Väliin henkilökohtaista, osa XVIII

Uhkaavasti alkaa näyttää siltä, että blogistani on tulossa enemmän tai vähemmän henkilökohtaisten asioiden käsittelypaikka.

Hitto vie ironia! Tämä ei ole hauskaa.

En kuitenkaan jaksa käsitellä mitään fysikaalis-psykologisen kiehtovaa filologista teoreemaa. Ensinnäkin vietin koko viikonlopun asennellen työpaikalla tietokoneita.

Jopa paljon...sovitaan että termi on "toimintaa" ja jätetään tarkempi erittely sikseen...nähnyt oikea ranteeni on kipeä. Viikonlopun pystyin kestämään kahvilla, adrenaliinilla ja lounassämpylöillä, mutta nyt arkeen palaaminen tiivisti listan kahviin, joten hymyilemisen ajatteleminen sattuu ranteessa ja muualla kehossa.

Lisäksi edellisellä viikolla luonani vierailivat vanhempani. Älkää nyt sitten ymmärtäkö väärin, rakastan vanhempiani, ja suhteemme on ihan ok, ja kuten useat lautamiehet ovat kuulleet, he yrittivät parhaansa.

Mutta äiti ei vieläkään ymmärrä paria pikkujuttua.

Viime vierailulla sain t-paidan, jonka pitämiseen tarvittaisiin erityinen tilanne.

Tämä erityinen tilanne voisi olla se, kun minulla olisi räikeä meikki, k.o. t-paita, keinotekoinen käärmeennahka-minihame sekä vaarallinen asenne päällä ja olisin satamassa huutelemassa "hei seilori! Tahtoisitko pitää hauskaa?"

Toinen erityistilanne voisi olla se että viikonloppujuhlien teemana olisi "80-luvun törkeimmät muotirikokset ihmisyyttä ja kaikkea muotitietoista kohtaan" ja olisin vaihtanut sukupuoltani sekä kokoani n. 12 mittaa ja käyttäisin k.o. t-paitaa yöasuna.

On olemassa oikeasti toimivia kirouksia, joiden kohteeksi joutuvat ihmiset ovat pakotettuja pukeutumaan tuohon t-paitaan. Heistä ei yleensä kuulla, koska he mieluummin muuttavat Tiibetin salaisiin munkkiluostareihin kuin hengailevat satamassa joka päivä.

Tällä kertaa sain joulukoristeita.

Hymyileviä tyttönukkeja. Tarkennus, hymyileviä ENKELI-tyttönukkeja.

Mitä vikaa on hymyilevissä enkeli-tyttönukeissa?

Ensinnäkin minä olen hetero. Täten: kun minä näen omassa asunnossani hymyileviä enkeli-tyttönukkeja, ensimmäinen tukahdettu reaktioni on huutaa "Hyvä luoja nainen!! Eiiii!!"

Vaikka kokemukseni naisista onkin hyvin pintapuolinen, hymyilevät enkeli-tyttönuket uskoakseni eivät ole asia jota nainen ensimmäisenä odottaa löytävänsä hetero-miehen kämpästä.

Se lähettää kahdenlaista signaalia: joko kyseessä on se ainoa homo, jolla ei ole tyylitajua (ollaanpa rehellisiä, sellainenkin ON oltava. Minäkin olen törmännyt kerran kahviin jota en voinut juoda) tai sitten tässä on tulevaisuuden Norman Bates, joka vain odottaa hetkeä jolloin saa kaivaa äitinsä haudasta tai hautaan.

Toisekseen, miten enkeleita syntyy? Vauvoja syntyy syntymällä, joten enkeleitä täytyy syntyä...herkimpien lukijoiden kannattanee jatkaa tämän lukemista päivänvalossa...kuolemalla.

Minun pöydälläni oli siis kuolleita teini-ikäisiä kuvaavia nukkeja.
Vaikka pöydässäni onkin ollut kuollutta eläintä, kuollutta vihannesta ja kuollutta kuollutta, vedän rajan kuolleita teinejä kuvaaviin nukkeihin.

Jouduin siis korjaamaan tilanteen, ja uudelleensijoittamaan nuket jonnekin, missä ne ovat suureksi hyödyksi eli siivouskaappiin. Ne ovat siellä sikäli hyödyksi, että ne eivät ole haittana pöydällä.

Palaamme siis normaaliin lähetykseen heti kun selviän näistä koettelemuksista.