Olipa kerran...(Toinen tarina)

...Joku.

Joku oli aivan samanlainen kuin minä tai sinä.

Hänellä oli nenä, silmät, korvat, varpaat, jalat, kädet ja kaikki muu, mikä nyt yleensä tulee mukana, kun olet joku.

Mikään ulkoapäin nähty asia ei siis juurikaan erottanut häntä muista.
Mutta se mitä hänellä oli sisällään, siellä minne kukaan muu ei nähnyt, erotti hänet muista.

Joku ei nimittäin tajunnut.

Hän tajusi perusasiat, kuten paljonko 2+2 on, ja mihin suuntaan tulee kulkea pohjoiseenpäin mentäessä, ja että ylitettäessä tietä tulee katsoa molempiin suuntiin.

Mutta hän ei tajunnut miten ihmeessä yksi tyyppi voi pelastaa jatkuvasti maailman ilman että kukaan saa tietää siitä? Luulisi että pahiksillakin olisi ainakin viikottainen sökö-ilta jossain demilitarisoidulla alueella, puolueettomassa baarissa, jonka nimi on Al's Coffee & Shoe.

Siellä sitten juttelisivat siitä, kuinka viimeisin maailmanvalloitus meni pieleen sen yhdenkin tapauksen vuoksi, ja muut kyselisivät että kerro toki lisää, ja kolme korttia, kiitos, ja lupaisivat muistaa kun itse ensi viikolla yrittäisivät valloittaa maailman.

Joku ei myöskään tajunnut mistä rikkaat ihmiset löytävät kauniita ihmisiä ympärilleen? Aina kun rikas ihminen käy jossain, hänellä on vieressään jompaakumpaa, tai molempia sukupuolia (mutta edes joku ei tahtonut ajatella tätä pidemmälle), edustava henkilö tai henkilöt.

Onko tuolla olemassa jokin kauniiden ihmisten vuokraamo, josta rikkaat ihmiset voivat käydä vuokraamassa itselleen jotain kainaloon sopivaa, tai ainakin punaisella matolla kompastelematta kulkevaa, ilmeisesti erittäin hyvin hoidettujen hampaiden ympärille kasattua lihamassaa?

Näitä asioita joku ei tajunnut.

Muut eivät tietenkään tajunneet häntä.

"Miksi sinä moisia ajattelet?", muut kysyivät. "Etkö tajua että tuosta ei ole mitään hyötyä?", muut sanoivat. "Taidat olla vähän tyhmä, kun pohdit moisia kaikki päivät", muut ilkkuivat.

Joku oli usein surullinen. Hän ei ollut pyytänyt sitä, ettei tajunnut asioita kuin muut.

Hän yritti olla pohtimatta esimerkiksi kuinka ovien sisään- tai ulospäin avautuminen on niin kovin kulttuurisidonnaista.

Joku ei kuitenkaan voinut sille mitään. Aina kun hän yritti, jostain tuli jokin uusi kysymys, ensimmäistäkin ihmeellisempi. Ja mitä kovemmin hän yritti, sitä ihmeellisempiä kysymyksiä nousi esille hänen sisältään.

Ja sitä kovemmin muut hyljeksivät häntä.

Lopulta joku ei enää kestänyt, vaan meni viisaan henkilön luokse kysymään, miten hänestä voisi tulla samanlainen kuin muista, joiden elämää eivät vaikeuttaneet jatkuvat kysymykset siitä, missä vaiheessa tyhjät mustekynät tulevat peittämään koko maailman.

Viisas henkilö pohti pitkään ja hartaasti.

Viimein hän antoi neuvon.

Seuraavalla kerralla, kun joku pohdiskeli ääneen, ja muut alkoivat kiusaamaan häntä ajatustensa vuoksi, joku totesi heille: "te ette vain käsitä".

Tämän jälkeen joku ei ollut kiusauksen kohde, vaan kaikkien sankari.

Sillä tajuaahan sen jokainen, että jos jotain ei voi käsittää, niin silloinhan asia on oltava niin vaikea, että täytyy olla erityinen henkilö, että voisi sellaista tajuta.

Hyvää (epävirallista) Sakari Topeliuksen päivää!