Krhm.
Rakkaat lukijat.
Siis rakas ainoa oikea ihmislukija, rakas googlen mainosbotti, rakas MIB:n suomen-osaston haarakonttorin alien joka seuraa että en osu liian lähelle totuutta, sekä rakas internetiä hallinnoiva tekoäly, joka seuraa että miten alemmalla kehitystasolla oleva karvaton apina kommunikoi kuin karvainen sellainen.
Me emme voi jatkaa enää näin.
Olen päättänyt että tässä blogissa tulee asioiden muuttua.
Koska joudun toimimaan fysiikan lakien mukaan toimivassa maailmankaikkeudessa, jossa kaksi merkittävintä toisiaan korreloivaa tekijää ovat aika ja laatu, on tehtävä valintoja.
Minulla ei ole enää pitkään aikaan ole ollut aikaa tuottaa sellaista laatua johon te olette tottuneet ja jonka ansaitsette.
Tarkennus: minulla ei ole ole ollut joka päivä aikaa tuottaa laatua.
Siksipä on aika muutokselle.
Ensi viikosta lähtien ei ole luvassa jokapäiväisiä kirjoituksia, mutta sen sijaan on luvassa 2-3 toivoakseni laadukasta kirjoitusta viikossa, joiden lukemisen jälkeen ei tarvitse mennä suihkuun itkemään ja kuuntelemaan Boy Georgen "The crying game"-kappaletta.
Paitsi jos se on teidän juttunne, ja joidenkin hakusanojen perusteella...krhm.
Pointti kuitenkin on, että vaikka tavaraa tuleekin vähemmän, se on parempaa.
Palataan asiaan maanantaina.
perjantai 30. toukokuuta 2008
torstai 29. toukokuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXXV
Valittaminen on parempaa kuin seksi.
Ensinnäkin valittaminen on parasta mitä voi tehdä vaatteet päällä sekä alasti.
Toisekseen seksistä valittaminen on helpompaa kuin seksikäs valittaminen.
Kolmanneksi, jos joku väittää muuta, hän ei vain osaa tehdä sitä oikein.
(Juu, minäkin itkin noiden vitsien jälkeen. Oikeasti tahtoisin mieluummin kertoa niitä tyyliin:
----------------------------------------------------------------------------
"Kaksi atomia kohtasi. Toinen atomi sanoi toiselle:
- Piristy! Huomenna on uusi päivä! Asiat voivat vain parantua! Sinä olet erityinen! Kaikki pitävät sinusta!
- Miksi sinä olet tuollainen? toinen atomi kysyi.
Ensimmäinen atomi vastasi: menetin äsken elektronin."
----------------------------------------------------------------------------
Mutta sitäkään ei tapahdu, joten olkaa hiljaa ja yrittäkää hihitellä noille.)
Mitä siis tapahtuu kun ihmisestä tulee imvalittaja, eli kyvytön valittamaan?
Otetaan nyt esimerkki tältä päivältä. Palkkakuitistani kävi ilmi että palkanmaksaja oli unohtanut maksaa minulle yötyölisäni.
Kun laitoin hänelle asiasta postia, vastine oli tyyliä "hups, tihihi :) Olenpas minä plondi. Sopiiko että laitan ne seuraavaan palkkaan? :-D"
Mitä tuohon voi vastata?
A) "Niiden rahojen parempi olla tililläni klo 0001 Greenwichin läntistä aikaa huomenaamulla, tai muuten sinä olet voikukka ja minä olen ruohonleikkuri."
B) "Voisitko mitenkään sittenkin laittaa rahat tililleni jo tässä kuussa? Siis mitenkään? Siis ihan mitenkään? Siis ihan, ihan mitenkään? Siis ihan, ihan, ihan mitenkään?"
C) "Sopii :)"
Pikku vinkkinä kerrottakoon, että ainoa asia joka pitää minut pystyasennossa on silittämätön t-paitani, joka kuivui pystyasentoon.
Olenko minä kuluttanut kaiken vihani jo tässä vaiheessa elämääni? Luulin että minulla olisi vielä monta valitusta jäljellä, mutta tuntuu kuin olisin puristanut vihani tyhjiin.
En ole löytänyt sisäistä harmoniaa tai yhtynyt maailmankaikkeuteen. Oloni on pikemminkin sellainen kuin olisin kadottanut jotain hyvin tärkeää, jonka tiedän minulla olevan, mutta en vaan millään muista minne sen panin.
Kaipaan vihaani. Jos nyt joudun tilanteeseen joka aiheuttaa minussa agressiivisia tuntemuksia, yritän kovasti muistaa miltä tuntui kun jokin vaikuttaa negatiiviselta ja siihen tulisi siksi kohdistaa epäpositiivisia tuntemuksia.
Kaikki mitä saan irti itsestäni on joko epämääräinen ymmärryksen tunne tyyliin "no tuohon on varmaan jokin hyvä selitys, syy tai kertomus" tai pieru.
Että minä vihaan tätä tilannetta.
Ensinnäkin valittaminen on parasta mitä voi tehdä vaatteet päällä sekä alasti.
Toisekseen seksistä valittaminen on helpompaa kuin seksikäs valittaminen.
Kolmanneksi, jos joku väittää muuta, hän ei vain osaa tehdä sitä oikein.
(Juu, minäkin itkin noiden vitsien jälkeen. Oikeasti tahtoisin mieluummin kertoa niitä tyyliin:
----------------------------------------------------------------------------
"Kaksi atomia kohtasi. Toinen atomi sanoi toiselle:
- Piristy! Huomenna on uusi päivä! Asiat voivat vain parantua! Sinä olet erityinen! Kaikki pitävät sinusta!
- Miksi sinä olet tuollainen? toinen atomi kysyi.
Ensimmäinen atomi vastasi: menetin äsken elektronin."
----------------------------------------------------------------------------
Mutta sitäkään ei tapahdu, joten olkaa hiljaa ja yrittäkää hihitellä noille.)
Mitä siis tapahtuu kun ihmisestä tulee imvalittaja, eli kyvytön valittamaan?
Otetaan nyt esimerkki tältä päivältä. Palkkakuitistani kävi ilmi että palkanmaksaja oli unohtanut maksaa minulle yötyölisäni.
Kun laitoin hänelle asiasta postia, vastine oli tyyliä "hups, tihihi :) Olenpas minä plondi. Sopiiko että laitan ne seuraavaan palkkaan? :-D"
Mitä tuohon voi vastata?
A) "Niiden rahojen parempi olla tililläni klo 0001 Greenwichin läntistä aikaa huomenaamulla, tai muuten sinä olet voikukka ja minä olen ruohonleikkuri."
B) "Voisitko mitenkään sittenkin laittaa rahat tililleni jo tässä kuussa? Siis mitenkään? Siis ihan mitenkään? Siis ihan, ihan mitenkään? Siis ihan, ihan, ihan mitenkään?"
C) "Sopii :)"
Pikku vinkkinä kerrottakoon, että ainoa asia joka pitää minut pystyasennossa on silittämätön t-paitani, joka kuivui pystyasentoon.
Olenko minä kuluttanut kaiken vihani jo tässä vaiheessa elämääni? Luulin että minulla olisi vielä monta valitusta jäljellä, mutta tuntuu kuin olisin puristanut vihani tyhjiin.
En ole löytänyt sisäistä harmoniaa tai yhtynyt maailmankaikkeuteen. Oloni on pikemminkin sellainen kuin olisin kadottanut jotain hyvin tärkeää, jonka tiedän minulla olevan, mutta en vaan millään muista minne sen panin.
Kaipaan vihaani. Jos nyt joudun tilanteeseen joka aiheuttaa minussa agressiivisia tuntemuksia, yritän kovasti muistaa miltä tuntui kun jokin vaikuttaa negatiiviselta ja siihen tulisi siksi kohdistaa epäpositiivisia tuntemuksia.
Kaikki mitä saan irti itsestäni on joko epämääräinen ymmärryksen tunne tyyliin "no tuohon on varmaan jokin hyvä selitys, syy tai kertomus" tai pieru.
Että minä vihaan tätä tilannetta.
keskiviikko 28. toukokuuta 2008
Blogin kulissien takana
Miltä blogimerkinnän idean keksiminen oikein tapahtuu? Se menee jotensakin näin:
- No niin aivosolut, taas olisi aika aloittaa bloginkirjoitus. Antaa tulla ehdotuksia.
Kaiken mahdollisen automatisointi ja helpottaminen johtaa lopulta kohteliaisuus-sääntöjen tuhoon. Automaattiset ovet johtavat siihen, että kukaan ei pääse avaamaan ovia toisille. Lapsiystävälliset purkinkannet vievät vahvoilta tarpeen auttaa heikompiaan. Googlen ansiosta keneltäkään ei tarvitse kysyä enää mitään.
- Älkää nyt viitsikö. Tuo oli vielä laimeampi ehdotus kuin se viimekertainen "kaikki helpottuu liikaa ja pian ihmiset joutuvat sen ainoan tyypin joka ymmärtää miten digiboksi kytketään tv:seen diktatuurin alle". Seuraava!
Blogiooppera.
- Okei, kuuntelen.
Ei, ei kuuntelua. Itseasiassa blogioopperassa kukaan ei laula varttitunnin lurinoita, vaan kirjoittaa henkilökohtaiseen blogiinsa tuntemuksensa. Eli saman ajan jonka ihmiset joutuisivat kuuntelemaan inhimillisen merisireenin ääntelyä, he lukevatkin kaiken blogistaan. Kuolinkohtaukset eivät kestäisi enää 5 laulun verran, vaan yksinkertaisesti ruudulle tulisi teksti "aarrgghh...tänään kuolen."
- Hienoa. Loistavaa. Mahtavaa. Upeaa. Näen jo kuinka tuon voisi saada helposti tiivistettyä hauskaksi ja koherentiksi blogimerkinnäksi, jonka lukee alle kahdessa minuutissa läpi...NOT! Seuraava!
Öh...tuota...miksi kaikkea juhlitaan liian myöhään? Miksi esimerkiksi polttareita vietetään juuri silloin kun niiden kohde ei voi kohta enää juhlia kuin ennen vanhaan? Ranskalaiset ovat ymmärtäneet tämän täysin, koska heillä polttareita kutsutaan nimellä enterrement de vie de garcon eli "nuoren miehen elämän hautajaiset". Eikö tällainen toiminta ole epätavallista ja julmaa?
- Vau. Onko varhais-iän dementia jo noin pitkällä, vai pitääkö minun aloittaa ryyppääminen ihan vaan selittääkseni muille miksi aivoni ovat niin avuttomia. Mistä ihmeestä minä nyt keksin tälle päivälle jotain kirjoitettavaa?
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
- Pitäisiköhän meidän tehdä jotain?
- En minä vaan tiedä. Ihan tasapainoinenhan tuo näyttää olevan.
- Mistä sinä voit sen tietää?
- Näetkö? Kuolaa valuu tasaisesti molemmista suunpielistä.
- Älä nyt viitsi pilailla! Se vaan tuijottaa tyhjyyteen tuossa koneen edessä ja kuolaa syliinsä.
- Kai se tuosta tokenee, ainakaan sitä ei koskaan näy töissä ruokatunnin jälkeen.
- Joo, mutta on se vaan julmannäköistä. Mitähän se raukka oikein kuvittelee tekevänsä?
- No niin aivosolut, taas olisi aika aloittaa bloginkirjoitus. Antaa tulla ehdotuksia.
Kaiken mahdollisen automatisointi ja helpottaminen johtaa lopulta kohteliaisuus-sääntöjen tuhoon. Automaattiset ovet johtavat siihen, että kukaan ei pääse avaamaan ovia toisille. Lapsiystävälliset purkinkannet vievät vahvoilta tarpeen auttaa heikompiaan. Googlen ansiosta keneltäkään ei tarvitse kysyä enää mitään.
- Älkää nyt viitsikö. Tuo oli vielä laimeampi ehdotus kuin se viimekertainen "kaikki helpottuu liikaa ja pian ihmiset joutuvat sen ainoan tyypin joka ymmärtää miten digiboksi kytketään tv:seen diktatuurin alle". Seuraava!
Blogiooppera.
- Okei, kuuntelen.
Ei, ei kuuntelua. Itseasiassa blogioopperassa kukaan ei laula varttitunnin lurinoita, vaan kirjoittaa henkilökohtaiseen blogiinsa tuntemuksensa. Eli saman ajan jonka ihmiset joutuisivat kuuntelemaan inhimillisen merisireenin ääntelyä, he lukevatkin kaiken blogistaan. Kuolinkohtaukset eivät kestäisi enää 5 laulun verran, vaan yksinkertaisesti ruudulle tulisi teksti "aarrgghh...tänään kuolen."
- Hienoa. Loistavaa. Mahtavaa. Upeaa. Näen jo kuinka tuon voisi saada helposti tiivistettyä hauskaksi ja koherentiksi blogimerkinnäksi, jonka lukee alle kahdessa minuutissa läpi...NOT! Seuraava!
Öh...tuota...miksi kaikkea juhlitaan liian myöhään? Miksi esimerkiksi polttareita vietetään juuri silloin kun niiden kohde ei voi kohta enää juhlia kuin ennen vanhaan? Ranskalaiset ovat ymmärtäneet tämän täysin, koska heillä polttareita kutsutaan nimellä enterrement de vie de garcon eli "nuoren miehen elämän hautajaiset". Eikö tällainen toiminta ole epätavallista ja julmaa?
- Vau. Onko varhais-iän dementia jo noin pitkällä, vai pitääkö minun aloittaa ryyppääminen ihan vaan selittääkseni muille miksi aivoni ovat niin avuttomia. Mistä ihmeestä minä nyt keksin tälle päivälle jotain kirjoitettavaa?
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
- Pitäisiköhän meidän tehdä jotain?
- En minä vaan tiedä. Ihan tasapainoinenhan tuo näyttää olevan.
- Mistä sinä voit sen tietää?
- Näetkö? Kuolaa valuu tasaisesti molemmista suunpielistä.
- Älä nyt viitsi pilailla! Se vaan tuijottaa tyhjyyteen tuossa koneen edessä ja kuolaa syliinsä.
- Kai se tuosta tokenee, ainakaan sitä ei koskaan näy töissä ruokatunnin jälkeen.
- Joo, mutta on se vaan julmannäköistä. Mitähän se raukka oikein kuvittelee tekevänsä?
tiistai 27. toukokuuta 2008
Maailma ilman MacGuffinia
Aluksi mahdollisimman monia loukkaava vitsi.
Joukko Mustat Pantterit-militanttisiiven naispuolisen osaston edustajia, jotka kuuluivat kyseessä olevan ryhmän gootti-vähemmistöön, saapuivat kerhon ovenkäynnin eteen.
Tällöin portsari, joka ei ollut koskaan kuullut kenenkään kertovan, että steroidien käyttö pienentää suhteessa lihasten kasvuun tiettyjä elimiä (kuten aivoja), katsoi heitä alaspäin ja sanoi "hei, tänne käy vain valkoiset..."
Ikävä kyllä alussa mainittu ryhmä oli viettänyt sen verran "tiivistä" aikaa yhdessä, että heidän premenstruaalisen syndrooman kiertonsa oli yhdenmukaistanut, joten heillä kaikilla oli se aika kuukaudesta, jolloin kuka tahansa järkevä miespuolinen henkilö olisi mieluummin kroolannut kuivan maan pullonsirumeressä kuin kohdannut heidät.
Myöhemmin kun suurin osa, tai ainakin suurimmat osat portsarista oli löydetty, ja saatu kiinnitettyä portsariin, lääkärit ihmettelivät miksi mies tuntui toistelevan koko ajan sanaa "tennissukat".
BBC uutisoi äskettäin Jakob Nielsenin vuosittaisen internet-sivujen käyttäjätutkimuksen tulokset.
Tulosten mukaan ihmisten internetsivujen käyttö on muuttunut. He eivät halua enää viipyä internetsivulla ja kikkailla sivuilla olevilla jipoilla eli animaatioilla tai testeillä.
Nykyään ihmiset haluavat tulla sivulle, hakea haluamansa ja poistua samantien.
Sivuilmiönä hakukoneiden valta on kasvanut, koska ihmiset haluavat löytää haluamansa heti.
Tämä ikävä kyllä johtaa siihen, että tämäkin sivusto on löydetty menneiden viikkojen aikana seuraavilla halu--eikun hakusanoilla:
- yo värssy
- "karvattomuus"
- antennipistokkeen säätö
- rakastelun äänet
Kukaan ei halua enää MacGuffinia.
MacGuffin voi joko olla olemassa tai sitten sitä ei olekaan. Se kuitenkin on asia, joka motivoi eteenpäin, kuten seikkailuelokuvassa vaikka kätketty aarre, jota päähenkilöt metsästävät.
Se onko aarre oikeasti olemassa, on toissijainen seikka. Tärkeintä on se, että se pitää tarinan liikkeessä.
Nyt kaikki haluavat MacGyverin, jonkin joka on todellista, ja palvelee heidän tarpeitaan heti.
Siksi heti alussa oli vitsi.
Sillä mitä hyötyä on medianlukutaidosta, jos ei ole kärsivällisyyttä lukea?
Johtaako tämä siihen, että kohta kenelläkään ei ole kärsivällisyyttä kirjoittaa mitään lopp
Joukko Mustat Pantterit-militanttisiiven naispuolisen osaston edustajia, jotka kuuluivat kyseessä olevan ryhmän gootti-vähemmistöön, saapuivat kerhon ovenkäynnin eteen.
Tällöin portsari, joka ei ollut koskaan kuullut kenenkään kertovan, että steroidien käyttö pienentää suhteessa lihasten kasvuun tiettyjä elimiä (kuten aivoja), katsoi heitä alaspäin ja sanoi "hei, tänne käy vain valkoiset..."
