tiistai 2. lokakuuta 2007

Tiedän mitä teit viime kesänä. Ja keväällä. Ja nyt.

Milloin se oikein alkoi?

Missä vaiheessa "pystyi kävelemään päiviä ketään kohtaamatta" muuttui muotoon "ei pysty kävelemään ilmoittamatta paikkaansa"?

Odottakaa hetki ennen kuin katsotte mitä muualla kirjoitetaan, niin selitän mitä tarkoitan.

Minä olen vanha.
Muista vielä ajan kun TV:ssä oli vain kaksi kanavaa, hommat hoidettiin kolmikantana ja Eero Nelimarkka oli muutakin kuin loputtomien valuutta-vitsien lähde.

Minä muistan myös ajan ennen kännyköitä, internettiä, kotitietokoneita. Kyllä, tämä on yksi niistä blogimerkinnöistä. Nyt pienennätte sen Facebookin ikkunan alas ja jatkatte lukemista.

Muistamani aikana ihmiset eivät olleet aina tavoitettavissa. Jos et saanut jotakuta kiinni työlankapuhelimesta, saatoit kokeilla kotilankapuhelimesta. Mutta jos joku ei ollut kummankaan tavoitettavissa, oikeastaan mitään ei ollut tehtävissä. Kaikki mitä saatoit tehdä oli yrittää soittaa myöhemmin.

Vaikka tästä joskus aiheutuikin ongelmia, systeemi toimi. Ihmiset ymmärsivät, että toisinaan vaan jotakuta ei saanut kiinni. Se oli luonnollista.

Sitten tulivat kännykät.

Aluksi ne olivat isoja, kömpelöitä ja alkeellisia, mutta niiden avulla oli mahdollista tavoittaa ja olla tavoitettavissa eri lailla kuin aiemmin. Yhtäkkiä saatoitkin tavoittaa kaipaamasi henkilön, vaikka tämä ei ollutkaan lankapuhelimien äärellä.

Pikku hiljaa kännykät yleistyivät, ja yhä useampi saattoi tavoittaa yhä useamman yhä useammin.

Sitten tapahtui jotain omituista.

Yhä useampi oletti yhä useamman olevan tavoitettavissa, ei yhä useammin, vaan aina.

Alettiin pitää epäkohteliaana jos et ollut tavoitettavissa.
Hyvänen aika, jokaisellahan on kännykkä! Miksi jokaisella olisi kännykkä jos he eivät haluaisi aina olla tavoitettavissa? Eihän siinä olisi järkeä. Kaikilla on kännykkä = kaikki ovat tavoitettavissa = kaikilla on kännykkä.

Itse asiassa jos joku ei ollut tavoitettavissa, sitä pidettiin negatiivisena asiana.
Äidit lähes kutsuivat poliisit lastensa kotioville jos nämä eivät heti vastanneet. Ystävä kääntyi ystävää vastaan, kun he alkoivat tivaamaan toisiltaan miksi heidän puheluunsa ei oltu vastattu.
Pavlovin koirat jäivät toiseksi, kun ihmiset vastasivat jopa kesken pyhimpien avioliittoriittien soivaan kännykkään.

Juuri kun tilanne ei olisi voinut muuttua pahemmaksi, tuli internet.

Aluksi se oli harmiton. Se kehittyi sellaisten ihmsten käsissä joiden tarkoitusperät olivat hyvät, mutta jotka loppujen lopuksi vain tahtoivat nähdä Britney Spearsin bikineissä.
Niinpä kauan internet oli vain paikka, jossa oli kuvia Britney Spearsista ja ilmeisesti jotain muuta, mistä kukaan ei välittänyt.

Kunnes joku tajusi äskeisen faktan.

Internetissä on ihmisiä etsimässä kuvia pop-tähdestä.

Korjaus, internetissä on jossakin ihmisiä etsimässä kuvia.

Eikö olisikin jännää, jos nämä ihmiset voisivat kertoa muillekin, missä jossakin he ovat? Ihan niin kuin kännyköillä, mutta laajemmassa mittakaavassa.

Tämä joku ei koskaan tajunnut millaisen hävityksen kauhistuksen hän päästi vapaaksi ihmiskunnan pariin.

