perjantai 18. tammikuuta 2008

Väliin henkilökohtaista, osa XXX (ihan oikeasti K-18)

Ensi viikko menee taas iltavuorossa, eli varautukaa termoksella ja makuupussilla tietokoneenne ääressä näitä juttuja odotellessa.

(Laitoin tuon tuohon, koska eräs minua hyvin hauskempi ja SILTI blogia pitämätön (tai sitten hän ei kerro minulle) henkilö sanoi että alun pitää temmata mukaansa.

Noin tylsän ja mitäänsanomattoman aloituksen jälkeen lukijat suorastaan odottavat, että sen jälkeen on pakko tulla jotain viimeisetkin aivojen kuluttamattomat synapsit iloisesti poksauttavaa materiaalia.

Eli katsotaas.....)

Työpäiväni menevät aikalailla samoilla rutiineilla: juon kahvia,
näennäispalvelen asiakkaita ja etsin älyllistä elämää internetist ja surffaan kuuropornoa (vannon, ette voi kehuskella dementia-osaston kovis-siivessä eläneenne rajua elämää, ennen kuin olette nähneet kun kuurot pornonäyttelijät käyvät läpi viittomakielellä seuraavanlaisen dialogin:
- No mutta hei herra putkimies. Teillä on varmaan pussit täynnä.
- Pitäähän ne kalut jossain säilyttää. Teillä kuulema pitäisi rassata rööriä.
- Kyllä, putkeni ovat kunnon hinkkauksen tarpeessa. No mutta onpas se iso.
- Tosimiehellä ptää olla kunnon meisseli. Tällä on aina saatu reiät täytettyä.
- Voisitteko myös katsoa vuodettani? En usko että sen ruuvit kestävät pitkäaikaista rasitusta.
- Sehän pitää testata heti.).

Eilen törmäsin MTV3:n uutiseen Angelina Joliesta (vuosia kiivasta yliopisto-opiskelua, väittelyjä lehdistön eettisyydestä ja asemasta, pitkiä valvottuja öitä tenttien vuoksi, raastava lisensiaattityö. Sitten päädyt tekemään juttuja Angelina Joliesta.
Jotenkin ajatus tuosta lämmittää minua kylminä, yksinäisinä it-ammattilaisen öinäni.).

(Tähän väliin selitys omasta suhteestani Angelina Jolieen.
Tiedän että ulkonäköasioihin tarttuminen merkitsee automaattista häviämistä missään aiheessa, mutta ensireaktioni nähdessäni ensimmäisen kerran Angelina Jolien oli: "Herra Sebaot hyvästi hallitkoon! (olin nuori, ja kokeilin vielä asioita. Nyttemmin olen löytänyt Cthulhun.) Mitä ihmettä tuon naisen huulille on tapahtunut?!"

Ensireaktioni on ollut sen jälkeen aika lailla pysyvä reaktioni. Onhan hän osaava näyttelijä, ja tekee hyväntekeväisyyttä, mutta...nuo huulet.

Olen ymmärtänyt että yleensä niitä pidetään viehkoina, mutta minulle tulee mieleen lähinnä jokin hyvin kammottava ja nimetön tähtien takaa, joka osui tämän naisparan naamaan.

En siis sano että hän olisi ruma, kaukana siitä, mutta niin kauan kuin noiden huulien ja minun välissä on valtameri, nukun yöni paremmin, uneksien yliopiston journalisti-opiskelijoista.)

Joka tapauksessa, uutinen kertoi siitä kuinka Brad Pittin sisko oli suuttunut Angelina Jolielle koska blaablaablaaheidäntaloudessaanblaablaaväkivaltaablaablaahuhujen mukaan Angelina osti omalle pojalleen joululahjaksi veitsenheittosetin..?

Millainen äiti ostaa lapselleen veitsenheittosetin? Maailman paras mutsi tottakai!


Lapsena kaikki halusivat länkkäreiden jälkeen olla maailman kovimpia pyssysankareita.
Minä halusin oppia veitsenheittämisen jalon taidon nähtyäni sitä länkkäreissä.

Kuka tahansa osasi olla maailman kovin pyssysankari. Ilmeisesti piti vain osoittaa aseenpiippu oikeaan suuntaan ja painaa liipaisinta, ja kaikki osuivat pahiksen aseeseen tehden tämän vaarattomaksi.
Elokuvissa myös lanseerattiin ensimmäisenä myöhemmin videopeleihin siirtynyt tekniikka, eli aseet latautuivat aina kuvan ulkopuolella ollessaan.

Mutta veitsenheitto...se vaati taitoa.

Siinä on jotain zeniläistä, kun joku heittää veitseä (paitsi jos se joku on Danny Trejo...sir.).
Käden ja vartalon yhdistetyt liikkeet aikaansaavat ketjureaktion joka huipentuu objektin lentämiseen räjähtävällä voimalla.

Olen melko varma että oikeaoppinen veitsenheiton opiskelu vaatii monta vuotta, ja ensimmäisenä vuotena vain hahmotetaan veitsenkäsittely, seuraavana vuotena saat tupen, ja kolmantena vuotena puukonperän tuppeen, ja lopulta viimeisenä vuotena terän puukkoon.

Enkä halunnut tappaa ketään tai alkaa räjäyttelemään ilmapalloja puputyttöjen pään päältä, samalla kun nämä pyörivät hyrrässä. Halusin vain oppia heittämään veistä.

Ymmärsin jo tuolloin että vanhempani tuskin hyväksyisivät veitsenheittosetti-pyyntöäni, päätellen muutenkin saamastani palautteesta koskien mielenkiinnon aiheitani (he taisivat epäillä aika vahvasti, että tyylilläni minusta tulisi aikuisena jotain sellaista mikä olen nyt. Ironista, eikö?).

Tämän jälkeen tulivat opiskelu ja kuuroporno, ja sitten lisää opiskelua ja lisää kuuropornoa, ja lopulta työntekoa ja kuuropornoa. Lapsuuden unelmat jäivät.

Mutta nyt tuo pikku-uutinen palautti mieleeni lapsuuteni haaveen.
Jahka saan luottokorttilaskuni takaisin nelinumeroiseksi, tilaan alan opuksen.

Nyt pitäisi vain miettiä mistä saan veitsenheittosetin ja tilaa harjoitella...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Veitsenheittosetti on kuitenkin mielenkiintoisempi kuin kuuroporno, en jaksanut etusivua pidemmälle - eihän siinä edes livenä viitottu. Käy ennemmin täällä ,D http://www.kl-deaf.fi/

T kirjoitti...

Mmjoo, mutta vertaillaanpa nyt etusivuja.

Kuuroporno: negatiivikuvia puolialastomista naisista epäluonnollisissa, ja heidän arvoaan ajattelevina ja tuntevina ihmisinä kyseenalaistavissa asennoissa.

Kuurojen liitto: värivalokuva henkilöstön jäsenistä viime liittokokouksen yhteydessä välileirillään matkalla kohti portaiden huippua.

Kuuroporno: teksti alhaalla sanoo "This site contains images of naked women & men engaging in sex acts, including some deaf sexually oriented material."

Kuurojen liitto: teksti alhaalla sanoo "The Finnish Association of the Deaf (FAD) is the central Deaf organisation in Finland."

Kuuroporno: www.deafbunny.com = lupaus tuhmasta seikkailusta, joka voi ehkäpä hyvinkin sisältää puputtelua.

Kuurojen liitto: www.kl-deaf.fi =
kuka on tämä kl joka on kuuro, ja miksi hänellä on oma kotisivu?

Puolustus lepää ;)