Ikävä kyllä alussa mainittu ryhmä oli viettänyt sen verran "tiivistä" aikaa yhdessä, että heidän premenstruaalisen syndrooman kiertonsa oli yhdenmukaistanut, joten heillä kaikilla oli se aika kuukaudesta, jolloin kuka tahansa järkevä miespuolinen henkilö olisi mieluummin kroolannut kuivan maan pullonsirumeressä kuin kohdannut heidät.
Myöhemmin kun suurin osa, tai ainakin suurimmat osat portsarista oli löydetty, ja saatu kiinnitettyä portsariin, lääkärit ihmettelivät miksi mies tuntui toistelevan koko ajan sanaa "tennissukat".
BBC uutisoi äskettäin Jakob Nielsenin vuosittaisen internet-sivujen käyttäjätutkimuksen tulokset.
Tulosten mukaan ihmisten internetsivujen käyttö on muuttunut. He eivät halua enää viipyä internetsivulla ja kikkailla sivuilla olevilla jipoilla eli animaatioilla tai testeillä.
Nykyään ihmiset haluavat tulla sivulle, hakea haluamansa ja poistua samantien.
Sivuilmiönä hakukoneiden valta on kasvanut, koska ihmiset haluavat löytää haluamansa heti.
Tämä ikävä kyllä johtaa siihen, että tämäkin sivusto on löydetty menneiden viikkojen aikana seuraavilla halu--eikun hakusanoilla:
- yo värssy
- "karvattomuus"
- antennipistokkeen säätö
- rakastelun äänet
Kukaan ei halua enää MacGuffinia.
MacGuffin voi joko olla olemassa tai sitten sitä ei olekaan. Se kuitenkin on asia, joka motivoi eteenpäin, kuten seikkailuelokuvassa vaikka kätketty aarre, jota päähenkilöt metsästävät.
Se onko aarre oikeasti olemassa, on toissijainen seikka. Tärkeintä on se, että se pitää tarinan liikkeessä.
Nyt kaikki haluavat MacGyverin, jonkin joka on todellista, ja palvelee heidän tarpeitaan heti.
Siksi heti alussa oli vitsi.
Sillä mitä hyötyä on medianlukutaidosta, jos ei ole kärsivällisyyttä lukea?
Johtaako tämä siihen, että kohta kenelläkään ei ole kärsivällisyyttä kirjoittaa mitään lopp
maanantai 26. toukokuuta 2008
20 000:s blogimerkintä!
Kauan siihen menikin, mutta lopulta maaginen raja saatiin rikottua.
Tämä on siis 20 000:s blogimerkintäni, jonka vuoksi onkin sitten aika muistella menneitä.
Rakkaimmat muistoni liittyvät "Miksi jumaluudet, siis muut kuin Cthulhu siis, yksinkertaisesti eivät voi olla olemassa"-kirjoitukseeni, jonka kaikki varmaankin muistavat.
Harvoin kuitenkin (siis näin rohkeasti olettaen) on alle kymmenellä sanalla selitetty kansantajuisesti, ja vailla minkäänlaisia todistusaukkoja, kuinka Nietzsche itseasiassa OLI oikeassa.
Tämä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna suurta kansainvälistäkin huomiota herättäneeseen blogikirjoitukseeni otsikolla "Maailman misantropistisin, rasistisin, seksistisin ja misogynistisin sekä sovinistisin blogimerkintä koskaan".
Olin jo vähällä uskoa että en koskaan selviäisi siitä syntyneestä mielipidekuohusta, mutta kun asiaa oli käsitelty tarpeeksi, havaittiin kaiken takana ollut suurempi, uudenlainen filosofinen aatemaailma, jonka kaikkia vaikutuksia siihen miten maailman koemme, ei ole vielä nähty.
Ei silti että pahamaineisuus olisi mitenkään tuntematon käsite minulle.
30-osainen juttusarjani "kuinka tehdä sitä kauneinta, joka ei uskalla kertoa nimeään, bloggaajan tyyliin eli nudge nudge, know what I mean, know what I mean, nudge nudge" sai eräänkin kommentoijan mukaan "naistenlehtien seksiniksi-palstat vaikuttamaan Pirkan niksinurkan huonolta kopiolta."
Kuitenkin sydäntäni lämmittivät eniten ne monet kiitokset, joita sain kiitollisilta lukijoiltani, jotka olivat hyödyntäneet neuvojani käytäntöön. Uskoakseni tälläkin hetkellä tuolla on moni vauva, joka on nimetty kiitollisuudesta minua kohtaan "t":ksi.
Jos nyt jotain pettymyksiä on otettava mukaan, niin sen täytyy olla antrooppista periaatetta sivuava blogimerkintäni.
Kuten kaikki varmaankin muistavat, kyseisen periaatteen mukaan ihmiset kykenevät käytännössä näkemään vain sen minkä hyväksyvät.
Selitin siis, kuinka jotkin kirjoituksistani eivät välttämättä koskaan näy kaikille lukijoilleni, sillä he eivät vain jostain syystä kykene hyväksymään tai ymmärtämään tekstin asiasisältöä.
Varsinkin kirjoitukseni , jota itse pidän aika hyvänä esimerkkinä nykyaikaisesta , on jäänyt monelta huomaamatta.
En ole ihan varma onko syynä tekstissä ollut vai mutta en tahdo uskoa että se voisi mitenkään olla ,eihän?
Ehkä maailma vain ei ole valmis .
Mutta väliäpä tuolla, sillä onhan meillä luettavana 19 999 muuta kirjoitusta, tai siis niin monta kuin kykenette lukemaan.
Mutta se juhlinnasta, on aika palata taas arkiseen aherrukseen. Toivottasti näemme vielä monta kertaa tässä blogissa yhteydessä!
Tämä on siis 20 000:s blogimerkintäni, jonka vuoksi onkin sitten aika muistella menneitä.
Rakkaimmat muistoni liittyvät "Miksi jumaluudet, siis muut kuin Cthulhu siis, yksinkertaisesti eivät voi olla olemassa"-kirjoitukseeni, jonka kaikki varmaankin muistavat.
Harvoin kuitenkin (siis näin rohkeasti olettaen) on alle kymmenellä sanalla selitetty kansantajuisesti, ja vailla minkäänlaisia todistusaukkoja, kuinka Nietzsche itseasiassa OLI oikeassa.
Tämä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna suurta kansainvälistäkin huomiota herättäneeseen blogikirjoitukseeni otsikolla "Maailman misantropistisin, rasistisin, seksistisin ja misogynistisin sekä sovinistisin blogimerkintä koskaan".
Olin jo vähällä uskoa että en koskaan selviäisi siitä syntyneestä mielipidekuohusta, mutta kun asiaa oli käsitelty tarpeeksi, havaittiin kaiken takana ollut suurempi, uudenlainen filosofinen aatemaailma, jonka kaikkia vaikutuksia siihen miten maailman koemme, ei ole vielä nähty.
Ei silti että pahamaineisuus olisi mitenkään tuntematon käsite minulle.
30-osainen juttusarjani "kuinka tehdä sitä kauneinta, joka ei uskalla kertoa nimeään, bloggaajan tyyliin eli nudge nudge, know what I mean, know what I mean, nudge nudge" sai eräänkin kommentoijan mukaan "naistenlehtien seksiniksi-palstat vaikuttamaan Pirkan niksinurkan huonolta kopiolta."
Kuitenkin sydäntäni lämmittivät eniten ne monet kiitokset, joita sain kiitollisilta lukijoiltani, jotka olivat hyödyntäneet neuvojani käytäntöön. Uskoakseni tälläkin hetkellä tuolla on moni vauva, joka on nimetty kiitollisuudesta minua kohtaan "t":ksi.
Jos nyt jotain pettymyksiä on otettava mukaan, niin sen täytyy olla antrooppista periaatetta sivuava blogimerkintäni.
Kuten kaikki varmaankin muistavat, kyseisen periaatteen mukaan ihmiset kykenevät käytännössä näkemään vain sen minkä hyväksyvät.
Selitin siis, kuinka jotkin kirjoituksistani eivät välttämättä koskaan näy kaikille lukijoilleni, sillä he eivät vain jostain syystä kykene hyväksymään tai ymmärtämään tekstin asiasisältöä.
Varsinkin kirjoitukseni , jota itse pidän aika hyvänä esimerkkinä nykyaikaisesta , on jäänyt monelta huomaamatta.
En ole ihan varma onko syynä tekstissä ollut vai mutta en tahdo uskoa että se voisi mitenkään olla ,eihän?
Ehkä maailma vain ei ole valmis .
Mutta väliäpä tuolla, sillä onhan meillä luettavana 19 999 muuta kirjoitusta, tai siis niin monta kuin kykenette lukemaan.
Mutta se juhlinnasta, on aika palata taas arkiseen aherrukseen. Toivottasti näemme vielä monta kertaa tässä blogissa yhteydessä!
perjantai 23. toukokuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXXIV
Tässä merkinnässä jatketaan eilistä tarinaamme, eli lupasin korjata parturikampaajani tietokoneen (oikeasti siellä oli paljon muutakin, mutta tuossa se on sellaisen kun se tulee aikanaan ilmestymään Valittujen Palojen "Parhaat novellit"-kirjasarjan lyhennelmänä).
Koneen korjaamiseen meni valehtelematta 2 1/2 tuntia.
Ensinnäkin se oli niin hidas, että kun tein hiirenpainalluksen, odottelin viisi minuuttia reaktiota.
Toisekseen haittaohjelmia oli sen verran, että niiden poistamiseen noinkin hitaalla koneella meni aikaa.
Ja juuri kun kaikki näytti hyvältä, kone meni tilttiin...josta se onneksi saatiin nostettua.
Kiitokseksi sain geeliä, jolle pitää nyt sitten keksiä jotain käyttöä; normaali tukanhoitoni kun on tasoa suihku/kampa/myötäinen itätuuli 20m/s.
Hän pyysi myöskin puhelinnumeroani.
Noin. Ajattelin neljän rivin (kolme olisi ollut liian vähän, ja viisi olisi ollut liian sokerista) ajan suoda teidän ajattelevan jotain yltiöromantillista.
Ikävä totuus on, että hän seurustelee ja molemmat ymmärsivät myöskin että tämä oli pelkästään it-nörtin halu auttaa tietokonetta, jonka avunhuudot vain hän voi yksin kuulla ja jotka estävät häntä nukkumasta öisin.
Vielä ikävämpi totuus on, että hän pyysi numeroani sen vuoksi että ostoskeskuksen Mein Kampf-oppikirjasta asenteensa, ja Gestapon huvipukimosta vaatteensa hankkineet vartijat voivat kuulema (aikuisten oikeasti) tulla kyselemään, että kukas itärikollisen näköinen tyyppi se oikein istui sen koneen ääressä eilen?
(Ilmeisesti ne kaikki perässäni juoksevat näyttelijäitä etsivät agentit oikeasti olivatkin siis oikeassa. Minä todellakin näytän siltä kuin olisin viettänyt 15 vuoden kovennetun pakkotyön tuomiota Siperiassa massamurhasta syytettynä, ja pakenin koska siellä oli niin nyssömeinkinki.)
Eli kun he tulevat kyselemään, parturikampaajani voi antaa minun puhelinnumeroni, ja minä voin antaa jonkin tyhmän tekosyyn sähköpostieni tarkistamisesta, koska kukaanhan ei oikeasti usko että joku tahtoisi hyvää hyvyyttään auttaa (varsinkin tämännäköisenä).
:Huokaus:
Vaikka taakseni tälläkin hetkellä jäävässä loistavassa tulevaisuudessani olen törmännyt niin pienisieluisiin ihmisiin, että niskasta on pitänyt ohimennen katsoa meneekö sinne virtajohto, vai onko siellä patterien vaihtoluukku, niin tuollainen ei koskaan lakkaa minua hämmentämästä.
Koneen korjaamiseen meni valehtelematta 2 1/2 tuntia.
Ensinnäkin se oli niin hidas, että kun tein hiirenpainalluksen, odottelin viisi minuuttia reaktiota.
Toisekseen haittaohjelmia oli sen verran, että niiden poistamiseen noinkin hitaalla koneella meni aikaa.
Ja juuri kun kaikki näytti hyvältä, kone meni tilttiin...josta se onneksi saatiin nostettua.
Kiitokseksi sain geeliä, jolle pitää nyt sitten keksiä jotain käyttöä; normaali tukanhoitoni kun on tasoa suihku/kampa/myötäinen itätuuli 20m/s.
Hän pyysi myöskin puhelinnumeroani.
Noin. Ajattelin neljän rivin (kolme olisi ollut liian vähän, ja viisi olisi ollut liian sokerista) ajan suoda teidän ajattelevan jotain yltiöromantillista.
Ikävä totuus on, että hän seurustelee ja molemmat ymmärsivät myöskin että tämä oli pelkästään it-nörtin halu auttaa tietokonetta, jonka avunhuudot vain hän voi yksin kuulla ja jotka estävät häntä nukkumasta öisin.
Vielä ikävämpi totuus on, että hän pyysi numeroani sen vuoksi että ostoskeskuksen Mein Kampf-oppikirjasta asenteensa, ja Gestapon huvipukimosta vaatteensa hankkineet vartijat voivat kuulema (aikuisten oikeasti) tulla kyselemään, että kukas itärikollisen näköinen tyyppi se oikein istui sen koneen ääressä eilen?
(Ilmeisesti ne kaikki perässäni juoksevat näyttelijäitä etsivät agentit oikeasti olivatkin siis oikeassa. Minä todellakin näytän siltä kuin olisin viettänyt 15 vuoden kovennetun pakkotyön tuomiota Siperiassa massamurhasta syytettynä, ja pakenin koska siellä oli niin nyssömeinkinki.)
Eli kun he tulevat kyselemään, parturikampaajani voi antaa minun puhelinnumeroni, ja minä voin antaa jonkin tyhmän tekosyyn sähköpostieni tarkistamisesta, koska kukaanhan ei oikeasti usko että joku tahtoisi hyvää hyvyyttään auttaa (varsinkin tämännäköisenä).
:Huokaus:
Vaikka taakseni tälläkin hetkellä jäävässä loistavassa tulevaisuudessani olen törmännyt niin pienisieluisiin ihmisiin, että niskasta on pitänyt ohimennen katsoa meneekö sinne virtajohto, vai onko siellä patterien vaihtoluukku, niin tuollainen ei koskaan lakkaa minua hämmentämästä.
torstai 22. toukokuuta 2008
Väliin henkilökohtaista, osa XXXXIII
Oi me kaikki tiedämme miten tämä alkaa, emmekö vain?
Mutta jos te tiedätte että minä tiedän että te tiedätte miten tämä alkaa, tuleeko minun silti sanoa jotain mitä tiedän teidän jo tietävän?
Koska olette jo suhteellisen sekaisin tuon jäljiltä, sanon sen minkä tiedätte, ja joka on minunkin tiedossani, siis teidän tietämisenne.
Kävin...yrittäisitte edes näytellä yllättynyttä...parturikampaajalla.
Mutta! Mutta tällä kertaa ei käynyt niin kuin viimeksi.
Sain haluamani tukanleikkuun, ja kaikki hyvin.
Mielenkiintoiseksi homma menee siinä vaiheessa, kun tällä kertaa tein luontoani vastaan ja oikeasti keskustelin ihmisen l. parturikampaajani kanssa.
Kävi ilmi että hänellä oli pieni läppäri töissä, jota hän ei pysty nyt käyttämään, koska siinä on jokin virus tms. Heitin siihen puolitosissani että minähän voisin tarkistaa sen it-ammattilaisena (siis huolimatta siitä mitä työsopimuksessani lukee).
Hän innostui siitä ja tukanleikkuun jälkeen tappelin tietokoneessa olevan haittaohjelman kanssa niin kauan kuin akkua riitti. Koneessa ollut haittaohjelmien poistaja ei kuitenkaan riittänyt, joten en saanut tuholaista pois ja lisäksi kone ei todellakaan ollut mikään suorituskyvyn malliesimerkki.
Joten lupasin tulla uudestaan tänään, paremmin varustautuneena.
Ajatus, joka tuli mieleeni normaalilla ajatusteni tuotantonopeudella eli noin 30 minuuttia sen jälkeen kun sitä olisi oikeasti tarvittu, oli että annoinkohan nyt väärän signaalin?
Kuten pitkäaikaisemmat lukijani, tai oikeastaan kaikki jotka osaavat päätellä mitään tämän tarinan lyyrisestä tasosta, tietävät että olen hyvin yksinkertainen.
Siksi ihmisten välinen sosiaalinen kanssakäynti tietyillä sanattomilla sosiaalisilla nyansseilla varustettuna on minulle vieras käsite.
Olen sanonut tämän jo aiemmin ja sanon sen nytkin: miksi kukaan ei kertonut minulle että cd:n polttaminen on merkki tykkäämisestä!? Minä luulin polttavani kaverilleni musiikkia josta hän voi pitää. Käykin ilmi että se käsitetään jonkin sortin rakkaudentunnustukseksi.
...Minulla on niin likainen olo...
Ja jos minut kutsutaan kahdenväliseen kahvitukseen aamukahdelta, niin minä oletan että siellä myös on kahvia.
Joten kun lupasin auttaa tietokoneen kanssa, minä vain lupasin auttaa tietokoneen kanssa.
Mutta pelkään että hän otti sen kuitenkin jotenkin henkilökohtaisesti.
Pelkään enemmän että joudun kohta etsimään uuden parturikampaajan.
Noh, lupaan kertoa miten kävi...
