Blogin kulissien takana

Miltä blogimerkinnän idean keksiminen oikein tapahtuu? Se menee jotensakin näin:

- No niin aivosolut, taas olisi aika aloittaa bloginkirjoitus. Antaa tulla ehdotuksia.

Kaiken mahdollisen automatisointi ja helpottaminen johtaa lopulta kohteliaisuus-sääntöjen tuhoon. Automaattiset ovet johtavat siihen, että kukaan ei pääse avaamaan ovia toisille. Lapsiystävälliset purkinkannet vievät vahvoilta tarpeen auttaa heikompiaan. Googlen ansiosta keneltäkään ei tarvitse kysyä enää mitään.

- Älkää nyt viitsikö. Tuo oli vielä laimeampi ehdotus kuin se viimekertainen "kaikki helpottuu liikaa ja pian ihmiset joutuvat sen ainoan tyypin joka ymmärtää miten digiboksi kytketään tv:seen diktatuurin alle". Seuraava!

Blogiooppera.

- Okei, kuuntelen.

Ei, ei kuuntelua. Itseasiassa blogioopperassa kukaan ei laula varttitunnin lurinoita, vaan kirjoittaa henkilökohtaiseen blogiinsa tuntemuksensa. Eli saman ajan jonka ihmiset joutuisivat kuuntelemaan inhimillisen merisireenin ääntelyä, he lukevatkin kaiken blogistaan. Kuolinkohtaukset eivät kestäisi enää 5 laulun verran, vaan yksinkertaisesti ruudulle tulisi teksti "aarrgghh...tänään kuolen."

- Hienoa. Loistavaa. Mahtavaa. Upeaa. Näen jo kuinka tuon voisi saada helposti tiivistettyä hauskaksi ja koherentiksi blogimerkinnäksi, jonka lukee alle kahdessa minuutissa läpi...NOT! Seuraava!

Öh...tuota...miksi kaikkea juhlitaan liian myöhään? Miksi esimerkiksi polttareita vietetään juuri silloin kun niiden kohde ei voi kohta enää juhlia kuin ennen vanhaan? Ranskalaiset ovat ymmärtäneet tämän täysin, koska heillä polttareita kutsutaan nimellä enterrement de vie de garcon eli "nuoren miehen elämän hautajaiset". Eikö tällainen toiminta ole epätavallista ja julmaa?

- Vau. Onko varhais-iän dementia jo noin pitkällä, vai pitääkö minun aloittaa ryyppääminen ihan vaan selittääkseni muille miksi aivoni ovat niin avuttomia. Mistä ihmeestä minä nyt keksin tälle päivälle jotain kirjoitettavaa?
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
- Pitäisiköhän meidän tehdä jotain?
- En minä vaan tiedä. Ihan tasapainoinenhan tuo näyttää olevan.
- Mistä sinä voit sen tietää?
- Näetkö? Kuolaa valuu tasaisesti molemmista suunpielistä.
- Älä nyt viitsi pilailla! Se vaan tuijottaa tyhjyyteen tuossa koneen edessä ja kuolaa syliinsä.
- Kai se tuosta tokenee, ainakaan sitä ei koskaan näy töissä ruokatunnin jälkeen.
- Joo, mutta on se vaan julmannäköistä. Mitähän se raukka oikein kuvittelee tekevänsä?