Ah, iltavuoro...
Näin vuoden lopussa pitää bloggaajien tehdä jonkinlainen lista.
Se on yksi Tunnettujen Lakien Vähemmän Tunnetuista Tarkennuksista tai siis TLVTT näin meidän alan asiantuntijoiden kanssa.
(Yksi tunnetuimmista TLVTT:stä on se, että toisin kuin yleensä luullaan, jos joku ymmärtää miten universumi toimii, sitä ei tuhota, ja luoda uudestaan monimutkaisempana. Sen sijaan kaikkien numeroiden pilkkua siirretään vasemmalle.
Syntyneessä kaaoksessa, kun ihmiset alkaisivat ihmettelemään miksi on olemassa 0,1 mutta kaikkialla lukee 1, kukaan ei enää ehtisi miettiä elämän tarkoitusta vaan mistä saisi uuden näppäimistön.
Tuossa ei ole mitään järkeä, hyvää syytä tai edes kovinkaan hauskaa vitsiä, mutta hei, en minä näitä sääntöjä tee.)
Siis, lista.
Jos en tee listaa, niin...ei, te ette ole tarpeeksi vahvoja tietämään.
Kun olette yhtä syvällä blogien kirjoittamisessa kuin minä, tulette ymmärtämään.
Koska muun vuoden olen lähinnä vain valittanut ja äksyttänyt, on aika jakaa kiitoksia.
Kiitokset...Parturi-kampaajalleni.
Kävin taas kääntymässä hänen luonaan äskettäin. Koska en jaksa enää tehdä natsi-vertauksia tukastani (vain koska kuulut arjalaiseen ylirotuun, se ei merkitse etteikö sinua satuta salaa kun tukkamallistasi aina vinoillaan), olen ottanut asiaan uuden näkökulman.
Tämä on Herra Hössöttämättömyys-tukka.
Herra Hössöttämättömyys herää aamu varhain hössöttämättä suuremmin asian tiimoilta, ja käy hössöttämättä suihkussa ja hampaanpesulla.
Tämän jälkeen, hössöttämättä, Herra Hössöttämättömyys nauttii perus-aamiaisen ja lukee perus-lehden. Kun nämä toimenpiteet ovat ohi, Herra Hössöttämättömyys lähtee hössöttämättä asioilleen.
Arkipäivisin Herra Hössöttämättömyys menisi töihin, jossa olisi työaikalainsäädännössä tarkemmin määritellyn työajan, miinus aiemmin mainitussa työaikalainsäädännössä ja työehtosopimuksessa tarkennetun lounastauon, pahempia hössöttämättä.
Viikonloppuisin Herra Hössöttämättömyys kävisi tapaamassa tyttöystäväänsä, sillä arkisin ei hössötetä kaiken maailman seurustelu-hössötyksillä.
Herra Hössöttämättömyys antaisi tyttöystävälleen, sen jälkeen kun ovi olisi sulkeutunut hänen perässään, ja Herra Hössöttämättömyys olisi varmistanut että kukaan ei katso vastapäisen kerrostalon ikkunoista, perus-halauksen eli kädet kehon ympärille, puristus, ja irtipäästö kahden sekunnin jälkeen.
Silti tahdon kiittää parturi-kampaajaani.
Hän yrittää parhaansa annetuilla materiaaleilla, ja jotenkin tämä uusi tukkamuoti muuten oikeastaan sopii minulle.
Lisäksi hän trimmasi ohimennen kulmakarvojeni suuntaa siten, että en näytä niin vihaiselta. Miten tuosta ei voi olla kiitollinen?
Kiitokset...ihmis-asiakaspalvelijoille.
Voi kuulostaa omituiselta, että it-ammattilainen ei ylistäkään interverkoissa havaittuja verkkopalveluja.
Se johtuu mm. siitä, että verkkopalvelu ei tajunnut että it-ammattilainen täytti verokorttinsa päin mäntyä. Ihminen siellä jossain havaitsi sen, ja otti yhteyttä että asia saatiin korjattua.