Mutta jos te tiedätte että minä tiedän että te tiedätte miten tämä alkaa, tuleeko minun silti sanoa jotain mitä tiedän teidän jo tietävän?
Koska olette jo suhteellisen sekaisin tuon jäljiltä, sanon sen minkä tiedätte, ja joka on minunkin tiedossani, siis teidän tietämisenne.
Kävin...yrittäisitte edes näytellä yllättynyttä...parturikampaajalla.
Mutta! Mutta tällä kertaa ei käynyt niin kuin viimeksi.
Sain haluamani tukanleikkuun, ja kaikki hyvin.
Mielenkiintoiseksi homma menee siinä vaiheessa, kun tällä kertaa tein luontoani vastaan ja oikeasti keskustelin ihmisen l. parturikampaajani kanssa.
Kävi ilmi että hänellä oli pieni läppäri töissä, jota hän ei pysty nyt käyttämään, koska siinä on jokin virus tms. Heitin siihen puolitosissani että minähän voisin tarkistaa sen it-ammattilaisena (siis huolimatta siitä mitä työsopimuksessani lukee).
Hän innostui siitä ja tukanleikkuun jälkeen tappelin tietokoneessa olevan haittaohjelman kanssa niin kauan kuin akkua riitti. Koneessa ollut haittaohjelmien poistaja ei kuitenkaan riittänyt, joten en saanut tuholaista pois ja lisäksi kone ei todellakaan ollut mikään suorituskyvyn malliesimerkki.
Joten lupasin tulla uudestaan tänään, paremmin varustautuneena.
Ajatus, joka tuli mieleeni normaalilla ajatusteni tuotantonopeudella eli noin 30 minuuttia sen jälkeen kun sitä olisi oikeasti tarvittu, oli että annoinkohan nyt väärän signaalin?
Kuten pitkäaikaisemmat lukijani, tai oikeastaan kaikki jotka osaavat päätellä mitään tämän tarinan lyyrisestä tasosta, tietävät että olen hyvin yksinkertainen.
Siksi ihmisten välinen sosiaalinen kanssakäynti tietyillä sanattomilla sosiaalisilla nyansseilla varustettuna on minulle vieras käsite.
Olen sanonut tämän jo aiemmin ja sanon sen nytkin: miksi kukaan ei kertonut minulle että cd:n polttaminen on merkki tykkäämisestä!? Minä luulin polttavani kaverilleni musiikkia josta hän voi pitää. Käykin ilmi että se käsitetään jonkin sortin rakkaudentunnustukseksi.
...Minulla on niin likainen olo...
Ja jos minut kutsutaan kahdenväliseen kahvitukseen aamukahdelta, niin minä oletan että siellä myös on kahvia.
Joten kun lupasin auttaa tietokoneen kanssa, minä vain lupasin auttaa tietokoneen kanssa.
Mutta pelkään että hän otti sen kuitenkin jotenkin henkilökohtaisesti.
Pelkään enemmän että joudun kohta etsimään uuden parturikampaajan.
Noh, lupaan kertoa miten kävi...
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Ei mitään uutta maailmanlopusta
Maailma ei lopu räjähdykseen. Eikä se, toisin kuin runollisemmat sielut ovat vihjanneet, lopu huokaukseen.
Maailma loppuu kosteaan pieruun.
Jos halutaan tietää tarkka aika sille milloin tämä tapahtuu, sitä en osaa sanoa.
Voin kuitenkin kertoa milloin maailmanloppu alkoi.
James Watt oli skotlantilainen keksijä, joka kehitti jo olemassaolevaa höyrymoottoria, ja edesauttoi siten teollisen vallankumouksen kulkua.
Ensimmäiset kaupalliseen työhön tarkoitetut hörymoottorit asennettiin 1776.
Tämä oli merkittävä käännekohta. Tästä alkoi teollinen kehitys, jonka uskottiin jonain päivänä kokonaan korvaavan ihmisen työntekijänä.
Tältä näyttikin hetken aikaa ja eräänlainen huipentuma tälle tuli 1961, kun ensimmäinen tehtaassa toimiva robotti aloitti työnsä.
Ihmisten uskottiin jäävän työttömiksi ja tietyllä tapaa tarpeettomiksi. Toisin kuitenkin kävi.
Teknologian kehittyessä sille tarvittiin lisää ihmistyöntekijöitä. Vaikka koneet osasivatkin tehdä raa'an työn, ihmisiä tarvittiin edelleen luoviin osuuksiin töissä, sekä kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa.
Teknologian kehittyessä myös talous oli kehittynyt, joten tarpeellisille ihmisille pystyttiin maksamaan todella hyvää palkkaa. Kun heille pystyttiin maksamaan todella hyvää palkkaa, he pystyivät maksamaan haluamistaan palveluista todella hyvää hintaa.
Näin melkein kaikkien elintaso nousi. He saattoivat ympäröidä itsensä laitteilla jotka helpottivat heidän normaalia elämäänsä, ja kietoa itsensä kauniisiin asioihin. He saavuttivat filosofien ihannetilan: koska kaikki tehtiin heidän puolestaan, heille jäi aikaa miettiä.
Tämä oli virhe. Kuten kuka tahansa maailmanhistoriansa (tai sen miten termi "platoninen rakkaus" syntyi) tunteva osaa sanoa, ihmishistorian pahimmat kollektiiviset ongelmat ovat tapahtuneet koska jollakulla oli aikaa ajatella tai joku lähti kahville ja jätti pommien laukaisukoodit tiskille.
Vauvat, vauvat, vauvat...
Ensinnäkin ne pilaavat sisustuksen. Täysin.
Siis saman sisustuksen jota te olette suunnitelleet vuosikausia, raataen jokaisen neliömetrihinnan edestä umpikujaan johtavassa työssänne. Ja nyt tulisi toukka ja pilaisi sen?
Ei teidän vahtivuorollanne.
Toisekseen vauvat pilaavat parisuhteen.
Eli siis kaikkia todennäköisyyksiä ja sukulaistenne epäilyjä uhmaten te oikeasti olette löytäneet jonkun hölmön itsellenne. Ja juuri kun kaikki näyttää täydelliseltä, teidän parikivastanne tulisikin kimppakiva, paitsi ei siten kuin haluaisitte ja ei todellakaan "kiva".
Edelleenkään, ei teidän vahtivuorollanne.
Mihin tämä on johtanut? Teollisuusmaiden syntyvyys on laskenut 1960-luvulta lähtien (lähde: Niina Nieminen: Suomen väestömuutokset 2000-luvun sosiaalipolitiikan haasteena )
Toisen tutkimuksen mukaan kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän 2010-luvulla (Helsingin yliopisto: johdatus väestötieteeseen).
Sen sijaan kehittyvissä maissa väestönkasvu on nousussa.
Mikä tähän on syynä? Ehkä siellä ei ole aikaa ajatella turhia, kun eloonjäämiseksi työtä pitää tehdä jatkuvasti.
Vielä tällä hetkellä näissä maissa työn teettämnen on halpaa, mutta kilpailu osaavasta työvoimasta näissä maissa on johtamassa siihen, että elintaso nousee vääjäämättä palkkojen myötä.
Sitten heilläkin on aikaa ajatella.
Lopulta syntyneitä ei ole enää tarpeeksi korvaamaan kuolleita. Pikkuhiljaa ihmisten määrä laskee, kunnes lopulta on enää yksi.
Kukaan ei ole paikalla kuulemassa ihmiskunnan edustajan viimeisiä sanoja, tai kysymässä vilahtaako mennyt elämä hänen silmiensä edessä.
Hän vetää yksin viimeisen henkäyksensä, korahtaa yksin, päästää yksin pitkän kostean pierun ja kuolee, mutta hänen mukanaan menee ihmiskunta.
Maailma loppuu kosteaan pieruun.
Jos halutaan tietää tarkka aika sille milloin tämä tapahtuu, sitä en osaa sanoa.
Voin kuitenkin kertoa milloin maailmanloppu alkoi.
James Watt oli skotlantilainen keksijä, joka kehitti jo olemassaolevaa höyrymoottoria, ja edesauttoi siten teollisen vallankumouksen kulkua.
Ensimmäiset kaupalliseen työhön tarkoitetut hörymoottorit asennettiin 1776.
Tämä oli merkittävä käännekohta. Tästä alkoi teollinen kehitys, jonka uskottiin jonain päivänä kokonaan korvaavan ihmisen työntekijänä.
Tältä näyttikin hetken aikaa ja eräänlainen huipentuma tälle tuli 1961, kun ensimmäinen tehtaassa toimiva robotti aloitti työnsä.
Ihmisten uskottiin jäävän työttömiksi ja tietyllä tapaa tarpeettomiksi. Toisin kuitenkin kävi.
Teknologian kehittyessä sille tarvittiin lisää ihmistyöntekijöitä. Vaikka koneet osasivatkin tehdä raa'an työn, ihmisiä tarvittiin edelleen luoviin osuuksiin töissä, sekä kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa.
Teknologian kehittyessä myös talous oli kehittynyt, joten tarpeellisille ihmisille pystyttiin maksamaan todella hyvää palkkaa. Kun heille pystyttiin maksamaan todella hyvää palkkaa, he pystyivät maksamaan haluamistaan palveluista todella hyvää hintaa.
Näin melkein kaikkien elintaso nousi. He saattoivat ympäröidä itsensä laitteilla jotka helpottivat heidän normaalia elämäänsä, ja kietoa itsensä kauniisiin asioihin. He saavuttivat filosofien ihannetilan: koska kaikki tehtiin heidän puolestaan, heille jäi aikaa miettiä.
Tämä oli virhe. Kuten kuka tahansa maailmanhistoriansa (tai sen miten termi "platoninen rakkaus" syntyi) tunteva osaa sanoa, ihmishistorian pahimmat kollektiiviset ongelmat ovat tapahtuneet koska jollakulla oli aikaa ajatella tai joku lähti kahville ja jätti pommien laukaisukoodit tiskille.
Vauvat, vauvat, vauvat...
Ensinnäkin ne pilaavat sisustuksen. Täysin.
Siis saman sisustuksen jota te olette suunnitelleet vuosikausia, raataen jokaisen neliömetrihinnan edestä umpikujaan johtavassa työssänne. Ja nyt tulisi toukka ja pilaisi sen?
Ei teidän vahtivuorollanne.
Toisekseen vauvat pilaavat parisuhteen.
Eli siis kaikkia todennäköisyyksiä ja sukulaistenne epäilyjä uhmaten te oikeasti olette löytäneet jonkun hölmön itsellenne. Ja juuri kun kaikki näyttää täydelliseltä, teidän parikivastanne tulisikin kimppakiva, paitsi ei siten kuin haluaisitte ja ei todellakaan "kiva".
Edelleenkään, ei teidän vahtivuorollanne.
Mihin tämä on johtanut? Teollisuusmaiden syntyvyys on laskenut 1960-luvulta lähtien (lähde: Niina Nieminen: Suomen väestömuutokset 2000-luvun sosiaalipolitiikan haasteena )
Toisen tutkimuksen mukaan kuolleiden määrä ylittää syntyneiden määrän 2010-luvulla (Helsingin yliopisto: johdatus väestötieteeseen).
Sen sijaan kehittyvissä maissa väestönkasvu on nousussa.
Mikä tähän on syynä? Ehkä siellä ei ole aikaa ajatella turhia, kun eloonjäämiseksi työtä pitää tehdä jatkuvasti.
Vielä tällä hetkellä näissä maissa työn teettämnen on halpaa, mutta kilpailu osaavasta työvoimasta näissä maissa on johtamassa siihen, että elintaso nousee vääjäämättä palkkojen myötä.
Sitten heilläkin on aikaa ajatella.
Lopulta syntyneitä ei ole enää tarpeeksi korvaamaan kuolleita. Pikkuhiljaa ihmisten määrä laskee, kunnes lopulta on enää yksi.
Kukaan ei ole paikalla kuulemassa ihmiskunnan edustajan viimeisiä sanoja, tai kysymässä vilahtaako mennyt elämä hänen silmiensä edessä.
Hän vetää yksin viimeisen henkäyksensä, korahtaa yksin, päästää yksin pitkän kostean pierun ja kuolee, mutta hänen mukanaan menee ihmiskunta.
tiistai 20. toukokuuta 2008
Maailman luonnollisin tila, osa II
(Tapahtunut tähän mennessä: sankarimme, urhea blogikirjoittaja alkoi eilen kirjoittamaan metapsykosomaattista mestariteostaan, "Maailman luonnollisin tila" nimistä hunajakarkkia aivoille.
Kesken kirjoituksen hän kuitenkin tajusi olevansa liian väsynyt saattamaan teostaan loppuun. Kun jäljellä oli enää 8 tuntia ja 30 minuuttia työaikaa, sankarimme päätti tehdä tempun jota kukaan ei osannut aavistaa, vaikka oli sitä odottanut jo kauan: hän lopetti kirjoittamisen.
Nyt bloggaajamme aikoo palata kirjoituksensa pariin, mutta muistaako hän enää mitä eilen ajatteli? Kykeneekö hän enää palaamaan menneisiin ajatuksiin?
Minne karhut menevät kakille kun metsänhoitoa tehostetaan koko ajan?
Olisiko uudenkin paavin pitänyt olla puolalainen?
Vain jatkamalla lukemista se selviää...)
Henkilö joka sanoi että asiat taistelevat, eivät ihmiset olisi osittain oikeassa. Asiat todellakin taistelevat, mutta ne käyttävät pelinappuloinaan ihmisiä.
Monet kokevat että tällaisia taisteluja ovat vain uskonsodat (vinkki: panostakaa Cthulhuun), Autobotien ja Decepticonien taistelut tai Coca-cola vs. Pepsi.
Tärkeimmät sodat käydään kuitenkin niin salaa ja samalla niin näkyvästi, että yleensä me emme käsitä niitä.
Yksi näistä sodista käydään suhdemuotojen välillä. Tai rautalankaversiona: avioliitto vs. sinkkuus.
Tahtoisin kertoa milloin tämäkin sota alkoi, mutta kuten kaikilla ihmistä suuremmilla asioilla, tälläkään ei ole alkua.
Kuka osaa sanoa milloin aurinko paistoi ensimmäisen kerran pilvettömältä taivaalta? Milloin joku olento kerran tajusi olevansa yksilö? Milloin karhu kakki ensimmäisen kerran metsään?
Siksi voin vain kertoa mitä siinä on viimeksi tapahtunut.
Helsingin sanomat kertoi 14.5 avioliiton suosion kasvusta.
Sama lehti kertoo (en tiedä kummalla puolella se on tässä titaanien taistossa, mutta jos olisin sinkku, en välttämättä kääntäisi selkääni hesarille aamiaispöydässä mikäli juustohöylä on pöydällä) 16.5 että "pienituloisin väestöryhmä Suomessa ovat yksinasuvat, 16–24-vuotiaat nuoret."
Vastapuoli ei tietenkään ole pysynyt pelkästään puolustusasemissa.
Se on aloittanut massiivisen offensiivin, jonka saatatte tuntea termillä Sinkkuelämää-elokuva.
Tätä ennen se oli tehnyt myyräntyötä julkaisemalla artikkelin, jossa tutkijat kertovat kuinka avio-onnea kestää vain neljä vuotta, jonka jälkeen alamäki alkaa (lähde: Uusisuomi.fi).
Muita suuria taisteluja on mm. kännykät vastaan (Aamulehti: "Tutkimus: kännykänkäyttö raskauden aikana johtaa lasten käytösongelmiin") ja puolesta (IT-viikko: "kännykkäproto välittää rakastavaisten kosketuksen").
Onko maailman luonnollisin tila jatkuva konfliktien suma, vai olisiko se itse asiassa tyhjyys, jossa mikään ei ole ristiriidassa?
(Bloggaaja/sankarimme miettii hetken tulisiko hänen jatkaa ajatuksenkulkuaan, joka lopulta johtaisi uuteen filosofiseen suuntaukseen pohjautuvan kahvila-ketjun perustamiseen, nimeltään "Kahvi kaikella".
Mutta toisaalta se olisi poissa aktiivisesta kahvinjuomis-ajasta, joten urhea kielenkäyttäjämme päättää jättää sen toiseen kertaan.
Feidaus kahvinkeittimeen ja lopputekstit.)
Kesken kirjoituksen hän kuitenkin tajusi olevansa liian väsynyt saattamaan teostaan loppuun. Kun jäljellä oli enää 8 tuntia ja 30 minuuttia työaikaa, sankarimme päätti tehdä tempun jota kukaan ei osannut aavistaa, vaikka oli sitä odottanut jo kauan: hän lopetti kirjoittamisen.
Nyt bloggaajamme aikoo palata kirjoituksensa pariin, mutta muistaako hän enää mitä eilen ajatteli? Kykeneekö hän enää palaamaan menneisiin ajatuksiin?
Minne karhut menevät kakille kun metsänhoitoa tehostetaan koko ajan?
Olisiko uudenkin paavin pitänyt olla puolalainen?
Vain jatkamalla lukemista se selviää...)
Henkilö joka sanoi että asiat taistelevat, eivät ihmiset olisi osittain oikeassa. Asiat todellakin taistelevat, mutta ne käyttävät pelinappuloinaan ihmisiä.
Monet kokevat että tällaisia taisteluja ovat vain uskonsodat (vinkki: panostakaa Cthulhuun), Autobotien ja Decepticonien taistelut tai Coca-cola vs. Pepsi.
Tärkeimmät sodat käydään kuitenkin niin salaa ja samalla niin näkyvästi, että yleensä me emme käsitä niitä.
Yksi näistä sodista käydään suhdemuotojen välillä. Tai rautalankaversiona: avioliitto vs. sinkkuus.
