Väliin henkilökohtaista, osa XV

Huomentapäivää kaikille.

Aloitin tällä viikolla iltavuorossa työskentelyn, ja sen vuoksi en saanut aikaiseksi aamuista blogimerkintää.
En siis lähtenyt, toisin kuin huhut antoivat ymmärtää, Gobin automaahan hakemaan jäätä pussiin, jonka asetan päätäni vasten, koska hakkasin sillä seinään uuden painauman vasten kirjoitettuani edellisessä blogimerkinnässä "eduskunta-vaalit".

Isännöitsijä on tehnyt hyvin selväksi että talon kantava rakenne ei kestä enää oikoluvun virheitäni.

Syita iltavuoroon siirtymiseen on pari. Ensinnäkin koska pomo pyysi ja toisekseen koska siitä saa ilta-ja yövuorolisät normaalin palkan vuoksi. Vähemmän tunnettu faktahan on se, että olen rahan ämmä.

Rahan tarvitsee vain pikkaisen vilauttaa nollaansa, ja minä kysyn "miten korkealle?"
Ikävä kyllä veroprosenttini on Lady Dominani, mutta se on sitten juttu erikseen.

Rahasta puheen ollen, hassu juttu tapahtui muuttaessani nykyiseen asuinpaikkaani. (1)

Aiemmin asuin Espoossa. En siksi että suoranaisesti olisin halunnut kultatekohammasrannikolle, vaan koska se oli suunnilleen ainoa paikka jonka sain (ja jos entinen vuokraemäntäni lukee tämän, olen tästä edelleen hänelle hyvin kiitollinen).

Huomasin pian että vaikka "koolla" ei olekaan ilmeisesti merkitystä, "paikalla" sen sijaan on.

Ensinnäkin aloin saamaan jotain lehteä, joka oli "suunnattu tietylle asiakasryhmälle".

Päätellen siitä, että lehdessä esiteltiin kuukauden palkkani maksavia kännyköitä, kahden kuukauden palkan arvoisia onkia, ja puolen vuoden palkkani kustantavia kenkiä, mutta ei yhtään koko palkan vieviä naisia, minut oli luokiteltu "pinkki raha"-ryhmään.

Teille jotka ette tiedä, kerottakoon että termi tarkoittaa sinkkuja, kalliin matkakortin seudulla oleskelevia, yksiöissä asuvia it-ammattilaisia, jotka juovat kahvinsa pikkurilli pystyssä.

Jonkin kollektiiviisen illuusion mukaan meillä olisi pinkkiin vivahtavia seteleitä, kun oikeasti tälläkin hetkellä lompakossani on harmaa sellainen.

Lisäksi sain koko ajan kutsuja taidenäyttelyihin ja viininmaistajaisiin. Tämän blogin uskolliset lukijat osannevat arvioida suhtautumiseni taiteeseen, teille muille vinkiksi: negaatio "kiinnostaa"-adjektiivista. Viini taas ei ole kahvia, joten se siitä.

Nyt olen muuttanut jonnekin muualle. Tämä on lähempänä työpaikkaani, halvemmat matkustuskulut, nousevaa seutua maineeltaan. Mitä minä nyt saan joka toinen päivä postissa?

Laina-ehdotuksia ja luottokortti-tarjouksia.

Ilmeisesti vuoden alussa kuulemani poksahdus ei ollutkaan mainosilmapallo, vaan katoava mainen kunniani.

Palaamme normaaliin lähetykseen huomenna.

(1) Hitsi, te vaivauduitte tänne asti, kai minun nyt hyvänä isäntänä teille jotain täytyy tarjota.