Tekninen vallankumous infernorusentaa lapsensa

Wooperille

Wanhat hyvät ajat.

TV:ssä oli vain kaksi kanavaa. Radiossa soi rokkia vain kaksi tuntia kerrallaan päivässä. Todella teknologisesti kunnianhimoisissa kodeissa oli kaksi lankapuhelinta. Lampuissa oli kaksi vaihtoehtoa: päällä tai pois päältä.

Kaikki oli hyvin. Ihmiset ymmärsivät dualisuuden molemmat vaihtoehdot.

Sitten alkoi hössötys.

Yhtäkkiä tv-kanavia olikin kolme, ja sitten pikku hiljaa niiden määrä vain kasvoi. Radioon perustettiin oma kanava rokkimusiikille, ja sen soittomäärä kasvoi huimasti. Kodeissa oli lankapuhelin JA kannettava mobiililaite, jolla saattoi soittaa melkeinpä mistä vain. Lamppuihin tuli asteeton valaisunsäätö.

Ja hössötys ei ole laantunut.

Kaiken mahdollisen on nykyisin kehityttävä. Jos se ei kehity, se pakotetaan kehittymään.
Jos se ei silti kehity, se hylätään. Kunnes taas tarkistetaan, että opettiko nurkassa häpeäminen mitään, ja joko se nyt kehittyisi.

Aiemmin huolestuttiin kun lapset vain lukivat sarjakuvia, eivätkä tehneet mitään.
Sarjakuvien lukeminen on itse asiassa nykyisin laskussa.
Yhtenä syynä pidetään sitä, että sarjakuvat vaativat työtä; sarjakuvaa täytyy oikeasti lukea, saamaansa informaatiota pitää käsitellä ja mitä kauheinta, sarjakuvan sivut eivät vaihdu automaattisesti, vaan vaativat manuaalista osanottoa käyttäjältä.

En sano että kaikki teknologinen edistys olisi välttämättä huono asia; jos minulla ei olisi Farscape-dvd-boksiani, mitä minä sitten palvoisin? Cthulhua?

Ei se kuitenkaan ongelmatonta ole.

New York Times uutisoi jo tammikuussa todella tärkeästä pointista. Mitä jos tarkka on liian tarkkaa? Uudet dvd-tekniikat mahdollistavat todella tarkan kuvaerottelun. Nyt siis puhutaan todella tarkasta kuvaerottelusta; ajatelkaa "jokainen tukossa oleva ihohuokonen"-tarkkuutta.

Ei lehdissä näkyvillä malleilla ole luonnollisesti kaunis, ja malli-maailman tuulisia huippupaikkoja ajatellen aerodynaamisiin olosuhteisiin suhteutettu kasvo automaattisesti (käykää vaikka tarkistamassa Greg Apodacan portfoliosta).

Sitten kun hengityksenne on palannut normaaliksi, kuvitelkaa tuollainen keho "itse toiminnassa". Juurikin siinä upouudessa 70" monikulmatselun mahdollistavassa huipputerävässä LCD-televisiossanne kahden metrin päässä silmistänne.

Kyllä, minäkin tahdon halata sohvatyynyjä ja näyttää urheaa naamaa, vaikka oikeasti pääni sisällä huudan äitiä, James Bondia ja sähkökatkosta apuun.

Jotkut sanovat että tulevaisuudessa ei tarvita paperia.
Jos lehdet digitoidaan, millä me lyömme ötököitä? Jos kirjat digitoidaan, millä tuemme horjuvaa keittiönpöytää?

Ennen kaikkea, kuka suojelee meitä metsiltä?

Puut ovat floran oma vastine suurelle valkohaille.

Ne kasvavat isoiksi, ne imevät maasta kaiken veden ja ravinteet, tukahduttavat koollaan muiden kasvien valonsaannin ja aiheuttavat ihmisille turhaa ajateltavaa ("Jos puu kaatuu metsässä, ja kukaan ei ole kuulemassa, niin välittääkö kukaan lähteekö siitä ääni?" tai jotain sinnepäin).

Ainoa asia, mikä tähän mennessä on hillinnyt puiden valtaannousua, on ollut Helsingin Sanomien sunnuntainumeron painosmäärä.

Jos nyt se viedään meiltä pois, mikä estää puiden nousua ruokaketjun huipulle?
Kaikki ovat kuulleet juttuja kaatuneiden puiden alle jääneistä ihmisistä. Olivatko ne oikeasti onnettomuuksia? Vai olivatko ne sittenkin tarkkaan harkittuja ja suunniteltuja käpykaartin itsemurha-iskuja?

Voitte pitää itseänne nyt varoitettuina.

Siinä vaiheessa kun näette televisiostanne, mistä kohden plastiikkakirurgi muutti kuppikoon B:stä DD:hen ja havaitsette ulos mennessänne että Volvonne päälle on kaatunut mänty "sattumalta", älkää tulko sanomaan että teitä ei varoitettu..