Tahtoisin kertoa milloin tämäkin sota alkoi, mutta kuten kaikilla ihmistä suuremmilla asioilla, tälläkään ei ole alkua.
Kuka osaa sanoa milloin aurinko paistoi ensimmäisen kerran pilvettömältä taivaalta? Milloin joku olento kerran tajusi olevansa yksilö? Milloin karhu kakki ensimmäisen kerran metsään?
Siksi voin vain kertoa mitä siinä on viimeksi tapahtunut.
Helsingin sanomat kertoi 14.5 avioliiton suosion kasvusta.
Sama lehti kertoo (en tiedä kummalla puolella se on tässä titaanien taistossa, mutta jos olisin sinkku, en välttämättä kääntäisi selkääni hesarille aamiaispöydässä mikäli juustohöylä on pöydällä) 16.5 että "pienituloisin väestöryhmä Suomessa ovat yksinasuvat, 16–24-vuotiaat nuoret."
Vastapuoli ei tietenkään ole pysynyt pelkästään puolustusasemissa.
Se on aloittanut massiivisen offensiivin, jonka saatatte tuntea termillä Sinkkuelämää-elokuva.
Tätä ennen se oli tehnyt myyräntyötä julkaisemalla artikkelin, jossa tutkijat kertovat kuinka avio-onnea kestää vain neljä vuotta, jonka jälkeen alamäki alkaa (lähde: Uusisuomi.fi).
Muita suuria taisteluja on mm. kännykät vastaan (Aamulehti: "Tutkimus: kännykänkäyttö raskauden aikana johtaa lasten käytösongelmiin") ja puolesta (IT-viikko: "kännykkäproto välittää rakastavaisten kosketuksen").
Onko maailman luonnollisin tila jatkuva konfliktien suma, vai olisiko se itse asiassa tyhjyys, jossa mikään ei ole ristiriidassa?
(Bloggaaja/sankarimme miettii hetken tulisiko hänen jatkaa ajatuksenkulkuaan, joka lopulta johtaisi uuteen filosofiseen suuntaukseen pohjautuvan kahvila-ketjun perustamiseen, nimeltään "Kahvi kaikella".
Mutta toisaalta se olisi poissa aktiivisesta kahvinjuomis-ajasta, joten urhea kielenkäyttäjämme päättää jättää sen toiseen kertaan.
Feidaus kahvinkeittimeen ja lopputekstit.)
maanantai 19. toukokuuta 2008
Maailman luonnollisin tila
Toisin kuin kuka tahansa taistelujen karaisema ja arpien peitossa oleva palkkasotilas (joka on ansainnut kannuksensa Avaruusmerijalkaväessä taistellessaan ulkoavaruuden valloittajia vastaan koko 14-vuotiaan käsi-silmä-koordinaationsa taidolla, ja tilttiin menevää pelikonetta hakkaavan nyrkkinsä voimalla) on valmis kertomaan teille energiajuoman äärellä, sota ei ole ihmiskunnan luonnollinen olotila.
He ovat kuitenkin osittain oikeassa.
Koko ajan on käynnissä näkymättömiä taisteluja, joita me emme vain huomaa.
Sama ilma, jonka julistamme omaksemme, on reviiritaistelujen aihe linnuilla.
Sama piha, jonka kerromme kuuluvan meille, on taistelutantereena kissoille ja koirille siitä, kuka on sen oikeutettu haltija.
Sama maa, jonka uskomme olevan meidän, on...no en ole ihan varma miten verisiä taisteluja madot käyvät, mutta uskon niiden olevan eeppisiä, koska kukaan ei ole selvinnyt kertomaan niistä.
Konflikti on maailmaa eteenpäin vievä voima.
Jos kaikkialla olisi rauha, millään ei olisi syytä kehittyä.
Mutta kun meille luodaan jokin haaste, joka meidän tulee voittaa, joudumme oppimaan uutta ja sopeutumaan. Samalla viemme kehitystä eteenpäin.
Jatkuu huomenna
He ovat kuitenkin osittain oikeassa.
Koko ajan on käynnissä näkymättömiä taisteluja, joita me emme vain huomaa.
Sama ilma, jonka julistamme omaksemme, on reviiritaistelujen aihe linnuilla.
Sama piha, jonka kerromme kuuluvan meille, on taistelutantereena kissoille ja koirille siitä, kuka on sen oikeutettu haltija.
Sama maa, jonka uskomme olevan meidän, on...no en ole ihan varma miten verisiä taisteluja madot käyvät, mutta uskon niiden olevan eeppisiä, koska kukaan ei ole selvinnyt kertomaan niistä.
Konflikti on maailmaa eteenpäin vievä voima.
Jos kaikkialla olisi rauha, millään ei olisi syytä kehittyä.
Mutta kun meille luodaan jokin haaste, joka meidän tulee voittaa, joudumme oppimaan uutta ja sopeutumaan. Samalla viemme kehitystä eteenpäin.
Jatkuu huomenna
perjantai 16. toukokuuta 2008
Perjantai-pikainen media-katsaus II
Muuttuvien kuluttajamarkinoiden vaikutus ystävyyteen on jotain, mikä mielestäni voisi olla hyvinkin mielenkiintoista tutkittavaa.
Printti-media alkaa olla niiiiin viime kautta, jota käytetään vain autojen ja muiden henkilökohtaista ja intiimiä kyytiä lupaavien tahojen mainostamiseen.
TV:n mainokset herättävät vain keskustelua siitä, että pitääkö niiden olla niin lujalla, että kun katsot tv-ohjelmaa tällä äänentasolla, niin YHTÄKKIÄ MAINOKSET ALKAVATKIN KUULUA NÄIN LUJAA JA SE SIITÄ NAAPURISOVUSTA.
Radio-mainokset...mitä vähemmän kuulette niistä, sitä parempi.
Markkinoiden pelastukseksi nousi viraalimarkkinointi.
Lyhyesti sanottuna se on markkinointia vastaanottajien sosiaalisia kanavia pitkin.
Tämä voi olla esim. videoiden levittämistä kavereille.
Mielenkiintoisin ilmiö on kuitenkin mielestäni word of mouth- eli puskaradio-markkinointi.
Saat jonkin asian tai esineen ilmaiseksi, mutta vastineeksi siitä pitää kertoa N määrälle ihmisiä.
Ihan vaan varmuuden vuoksi sinun pitää antaa näiden ihmisten nimet ja puhelinnumerot firmalle, jotta he (mahdollisesti) voisivat tarkistaa myöhemmin onko näin oikeasti tapahtunut.
Sosiaalisilla yhteisösivuilla, kuten Facebookissa, joudut kutsumaan ystäviäsi sovelluksen käyttäjäksi, jotta saisit tulokset tai jotain hienompaa sovellukseen liittyvää.
Tai sitten kutsumalla ystäväsikin mukaan itse saamasi potti kasvaa! (Vrt. WinCapita)
Aiemmin ystävät olivat jotain mitä arvostettiin.
Nykymarkkinoilla heistäkin on tulossa vain kauppatavaraa.
Printti-media alkaa olla niiiiin viime kautta, jota käytetään vain autojen ja muiden henkilökohtaista ja intiimiä kyytiä lupaavien tahojen mainostamiseen.
TV:n mainokset herättävät vain keskustelua siitä, että pitääkö niiden olla niin lujalla, että kun katsot tv-ohjelmaa tällä äänentasolla, niin YHTÄKKIÄ MAINOKSET ALKAVATKIN KUULUA NÄIN LUJAA JA SE SIITÄ NAAPURISOVUSTA.
Radio-mainokset...mitä vähemmän kuulette niistä, sitä parempi.
Markkinoiden pelastukseksi nousi viraalimarkkinointi.
Lyhyesti sanottuna se on markkinointia vastaanottajien sosiaalisia kanavia pitkin.
Tämä voi olla esim. videoiden levittämistä kavereille.
Mielenkiintoisin ilmiö on kuitenkin mielestäni word of mouth- eli puskaradio-markkinointi.
Saat jonkin asian tai esineen ilmaiseksi, mutta vastineeksi siitä pitää kertoa N määrälle ihmisiä.
Ihan vaan varmuuden vuoksi sinun pitää antaa näiden ihmisten nimet ja puhelinnumerot firmalle, jotta he (mahdollisesti) voisivat tarkistaa myöhemmin onko näin oikeasti tapahtunut.
Sosiaalisilla yhteisösivuilla, kuten Facebookissa, joudut kutsumaan ystäviäsi sovelluksen käyttäjäksi, jotta saisit tulokset tai jotain hienompaa sovellukseen liittyvää.
Tai sitten kutsumalla ystäväsikin mukaan itse saamasi potti kasvaa! (Vrt. WinCapita)
Aiemmin ystävät olivat jotain mitä arvostettiin.
Nykymarkkinoilla heistäkin on tulossa vain kauppatavaraa.
torstai 15. toukokuuta 2008
Nörtit, nuo virtuaalimaailman taistelijat ja tosimaailman rakastajat
Ainoa asia mikä estää nörttien ansaitun maineen maailman kovimpina naisteniskijöinä (tai miesten tai molempien yhtäaikaa), on World of Warcraft-nettiroolipeliin ajoittain julkaistavat lisäosat.
Siinä oli päivän blogin sanoma tiivistettynä heille, jotka eivät jaksa tai ehdi lukea koko juttua.
Tahtoisin uskoa että heillä on liian kiire etsimään seuraavaa vertikaali/horisontaali/täydet 360 astetta-tangoon osallistuvaa henkilöä, mutta luultavasti heillä on vain liian kiire pelastamaan virtuaalista kylää virtuaalisilta hirviöiltä.
Kun me kaikki olemme huokailleet reaalimaailmassa tarpeeksi, voimme jatkaa yhteistä kirjallista matkaamme.
Time-lehden artikkelissa "how second life affects real life" kerrotaan Stanfordin yliopistossa tehtävästä tutkimuksesta.
Jälleen tiivistettynä (koska osa alussa mainituista henkilöistä ehkä ajoi hirviöt pakoon, että ehti tulla vilkaisemaan mitä täällä höpistään heidän salaisesta rakastetustaan) tutkimuksessa on käynyt ilmi että kun henkilö käyttää internetin peleissä näkyvää pelihahmoa, Avataria, se muuttaa heidän käyttäytymismalliaan.
Niin pelimaailmassa kuin oikeassa elämässä.
Eräässä tutkimuksessa (okei, tätä ei voi lyhentää. Käykääs nyt pätkimässä ne hirviöt nopeasti, ja tulkaa takaisin) 32 osallistujaa sai satunnaisesti valittuna joko hyvännäköisen tai ruman Avatarin (ulkoasu-kysymykset oli selvitetty aiemmin tehdyllä, erillisellä kyselyllä).
Tämän jälkeen osallistujia pyydettiin seurustelemaan toisten kanssa Avatarien välityksellä luokkahuoneen kaltaisessa tilassa.
Kuten oikeassa elämässä (sanokaa mitä sanotte, mutta näin se nyt vaan on), hyvännäköisen pelihahmon omaavat henkilöt osoittivat paljon itseluottamusta, ystävällisyyttä ja olivat ulospäinsuuntautuneita.
Ruman pelihahmon omaavat osallistujat taas pysyivät kaukana muista, ja eivät juurikaan puhuneet kenellekään.
Tunti tämän testin jälkeen samat henkilöt osallistuivat toiseen testiin.
Siinä heitä pyydettiin valitsemaan yhdeksästä nettitreffi-ilmoituskuvasta kaksi potentiaalista nettitreffiä.
Ihmiset joilla oli ollut aiemmassa tutkimuksessa hyvännäköinen Avatar, valitsivat huomattavasti paremman näköisiä nettitreffejä kuin he, joilla oli ollut ruma pelihahmo.
Tutkimusta johtaneen Jeremy Bailensonin mukaan hyvännäköisen Avatarin omanneet pelaajat yksinkertaisesti uskoivat että heillä on mahdollisuuksia.
(Ai te tulitte nyt. Okei, tiivistettynä äskeinen: teillähän oli pelihahmona örkki? Just. Unohtakaa.)
Tutkimus on vielä kesken, joten esimerkiksi psykologisia tekijöitä ei vielä tunneta, mutta Bailenson uskoo että syynä on yksinkertaisesti itseluottamus ja millaisena koemme itsemme, olkoon "itse" sitten reaalimaailmassa tai virtuaalisessa sellaisessa.
Yksistään World of Warcraftilla on tällä hetkellä noin 10 miljoonaa pelaajaa.
Voitteko kuvitella millainen vaikutus sillä olisi, jos nämä kaikki pelaajat jättäisivät pelin ja lähtisivät baariin iskemään naisia itseluottamuksella, joka voi olla vain Yöhaltialla?
Mutta tätä tuskin koskaan tapahtuu ihan heti, koska peliyhtiö Blizzard Entertainment julkaisee aina toisinaan lisäosia peliin, ja ollaanpa rehellisiä: savuisessa tavernassa taistelutarinoiden vaihto virtuaalimaailmassa, vai savuisessa kapakassa muiden kuin taistelutarinoiden vaihto reaalimaailmassa?
Siksi kaikkien tämän maailman kauniiden ja rohkeiden ihmisten tulee olla kiitollisia siitä, että meillä on Wrath of Lich King.
Muuten paikan kovin pukki voisi olla tyyppi, joka kehuskelee taistelleensa Tumman Raudan Kääpiöiden kanssa Mustakiven Syvyyksissä.
Siinä oli päivän blogin sanoma tiivistettynä heille, jotka eivät jaksa tai ehdi lukea koko juttua.
Tahtoisin uskoa että heillä on liian kiire etsimään seuraavaa vertikaali/horisontaali/täydet 360 astetta-tangoon osallistuvaa henkilöä, mutta luultavasti heillä on vain liian kiire pelastamaan virtuaalista kylää virtuaalisilta hirviöiltä.
Kun me kaikki olemme huokailleet reaalimaailmassa tarpeeksi, voimme jatkaa yhteistä kirjallista matkaamme.
Time-lehden artikkelissa "how second life affects real life" kerrotaan Stanfordin yliopistossa tehtävästä tutkimuksesta.
Jälleen tiivistettynä (koska osa alussa mainituista henkilöistä ehkä ajoi hirviöt pakoon, että ehti tulla vilkaisemaan mitä täällä höpistään heidän salaisesta rakastetustaan) tutkimuksessa on käynyt ilmi että kun henkilö käyttää internetin peleissä näkyvää pelihahmoa, Avataria, se muuttaa heidän käyttäytymismalliaan.
Niin pelimaailmassa kuin oikeassa elämässä.
Eräässä tutkimuksessa (okei, tätä ei voi lyhentää. Käykääs nyt pätkimässä ne hirviöt nopeasti, ja tulkaa takaisin) 32 osallistujaa sai satunnaisesti valittuna joko hyvännäköisen tai ruman Avatarin (ulkoasu-kysymykset oli selvitetty aiemmin tehdyllä, erillisellä kyselyllä).
Tämän jälkeen osallistujia pyydettiin seurustelemaan toisten kanssa Avatarien välityksellä luokkahuoneen kaltaisessa tilassa.
Kuten oikeassa elämässä (sanokaa mitä sanotte, mutta näin se nyt vaan on), hyvännäköisen pelihahmon omaavat henkilöt osoittivat paljon itseluottamusta, ystävällisyyttä ja olivat ulospäinsuuntautuneita.
Ruman pelihahmon omaavat osallistujat taas pysyivät kaukana muista, ja eivät juurikaan puhuneet kenellekään.
Tunti tämän testin jälkeen samat henkilöt osallistuivat toiseen testiin.
Siinä heitä pyydettiin valitsemaan yhdeksästä nettitreffi-ilmoituskuvasta kaksi potentiaalista nettitreffiä.
Ihmiset joilla oli ollut aiemmassa tutkimuksessa hyvännäköinen Avatar, valitsivat huomattavasti paremman näköisiä nettitreffejä kuin he, joilla oli ollut ruma pelihahmo.
Tutkimusta johtaneen Jeremy Bailensonin mukaan hyvännäköisen Avatarin omanneet pelaajat yksinkertaisesti uskoivat että heillä on mahdollisuuksia.
(Ai te tulitte nyt. Okei, tiivistettynä äskeinen: teillähän oli pelihahmona örkki? Just. Unohtakaa.)
Tutkimus on vielä kesken, joten esimerkiksi psykologisia tekijöitä ei vielä tunneta, mutta Bailenson uskoo että syynä on yksinkertaisesti itseluottamus ja millaisena koemme itsemme, olkoon "itse" sitten reaalimaailmassa tai virtuaalisessa sellaisessa.
Yksistään World of Warcraftilla on tällä hetkellä noin 10 miljoonaa pelaajaa.
Voitteko kuvitella millainen vaikutus sillä olisi, jos nämä kaikki pelaajat jättäisivät pelin ja lähtisivät baariin iskemään naisia itseluottamuksella, joka voi olla vain Yöhaltialla?
Mutta tätä tuskin koskaan tapahtuu ihan heti, koska peliyhtiö Blizzard Entertainment julkaisee aina toisinaan lisäosia peliin, ja ollaanpa rehellisiä: savuisessa tavernassa taistelutarinoiden vaihto virtuaalimaailmassa, vai savuisessa kapakassa muiden kuin taistelutarinoiden vaihto reaalimaailmassa?
Siksi kaikkien tämän maailman kauniiden ja rohkeiden ihmisten tulee olla kiitollisia siitä, että meillä on Wrath of Lich King.
