Pienet kysymykset ovat maailman tragedia

Kiitos, M

Saavatko naisetkin seksipalveluja thai-hierontapaikoista?
Kuka keksi ensimmäisenä laittaa aaltopahvia lasin ympärille, ja alkaa tarjoilemaan siitä kuumaa juotavaa?

Maailma on valmistautunut isoihin kysymyksiin.
Mikä on hyvän ja pahan ero?
Miksi on olemassa jotain sen sijaan että ei olisi olemassa mitään?
Onko autuaampi antaa kuin ottaa?

Isot kysymykset ovat helppoja. Niitä varten perustetaan oppilaitoksia oppilaitosten sisään kuin venäläisissä baboshka-nukeissa, ja myönnetään professuureja parrankoon mittauksen perusteella.

Isoja asioita on nimittäin helppo käsitellä. Ne voi ottaa karhunsyleilyynsä ja puristaa niitä niin kauan että joko ne huutavat "antaudun! On autuaampi antaa kuin ottaa! Päästä jo irti!" tai lakkaavat hengittämästä. Joka tapauksessan ongelma lakkaa olemasta.

Mutta pienet kysymykset ovat liukkaita.

Jos kahvilan nimi on Cafè kafka, niin tarkoittaako se että siellä on harmaa-asuisia, hymyttömiä tarjoilijoita, jotka eivät ota vastaan tarjoustasi.

Sitten yhtäkkiä eteesi saatetaankin tuoda lasku, vaikka et olekaan saanut mitään, tai sitten saat jotain mitä et koskaan tilannutkaan, ja vaikka kuinka odotat, kukaan ei koskaan selitä miksi näin toimittiin juuri sinun kohdallasi.

Pienet kysymykset ovat tuollaisia.
Niille ei löydy mitään instanssia, joka voisi ratkoa ne nopeasti. Ne eivät synny pitkällisen pohdinnan tuloksena vaan saattavat iskeä päähäsi hetkellä minä hyvänsä. Eivätkä ne lähde pois.

Niiden ärsyttävyyskerroin on samaa luokkaa kuin olisit päässyt ihmiskoekaniiniksi pimeässä toimivan hyttys-karkottimen viimeiseen testivaiheeseen eli kahden viikon asumiseen taskulampun varassa hyttysten täyttämässä majassa.

Mikä oli sen sian nimi josta Valhallan juhlissa leikattiin lihaa pitohin, ja jonka liha kasvoi heti takaisin?

Pienet kysymykset myös tarttuvat.

Turha yrittää mitään zen buddhalaista "minkälainen ääni lähtee yksikätisestä taputuksesta" keskustelun avausta illanistujaisissa, sillä joko joku näyttää sellaisen tai sitten kertoo että ääni on ilmelvästi "tap--".
Kokeilkaa sen sijaan joskus kysyä miksi Helsingin tuomiokirkko näyttää aina niin julmetun isolta kuvissa, mutta sisältä se on niin pieni?

Se ei olekaan niin itsestäänselvää. Tästä syntyy keskustelua: onko se optinen harha, onko se oikeasti sittenkään niin pieni, missä kuvissa se on näyttänyt isolta, miten iso oikeastaan on iso jne.

Pieniin kysymyksiin ei kukaan edes halua vastata. Niiden ratkaisemisesta ei ole myönnetty palkintoja, ja "miksi kukaan tahtoisi ratkaista kysymyksiä, joista ei tule koskaan saamaan mitään oikeaa hyötyä paitsi mielenrauhan?" sisältää jo vastauksen itsessään.

Isoista kysymyksistä myönnetään palkintoja. Siksi niitä pyritään kehittämään koko ajan lisää. Jos jossain on jokin hyönteislaji kuolemassa sukupuuttoon, niin sen eloonjäämisestä syntyy kysymys vähintääkin kysymys "onko ihmiskunnalla oikeus jättää elämäänsä niin kuin aiemminkin, vaikka pilkullinen lentokyvytön lantakerttu hukkuu lantaan koska se ei osaa lentään?"

Tuosta saa varmaan jonkinlaisen Entomologien "keskustelunavaaja"-palkinnon.

Mutta missä vaiheessa pienet kysymykset sitten muuttuvat isoksi kysymykseksi?

Riittääkö siihen blogimerkintä?