain termillä "kokemus".

Näistä syntyy aromi, joka voi olla lähtöisin vain siitä kun on nähty jotain muutakin kuin saludoa ja tv-mainoksia käsityöläisistä.

Ei sitä saa viedä pois. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että EI OLE KAHVIA.

:Huokaus:

Käyn hakemassa kaakaota. Jos suljen silmäni, ja...no nyt minua itkettää.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sinua :( nyt minuakin itkettää

T kirjoitti...

Kiitos sympatiasta.

Lopulta jouduimme menemään alakerran kuppilaan hehtolitran kahvipannun kanssa ja pyytämään täyttämään sen, hinnalla ei väliä.

Eli loppujen lopuksi saimme kahvia.

Mutta huominen pelottaa, nyt kun Paksu Bertta ei ole enää täällä.

Pitänee joko vetää sumpit kotona, tai sitten tuoda wanha kahvinkeitin kotoa tänne.

Ana kirjoitti...

Teijän kahveet on nyt senzuroitu.

T kirjoitti...

Mitä tänään oikeasti tapahtui:
--------------------------------
- ...joten yhtiön uutena politiikkana kahvi ja muut kofeiinia sisältävät aineet on viety meitin uuden palomuurin taakse.
- Minkä palomuurin?
- Tuon missä ne justiinsa levittelevät bensaa.
- Mutta eihän tuosta ole mitään hyötyä. Kuka tahansa voi ottaa tuon jauhesammuttimen tuosta seinältä ja sammuttaa "palomuurin". Eikös se olisi helpompaa jos vaan veisitte kahvinkeittimen pois?
- Kahvinkeittimen? Kuka tässä on puhunut mistään kahvinkeittimestä?
- No tuo kahvinkeitin tuossa. Sen poistaminen saisi meidät harkitsemaan kahvinkäyttöämme enemmän, koska joutuisimme ilmaisen kahvin sijaan ostamaan oman kahvimme.
Tuollainen kahvijauheiden kasaaminen...onpas muuten iso kokko...palomuurin taakse ei auta ketään.
- Hmmm. Sinä tunnut ajattelevan liikaa. Pojat, viekääs kloppi puhutteluun.
- Hei, te ette voi viedä minua. Minulla on oikeuksia.
- Olisit lukenut tarkemmin sopimuksen. Pojat..?
- Pahus, arvasin että se omalla verellä allekirjoittaminen johtaa vielä tähän.