Muuten paikan kovin pukki voisi olla tyyppi, joka kehuskelee taistelleensa Tumman Raudan Kääpiöiden kanssa Mustakiven Syvyyksissä.
keskiviikko 14. toukokuuta 2008
(Ainakin) vielä kerran maininta WinCapitasta
Keskeyttäkää toki jos olette kuulleet tämän tarinan aiemmin ja menkää puhisemaan kavereillenne taukotilaan, että johan se nyt on ihme ja kumma jos ei enää löydy uusi tarinoita kerrottavaksi, vaan pitää aina vaan kierrättää niitä yksi ja samoja vanhoja juttuja, jotka kaikki, painotan sanaa kaikki, ovat jo kuulleet, ja kyllä media on oikeassa, blogit ovat ihan turhia.
Eräässä kylässä asusteli poika jota kaikki pitivät vähän...noh, yksinkertaisena.
Kun hänelle antoi kymmenen tai 20 sentin kolikon, hän sanoi "kiitos oikein hyvin paljon".
Jos hänelle yritti antaa isompaa, hän sanoi "ei kiitos oikein hyvin paljon".
Tämä huvitti suunnattomasti kaikkia.
Aika kului, ja lopulta pojasta, josta oli tullut mies, kuoriutui vanhus.
Kylänjohto tuli onnittelemaan vanhusta sekä tiedustelemaan varovaisesti että MINNEKÄHÄN HOITOLAITOKSEEN ME TAHTOISIMME MENNÄ?
"Kiitos tarjouksesta, mutta minulla on jo hankittuna kämppä Thaimaasta loppuvuosikseni", vanhus vastasi.
Millä ihmeen rahalla, kaikki kysyivät hämmästyneenä.
"Kiitos teidän antamienne senttien, jotka säästin, minulla on varaa siihen."
Mutta miksi et koskaan ottanut muita kuin senttejä vastaan?
"Jos olisin ottanut isompia rahoja vastaan, te olisitte lakanneet antamasta. Kun otin vain pikkurahojanne, te jatkoitte antamista."
Tiedätteko mikä oli yksi syy WinCapitan paljastumiseen? Koska sen vetäjät olivat ahneita.
Jos heti aletaan vaatimaan satojen, ellei jopa tuhansien eurojen talletuksia, niin onhan se ihme jos yksikään viranomainen ei jossain vaiheessa ala kiinnostumaan.
Ratkaisu on yksinkertainen. Pyydetään pieniä summia, ja pikkuhiljaa.
Hyväntekeväisyys-järjestöjen rahoitus ainakin osittain perustuu tähän. Pyydetään ihmisiä luovuttamaan kuukausittain niin pieni summa, että he eivät itse sitä huomaa, mutta kun tarpeeksi moni sen maksaa, siitä syntyy toimintabudjetti seuraavaksi vuodeksi.
(En nyt siis mitenkään tahdo verrata rahasto-huijauksia ja hyväntekeväisyysjärjestöjä toisiinsa. Toisinaan joudun vain heittämään viattomia hiiliä ikuisesti palavan ja ikuisesti nälkäisen blogikirjoittamisen höyrykoneen liekkeihin.
Enkä siltikään osaa kirjoittaa kielikuvia.)
Internet-aikana kuka tahansa voi kerätä omaisuuden tällä metodilla.
Muistaako joku vielä The Million Dollar Homepage-projektia?
Siinä kuka tahansa sai ostaa verkkosivulta yhden pikselin 1 dollarin hintaan, ja tämän jälkeen pikselin ostaja sai laittaa haluamansa kuvan pikseliin.
Tarkoituksena oli saada myytyä miljoona pikseliä = miljoona dollaria. Osa pikseleistä myytiin verkkohuutokaupassa, joten loppusummaksi tuli 1 037 100 dollaria.
Uusin yrittäjä on Wired-lehden mukaan thebigwordproject.com.
Sivustolla on mahdollisuus linkittää haluamansa sanakirjan sana haluamaansa nettisivuun, siis maksua vastaan.
(Esimerkiksi "idiot" on jo linkitetty osoitteeseen en.wikipedia.org/wiki/George_W._Bush )
Palvelu on myynyt jo 2 000 sanaa, hintojen vaihdellessa 1 -7 dollarin välillä.
Mikä estää teitä perustamasta sivua, jossa sanotaan nyt 2 sentin "lahjoitusta" vastaan käyttäjät voisivat linkittää itse keksimänsä sanan selityksineen ihan mihin tahansa internetin sivustoon.
Josta puheenollen, "mussutusmissiomassimassa" eli "ihmeellistä että joku tekee tällaista, saa siitä varmaan ihan astronomista palkkaa, ja porukka vielä katselee sitä" on sitten varattu.
Eräässä kylässä asusteli poika jota kaikki pitivät vähän...noh, yksinkertaisena.
Kun hänelle antoi kymmenen tai 20 sentin kolikon, hän sanoi "kiitos oikein hyvin paljon".
Jos hänelle yritti antaa isompaa, hän sanoi "ei kiitos oikein hyvin paljon".
Tämä huvitti suunnattomasti kaikkia.
Aika kului, ja lopulta pojasta, josta oli tullut mies, kuoriutui vanhus.
Kylänjohto tuli onnittelemaan vanhusta sekä tiedustelemaan varovaisesti että MINNEKÄHÄN HOITOLAITOKSEEN ME TAHTOISIMME MENNÄ?
"Kiitos tarjouksesta, mutta minulla on jo hankittuna kämppä Thaimaasta loppuvuosikseni", vanhus vastasi.
Millä ihmeen rahalla, kaikki kysyivät hämmästyneenä.
"Kiitos teidän antamienne senttien, jotka säästin, minulla on varaa siihen."
Mutta miksi et koskaan ottanut muita kuin senttejä vastaan?
"Jos olisin ottanut isompia rahoja vastaan, te olisitte lakanneet antamasta. Kun otin vain pikkurahojanne, te jatkoitte antamista."
Tiedätteko mikä oli yksi syy WinCapitan paljastumiseen? Koska sen vetäjät olivat ahneita.
Jos heti aletaan vaatimaan satojen, ellei jopa tuhansien eurojen talletuksia, niin onhan se ihme jos yksikään viranomainen ei jossain vaiheessa ala kiinnostumaan.
Ratkaisu on yksinkertainen. Pyydetään pieniä summia, ja pikkuhiljaa.
Hyväntekeväisyys-järjestöjen rahoitus ainakin osittain perustuu tähän. Pyydetään ihmisiä luovuttamaan kuukausittain niin pieni summa, että he eivät itse sitä huomaa, mutta kun tarpeeksi moni sen maksaa, siitä syntyy toimintabudjetti seuraavaksi vuodeksi.
(En nyt siis mitenkään tahdo verrata rahasto-huijauksia ja hyväntekeväisyysjärjestöjä toisiinsa. Toisinaan joudun vain heittämään viattomia hiiliä ikuisesti palavan ja ikuisesti nälkäisen blogikirjoittamisen höyrykoneen liekkeihin.
Enkä siltikään osaa kirjoittaa kielikuvia.)
Internet-aikana kuka tahansa voi kerätä omaisuuden tällä metodilla.
Muistaako joku vielä The Million Dollar Homepage-projektia?
Siinä kuka tahansa sai ostaa verkkosivulta yhden pikselin 1 dollarin hintaan, ja tämän jälkeen pikselin ostaja sai laittaa haluamansa kuvan pikseliin.
Tarkoituksena oli saada myytyä miljoona pikseliä = miljoona dollaria. Osa pikseleistä myytiin verkkohuutokaupassa, joten loppusummaksi tuli 1 037 100 dollaria.
Uusin yrittäjä on Wired-lehden mukaan thebigwordproject.com.
Sivustolla on mahdollisuus linkittää haluamansa sanakirjan sana haluamaansa nettisivuun, siis maksua vastaan.
(Esimerkiksi "idiot" on jo linkitetty osoitteeseen en.wikipedia.org/wiki/George_W._Bush )
Palvelu on myynyt jo 2 000 sanaa, hintojen vaihdellessa 1 -7 dollarin välillä.
Mikä estää teitä perustamasta sivua, jossa sanotaan nyt 2 sentin "lahjoitusta" vastaan käyttäjät voisivat linkittää itse keksimänsä sanan selityksineen ihan mihin tahansa internetin sivustoon.
Josta puheenollen, "mussutusmissiomassimassa" eli "ihmeellistä että joku tekee tällaista, saa siitä varmaan ihan astronomista palkkaa, ja porukka vielä katselee sitä" on sitten varattu.
tiistai 13. toukokuuta 2008
Kesän iskulause
Tämä tulee esille joka vuosi tähän aikaan, ja samalla varoitukset siitä. Joten tämän ei pitäisi olla kenellekään yllätys.
Tämä asia kuulu jokakesäisiin muistutuksiin, joita jaellaan yleisen sekä oman turvallisuutesi vuoksi.
Näitä varoituksia ovat esim.
- Älä mene uimaan vetskari auki.
- Muista että metsäpalo on oikeastaan vain toinen sana kulotukselle.
- Ilmoita aina ihan jokaiselle joka on kuuloetäisyydellä minne olet menossa juhannuksena, ja kuinka sekaisin tulet olemaan että he eivät huolestu ja osaavat varautua jos tulet suht' selvinpäin takaisin 1-2 päivää ilmoittamasi ajan jälkeen.
Näitä varoituksia jaetaan niin kauan kuin ihmiset synnynnäistä, tai oppimaansa tyhmyyttään hyödyntäen eivät niitä hallitse.
Joten muistakaa ainakin seuraava asia ensi kesänä: mikään ei ole yhtä naurettava kuin alaston miesvartalo (paitsi ehkä kaksi alastonta miesvartaloa. Hitto, kuudella alastomalla miesvartalolla saataisiin aikaiseksi koko illan komedia. Sille voitaisiin antaa nimeksi vaikka Full Monty, ulkomaan markkinoita ajatellen siis...).
Törmäsin viime viikonloppuna nimittäin yhteen mieshenkilöön joka ei muistanut tätä.
Koska tuo kuulostaa uskomattoman homoeroottiselta, saanen tarkentaa.
Joku mieshenkilö oli päättänyt ilmeisesti kevät-auringon tai jonkin muun luonnontuotteen vuoksi alkaa kuntoilemaan.
Jotta hän saisi minimoitua kaikki mahdolliset hidasteet tieltään, mukaanlukien ilmanvastuksen ympäriltään ja tyylitietoisuuden päästään, hän oli käynyt ostamassa itselleen viimeistä huutoa olevan, ihonmyötäisen, kumisen juoksupuvun.
Se oli, inhottavan sananmukaisesti, ihonmyötäinen.
Se oli myös sananmukaisesti samannäköistä kuin olisitte tunkeneet HK:n Sinisen normaalin lenkin kuoreen.
Vaikka alkaisin nyt menestyksekkäästi juopottelemaan, heittäisin elämäni hukkaan, menettäisin asuntoni, omaisuuteni, ystäväni, perheeni ja tinttaisin lopulta astianpesuainetta sekoitettuna lasoliin saadakseni drinkistäni sitruunaisen, viimeiset sanani olisivat luultavasti "...ne näyttivät samalta kuin kaksi vesi-ilmapalloa täynnä mansikkahilloa ahdettuna muovipussiin..."
Uskon että te olette kaunis...siis omalla erityisellä tavallanne.
Estetiikka ei ikävä kyllä ole mukana siinä huutosakissa joka riemuitsee "Sanokaa kaunis! Sanokaa omalla! Sanokaa erityisellä! Sanokaa tavalla! Mitä siitä tulee?! Kaunis omalla erityisellä tavalla!"
Estetiikka on itse asiassa siinä porukassa, joka on kulman takana salaa polttamassa tupakkaa, katselee huutosakkia ja sanoo kavereilleen symmetrialle sekä harmonialle "katsokaa noitakin luusereita".
Jo pelkästään lajin säilymisen vuoksi suurimmalla osalla eliökunnasta on jotain päällään.
Jos näin ei olisi, 50% lajeista kupsahtaisi maahan, kieriskellen naurusta eikä lisääntymisestä tulisi mitään.
Samasta syystä meillä on lamput, jotta ensin voisimme pimentää huoneen ja laittaa kattolampun päälle valon aikaansaamiseksi, sekä lopulta sulkea senkin täydellisen pimeyden aikaansaamiseksi.
Koska luontoäidillekin sattuu toisinaan mokia, ihmisillä ei ole juurikaan vartaloa peittävää karvoitusta, joten meidän piti keksiä jotain.
Me keksimme vaatteet, joiden merkitystä ihmiskunnalle ei voida väheksyä. Tietenkin on heitä, jotka tahtovat väheksyä niitä, mutta heille onkin yleensä varattu oma rantakaistale, uimahallivuoro sekä elokuvateatteri.
Ongelmia syntyykin siinä vaiheessa kun nämä radikaalit tahtovat sulautua muiden joukkoon.
Miehen keho on oikeasti aika tylsä, siinä ei ole mitään.
Naisilla sentään on yleensä ne kaksi kumpua siinä vartalon yläosassa, ulottuen ehkä keskiosaan ja saavuttaen toisinaan polvet.
Pointti kuitenkin on, että siinä on jotain mielenkiintoista katseltavaa.
Miehen vartalo?
Siinä keskiosassa voi olla kumpu, ulottuen pahimmillaan polvilumpioiden alapuolelle.
Ei todellakaan mielenkiintoista katseltavaa.
Joten siksi, pyydän taas tänä kesänä: miehet, käyttäkää vaatteita. Jos ette ole ihan varma, niin löysät ovat aina varma valinta.
Itse asiassa tämän kesän iskulause voisi olla "Tavoite: tänä kesänä yksikään mies ei juo yleisellä terassilla alasti."
Tämä asia kuulu jokakesäisiin muistutuksiin, joita jaellaan yleisen sekä oman turvallisuutesi vuoksi.
Näitä varoituksia ovat esim.
- Älä mene uimaan vetskari auki.
- Muista että metsäpalo on oikeastaan vain toinen sana kulotukselle.
- Ilmoita aina ihan jokaiselle joka on kuuloetäisyydellä minne olet menossa juhannuksena, ja kuinka sekaisin tulet olemaan että he eivät huolestu ja osaavat varautua jos tulet suht' selvinpäin takaisin 1-2 päivää ilmoittamasi ajan jälkeen.
Näitä varoituksia jaetaan niin kauan kuin ihmiset synnynnäistä, tai oppimaansa tyhmyyttään hyödyntäen eivät niitä hallitse.
Joten muistakaa ainakin seuraava asia ensi kesänä: mikään ei ole yhtä naurettava kuin alaston miesvartalo (paitsi ehkä kaksi alastonta miesvartaloa. Hitto, kuudella alastomalla miesvartalolla saataisiin aikaiseksi koko illan komedia. Sille voitaisiin antaa nimeksi vaikka Full Monty, ulkomaan markkinoita ajatellen siis...).
Törmäsin viime viikonloppuna nimittäin yhteen mieshenkilöön joka ei muistanut tätä.
Koska tuo kuulostaa uskomattoman homoeroottiselta, saanen tarkentaa.
Joku mieshenkilö oli päättänyt ilmeisesti kevät-auringon tai jonkin muun luonnontuotteen vuoksi alkaa kuntoilemaan.
Jotta hän saisi minimoitua kaikki mahdolliset hidasteet tieltään, mukaanlukien ilmanvastuksen ympäriltään ja tyylitietoisuuden päästään, hän oli käynyt ostamassa itselleen viimeistä huutoa olevan, ihonmyötäisen, kumisen juoksupuvun.
Se oli, inhottavan sananmukaisesti, ihonmyötäinen.
Se oli myös sananmukaisesti samannäköistä kuin olisitte tunkeneet HK:n Sinisen normaalin lenkin kuoreen.
Vaikka alkaisin nyt menestyksekkäästi juopottelemaan, heittäisin elämäni hukkaan, menettäisin asuntoni, omaisuuteni, ystäväni, perheeni ja tinttaisin lopulta astianpesuainetta sekoitettuna lasoliin saadakseni drinkistäni sitruunaisen, viimeiset sanani olisivat luultavasti "...ne näyttivät samalta kuin kaksi vesi-ilmapalloa täynnä mansikkahilloa ahdettuna muovipussiin..."
Uskon että te olette kaunis...siis omalla erityisellä tavallanne.
Estetiikka ei ikävä kyllä ole mukana siinä huutosakissa joka riemuitsee "Sanokaa kaunis! Sanokaa omalla! Sanokaa erityisellä! Sanokaa tavalla! Mitä siitä tulee?! Kaunis omalla erityisellä tavalla!"
Estetiikka on itse asiassa siinä porukassa, joka on kulman takana salaa polttamassa tupakkaa, katselee huutosakkia ja sanoo kavereilleen symmetrialle sekä harmonialle "katsokaa noitakin luusereita".
Jo pelkästään lajin säilymisen vuoksi suurimmalla osalla eliökunnasta on jotain päällään.
Jos näin ei olisi, 50% lajeista kupsahtaisi maahan, kieriskellen naurusta eikä lisääntymisestä tulisi mitään.
Samasta syystä meillä on lamput, jotta ensin voisimme pimentää huoneen ja laittaa kattolampun päälle valon aikaansaamiseksi, sekä lopulta sulkea senkin täydellisen pimeyden aikaansaamiseksi.
Koska luontoäidillekin sattuu toisinaan mokia, ihmisillä ei ole juurikaan vartaloa peittävää karvoitusta, joten meidän piti keksiä jotain.
Me keksimme vaatteet, joiden merkitystä ihmiskunnalle ei voida väheksyä. Tietenkin on heitä, jotka tahtovat väheksyä niitä, mutta heille onkin yleensä varattu oma rantakaistale, uimahallivuoro sekä elokuvateatteri.
