Urbaani evoluutio

Tiedättekö "ringxiety"-termin? Tai sen uusimman esiintymän "vibranxiety".

Ensin mainitun voisi suomentaa suoraan termiksi "soittokärsimättömyys" ja toisen "värinäkärsimättömyydeksi".

Molemmat termit kuitenkin kuvastavat periaatteessa samaa uudenlaista psykologista ilmiötä.

Kännykän omistaja luulevat joko kuulevansa kännykän soivan tai värisevän uuden puhelun tai viestin merkiksi, mutta mitään ei oikeasti ole tullut. Ihmiset vain kuvittelivat niin.

Tämä johtuu siitä, että ihminen oppii tunnistamaan havainto-oppimisen kautta erilaiset soittoäänet ja värähtelyt. Kun teemme näin, asetamme myös itsellemme henkilökohtaisi "havaintovälineitä", jotka hälyttävät esimerkiksi silloin, kun puhelin soi meluisassa paikassa.

Nämä havaintovälineet ovat kuitenkin epätarkkoja, ja usein epämääräinen melu tulkitaan virheellisesti oikeaksi signaaliksi, vaikka se ei olekaan sitä.

Näitä "vääriä hälytyksiä" selittää myös neuroplastisuus.
Aivot kykenevät luomaan uusia asiayhteyksiä reagoidessaan ympäristön muutoksiin; kun aivot tottuvat siihen, että värähtely merkitsee kännykkää, mikä tahansa kehossamme tuntuva värähtely saa meidät uskomaan että se on lähtöisin kännykästä.

Mitä on pareidolia?

Se tarkoittaa yksinkertaistettuna ihmisen taipumusta tunnistaa kuvioita siellä missä niitä ei tarkoitusperäisesti ole.

Mitä näette täällä? Tai täällä? Tai jopa tässä?

Ihmisten kyky hahmottaa eräänlaista kauneutta jopa keskellä harmaata betonimaisemaa on kehittynyt.

Tämä kaikki on merkki uudenlaisesta evoluutiosta. Se ei ole suoranaista mutaatiota, vaan pikemminkin hienovaraisempaa mukautumista.

Vaistot, jotka ovat aina olleet meillä käytössä, ovat muuttumassa vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita. Enää ei tarvitse pelätä sapelihammastiikerin hyökkäystä, mutta yksi ohimennyt puhelu voi olla elämän ja kuoleman kysymys.

Tästä on hieno esimerkiksi "Viidakkolapsi"-kirjan julkaissut Sabine Kuegler. Aikoinaan saksalaisen Sabine Kueglerin vanhemmat päättivät asettua asumaan Indonesian Länsi-Papuaan vasta löydetyn fayu-heimon pariin. Myöhemmin Kuegler palasi länsimaiseen yhteiskuntaan.

Sabine Kuegler on kertonut myöhemmin haastatteluissa, kuinka nykyaikainen yhteiskunta, autoineen, supermarketteineen ja pop-musiikkeineen hämmensi häntä suuresti.

Kuegler on myös kertonut, että hän ahdistui eurooppalaisesta elämäntavasta. Signaalit joita hän sai, olivat ristiriidassa sen kanssa mitä hän oli oppinut niiden merkitsevän.

Mitä tämä kaikki sitten merkitsee?

Kuten sanoin aiemmin, ihmiskunta on astumassa uuteen aikakauteen.
Vaistomme ja havaintokykymme on adaptoitumassa uuteen hallitsevaan ympäristöön. Se on ympäristö johon synnymme ja jossa elämme.

Tulevaisuudessa ihmiset eivät välttämättä erota lehmän päästämiä ääniä kukosta, mutta he kykenevät kertomaan pelkästään tietokoneen näppäin-äänten perusteella, kuinka paljon bloggaaja on juonut kahvia.

Tervetuloa uuteen uljaaseen maailmaan.