keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Verovähennykseen: blogini

Taidan liittää veroilmoitukseeni kaikki tyhjät pikakahvipurkkini.

Tähän lopputulokseen tulin luettuani Wired-lehden artikkelin "when your personal life is your business, is everything a tax write-off?"


Esimerkkitapauksessa podcasteja tekevä Anneke Rudegeair osti viime vuonna kolmea eri laatua olevia kondomeja, "testasi" ne poikaystävänsä kanssa ja kertoi kokemuksistaan podcastissaan.

Koska hän ansaitsee verkkosivujensa kautta, hän ilmoitti kondomit vero-ilmoituksen verovähennyksiin tulonhankkimiskuluina.

Periaatteessa siis kaikki mitä te olette kokeilleet, nauttineet, työntäneet tai polttaneet ihan vaan kavereiden yllytyksestä, on verovähennyksen alaista.

Siis olettaen että uskallatte rehvastella siitä blogissanne ja luotatte siihen että ette karkoita mainostajianne, houkuttele poliisia ja kerää aivan vääränlaista kulttimainetta.

Henkilöasiakkaan vero-opas 2005/2006 antaa äskenmainitulle virallisen nimityksen, eli kyseessä on tulonhankkimisvähennys.

Vieläkin virallisemmin "vähennyksen tarkoituksena on kaavamaisesti ottaa huomioon palkkatulon hankkimisesta aiheutuneita kuluja" (huomatkaa että tämä on myös ainoa lause suomenkielessä, jossa "kaavamaisesti" on hyväksyttävä verbi.

Siis lauseen "rakennusten sijoittelu aluekartalle on kaavamaisesti tehtävää työtä" lisäksi.

Voi hyvänen aika kuinka alas olenkaan vitseissäni vajonnut...).

Ongelma onkin siinä, että bloggaajat tunnetaan it-piireissä virtuaalimaailman lunttuina, jotka antavat ilmaiseksi.
Varsinkin omia hengentuotteitaan.

Mitä tämä sitten tekee niistä, jotka lukevat näitä blogeja?

Tuota....oi katsokaa, kuinka taivas on harmaa ulkona! Oletteko aiemmin nähneet noin harmaata?

Jokaisen bloggaajan tulisikin siis perustaa toiminimi (asiasta enemmän Uusyritys ry:n sivulta).

Tämän jälkeen saisitte vähentää tietokoneen käytön (tietokoneen hankintamenon vähennys), asumisen (työhuonevähennys), internetin (tulonhankkimisvähennys) jne.

Nyt kun ilmaisen lounaan aika on ohi internetissä, kuten aina huudellaan, olisi aivan luonnollista että bloggaajat olisivat ensimmäisenä opastamassa parhaimmille roskisdyykkaus-paikoille.

Jos tästä nyt hakemalla oikein hakee jotain negatiivista, niin verottaja voi hyvinkin lähettää postia jossa sanotaan esim. "ai 89 pikakahvipurkkia vuodessa, vai? Todista." tai "nämä kondomivähennykset...olisiko kenties kuvia todisteeksi?"

Mutta nyt täytyy lopetella, minulle on sovittu treffit verotoimistoon. Kuulema voin osoittaa paikan päällä kahvinkulutukseni.

5 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Sä oot niin helppo... treffit verotoimistossa, yeaaaah right! Se on ANSA, tauno! Ei kai sä luule saavas jotain ilmaiseksi verotoimistosta? hahahahah

T kirjoitti...

Mutta kun...mutta kun...se sanoi viestissään oikeasti "rakstavansa sinä koko sydän"! Te ette vaan ymmärrä, tämä on sitä itseään! :´(

Anonyymi kirjoitti...

No mutta, tämähän on hyvin klassinen kuvio. Se ei ole kovin tuttu niille ihmisille, joilla on vakituinen työpaikka, mutta kaikenlaiset freelancerit ja yksityisyrittäjät vähentävät rutiininomaisesti hyvin paljon erilaisia asioita verotuksessa. Lyhennettävien asioiden valikoima tietenkin riippuu kovasti siitä, mistä kaikista aiheista kirjoittaa, mutta tyypillisesti esimerkiksi suunnilleen kaikki tietokonehankinnat ja alan ammattikirjallisuus ovat ihan vähennyskelpoista kamaa.

