perjantai 29. helmikuuta 2008

Me ollaan Penasta huolissamme niin

Miten tulevien sukupolvien käy?

Enkä nyt tarkoita mitään kukkahattu, hampputakki ja tuohikengät-tyylistä pelottelua siitä että luonto tuhoutuu ja jonain päivänä ei ole ampiaisia kiusaamassa lapsia tms.

Tai no melkein olen.

Verkkouutiset kertovat että kulunut talvi oli ennätyksellisen lämmin, ja samankaltaista al dente-talvea on luvassa seuraavallakin tarjoilukierroksella.

Ilmastonmuutos on toki paha, paha asia (minäkin olen TIETENKIN nähnyt The day after tomorrow'n), mutta minua huolestuttaa suurempi asia.

Mitä jos meidän lapsistamme tulee nyssöjä?

Ollaanpa nyt hetki rehellisiä. Me emme välttämättä ole mukava kansa.

Itse asiassa on hyvä että useampi vuosisata sitten ei ollut nykyisenkaltaista matkakirjallisuutta, jossa kaikki kansallisuudet ovat kivoja, mukavia, ystävällisiä ja hauskoja.

Suomalaiset olisivat luultavasti päättäneet lauantai-illan nousuhumalassa käydä valloittamassa "sinisilmäisten, vaaleahiuksisten ja ennen kaikkea ystävällisten ihmisten maan" (ihan mikä tahansa muu maa, missä tahansa ilmansuunnassa meistä), ihan vaan piruuttaan.

(Itse asiassa jostain ihmeen syystä väheksytyn teorian mukaan Ruotsi valloitti aikoinaan Suomen kun kaikki nukkuivat krapulaa sunnuntai-aamuna.

Tapahtuneen jälkeen kukaan ei oikein jaksanut ajaa ruotsalaisia pois darrassa, ja lopulta kaikkeen paitsi jääpuikkoon ruumiinaukoissa (se sulaa pois) tottuu.)

Mikä tämän kaiken on aikaansaanut?

Monikin asia, mutta ennen kaikkea pakkanen.

Pakkanen kouli luonnettamme.
Meistä tuli vähäpuheisiä, kylmänoloisia ja joka säällä vähintään tuulipukuun pukeutuvia, koska eihän sitä koskaan tiedä milloin uusi jääkausi alkaa.

Ei-mukavuus ja tuulipuku on meidän brändimme tässä muuten ah-niin-helposti-lähestyttävien-ihmisten-maailmassa.

Jos pakkanen otetaan meiltä pois, mitä seuraavista sukupolvista tulee?

Brändittömiä julmassa, markkinatalouden termien hallitsemassa maailmassa.

Vielä pahempaa, heistä tulee kuitenkin tanskalaisia.

Siksipä on ryhdyttävä radikaaleihin toimenpiteisiin.

Ei, me emme ala suojelemaan luontoa ja yritä vähentää ilmastonmuutosta, me tarvitsemme nopeita liikkeitä.

Neuvo löytyy Saksasta.

Lähetetään koko konkkaronkka Siperiaan muutamaksi kuukaudeksi joka vuosi.

Amnesty International ja muutama muu pikkutaho ei saattaisi innostua tuollaisesta, mutta nyt on kyseessä kansallinen luonteenlaatumme.

Miten ihmeessä tulevaisuuden sukupolvet muutoin voisivat kokea sen riemun, jonka kokee vain hän, joka on hiihtänyt umpihangessa viisi kilometriä susien ulvoessa korvan juuressa ja pääsee lopulta istumaan koulussa 8 tuntia.

Ja huomenna sama juttu uudestaan.

Kyllähän lapset voivat vihata meitä tämän jälkeen, mutta sehän vaan kuuluu suomalaiseen perusluonteeseen.

4 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Tulevat sukupolvet ja niiden pallo kiinnostaa hiukan nollaa vähemmän. Jos joku on niin hullu että tekee tänne lapsia, niin senkun kantakoot huolen tulevaisuudestakin. Meikä kuolee 0-40 vuodessa ja se on soromnoo l. guudbai l. kerrasta poikki. Tuhotkaa planeettanne. Ai niin, ei taida tarvii erikseen yllyttää.

Markiisi kirjoitti...

Mitä vihervasuri sano hermostuessaan?
"Nyt palaa hihat!"

Anonyymi kirjoitti...

Ei myös huoleta, mitä lapselle jää! Hoitakoon omat asiansa, meikä on kohta jo aika finaalissa, joten se siitä. Vmäistä vaan, että joutuvat käyttämään jotakin polttoainetta kalmoni hävittämiseksi, se pilaa ilmastoa. Minähän pilaan ilmastoa jo nytkin, pelkällä olemassaololla. Saati sitten kertomalla kaikille juuri mainitsemiasi lapsuusmuistoja KUNNON talvisa, ehh. Siperiaan vaan kaikki talvea kaipaavan, meikä pysyy täällä. Just.

T kirjoitti...

Zepander: Selvä.

Jos lähitulevaisuudessa kuulen dementia-osaston kovis-siivessä seuraavanlaisen dialogin:
- Voi kun aikoinaan olisi syntynyt vielä yhden vastarannan kiisken lapsi, niin ehkä meistä ei olisi tullut nyssöjä. Hänen esimerkkinsä olisi koulinut meitä.
- Ahdistaako se sinua?
- Ahdistaa.
- Halataan.
- Halataan.

...niin voit olla varma että syytän sinua.

Polga: Mielenkiintoista miten nykyään on liikenteessä "...ja miljoona-omaisuuteni jätän kulkukissojen suojamajalle."-ajattelua.

Nigella Lawson on ilmoittanut että jos se hänestä riippuu, niin pennut saa perinnöksi lämmintä kättä.

Bill Gateskin on ilmoittanut että opettaa lapsille rahan arvon ja jättää heille vain n. 20 miljoonaa per nuppi, ja loput hyväntekeväisyyteen.

Tosin jos minä joskus lapsia hankin, ne ainoa mikä minulta jää on tämä blogi...joten ehkä minä olen sitten kaikista pahin ;)