Ei vielä...

Ei vielä...

Ei vielä...

Tässä odotellessamme voisimme keskustella hetken singulariteetista. Tarkemmin sanoen teknologisesta singulariteetista.

Ei vielä...

Ei vielä...

Ei vielä...

En tiedä varmasti millaisissa piireissä hengailette vapaa-aikananne (tahdon kuitenkin ajatella että keski-vertolukijani viettää teekutsuja taskupeilin, kahden mielikuvituskaverinsa ja kolmen Masters of the Universe-action-figuurin kanssa.

Aiemmin mukana oli myös Herra Pupu, mutta koska hän heitti todella harkitsematonta sekä julmaa kommenttia ja epäilyjä siitä miksi He-Man noukkii aina pudonneet kahvileivät selin pöytään, hänestä on tullut persona non grata, ja kaikki yrittävät olla huomioimatta häntä, jopa se ystävällisempi mielikuvituskaveri nimeltään Kastehelmi.

Niin niin, mutta tepä ette näekään millaisilla hakusanoilla tähänkin blogiin eksytään.)

Ihan vaan siltä varalta että porukoissanne ei ole yhtään futurologia (ei, se ei tarkoita "henkilöä joka osaa toistaa satunnaisia lauseita Futurama-sarjasta kunnes kaikkien ärsytyskynnys on ylittynyt". Jokaisella on ainakin yksi tällainen kaveri. Yksi syy lisää olla huomioimatta Herra Pupua), teknologisen singulariteetin käsitteen voi tarkistaa Wikipediasta.

Ei vielä...

Ei vielä...

Ei vielä...

Teille jotka ette jaksa lukea pitkiä ja vaativia termejä, kuten "analogia", toista tavua pidemmälle (muita tällaisiä termejä ovat "penisilliini", "analfabeetikko" ja "kalua, jonka käyttöön liittyy olennaisesti imu". Kyllä, tulen melko varmasti kärventymään hitaasti helvetintulessa) nyt tulee tiivistys:

Kyseessä on teoria, jonka mukaan jossain vaiheessa teknologinen kehitys ja sosiaalinen muutos kiihtyvät niin nopeaksi, että tätä tiettyä hetkeä ennen eläneet ihmiset eivät ymmärrä enää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vielä tiivistetymmin: te ette osaa enää laittaa digiboksiinne aikanauhoitusta, koska se /&%#" laite on niin &%## kehittynyt.

Ei vielä...

Ei vielä...

Ei vielä...

Tästä syystä on heitetty ilmaan ajatuksia, että egyptiläisistä hieroglyfeistä tuttu kuvakirjoitus tulisi ottaa taas käyttöön tietyissä tilanteissa.

Kuvitelkaa itse tilanne: jossain tulevaisuuden vaiheessa meillä on aiemmin rakennettuja ydinvoimaloita. Sitten sinne tehdäänkin jokin parannus, jota kukaan muutamaa älykköä lukuun ottamatta ei tajua.

Jonain päivänä näitä älyköitä ei enää ole.

Miten nyt saadaan viesti ei-älyköille, että esim. ei pidä mennä hakemaan saunaan vettä ydinmateriaalin jäähdytysnesteestä? Yksinkertaisesti mahdollisimman selkeillä kuvilla, eli siis aiemmin kerrotuilla hieroglyfeillä.

Ja kunnioituksesta niiden alkulähdetta kohtaan kuvista tulee ilmetä että täällä on ydinvoimalan kirous, ja jokainen vedenhakija on kirottu kuolemaan kauhean säteilykuoleman.

Ei vielä...

Ei vielä...

Ei vielä...

Mitä jos blogeilla on oma singulariteetti? Blogitkin ovat parhaimmillaan kehittyviä kokonaisuuksia, joissa tapahtuu ajan myötä muutoksia.

Ei vielä...

Ei vielä...

Ei vielä...

Mitä jos niilläkin on oma taitehetki elämänkaaressaan, jonka jälkeen blogi on niin kehittynyt, että kukaan ennen sitä tiettyä hetkeä lukenut ei enää ymmärrä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Aivan kuten teknologisessa singulariteetissa.

Ei vielä...

Ei vielä...

Nyt.