Huvittavaa kyllä, se ei edes ole mitään kusetusta, vaan ihan perusteltua ja rutiininomaista menoa, mikä tuli itselleni aikoinaan iloisena yllärinä. Jos esimerkiksi tuloja tulee -- näin täysin satunnaisen esimerkin poimiakseni, tietenkin! -- peliarvostelujen tekemisestä, esimerkiksi uuden pelikonsolin ja teräväpiirtotelkkarin hankkiminen ja verotuksessa vähentäminen on kerrassaan perusteltua -- ilman niitä kun ei myöskään tule niitä tuloja.

Tästä on aina välillä tullut käytyä keskusteluja joidenkin ihmisten kanssa, joiden mielestä tämä on pelleilyä ja huiputusta, mutta yleensä se vaihde lähtee silmästä viimeistään siinä vaiheessa, kun ruvetaan vähän valottamaan alan liksoja ja esimerkiksi sitä, kuinka monta tuntia yhden modernin pelin arvostelu -- siis sekä pelaaminen että tekstin kirjoittaminen -- helposti syö. Ei siinä edes niiden vähennysten kanssa oikein tuntipalkoille päästä...

Eikä se vähentely nyt muutenkaan ole niin erikoista -- ei se oikean työpaikan työnantajakaan juuri maksele veroja hankkimistaan työvälineistä sun muista. Epäilen, että aika moni ihminen ei vain tajua, että kaikenmoista voi ihan oikeasti vähentää verotuksessa, jos vain viitsii vähän säästellä kuitteja ja nähdä vaivaa. Kyl se kandee, sano.

T kirjoitti...

Ollapa vielä median palveluksessa: kaveri laittaa verovähennykseen kaikki tilaamansa lehdet, tietokoneet, tv:t, digiboksit, pelikonsolit jne.

Selitykseksi on aina kelvannut "työskentelen media-alalla, ja tarvitsen näitä työssäni."

Pitänee kokeilla ensi vuonna meneekö uusi tietokone läpi selityksellä "työskentelen it-alalla ja tarvitsen sitä. Ihan oikeasti tarvitsen :kauriinsilmät:"

Nyt tietenkin herää kysymys, että jos perustan toiminimen, ja arvostelen blogissani Babylon 5-kausiboksit, voisinkohan vähentää nekin verotuksessa...hmmmm...?

Anonyymi kirjoitti...

No, jos voit tarvittaessa näyttää toteen, että blogisi on osa yrityksesi toimintaa, miksikäs et? Jos siitä ei tule sisään mitään (edes potentiaalisia) tuloja, se on tietenkin ehkä vähän hankalaa, mutta toisaalta, jos blogisi sisältö tuo bisnestä yritykselle, se voisi olla ihan perusteltu investointi.

Eivät ne verottajalla tietenkään ihan idiootteja ole, kyllä siellä saattaa joku nauraa sinut pellolle, jos yrität moista ilman perusteita. Mutta paljon riippuu esimerkiksi yrityksen toimialasta -- on ihan perusteltua tehdä investointeja vaikkapa populaarikulttuurin asiantuntemuksen ylläpitämiseksi, jos oma ala on sellainen, että sitä vaaditaan. On myös hyvä huomata, ettei tässä välttämättä vaadita mitään onnistumista -- menestyminen tai vaikkapa korkea mediakriitikon profiili eivät ole vaatimuksia. On helppo ajatella, että pitäisi olla joku jukkakajava, ennen kuin voi väittää olevansa oikeasti moisella alalla, mutta eihän se niin mene, että vähennyksiä saa tehdä vain, jos bisnes kukoistaa. Jos on vain mitenkään järkevästi perusteltavissa, että investointi on tarpeellinen, ei kun menoksi.