torstai 31. tammikuuta 2008

Juodaan viinaa

Mitä jos kaikki olisivat kännissä koko ajan?

Tiedän, aika huono idea näin äkkiseltään ajateltuna, mutta toisaalta te olettekin (todennäköisesti) tätä lukiessanne selvinpäin, eli ette osaa ajatella objektiivisesti.

Nykyinen yhteiskunta ja maailma on suunniteltu selvinpäin olevia henkilöitä varten.

Kun yhteiskunnan toimintaan osallistuvat tahot sitten alkavat juoda viinaa, tapahtuu arvomaailmojen törmäys, joka ei ole koskaan kaunista katseltavaa.

Sen vuoksi koko homma pitäisi aloittaa aivan alusta, mutta tällä kertaa suunnittelu tulisi tehdä kännissä.

Miten känninen yhteiskunta sitten toimisi?

Ensinnäkin meillä olisi "eri yhteiskuntaluokkien" sijaan "eri humala-tasossa olevia".

Yhteiskunnallista järjestystä ja hyvinvointia ylläpitävät alat, kuten poliisit ja lääkärit, olisivat pikku nousuhumalassa. Tällöin osa olisi hyvinkin hilpeitä ja osa todella äreiä, eli oikeastaan selvinpäin vallalla olevat luonteenpiirteet vain tulisivat paremmin esille.

Korkeat virkamiehet olisivat siinä humalan vaiheessa, jossa kaikki ovat parhaimpia kavereitasi, ja juttusi ovat todella hauskoja, ja puhut normaalilla äänentasolla. Kuten äskenkin, mikään ei siis olisi muuttunut selvinpäin olemisesta.

Todella korkeat johtajat olisivat aina siinä vaiheessa, jossa kadutaan menneitä tekoja ja tekemättömyyksiä. Näin he eivät tekisi mitään todella tyhmiä päätöksiä, niin kuin päättäisivät leikkiä monopolia tehtailla siirtämällä niitä maasta toiseen.

Kaikki tukitehtävissä työskentelevät henkilöt, varsinkin it-tuessa, olisivat jatkuvasti krapulassa.
Se olisi niille ihan oikein, sillä maailman pahuus on muutenkin niiden syytä, varsinkin it-tuen.

Liikenne sellaisenaan kuin me sen tunnemme ei koskaan kävisi päinsä kännisessä maailmassa.

Merenkulun ammattilaiset ovat jo välillä osoittaneet, että ainakin vesillä tarvittaisiin väljempiä reittejä. Tämän ei luulisi olevan ongelma, sillä 2/3 maapallostahan on meren peitossa.

Lisäksi matkustajien tulisi varautua siihen, että päivä-risteilyjen sijaan alettaisiin myymään 1-4-päivän risteilyjä, jotka ehkä päätyisivät määränpäähän, tai ainakin sen lähelle, tai ainakin kaikilla olisi hauskaa.

Sen sijaan maantieliikenteessä jouduttaisiin tekemään aika radikaaleja muutoksia.

Ensinnäkin kaikki tiet jouduttaisiin aitaamaan, ihan vaan sen estämiseksi että joku päättäisi ajaa ojaan.

Seuraavaksi tiepalkit, hidasteet ja sun muut vauhdintappajat korvattaisiin täysmuovisilla vaihtoehdoilla. Kun näihin törmättäisiin, mitään vahinkoa ei tapahtuisi.

Tämän edesauttamiseksi lyhyiden matkojen suorittamiseen kaikille annettaisiin polkuautot, jolloin saataisiin samalla kunto-ongelmat ratkottua.

Asutus muuttuisi siten, että kyliä alkaisi syntymään sinne, minne porukka jaksaa mennä kännissä, tai jossa on parhaimmat bileet. Pohjois-Suomi saataisiin asutettua, sillä siellä olisi tilaa örveltää ja soittaa musiikkia sekä puhua hauskoja niin lujaa kuin vain haluaa. Ainoa vaara olisivat humalaiset hirvet,

Asuntojen ääneneristystä jouduttaisiin lisäämään, sekä tietenkin poistamaan kaikki terävät kulmat. Lopulta kaikki alkaisivat asumaan igluissa.

Kuinka sitten ensinnäkin sopeuduttaisiin siihen, että ihmiset käyttätyvät humalassa eri tavoilla?

Yhteiskunnassa olisi edelleen poliisi, joka huolehtisi niistä, jotka eivät ymmärrä pelisääntöjä.

Kuten selvässä yhteiskunnassa, kukaan ei jaksa humalaisessa yhteiskunnassakaan kännisiä ääliöitä. Sen vuoksi tällaiset yksilöt laitettaisiin uudelleenkoulutukseen, jossa heiltä kiellettäisiin alkoholi.

Koska täysraittiit eivät kuitenkaan jaksaisi känniääliöitä, he haluaisivat pian juoda.
Tätä ei kuitenkaan suvaittaisi heille, ennen kuin he lupaisivat pyhästi käyttäytyä paremmin.

Kolmannesta tällaisesta rikkomuksesta ei joutuisi vankilaan, vaan töihin jonnekin Lähi-Idän maahan, jossa ei suvaita alkoholia uskonnon vuoksi.

Tietenkin tällainen yhteiskuntajärjestelmä ei olisi täydellinen, tuskin kukaan pitkään kestäisi jatkuvaa pämppäystä ja krapula-ruokaa, mutta kaikki suuret yhteiskuntamuutokset ovat aina vaatineet uhrinsa.

Tämän maailman etuna olisi se, että olisitte luultavasti liian kännissä välittääksenne.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä idea! Lisäksi eläke- yms. kulut vähenisivät, koska kukaan ei enää eläisi niin pitkään. Samoin vanhusten hoito yms. Ja ainakin mummoillakin olisi loppuikä kivaa ,D Kannatan lämpimästi ja taidan alkaa omalta osaltani toteuttaa tuota!

T kirjoitti...

Tätini työskentelee vanhustenhoitajana eräässä lännessä sijaitsevassa naapurimaassamme.

Maassa on (yllättäen) vähän varakkaampia vanhuksia. Näiden huveihin kuulema kuuluu vetää konjakki-lesti päivässä.

Omaiset kuulema sitä vähän kauhistelevat (perintö meneekin viinaan, gasp!), mutta tätini (ja näiden henkilöiden mukaan), mitä haittaa siitä enää oikeasti on?

Koko elämä säästetty, tehty työtä ja tuotettu uusia sukupolvia.
Jos muori tahtoo TAEE:ta (tintata armanjakkia elämänsä ehtoossa) niin eiköhän se ole muorin asia ;) ?