Nyt internet on pullollaan palveluja, joissa voit ilmoittaa kavereillesi missä olet, mitä teet, miksi olet ja milloin tulet. Älykkäimmät näistä sovelluksista ovat jo yhdistäneet kännykän ja internetin. On mahdollista päivittää vaikka kuinka usein kännykällään tietoja olemassaolostaan internettiin kaikkien nähtäväksi.

En kaipaa paluuta savumerkkien aikoihin, kehitys ja muutos ovat välttämättömiä.

Tahtoisin vain olla rauhassa kun etsin netistä Britney Spearsin kuvia.

Todennäköisesti minulla käy tuuri, ja seuraava trendi on olla saavuttamattomissa. Jo nyt junissa on mahdollista varata itselleen paikkaa vaunussa, jossa ei saa puhua kännykkään.

Mutta kovaäänisten MP3-soitinten käyttöä siellä ei ole rajoitettu.

Ja te ette halua että alan puhumaan niistä.

5 kommenttia:

Memu kirjoitti...

Kiitos onnitteluista (:

Olen oppinut, että Internet olisi kehitetty kylmän sodan aikana USA:n armeijan yhteydenpitovälineeksi. Totta vai tarua, en tiedä.

En vieläkään tiedä mikä on facebook, miten se toimii ja miksi se on niin suosittu. Hävettää vähän :P

Polga kirjoitti...

Argh, taidan kuulua tuohon samaan aikakauteen, mistä puhut! Ilmankos on välillä niin outo olo - ja tieteämätön. No facebook, no mitään soivaa vehjettä mukana koko aika, vain peruskännikkäkinkin... Taidan olla vanha, ei kun seniori, ei kun, keski-äkäinen!

Lukija kirjoitti...

Ah, meillä on Facebook-neitsyitä ;)

Facebook on sivusto jossa ihmiset voivat hakea ystäviään ja luoda verkostoja näiden ystäviensä kanssa. Sinne on myös kehitetty mm. visailuja, joilla voi testata miten hyviä ystäviä ihmiset keskenään ovat.

Yksi mielenkiintoinen juttu on se, että tämä palvelu myös ilmoittaa kuinka monta ystävää teillä on.
Eli jos olette kyllästyneet vertailemaan kuppikokojanne (oli se sitten rintaliivin ja/tai nivussuojuksen sellainen) muiden kanssa, voitte alkaa kilpailemaan kummalla on suurempi ystäväjoukko ;)

Jotkin intoilevat Facebookista, koska siellä on esim. ohjelma jossa voi nähdä graafisesti kuinka eri ystävät ovat yhteydessä toisiinsa, eli vähän niinkuin leikittäisiin "Kuka on universumin napa"-leikkiä.

Lyhyesti: ystäväkirja 21. vuosituhannelle.

Ja totta kai minulla on siellä tili ;)

Anonyymi kirjoitti...

Vihasin ystäväkirjoja jo ala-asteella, joskus kauan sitten. Minulla ei sellaista koskaan ollut, enkä siten päässyt muidenkaan kirjaan kirjaamaan lempiväriäni tai suosikkibändiäni. Parhaitenhan ystäväkirjaan olisi päässyt sosiaalisen paineen avulla. "Kirjoitaks mun kirjaan?" "...No joo..." "Kiva, mä voin sit kirjoittaa sun kirjaan!" "...No, okei..." Kavereitahan ei ollut. Eikä ole vieläkään.

Kännykkäkin nakataan jonnekin nurkkaan kotona, ja yöllä herätystä asettaessa huomaa, että joku on yrittänyt tavoittaa. Ei ole vielä ainutkaan sosiaalinen suhde kärsinyt siitä, etten vastaa puhelimeen aina ja joka paikassa. Jos kärsii, niin hyvä, sellaisen ihmisen kanssa jaksaisi ollakaan.

Kiva blogi.

Terveisin "se neljäs lukijako?"

Anonyymi kirjoitti...

No älkää itseänne uneen itkekö. Oli mulla pari kaveria. On niitä vieläkin jokunen. Ystäväkirjaa ei ollut, eikä tule, edes virtuaalista sellaista. Ihme hapatusta.

Terv, 4.