Ongelmia syntyykin siinä vaiheessa kun nämä radikaalit tahtovat sulautua muiden joukkoon.
Miehen keho on oikeasti aika tylsä, siinä ei ole mitään.
Naisilla sentään on yleensä ne kaksi kumpua siinä vartalon yläosassa, ulottuen ehkä keskiosaan ja saavuttaen toisinaan polvet.
Pointti kuitenkin on, että siinä on jotain mielenkiintoista katseltavaa.
Miehen vartalo?
Siinä keskiosassa voi olla kumpu, ulottuen pahimmillaan polvilumpioiden alapuolelle.
Ei todellakaan mielenkiintoista katseltavaa.
Joten siksi, pyydän taas tänä kesänä: miehet, käyttäkää vaatteita. Jos ette ole ihan varma, niin löysät ovat aina varma valinta.
Itse asiassa tämän kesän iskulause voisi olla "Tavoite: tänä kesänä yksikään mies ei juo yleisellä terassilla alasti."
maanantai 12. toukokuuta 2008
Harhaanjohtavat juhlapäivät
Olen hiukan pettynyt juhlapäivien juhlinnan loogisuuteen.
Tänään on Snellmannin päivä, J. V. Snellmannin kunniaksi.
Minkä vuoksi me juhlimme häntä? Koska hän mm. vaikutti merkittävästi Suomen markan ottoon.
(Teineille tiedoksi: "Suomen markka" liittyy aikakauteen välittömästi Liitukauden jälkeen. Liitukausi siis oli aikaa kun kouluissakin olivat vielä käytössä liitutaulut, eivätkä fläppitaulut ja tietokoneet olivat jääkaappi-pakastin-yhdistelmän kokoisia.
Aikakausi oli nimeltään "Markka-aika". Silloin kaikki oli halvempaa, yksinkertaisempaa ja presidenttinäkin oli vielä mies. Voisitte toki kysyä tarkemmin aiheesta vanhemmiltanne, mutta sitten joutuisitte istumaan puoli tuntia paikoillanne kuunnellen vanhusten horinoita, mikä olisi puoli tuntia pois oikeiden kasvattajienne eli konsolipelien parista.)
Vielä tärkeämpi kysymys on, miten me juhlimme häntä? Lipuilla.
Mitä ihmeen juhlimista tuollainen on? Vähintäänkin kaikille pitäisi jakaa euroja, ihan vaan muistutuksena siitä että yksi euro on 5,94573 markkaa. Nyt kaikki luulevat että tyyppi oli varmaan joku lippukauppias, kun tänään liputetaan niin kauheasti.
Sama juttu Runebergin päivänä. Ei kukaan juhli itse Runebergia vaan hänen vaimonsa leipomistaitoja (joskin täytyy sanoa että sinällään en protestoi leivoksia vastaan, ne ovat hyviä).
Aikanaan kun Runebergin päivästä päätettiin, se taisi mennä jotenkin näin (en ole ihan varma historiallisesta tarkkuudesta, mutta uskon että melko lähelle kuitenkin osutaan):
- Yo niggaz!
- Yo!
- Yo!
- Meidän possen tulisi nyt päättää miten juhlistetaan Runbergin päivää 5.2.
- Yo yo!
- Yo sinne.
- Yo, ehdottaisin että päivän kunniaksi kaikki lehtijutut ilmestyisivät käyttäen Runbergin tunnetuksia tekemää runomuotoa.
- Hmmm...loppusoinnullisia uutisia...kuolema-tuonela, palo-lato, nimitys-hihitys...kuulostaahan tuo ihan hyvältä.
- Yo yo!
- Yo sinne.
- Yo, tarkoitan että käytettäisiin heksadesimaalista runomittaa, kuten Runeberg runoissaan.
- Yo mitä?
- Heksadesimaalista runomittaa, eli poljennollista runomittaa, jossa yhdessä runojalassa on yksi painollinen/pitkä tavu, jota seuraa kaksi painotonta/lyhyttä.
- Yo jaa...
- Yo yo!
- Tuota...Yo sinne.
- Yo, ehdottaisin että runomitan sijaan voisimme tarjota niitä rouva Runebergin herkullisia leivonnaisia.
- Yo, eihän tuo ollenkaan---
- Yo, kaikki jotka kannattavat Runebergin leivonnaisten tarjoamista Runebergin päivänä sanovat nyt Yo!
- Yo!
- Yo, eihän tämä mitenkään liit---
- Yo, se oli kolme Yo:ta, asia sovittu, ei enää koskaan puututa asiaan. Nyt tupakkatauko, tai saa polttaa mitä löytyy.
Enkä tiedä teistä, mutta minä ainakaan en ole saanut ruotsalaista 6.11 eli ruotsalaisuuden päivänä.
Joskaan en myöskään ole saanut 24.10 yhdistyneitä kansakuntia (ja minä kun olisin niin tahtonut tutustua muiden maiden keittiöihin), mutta tämä ei olekaan juttuni pointti.
Mielestäni joko juhlapäivien nimiä pitäisi tarkentaa tai sitten niiden juhlintaa.
Siispä esimerkiksi 6.7 Eino Leinon päivänä eli tarkemmin sanoen "runon ja suven päivänä", koko Suomi voisi pysähtyä ja kaikki poistuisivat pihalle auringonpaisteeseen lukemaan runoja.
Kovan paikan tullen porukka voisi viettää päivän kirkasvalolamppujen alla tai vaihtoehtoisesti solariumissa.
Jos taas halutaan että porukka pysyy sisällä ja tekee työnsä kuten normaalistikin, lehdessä voisi olla ilmoitus "Aleksis Kiven päivä, 10.10, en juhli merkkipäivääni".
Tänään on Snellmannin päivä, J. V. Snellmannin kunniaksi.
Minkä vuoksi me juhlimme häntä? Koska hän mm. vaikutti merkittävästi Suomen markan ottoon.
(Teineille tiedoksi: "Suomen markka" liittyy aikakauteen välittömästi Liitukauden jälkeen. Liitukausi siis oli aikaa kun kouluissakin olivat vielä käytössä liitutaulut, eivätkä fläppitaulut ja tietokoneet olivat jääkaappi-pakastin-yhdistelmän kokoisia.
Aikakausi oli nimeltään "Markka-aika". Silloin kaikki oli halvempaa, yksinkertaisempaa ja presidenttinäkin oli vielä mies. Voisitte toki kysyä tarkemmin aiheesta vanhemmiltanne, mutta sitten joutuisitte istumaan puoli tuntia paikoillanne kuunnellen vanhusten horinoita, mikä olisi puoli tuntia pois oikeiden kasvattajienne eli konsolipelien parista.)
Vielä tärkeämpi kysymys on, miten me juhlimme häntä? Lipuilla.
Mitä ihmeen juhlimista tuollainen on? Vähintäänkin kaikille pitäisi jakaa euroja, ihan vaan muistutuksena siitä että yksi euro on 5,94573 markkaa. Nyt kaikki luulevat että tyyppi oli varmaan joku lippukauppias, kun tänään liputetaan niin kauheasti.
Sama juttu Runebergin päivänä. Ei kukaan juhli itse Runebergia vaan hänen vaimonsa leipomistaitoja (joskin täytyy sanoa että sinällään en protestoi leivoksia vastaan, ne ovat hyviä).
Aikanaan kun Runebergin päivästä päätettiin, se taisi mennä jotenkin näin (en ole ihan varma historiallisesta tarkkuudesta, mutta uskon että melko lähelle kuitenkin osutaan):
- Yo niggaz!
- Yo!
- Yo!
- Meidän possen tulisi nyt päättää miten juhlistetaan Runbergin päivää 5.2.
- Yo yo!
- Yo sinne.
- Yo, ehdottaisin että päivän kunniaksi kaikki lehtijutut ilmestyisivät käyttäen Runbergin tunnetuksia tekemää runomuotoa.
- Hmmm...loppusoinnullisia uutisia...kuolema-tuonela, palo-lato, nimitys-hihitys...kuulostaahan tuo ihan hyvältä.
- Yo yo!
- Yo sinne.
- Yo, tarkoitan että käytettäisiin heksadesimaalista runomittaa, kuten Runeberg runoissaan.
- Yo mitä?
- Heksadesimaalista runomittaa, eli poljennollista runomittaa, jossa yhdessä runojalassa on yksi painollinen/pitkä tavu, jota seuraa kaksi painotonta/lyhyttä.
- Yo jaa...
- Yo yo!
- Tuota...Yo sinne.
- Yo, ehdottaisin että runomitan sijaan voisimme tarjota niitä rouva Runebergin herkullisia leivonnaisia.
- Yo, eihän tuo ollenkaan---
- Yo, kaikki jotka kannattavat Runebergin leivonnaisten tarjoamista Runebergin päivänä sanovat nyt Yo!
- Yo!
- Yo, eihän tämä mitenkään liit---
- Yo, se oli kolme Yo:ta, asia sovittu, ei enää koskaan puututa asiaan. Nyt tupakkatauko, tai saa polttaa mitä löytyy.
Enkä tiedä teistä, mutta minä ainakaan en ole saanut ruotsalaista 6.11 eli ruotsalaisuuden päivänä.
Joskaan en myöskään ole saanut 24.10 yhdistyneitä kansakuntia (ja minä kun olisin niin tahtonut tutustua muiden maiden keittiöihin), mutta tämä ei olekaan juttuni pointti.
Mielestäni joko juhlapäivien nimiä pitäisi tarkentaa tai sitten niiden juhlintaa.
Siispä esimerkiksi 6.7 Eino Leinon päivänä eli tarkemmin sanoen "runon ja suven päivänä", koko Suomi voisi pysähtyä ja kaikki poistuisivat pihalle auringonpaisteeseen lukemaan runoja.
Kovan paikan tullen porukka voisi viettää päivän kirkasvalolamppujen alla tai vaihtoehtoisesti solariumissa.
Jos taas halutaan että porukka pysyy sisällä ja tekee työnsä kuten normaalistikin, lehdessä voisi olla ilmoitus "Aleksis Kiven päivä, 10.10, en juhli merkkipäivääni".
perjantai 9. toukokuuta 2008
Badges? We ain't got no badges!
Me tarvitsemme lätkät.
"Meillä" siis tarkoitan bloggaajia.
"Tarvitsemme" tarkoitan että selitän kohta miksi.
"Lätkällä" en viittaa urheilulajiin, joka keksittiin koska Kanadassa oli ihmisiä joiden mielestä muiden hakkaaminen pehmustetut hanskat käsissä oli neiti-urheilua, ja kepeillä hakkaamisen ympärille piti keksiä jokin kaiken oikeuttava selite-kehys.
Tarkoitan oikeita hihamerkkejä.
Idea tuli mieleeni luettuani New York Timesin jutun Yhdysvaltain armeijan salaisten erikoisjoukkojen käyttämistä lätkistä tai hihamerkeistä.
Kirjassa "I Could Tell You but Then You Would Have to Be Destroyed by Me" Trevor Paglen yrittää selvittää, millaista porukkaa on mm. lätkän takana, jossa päällä lukee "Palvellaan ihmistä" ja alla "Gustatus Similis Pullus" ("Maistuu kanalta") ja kuvana on isosilmäinen avaruusmuukalainen, joka näyttää syövän hävittäjälentokonetta.
Miksei bloggaajilla voisi olla samanlaisia merkkejä?
Tämähän tekisi bloggaamisesta entistä mielenkiintoisempaa.
Tietyn lätkän omaavat bloggaajat hengailisivat vain tietyssä paikassa, ja porukka saisi miettiä keitä ovat nuo henkilöt, jotka tuntuvat viihtyvän ryhmissä ja joiden hihassa lukee "Bene, cum Latine nescias, nolo manus meas in te maculare".
Ei-bloggaajat taas oppisivat varomaan kaikkia hihamerkkejä kantavia tyyppejä, sillä pahimmassa tapauksessa heidän puheensa ja tekonsa päätyvät jonnekin blogiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Parhaimmissakin tapauksessa kyseessä ovat teekkarit, jotka voivat erehtyä luulemaan heitä Havis Amandaksi, ja yrittävät lakittaa heidät.
Otetaan nyt esimerkiksi panda-angstaajat, jotka valittavat blogeissaan ilmiselvästi heihin erityisesti kohdistuvaa maailman pahuutta, pukeutuvat mustiin sekä käyttävät yli meikkipurkin kyljessä suositellun rajan per silmä mustaa kajalia silmiensä ympärillä.
He voisivat ottaa käyttöönsä lätkän, jossa lukee "Antiquis temporibus, nati tibi similes in rupibus ventosissimis exponebantur ad necem" ("Vanhoina, hyvinä aikoina sinunkaltaisesi pennut jätettiin oman onnensa nojaan tuulenpiiskaamalle luodolle") ja kuvana voisi olla luonnollisesti musta aukko.
Toinen ryhmä yleinen ryhmä ovat ihmiselämä-bloggaajat.
He kertoilevat miten ovat saaneet, tai sitten eivät ja miten elämä on sujunut, tai sitten on tökkinyt, sekä mitä on taas tullut tehtyä tai ei ole saatu aikaiseksi.
Heidän lätkässään kuvana olisi levysoitin, jonka päällä lukisi "Ab ovo usque ad mala" ("Alusta loppuun") ja alla "Ad Infinitum" ("Ikuisesti")
Sitten olisivat tietenkin ne bloggaajat, jotka kuvittelevat olevansa hauskoja mm. keksiessään juttuja blogi-hihamerkeistä.
Heidän hihamerkissään olisi punainen pelle-nenä, ja sen ympärillä teksti "Aut insanit homo, aut versus facit" ("Tyyppi on joko hullu tai sitten hän säveltää värssyjä").
"Meillä" siis tarkoitan bloggaajia.
"Tarvitsemme" tarkoitan että selitän kohta miksi.
"Lätkällä" en viittaa urheilulajiin, joka keksittiin koska Kanadassa oli ihmisiä joiden mielestä muiden hakkaaminen pehmustetut hanskat käsissä oli neiti-urheilua, ja kepeillä hakkaamisen ympärille piti keksiä jokin kaiken oikeuttava selite-kehys.
Tarkoitan oikeita hihamerkkejä.
Idea tuli mieleeni luettuani New York Timesin jutun Yhdysvaltain armeijan salaisten erikoisjoukkojen käyttämistä lätkistä tai hihamerkeistä.
Kirjassa "I Could Tell You but Then You Would Have to Be Destroyed by Me" Trevor Paglen yrittää selvittää, millaista porukkaa on mm. lätkän takana, jossa päällä lukee "Palvellaan ihmistä" ja alla "Gustatus Similis Pullus" ("Maistuu kanalta") ja kuvana on isosilmäinen avaruusmuukalainen, joka näyttää syövän hävittäjälentokonetta.
Miksei bloggaajilla voisi olla samanlaisia merkkejä?
Tämähän tekisi bloggaamisesta entistä mielenkiintoisempaa.
Tietyn lätkän omaavat bloggaajat hengailisivat vain tietyssä paikassa, ja porukka saisi miettiä keitä ovat nuo henkilöt, jotka tuntuvat viihtyvän ryhmissä ja joiden hihassa lukee "Bene, cum Latine nescias, nolo manus meas in te maculare".
Ei-bloggaajat taas oppisivat varomaan kaikkia hihamerkkejä kantavia tyyppejä, sillä pahimmassa tapauksessa heidän puheensa ja tekonsa päätyvät jonnekin blogiin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Parhaimmissakin tapauksessa kyseessä ovat teekkarit, jotka voivat erehtyä luulemaan heitä Havis Amandaksi, ja yrittävät lakittaa heidät.
Otetaan nyt esimerkiksi panda-angstaajat, jotka valittavat blogeissaan ilmiselvästi heihin erityisesti kohdistuvaa maailman pahuutta, pukeutuvat mustiin sekä käyttävät yli meikkipurkin kyljessä suositellun rajan per silmä mustaa kajalia silmiensä ympärillä.
He voisivat ottaa käyttöönsä lätkän, jossa lukee "Antiquis temporibus, nati tibi similes in rupibus ventosissimis exponebantur ad necem" ("Vanhoina, hyvinä aikoina sinunkaltaisesi pennut jätettiin oman onnensa nojaan tuulenpiiskaamalle luodolle") ja kuvana voisi olla luonnollisesti musta aukko.
Toinen ryhmä yleinen ryhmä ovat ihmiselämä-bloggaajat.
He kertoilevat miten ovat saaneet, tai sitten eivät ja miten elämä on sujunut, tai sitten on tökkinyt, sekä mitä on taas tullut tehtyä tai ei ole saatu aikaiseksi.
Heidän lätkässään kuvana olisi levysoitin, jonka päällä lukisi "Ab ovo usque ad mala" ("Alusta loppuun") ja alla "Ad Infinitum" ("Ikuisesti")
Sitten olisivat tietenkin ne bloggaajat, jotka kuvittelevat olevansa hauskoja mm. keksiessään juttuja blogi-hihamerkeistä.
Heidän hihamerkissään olisi punainen pelle-nenä, ja sen ympärillä teksti "Aut insanit homo, aut versus facit" ("Tyyppi on joko hullu tai sitten hän säveltää värssyjä").
torstai 8. toukokuuta 2008
Avoin kirje universumille
Kävin tänään pankissa.
Palvelemassa oli kahdesta potentiaalisesta kassasta vain yksi, ja kassalla asioimassa oli tietenkin kronologisesti ansioitunut naishenkilö.
Oikeammin sanottuna hänen järjenjuoksunsa oli jo lusikka kädessä tähtäämässä kohti nurkkaa, motoriikka asetteli jo sankoa paikoilleen potkua varten, ja kaikki muut ihmisosaset jonottivat ikkunan luokse, jotta voisivat katsoa siitä alavampia metsästysmaita.
