Painokauppasopimus

Joulukuussa 2007 solmittiin kansainvälinen päästökauppasopimus.

Sen perusteella maailman maat alkavat vähentämään teollisuuspäästöjään ilmastonlämpenemisen hidastamiseksi, kukin itselleen määriteltyjen rajojen mukaan.

Mitä jos meillä olisi vastaavanlainen painokauppasopimus?

Yksinkertaisesti kyseessä olisi jokaiselle maalle erikseen sopimuksella määritelty koko kansakunnan kokonaispaino, tai keskimääräinen paino per asukas.

Jokaisella on kiistämätön oikeus ilmaista itseään miten haluaa, oli se sitten fyysistä, henkistä tai vaaleanpunaiseen miestenpaitaan pukeutumista.
Siksi on väärin luokitella ihmisiä heidän painonsa, tai edes ilmeisen tyylitajun kirurgisen poiston, perusteella.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Ensinnäkin ylipainosta on haittaa terveydelle.
Tiedeuutisten mukaan lasten liikkumattomuus ja ylipaino vaikuttavat myöhemmällä iällä yleiseen hyvinvointiin.

Toisekseen lihavuudella on suoria vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen.

The International Air Transport Association IATA julkaisi vuonna 2007 tutkimuksen, jonka mukaan jokainen ylimääräinen minuutti, jonka lentokone joutuu olemaan ilmassa, lisää lentokoneen polttoaineen kulutusta keskimäärin 62 litraa ja hiilidioksidi-päästöjä noin 160 kiloa.

Saman tutkimuksen mukaan esim. lento Hong Kongiin on paikoin 25 minuuttia pidempi kuin aiemmin.

Yksi syy tähän hidasteluun lentomatkustajien keskimääräisen painon kasvu, jonka vuoksi Australiassa on jo ehdotettu erityisveroa lihaville matkustajille.

Eräässä tapauksessa matkustaja sai korvauksia lentoyhtiöltä jouduttuaan vieressä istuneen kanssamatkustajan vuoksi puristuksiin.

(Vakavasti puhuen, kyseessä ei ole yhtä suuri ongelma kuin niiden henkilöiden kanssa, jotka kuvittelevat että se mikä näyttää hyvältä tyttövauvan päällä, näyttää yhtä hyvältä täysikasvuisen miehen päällä, mutta ongelma kuitenkin.)

Miten painokauppa sitten toteutuisi?

Julkisen terveydenhuollon kautta jokainen kansalainen mitattaisiin ja punnittaisiin ja hänelle laskettaisiin ihannepainorajat. Sen jälkeen laskettaisiin kaikki saadut painot yhteen, ja näin saataisiin Suomen painoraja.
Laskemalla taas kaikki ihannepainot saataisiin ihannepainoraja, johon meidän tulisi pyrkiä.

Jos painoraja olisi vähemmän ihannepainoraja, kaikki olisi hyvin.
Jos painoraja olisi enemmän kuin ihannepainoraja, asialle pitäisi tehdä jotain.

Suomi tai kuten mikä muu tahansa maa voisi ostaa muilta, laihemmilta mailta lisää painoa itselleen painokaupoilla.
Näin maille asetetut painorajat pysyisivät tavoitteissa, ja jotkut maat saisivat tarvitsemaansa rahaa saattaakseen kansansa heille määriteltyyn ihannepainoon.

Jos tämä ei riittäisi, valtio voisi tilata jokaiseen talouteen kansalaisten itse valitseman aikakausilehden, jossa kerrotaan kuinka (laita lempijuhlasi/lempivuodenaikasi/lempiviikonpäiväsi tähän) jälkeisistä kiloista voisi päästä eroon.

Tietenkään tämä ei olisi yksinkertaista tai ongelmatonta.

Suuret pikaruokaketjut alkaisivat protestoimaan, koska niiden tuloksenteko perustuu tärkeässä määrin sellaisten ihmisten toimintaan, jotka huijaavat paitsi tyylitajuaan pukeutumalla johonkin mikä on sööttiä vain ja ainoastaan Barbien päällä, myös itseään tuijottamalla vain hiilihydraatti-arvoja.

Hawaiji-paitoja valmistavat yhtiöt pelästyisivät, koska jos lihavien ihmisten määrä pienenisi, maailmassa olisi enää vain N määrä Sillä silmällä-ohjelmia seuraamattomia ihmisiä, jotka suostuvat pukeutumaan muuhunkin kuin paitaan, joka ilmiselvästi kadehtii värittömiä kanssaedustajiaan.

Oikeastaan ilmansaasteiden määrä ei myöskään pienenisi, koska ihmisten siirtyessä enenevissä määrin kasvissyöntiin, suolikaasujen (3% Ison-Britannian kasvihuonepäästöistä on lehmien pierua) määrä kasvaisi, täten pahentaen ilmaston lämpenemistä.

Painokauppasopimus, kuten myös My Little Pony-maailmasta ideansa paidanväritykseen saavat miestenpaidat, ei siis oikeasti toimisi.

Joskin idea kasvistensyönnin aiheuttamien kaasujen lisääntymisestä ei välttämättä ole huono uutinen. Sitä pitäisi vain osata soveltaa...