Tule apuun, ilmastonmuutos!

Suomalainen politiikka tarvitsee ilmastonmuutosta.

Enkä nyt tarkoita "yhteinen vihollinen"-ajattelua (1), vaan jotain muuta.

Ensin vähän selitystä.

Suomalaisia ei politiikka kiinnosta. Politiikka on heistä tylsää. Onko tuo ihme jos päivän kohokohta on "hallituksen esitys rajat ylittäviä pääomayhtiöiden sulautumisia ja jakautumisia koskevaksi yhteisölainsäädännöksi". Sanokaa tuo nyt monta kertaa nopeasti päässänne ja yrittäkää olla nukahtamatta.

Missä on intohimo? Missä on tragedia? Missä ovat je ne sais quoi sekä je ne regrette rien?

Eivät ainakaan suomalaisessa demokraattisesti valitussa kansainedustajain huoneessa.

Älkää nyt ymmärtäkö väärin.
Sivistynyt, demokraattinen asioista päättäminen on tietenkin ihan positiivinen juttu, mutta saako sillä ihmiset kiinnostumaan aiheesta? Koska vastaus olisi muuten liian helppo, niin vihjaan että siinä on kaksi kirjainta, ja se rimmaa "hei":n kanssa.

Siksi välillä tarvitaan epäortodoksipresbyterianistisia konsteja.

Yleisradion lähettämä Itsevaltiaat-ohjelma oli loistava veto.
Siinä tietokoneella animoidut politiikkojen karikatyyrit puhuivat hölmöjä, ja tekivät tyhmiä (2). Eli ihan niin kuin oikeassakin elämässä (3).

Ohjelman myötä poliitikoista tulikin yllättäen kansansuosikkeja. Pikkulapset pyysivät heidän nimikirjoituksia. Ihmiset uskalsivat puhua heille kuin vanhoille tutuilleen.

Poliitikot oli kerrankin esitetty ymmärrettävinä, helposti lähestyttävinä henkilöinä. Ihmiset ymmärsivät että poliitikotkin ovat normaaleja ihmisiä, eivätkä puhuvia mallinukkeja, joiden tarkoituksena on pelkästään kätkeä todelliset varjoista hallitsijat pimeyden suojaan (4).

Kerrankin politiikka ja poliitikot kiinnostivat ihmisiä.
Seuraavaa looginen askel olisivat olleet poliitikko-keräilykortit. Niissä olisi kerrotu jokaisen puoluekanta, poliittisesti aktiiviset vuodet sekä kuinka monta ja kuinka nopeasti kyseinen poliitikko imaisee itseensä pullakahvit täysistuntojen välissä.

Sitä ei kuitenkaan tehty, ja lopulta palattiin taas lähtöpisteeseen. Politiikka häviää jälleen kiinnostavuudessaan sille, että seuraa pikkukivien luonnollista kulumista tuulessa.

Kaikkialla ei kuitenkaan ole näin tylsää.

Useissa lämpimämmän ilmaston maissa, kuten esim. Taiwanissa, on ymmärretty että kansa paitsi haluaa edustajistoltaan leipää, myös kansanhuveja.

Enkä tarkoita nyt pelkästään tappelua.

Milloin viimeksi olette kuulleet jonkun poliitikon kutsuvan toista poliitikkoa Suomessa henkilökohtaiseksi miksikään? Loukkaukset, yleensä nekin piilotetussa muodossa, on aina kohdistettu ammattitaitoon.
Tämä tietenkin on herrasmiesmäinen tapa kiistellä, sillä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kajoaminen on aina tyhmän ihmisen viimeinen konsti, ei fiksun ensimmäinen.

Mutta se ei ole kovin innostavaa, eihän? Se on mielikuvituksetonta.

Venezuelassa kardinaali Rosalio Castillo Lara kutsui presidentti Hugo Chavezia "yhä kasvavassa määrin itsevaltaiseksi."
Vau. Veikkaanpa että Chavez todella tunsi tuon läpsäisyn ranteeseensa.

Mikä oli Hugo Chavezin vastakommentti? " Kardinaali Lara...on tekopyhä, maantieroisto ja paholainen papinkaavussa."
Tuo saattoi jo tuntuakin.

Ehkä syynä on paikallinen luonteenlaatu, tai ehkä ilmasto.

Pohjoisessa pakkas-ilmastossa on jouduttu kehittämään luonteenlaatu, jolla ei synny suuria skismoja, jotka johtaisivat porukan ajamiseen ulos pakkaseen kuolemaan. Se ei nimittäin ole ollut fiksuin mahdollinen veto lajin säilymisen kannalta.

Vaikka meillä onkin nykyään kaksinkertaiset ikkunat ja keskuslämmitys, muisto pakkasesta tulee aina vähintään kerran vuodessa muistuttamaan siitä, että ei kannata hötkyillä.

Mutta mitä jos ilmastonmuutos tulisikin ja muuttaisi tuon kaiken?

Ympärivuotinen, vähintääkin trooppinen, jos ei ihan subtrooppinen ilmasto.

Ei enää alitajunnaista pelkoa pakkaseen joutumisesta. Kuvitelkaa: 200 ihmistä suljetussa tilassa, kaikki tietenkin asiallisesti pukeutuneena, ja ilmastointia on heikennetty säästösyistä. Sitten: joku keksii mielestään hyvän välihuudon. Joku päättää että se ei olekaan niin hauska, ja ennen kuin huomaammekaan, täysistunnon kotikatsojilla on kerrankin jotain jälkipolville tallennettavaa.

Ajatelkaas, jos ilmastonmuutos olisi tapahtunut jo silloin kun Paavo Lipponen ja Tony Halme olivat vielä molemmat eduskunnassa.

Kuinka kiinnostavaa politiikka olisikaan silloin ollut.


(1) Tässä tapauksessahan kaikki alkaisivat kampanjoimaan kofeiinitonta kahvia vastaan. Mitä pointtia on kahvissa, jos siinä ei ole kofeiinia? Jos minä haluaisin nauttia aamuisin jotain ruskeaa kuumaa nestettä, jossa ei ole kofeiinia, liouttaisin ruskeita väriliituja kuumaan veteen.
Tästä on tehty porttiteoria: ensin alat käyttämään kofeiinitonta kahvia, sitten alat juomaan alkoholitonta olutta ja lopulta, viimeisessä vaiheessa, siirryt kasvissyöjäksi.

Uskokaa pois, vaikka sen on nähnyt monta kertaa, siihen ei koskaan totu.

(2) Kerrottakoon teille, jotka luulette että minulle on helppoa vastustaa helppojen ja halpojen vitsien heittämistä, että te erehdytte. Se on hyvin, hyvin, hyvin, vaikeaa.

(3) Minkä vuoksi en yleensä edes yritäkään estellä itseäni.

(4) Mikä ei tietenkään ole totta. Ei ole olemassa salaista varjohallitusta joka kätkeytyisi eduskunnan luoman salaverhon taakse ja sieltä käsin komentaisi kokonaista maata.
Naurettava ajatus, heh heh heh heh heh heh heh heh heh.