Hän tarvitsi puolen minuutin harkinta-ajan ihan minkä tahansa kysymyksen tajuamiseen ja toisen aikalisän siihen vastaamiseen.
Tietenkään hänellä ei ollut oikeita henkilötodistuksia mukana, koska hän oli aamulla liikkeelle lähtiessään pukenut päälleen väärän vaatekaapin.
Joten pankkihenkilökuntaan kuuluva palveluyksikkö, anteeksi asiakaspalvelija joutui kyselemään häneltä toistoa sekä kuuluvaa ääntä hyödyntäen kysymyksiä, joilla kenties hänen henkilöllisyytensä tunnistettaisiin.
Jotta tästä kaikesta voisi saada parhaiten käsityksen, joutuisit seisomaan aurinkolampun alla 20 minuuttia takki päällä samalla kun vieressä joku toistelisi kärsivällisesti "ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT? ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT? ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT? ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT?"
Kaikki hauskuus tietenkin loppuu aikanaan, ja niin myöskin tämä palveluakti.
Sattuneesta syystä juuri tällä hetkellä, kun minä ja asiakaspalvelija hiljaa heittelimme kärrynpyöriä taaksepäin suorin vartaloin päidemme sisällä riemuiten siitä että kohta kaikki olisi ohi, toinen kassa viimein avautui.
Sain hoidettua oman asiani kahdessa minuutissa.
Tuolloin tiesin lopullisesti sen, mitä et ole kehdannut minulle ilmaista.
Sinä et enää välitä.
Oi, minä muistan vanhat hyvät ajat.
Tuollainen tilannetragikomedia olisi saanut minut kirjoittamaan pamfletin aiheesta "Kronologisesti ansioituneille ihmisille pitäisi julistaa liikkumiskielto aamun ja iltapäivän ajaksi, eivätkö ne voisi itseasiassa asioida öisin? Avataan niille yöpankki, yökauppa ja yökirjasto."
Mutta ei enää. Me olemme tanssineet tämän tanssin jo niin monta kertaa.
Sinä et enää edes yritä keksiä mitään uutta. "Hmm, laitanpa autoja menemään tavallista enemmän, kun sillä on kiire junalle" tai "Minäpä hommaan tuohon jonoon sen eteen paikallisen alzheimer-säätiön kaikki huonokuuloisimmat jäsenet" on niin monesti läpikäyty, että ne eivät enää edes tunnu miltään muulta kuin sattumakliseiltä.
Tiedän, sinulla on ikää jo ainakin 15,7 miljardia vuotta, etkä siis jaksa enää niin kuin ennen.
Ja onhan sinulla muitakin kuin minä, turha sitä on kieltää. Muita jotka vielä jaksavat antaa sinulle mitä kaipaat, ja joille temppusi ovat uusia ja tuoreita.
Mitä minä yritän sanoa on se, että me emme voi jatkaa niin kuin ennen.
Minä en voi olettaa, että jaksat keskittää kaiken huomiosi yksinomaan minun elämäni monimutkaistamiseksi, ja sinullakin on varmaan muita joita voit häiriköidä omalla ainutlaatuisella tavallasi.
En tahdo kokea näitä hyvästeinä, vaan uuden ystävyyden alkuna.
Minä jaksan uskoa siihen, jos sinäkin. Se "maksa 1000 € yhtäkkiä ja varautumatta opintolainaa pois kuukauden sisällä"-tempaus oli merkki siitä, että kun vain haluat, voit vielä yllättää minut.
Ehkä meilllä on vielä toivoa, ystävinä.
Palvelemassa oli kahdesta potentiaalisesta kassasta vain yksi, ja kassalla asioimassa oli tietenkin kronologisesti ansioitunut naishenkilö.
Oikeammin sanottuna hänen järjenjuoksunsa oli jo lusikka kädessä tähtäämässä kohti nurkkaa, motoriikka asetteli jo sankoa paikoilleen potkua varten, ja kaikki muut ihmisosaset jonottivat ikkunan luokse, jotta voisivat katsoa siitä alavampia metsästysmaita.
Hän tarvitsi puolen minuutin harkinta-ajan ihan minkä tahansa kysymyksen tajuamiseen ja toisen aikalisän siihen vastaamiseen.
Tietenkään hänellä ei ollut oikeita henkilötodistuksia mukana, koska hän oli aamulla liikkeelle lähtiessään pukenut päälleen väärän vaatekaapin.
Joten pankkihenkilökuntaan kuuluva palveluyksikkö, anteeksi asiakaspalvelija joutui kyselemään häneltä toistoa sekä kuuluvaa ääntä hyödyntäen kysymyksiä, joilla kenties hänen henkilöllisyytensä tunnistettaisiin.
Jotta tästä kaikesta voisi saada parhaiten käsityksen, joutuisit seisomaan aurinkolampun alla 20 minuuttia takki päällä samalla kun vieressä joku toistelisi kärsivällisesti "ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT? ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT? ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT? ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN JOKA VOISI MUISTAA TEIDÄT?"
Kaikki hauskuus tietenkin loppuu aikanaan, ja niin myöskin tämä palveluakti.
Sattuneesta syystä juuri tällä hetkellä, kun minä ja asiakaspalvelija hiljaa heittelimme kärrynpyöriä taaksepäin suorin vartaloin päidemme sisällä riemuiten siitä että kohta kaikki olisi ohi, toinen kassa viimein avautui.
Sain hoidettua oman asiani kahdessa minuutissa.
Tuolloin tiesin lopullisesti sen, mitä et ole kehdannut minulle ilmaista.
Sinä et enää välitä.
Oi, minä muistan vanhat hyvät ajat.
Tuollainen tilannetragikomedia olisi saanut minut kirjoittamaan pamfletin aiheesta "Kronologisesti ansioituneille ihmisille pitäisi julistaa liikkumiskielto aamun ja iltapäivän ajaksi, eivätkö ne voisi itseasiassa asioida öisin? Avataan niille yöpankki, yökauppa ja yökirjasto."
Mutta ei enää. Me olemme tanssineet tämän tanssin jo niin monta kertaa.
Sinä et enää edes yritä keksiä mitään uutta. "Hmm, laitanpa autoja menemään tavallista enemmän, kun sillä on kiire junalle" tai "Minäpä hommaan tuohon jonoon sen eteen paikallisen alzheimer-säätiön kaikki huonokuuloisimmat jäsenet" on niin monesti läpikäyty, että ne eivät enää edes tunnu miltään muulta kuin sattumakliseiltä.
Tiedän, sinulla on ikää jo ainakin 15,7 miljardia vuotta, etkä siis jaksa enää niin kuin ennen.
Ja onhan sinulla muitakin kuin minä, turha sitä on kieltää. Muita jotka vielä jaksavat antaa sinulle mitä kaipaat, ja joille temppusi ovat uusia ja tuoreita.
Mitä minä yritän sanoa on se, että me emme voi jatkaa niin kuin ennen.
Minä en voi olettaa, että jaksat keskittää kaiken huomiosi yksinomaan minun elämäni monimutkaistamiseksi, ja sinullakin on varmaan muita joita voit häiriköidä omalla ainutlaatuisella tavallasi.
En tahdo kokea näitä hyvästeinä, vaan uuden ystävyyden alkuna.
Minä jaksan uskoa siihen, jos sinäkin. Se "maksa 1000 € yhtäkkiä ja varautumatta opintolainaa pois kuukauden sisällä"-tempaus oli merkki siitä, että kun vain haluat, voit vielä yllättää minut.
Ehkä meilllä on vielä toivoa, ystävinä.
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Kielipuolikoulutusehdotus
Tahdon heti alkuunsa sanoa että en ole juurikaan kiinnostunut poliitikasta.
Käyn toki äänestämässä, mutta valitsen aina sen harmittomimman oloisimman ehdokkaan, jota äänestävät luultavasti vain omat lähisukulaiset ja kaverit, joista heistäkin puolet vain sanoo äänestäneensä ehdokasta.
Kutsun tätä "vaalikauden hyväksi teoksi", jonka vuoksi olen lakannut harrastamasta "päivän hyvää työtä".
Kun toista pitäisi harrastaa joka päivä, ja toista muutaman vuoden välein, ymmärrätte kumman kaltaiseni kiireinen henkilö valitsee.
Lisäksi mielestäni sellaisten ihmisten jotka haluavat johtaa ei koskaan tulisi päästää lähellekään mitään haastavampaa kuin joulukuusen kynttilöiden valvoja-vastaavan virkaa, ja tuolloinkin vain jos kyseessä ovat sähkökynttilät.
Sitä paitsi kun Cthulhu viimein herää, kaikki maalliset instituutiot lakkaavat olemasta ja uusi aikakausi alkaa.
Siksipä uskallankin viitata uusisuomi.fi:n uutiseen, jossa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen ehdottaa kaikille maahanmuuttajille pakkosuomen opetusta.
Muuten ihan kannatettava ehdotus, mutta onko sen ihan välttämättä olla pakkosuomi?
Kuinka paljon Suomessa nimittäin menestyäkseen oikeastaan tarvitaan ensimmäistä kotimaista?
Jos joku on tarpeeksi hyvä ihan missä tahansa, mitä muut eivät osaa yhtä hyvin, niin ympäröivä maailma on kyllä valmis tekemään todellisuusmutkan tarpeen vaatiessa tapahtumahorisonttiin.
Mitä jos maahanmuuttajille alettaisiinkin opettaa ensimmäisen kotimaisen sijaan ohjelmointikieliä?
Herra työvoimavirkailija yksin tietää että niiden puhujista on enemmän pulaa kuin 15 sijamuodon taitajista.
Ja toisin kuin voisitte luulla, minulla on todisteita väitteeni tueksi.
Digitoday.fi:n mukaan maailman nopeiten kasvava kieli on nimittäin nörtti.
(Tiedän, minäkin olen hyvin pettynyt Volapükin suosion kasvuun, mutta maailma on paha paikka.)
Sen etuna on se, että huolimatta puhujien äidinkielestä he käyttävät samoja teknisiä termejä, jotka ovat kaikkialla samat.
Eli jos oikeasti tahtoisimme auttaa maahanmuuttajia olemaan hyödyllisiä uudelle kotimaalleen, heille tulisi alkaa opettaa 1:stä ja 0:aa.
Nälkäkuoleman estämiseksi ennenaikaisesti heille tietenkin opetettaisiin myös nörttien eniten tarvitsemat termit eli "isot-ranskalaiset-ja-kevyt-kokis", "mikroaaltouuni-pizza", "pizza-numero-8-ilman-sardiinia" sekä "kebab-kermaperunoilla-ja-kevyt-kokis".
Jotkut hellämielisimmät lukijoistani varmaan nyt huokaisevat dramaattisesti ja miettivät miten näiden ihmisparkojen asunnonsaannin jne. kanssa käy, kun he eivät puhu ollenkaan kieltämme?
Itse asiassa tässähän autetaan heitä juurikin tässä asiassa.
Jos joku puhuu A-kielenään C:tä (keksikää itse parempi vitsi), työnantajat ovat valmiit maksamaan asunnon, auton, kaapeli-tv:n ja jääkaapin täyteen ruokaa.
Eikä tämä edes ole niin kaukaa haettua kuin luulette.
Tietokone-lehden mukaan teineillekin aletaan opettaa miten tehdään mobiilipelejä. Miksei siis maahanmuuttajille?
Käyn toki äänestämässä, mutta valitsen aina sen harmittomimman oloisimman ehdokkaan, jota äänestävät luultavasti vain omat lähisukulaiset ja kaverit, joista heistäkin puolet vain sanoo äänestäneensä ehdokasta.
Kutsun tätä "vaalikauden hyväksi teoksi", jonka vuoksi olen lakannut harrastamasta "päivän hyvää työtä".
Kun toista pitäisi harrastaa joka päivä, ja toista muutaman vuoden välein, ymmärrätte kumman kaltaiseni kiireinen henkilö valitsee.
Lisäksi mielestäni sellaisten ihmisten jotka haluavat johtaa ei koskaan tulisi päästää lähellekään mitään haastavampaa kuin joulukuusen kynttilöiden valvoja-vastaavan virkaa, ja tuolloinkin vain jos kyseessä ovat sähkökynttilät.
Sitä paitsi kun Cthulhu viimein herää, kaikki maalliset instituutiot lakkaavat olemasta ja uusi aikakausi alkaa.
Siksipä uskallankin viitata uusisuomi.fi:n uutiseen, jossa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen ehdottaa kaikille maahanmuuttajille pakkosuomen opetusta.
Muuten ihan kannatettava ehdotus, mutta onko sen ihan välttämättä olla pakkosuomi?
Kuinka paljon Suomessa nimittäin menestyäkseen oikeastaan tarvitaan ensimmäistä kotimaista?
Jos joku on tarpeeksi hyvä ihan missä tahansa, mitä muut eivät osaa yhtä hyvin, niin ympäröivä maailma on kyllä valmis tekemään todellisuusmutkan tarpeen vaatiessa tapahtumahorisonttiin.
Mitä jos maahanmuuttajille alettaisiinkin opettaa ensimmäisen kotimaisen sijaan ohjelmointikieliä?
Herra työvoimavirkailija yksin tietää että niiden puhujista on enemmän pulaa kuin 15 sijamuodon taitajista.
Ja toisin kuin voisitte luulla, minulla on todisteita väitteeni tueksi.
Digitoday.fi:n mukaan maailman nopeiten kasvava kieli on nimittäin nörtti.
(Tiedän, minäkin olen hyvin pettynyt Volapükin suosion kasvuun, mutta maailma on paha paikka.)
Sen etuna on se, että huolimatta puhujien äidinkielestä he käyttävät samoja teknisiä termejä, jotka ovat kaikkialla samat.
Eli jos oikeasti tahtoisimme auttaa maahanmuuttajia olemaan hyödyllisiä uudelle kotimaalleen, heille tulisi alkaa opettaa 1:stä ja 0:aa.
Nälkäkuoleman estämiseksi ennenaikaisesti heille tietenkin opetettaisiin myös nörttien eniten tarvitsemat termit eli "isot-ranskalaiset-ja-kevyt-kokis", "mikroaaltouuni-pizza", "pizza-numero-8-ilman-sardiinia" sekä "kebab-kermaperunoilla-ja-kevyt-kokis".
Jotkut hellämielisimmät lukijoistani varmaan nyt huokaisevat dramaattisesti ja miettivät miten näiden ihmisparkojen asunnonsaannin jne. kanssa käy, kun he eivät puhu ollenkaan kieltämme?
Itse asiassa tässähän autetaan heitä juurikin tässä asiassa.
Jos joku puhuu A-kielenään C:tä (keksikää itse parempi vitsi), työnantajat ovat valmiit maksamaan asunnon, auton, kaapeli-tv:n ja jääkaapin täyteen ruokaa.
Eikä tämä edes ole niin kaukaa haettua kuin luulette.
Tietokone-lehden mukaan teineillekin aletaan opettaa miten tehdään mobiilipelejä. Miksei siis maahanmuuttajille?
tiistai 6. toukokuuta 2008
Ratkaisu = ongelma
Kumpi oli ensin, ongelma vai ratkaisu?
Kaikki varmaan lukivat tai ainakin kuulivat Helsingin Sanomien pari kuukautta sitten julkaisesta artikkelista.
Siinä kerrottiin kuinka nuorten miesten holtiton lisääntyminen (tarkoittaen siis substantiivia, ei verbiä. Tahdon säilyttää tässä blogissa jonkinasteisen sijamuoto-tason. Eli ottakaa nyt se nominatiivi elatiivista illatiiviin) aiheuttaa konfliktien kasvua.
Raa'asti yksinkertaistaen: pojilla ei ole tekemistä, joten he alkavat tekemään jotain, josta osa voi olla negatiivista laadultaan.
Raa'asti huomattavasti mielenkiintoisemmin ja kärjistetymmin esittäen, jotta tästä blogista ei tulisi puolisivuista: pojat joutuvat taistelemaan, koska poikia on niin paljon, että pojat alkavat taistelemaan, ja ratkaisuna on taistelu taistelua vastaan.
Koska en halua suututtaa kaikkia naispuolisia lukijoitani ja ainoaa miespuolista sellaista, en jää vatvomaan sitä, miten kävisi jos naisia olisi paljon.
(No nyt minä ehdin ajatella jo tyynysotaa yöpuvuissa sekä pullonpyöritystä ja totuus tai tehtävä-kisailua, joka johtaajdhjhuiryetuy5786789lfjkdnjvjknkjsdiofu9we....anteeksi, pyörryin hetkeksi kun kaikki veri katosi päästäni.)
Kuten siis olin sanomassa, mitä jos maailman ongelmat johtuvat siitä, että ongelman ratkaisut aiheuttavat ongelman oikeuttaakseen olemassaolonsa?
Eli sen sijaan että pohdittaisiin kumpi oli ensin, kana vai muna, oikea kysymys olisi "kuka valopää keksi alkaa kiusata ihmisiä tuolla kysymyksellä?".
Otetaan nyt esimerkiksi digi-tv-ongelmat.
Aiemmin oli palveleva digineuvonta, ja ongelmia oli paljon; Taloussanomien mukaan yhdessä viikossa ehti tulla 3 000 puhelua.
Maaliskuussa digineuvonta lopetti toimintansa. Mitä tapahtui sen jälkeen?
Markkinointi&Mainonta kertoo Viestintäviraston tilaamasta tutkimuksesta, josta käy ilmi että tyytyväisyys digi-tv:hen on lisääntynyt.
Eli kun digi-tv-neuvontaa antanut palvelu lopetti, ongelmat vähenivät.
Huomaako joku tässä tiettyä kaavaa?
Kun ongelmaa ratkomaan keksittiin ratkaisu, ongelmia syntyi.
Kun ongelmaa selvittävä ratkaisu lakkasi olemasta, ongelmatkin katosivat.
Siksi olenkin huolissani ammatillisen koulutuksen suosion kasvusta.
Yhä useampi tuntuu haluavan putkimieheksi tai kauneudenhoito-alalle.
Voi olla että kuvittelen, mutta minusta tuntuu että lähitulevaisuudessa rumien ihmisten putki-ongelmat tulevat lisääntymään...
Kaikki varmaan lukivat tai ainakin kuulivat Helsingin Sanomien pari kuukautta sitten julkaisesta artikkelista.
Siinä kerrottiin kuinka nuorten miesten holtiton lisääntyminen (tarkoittaen siis substantiivia, ei verbiä. Tahdon säilyttää tässä blogissa jonkinasteisen sijamuoto-tason. Eli ottakaa nyt se nominatiivi elatiivista illatiiviin) aiheuttaa konfliktien kasvua.
Raa'asti yksinkertaistaen: pojilla ei ole tekemistä, joten he alkavat tekemään jotain, josta osa voi olla negatiivista laadultaan.
Raa'asti huomattavasti mielenkiintoisemmin ja kärjistetymmin esittäen, jotta tästä blogista ei tulisi puolisivuista: pojat joutuvat taistelemaan, koska poikia on niin paljon, että pojat alkavat taistelemaan, ja ratkaisuna on taistelu taistelua vastaan.
Koska en halua suututtaa kaikkia naispuolisia lukijoitani ja ainoaa miespuolista sellaista, en jää vatvomaan sitä, miten kävisi jos naisia olisi paljon.
(No nyt minä ehdin ajatella jo tyynysotaa yöpuvuissa sekä pullonpyöritystä ja totuus tai tehtävä-kisailua, joka johtaajdhjhuiryetuy5786789lfjkdnjvjknkjsdiofu9we....anteeksi, pyörryin hetkeksi kun kaikki veri katosi päästäni.)
Kuten siis olin sanomassa, mitä jos maailman ongelmat johtuvat siitä, että ongelman ratkaisut aiheuttavat ongelman oikeuttaakseen olemassaolonsa?
Eli sen sijaan että pohdittaisiin kumpi oli ensin, kana vai muna, oikea kysymys olisi "kuka valopää keksi alkaa kiusata ihmisiä tuolla kysymyksellä?".
Otetaan nyt esimerkiksi digi-tv-ongelmat.
Aiemmin oli palveleva digineuvonta, ja ongelmia oli paljon; Taloussanomien mukaan yhdessä viikossa ehti tulla 3 000 puhelua.
Maaliskuussa digineuvonta lopetti toimintansa. Mitä tapahtui sen jälkeen?
Markkinointi&Mainonta kertoo Viestintäviraston tilaamasta tutkimuksesta, josta käy ilmi että tyytyväisyys digi-tv:hen on lisääntynyt.
Eli kun digi-tv-neuvontaa antanut palvelu lopetti, ongelmat vähenivät.
Huomaako joku tässä tiettyä kaavaa?
Kun ongelmaa ratkomaan keksittiin ratkaisu, ongelmia syntyi.
Kun ongelmaa selvittävä ratkaisu lakkasi olemasta, ongelmatkin katosivat.
Siksi olenkin huolissani ammatillisen koulutuksen suosion kasvusta.
Yhä useampi tuntuu haluavan putkimieheksi tai kauneudenhoito-alalle.
Voi olla että kuvittelen, mutta minusta tuntuu että lähitulevaisuudessa rumien ihmisten putki-ongelmat tulevat lisääntymään...
maanantai 5. toukokuuta 2008
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Tässä odotellessamme voisimme keskustella hetken singulariteetista. Tarkemmin sanoen teknologisesta singulariteetista.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
En tiedä varmasti millaisissa piireissä hengailette vapaa-aikananne (tahdon kuitenkin ajatella että keski-vertolukijani viettää teekutsuja taskupeilin, kahden mielikuvituskaverinsa ja kolmen Masters of the Universe-action-figuurin kanssa.
Aiemmin mukana oli myös Herra Pupu, mutta koska hän heitti todella harkitsematonta sekä julmaa kommenttia ja epäilyjä siitä miksi He-Man noukkii aina pudonneet kahvileivät selin pöytään, hänestä on tullut persona non grata, ja kaikki yrittävät olla huomioimatta häntä, jopa se ystävällisempi mielikuvituskaveri nimeltään Kastehelmi.
Niin niin, mutta tepä ette näekään millaisilla hakusanoilla tähänkin blogiin eksytään.)
Ihan vaan siltä varalta että porukoissanne ei ole yhtään futurologia (ei, se ei tarkoita "henkilöä joka osaa toistaa satunnaisia lauseita Futurama-sarjasta kunnes kaikkien ärsytyskynnys on ylittynyt". Jokaisella on ainakin yksi tällainen kaveri. Yksi syy lisää olla huomioimatta Herra Pupua), teknologisen singulariteetin käsitteen voi tarkistaa Wikipediasta.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Teille jotka ette jaksa lukea pitkiä ja vaativia termejä, kuten "analogia", toista tavua pidemmälle (muita tällaisiä termejä ovat "penisilliini", "analfabeetikko" ja "kalua, jonka käyttöön liittyy olennaisesti imu". Kyllä, tulen melko varmasti kärventymään hitaasti helvetintulessa) nyt tulee tiivistys:
Kyseessä on teoria, jonka mukaan jossain vaiheessa teknologinen kehitys ja sosiaalinen muutos kiihtyvät niin nopeaksi, että tätä tiettyä hetkeä ennen eläneet ihmiset eivät ymmärrä enää mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vielä tiivistetymmin: te ette osaa enää laittaa digiboksiinne aikanauhoitusta, koska se /&%#" laite on niin &%## kehittynyt.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Tästä syystä on heitetty ilmaan ajatuksia, että egyptiläisistä hieroglyfeistä tuttu kuvakirjoitus tulisi ottaa taas käyttöön tietyissä tilanteissa.
Kuvitelkaa itse tilanne: jossain tulevaisuuden vaiheessa meillä on aiemmin rakennettuja ydinvoimaloita. Sitten sinne tehdäänkin jokin parannus, jota kukaan muutamaa älykköä lukuun ottamatta ei tajua.
Jonain päivänä näitä älyköitä ei enää ole.
Miten nyt saadaan viesti ei-älyköille, että esim. ei pidä mennä hakemaan saunaan vettä ydinmateriaalin jäähdytysnesteestä? Yksinkertaisesti mahdollisimman selkeillä kuvilla, eli siis aiemmin kerrotuilla hieroglyfeillä.
Ja kunnioituksesta niiden alkulähdetta kohtaan kuvista tulee ilmetä että täällä on ydinvoimalan kirous, ja jokainen vedenhakija on kirottu kuolemaan kauhean säteilykuoleman.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Mitä jos blogeilla on oma singulariteetti? Blogitkin ovat parhaimmillaan kehittyviä kokonaisuuksia, joissa tapahtuu ajan myötä muutoksia.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Mitä jos niilläkin on oma taitehetki elämänkaaressaan, jonka jälkeen blogi on niin kehittynyt, että kukaan ennen sitä tiettyä hetkeä lukenut ei enää ymmärrä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Aivan kuten teknologisessa singulariteetissa.
Ei vielä...
Ei vielä...
Nyt.
Ei vielä...
Tässä odotellessamme voisimme keskustella hetken singulariteetista. Tarkemmin sanoen teknologisesta singulariteetista.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
En tiedä varmasti millaisissa piireissä hengailette vapaa-aikananne (tahdon kuitenkin ajatella että keski-vertolukijani viettää teekutsuja taskupeilin, kahden mielikuvituskaverinsa ja kolmen Masters of the Universe-action-figuurin kanssa.
Aiemmin mukana oli myös Herra Pupu, mutta koska hän heitti todella harkitsematonta sekä julmaa kommenttia ja epäilyjä siitä miksi He-Man noukkii aina pudonneet kahvileivät selin pöytään, hänestä on tullut persona non grata, ja kaikki yrittävät olla huomioimatta häntä, jopa se ystävällisempi mielikuvituskaveri nimeltään Kastehelmi.
Niin niin, mutta tepä ette näekään millaisilla hakusanoilla tähänkin blogiin eksytään.)
Ihan vaan siltä varalta että porukoissanne ei ole yhtään futurologia (ei, se ei tarkoita "henkilöä joka osaa toistaa satunnaisia lauseita Futurama-sarjasta kunnes kaikkien ärsytyskynnys on ylittynyt". Jokaisella on ainakin yksi tällainen kaveri. Yksi syy lisää olla huomioimatta Herra Pupua), teknologisen singulariteetin käsitteen voi tarkistaa Wikipediasta.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Teille jotka ette jaksa lukea pitkiä ja vaativia termejä, kuten "analogia", toista tavua pidemmälle (muita tällaisiä termejä ovat "penisilliini", "analfabeetikko" ja "kalua, jonka käyttöön liittyy olennaisesti imu". Kyllä, tulen melko varmasti kärventymään hitaasti helvetintulessa) nyt tulee tiivistys:
Kyseessä on teoria, jonka mukaan jossain vaiheessa teknologinen kehitys ja sosiaalinen muutos kiihtyvät niin nopeaksi, että tätä tiettyä hetkeä ennen eläneet ihmiset eivät ymmärrä enää mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vielä tiivistetymmin: te ette osaa enää laittaa digiboksiinne aikanauhoitusta, koska se /&%#" laite on niin &%## kehittynyt.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Tästä syystä on heitetty ilmaan ajatuksia, että egyptiläisistä hieroglyfeistä tuttu kuvakirjoitus tulisi ottaa taas käyttöön tietyissä tilanteissa.
Kuvitelkaa itse tilanne: jossain tulevaisuuden vaiheessa meillä on aiemmin rakennettuja ydinvoimaloita. Sitten sinne tehdäänkin jokin parannus, jota kukaan muutamaa älykköä lukuun ottamatta ei tajua.
Jonain päivänä näitä älyköitä ei enää ole.
Miten nyt saadaan viesti ei-älyköille, että esim. ei pidä mennä hakemaan saunaan vettä ydinmateriaalin jäähdytysnesteestä? Yksinkertaisesti mahdollisimman selkeillä kuvilla, eli siis aiemmin kerrotuilla hieroglyfeillä.
Ja kunnioituksesta niiden alkulähdetta kohtaan kuvista tulee ilmetä että täällä on ydinvoimalan kirous, ja jokainen vedenhakija on kirottu kuolemaan kauhean säteilykuoleman.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Mitä jos blogeilla on oma singulariteetti? Blogitkin ovat parhaimmillaan kehittyviä kokonaisuuksia, joissa tapahtuu ajan myötä muutoksia.
Ei vielä...
Ei vielä...
Ei vielä...
Mitä jos niilläkin on oma taitehetki elämänkaaressaan, jonka jälkeen blogi on niin kehittynyt, että kukaan ennen sitä tiettyä hetkeä lukenut ei enää ymmärrä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Aivan kuten teknologisessa singulariteetissa.
Ei vielä...
Ei vielä...
Nyt.
perjantai 2. toukokuuta 2008
Perjantai-pikainen media-katsaus
Kiire, joten ihan nopea media-huomio tällä kertaa.
Tosi-tv-formaatin väheksyminen on must jokaisen aikaansa seuraavan intellektuellin sosiaalisessa elämässä. Tämä on aiheuttanut jotain mitä kutsun "formaatti-sokeudeksi".
Tämä takia kukaan ei ole älähtänyt uudesta "ja näin paljon olet (laita sopiva verbi tähän) (laita sopiva substantiivi tähän) (laita sopiva numeraali tähän)(laita sopiva aikamuoto tähän) ajan (laita sopiva verbi tähän) ja miten tilannetta voitaisiin parantaa"-formaatista?
Siis tyyliin "ja näin paljon olet KULUTTANUT SYLKEÄ SEITSEMÄN PÄIVÄN ajan NUOLAISTESSASI PEUKALOA AINA VAIHTAESSASI SIVUA, ryhdy käyttämään peukalosuojaa"
Ei voi olla mahdollista että se on ainoa iva&pilkka-ruostesuojattu tv-formaatti.
Olihan se ihan kivaa aluksi nähdä paljonko muut ihmiset käyttävät ruokaa (kts. Olet mitä syöt), mutta nyt alkavat näkymään alustavat väsymisen merkit.
Pian alkaa televisiosta tulemaan "ja näin paljon olet TUOTTANUT ROSKAA SEITSEMÄN PÄIVÄN ajan KOTONASI ja miten voit vähentää sitä", mikä yleensä on lähestyvän formaatintuhon ensimmäinen airut.
Nimittäin siinä vaiheessa kun ihan mikä tahansa ohjelma siirtyy yhdestä jokapäiväisestä asiasta toiseen jokapäiväiseen asiaan, me kaikki tiedämme että on olemassa vain tietty määrä asioita, joiden välillä voi siirtyä.
Ensin meillä on ruoka, sitten meillä on roskat ja seuraavaksi meillä rakentaminen ("ja näin paljon olet SAANUT AIKAAN KOLMEN KUUKAUDEN ajan ALOITETTUASI, ja miten saat muut olemaan valittamatta siitä").
Tiedättekö mikä meillä on viimeksi? Meillä on...rakastelu.
Ei varsinainen akti tietenkään, koska kohdeyleisönä ovat 17-35-vuotiaat urbaanit, kulutustavaroihin 125 € kuukaudessa käyttävät edelläkävijä-nuoret, jotka eivät koskaan harrasta seksiä.
Sen sijaan kaikki sen ympärille liittyvä hyödynnetään.
Kohta meillä on siis televisio täynnä "ja näin paljon olet KULUTTANUT KUMIA KUUDEN VIIKON ajan VAIHDETUN VAIMOSI KANSSA, annas kun neuvomme uudenlaisen nytkytystekniikan" sekä ns. tuhma MTV-versio "ja näin paljon olet (SENSUROITU) PÄIVÄN ajan LÖYDETTYÄSI INTERNETIN, nyt kerromme että siitä sokeutuu ja saat karvoja käsiin".
Kirjoittaja pelkää että joku tekee "ja näin paljon olet KIRJOITTANUT SCHEISSEA BLOGISI OLEMASSOLON AJAN, annas kun kaadamme sen niskaasi"-tositv-sarjan.
Tosi-tv-formaatin väheksyminen on must jokaisen aikaansa seuraavan intellektuellin sosiaalisessa elämässä. Tämä on aiheuttanut jotain mitä kutsun "formaatti-sokeudeksi".
Tämä takia kukaan ei ole älähtänyt uudesta "ja näin paljon olet (laita sopiva verbi tähän) (laita sopiva substantiivi tähän) (laita sopiva numeraali tähän)(laita sopiva aikamuoto tähän) ajan (laita sopiva verbi tähän) ja miten tilannetta voitaisiin parantaa"-formaatista?
Siis tyyliin "ja näin paljon olet KULUTTANUT SYLKEÄ SEITSEMÄN PÄIVÄN ajan NUOLAISTESSASI PEUKALOA AINA VAIHTAESSASI SIVUA, ryhdy käyttämään peukalosuojaa"
Ei voi olla mahdollista että se on ainoa iva&pilkka-ruostesuojattu tv-formaatti.
Olihan se ihan kivaa aluksi nähdä paljonko muut ihmiset käyttävät ruokaa (kts. Olet mitä syöt), mutta nyt alkavat näkymään alustavat väsymisen merkit.
Pian alkaa televisiosta tulemaan "ja näin paljon olet TUOTTANUT ROSKAA SEITSEMÄN PÄIVÄN ajan KOTONASI ja miten voit vähentää sitä", mikä yleensä on lähestyvän formaatintuhon ensimmäinen airut.
Nimittäin siinä vaiheessa kun ihan mikä tahansa ohjelma siirtyy yhdestä jokapäiväisestä asiasta toiseen jokapäiväiseen asiaan, me kaikki tiedämme että on olemassa vain tietty määrä asioita, joiden välillä voi siirtyä.
Ensin meillä on ruoka, sitten meillä on roskat ja seuraavaksi meillä rakentaminen ("ja näin paljon olet SAANUT AIKAAN KOLMEN KUUKAUDEN ajan ALOITETTUASI, ja miten saat muut olemaan valittamatta siitä").
Tiedättekö mikä meillä on viimeksi? Meillä on...rakastelu.
Ei varsinainen akti tietenkään, koska kohdeyleisönä ovat 17-35-vuotiaat urbaanit, kulutustavaroihin 125 € kuukaudessa käyttävät edelläkävijä-nuoret, jotka eivät koskaan harrasta seksiä.
Sen sijaan kaikki sen ympärille liittyvä hyödynnetään.
Kohta meillä on siis televisio täynnä "ja näin paljon olet KULUTTANUT KUMIA KUUDEN VIIKON ajan VAIHDETUN VAIMOSI KANSSA, annas kun neuvomme uudenlaisen nytkytystekniikan" sekä ns. tuhma MTV-versio "ja näin paljon olet (SENSUROITU) PÄIVÄN ajan LÖYDETTYÄSI INTERNETIN, nyt kerromme että siitä sokeutuu ja saat karvoja käsiin".
Kirjoittaja pelkää että joku tekee "ja näin paljon olet KIRJOITTANUT SCHEISSEA BLOGISI OLEMASSOLON AJAN, annas kun kaadamme sen niskaasi"-tositv-sarjan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