Alan kehumaan verkkopalveluja heti kun täytettyäni verokortin internetissä, jokin ohjelma sanoisi minulle:
"Kaveri. Hei kaveri! Mikä tuo merkintä tuolla (hiiren kursori liikkuu oikeaan kohtaan) on? Tiedämmekö me ihan varmasti mikä on ero on termeillä "brutto" ja "netto"?
Tarkemmin ajatellen, tiedämmekö me oikeastaan paljonko me ansaitsemme kuukaudessa? Kuules nyt...saanko kutsua sinua köyhäpalkkalaiseksi?...köyhäpalkkalainen, sinä et todellakaan ansaitse tuollaista summaa vuodessa.
Usko pois, minä ja pankin tietojärjestelmä naureskelemme aina tilitiedoillesi, joten me tiedämme. Nyt laitat kiltisti sinne (hiiren kursori liikkuu taas) luvun XXX ja sitten tuonne (hiiren kursori liikkuu toisaalle) luvun XXX.
Oikeasti, kummalla meistä tässä on sumea logiikka?"
Eli kiitokseni ainakin (koska en muista kaikkia paikkoja) verotoimistoon.
Kiitokset...ystävilleni.
Eilen yksi teistä selitti minulle kuinka laajalle levinnyt salaliitto (se ulottuu korkeimpaan johtoon asti) on oikeastaan syynä siihen, että juuri siinä pöydässä jonka ääressäistun, ei ole hammastikkuja.
Kukaan ei voisi pyytää parempaa seuraa.
Kiitos kaverit.
Ja lopuksi kiitokset lukijoille.
Jouluhuuman jälkeiset aivoni eivät kykene luomaan yhteyksiä molempien aivopuoliskojen välille siinä määrin, että voisin kertoa kuinka paljon te minulle merkitsette.
Kyllä, olen edelleenkin valmis vaikka minkälaiseen pyrstönnuolentaan, että en vain menetä teitä.
Onnellista uutta vuotta ja palataan asiaan ensi vuonna!
maanantai 31. joulukuuta 2007
perjantai 28. joulukuuta 2007
Mikä on maailman noloin ostos?
(Tiedän, otsikossa ei koskaan saisi olla kysymystä. Toisaalta minunkin pitäisi olla oikeasti tekemässä työtä, eikä kirjoittamassa blogia, joten kaksi negaatiota kumoaa toisensa ja lopputuloksena on positiivi. Eli oikeastaan tämä on juuri niin kuin pitääkin.)
Onko se...kuukautisside?
Jos olette mies, ja ostamassa kuukautissidettä, ja myyjänä on nainen, hän ajattelee että onpas siinä huomaavainen hetero elämänkumppani, kun noin ottaa huomioon rakkaansa. Kunpa hänen kaltaisiaan olisi enemmän, niin elämä olisi aina kuin Reginasta.
Jos myyjänä on mies, hän ajattelee että jaaha, eukolla on taas Japanin lippu puolitangassa, ja laittoi sinut suorittamaan henkistä seppukua. Tunnen tuskasi, henkinen veljeni kastroidussa mieheydessä.
Jos olette nainen, ja myyjänä on nainen, niin tuohan on yhtä luonnollista kuin auringonnousu - ja lasku. Ei sitä tarvitse pohtia erikseen.
Jos myyjänä on mies, hän EI halua ajatella sitä, tai tätä, mitään siihen liittyvää.
(Tiedättekö miksi joillain on tatuoituna "1%" ihoonsa? Se on prosenttiluku maailman ihmisistä jotka kuuluvat moottoripyöräjengiin.
Se on myös vankilatatuointi, joka kertoo että tämä henkilö kuuluu niihin, jotka ovat valmiit suorittamaan cunnilinguksen naiselle kun luteinisoivan hormonin lisääntynyt määrä aiheuttaa follikkelin puhkeamisen.
Tämä joka taasen johtaa siihen, että osa follikkelista muodostaa keltarauhasen, joka tuottaa progesteronia ja estradiolia.
Progesteroni puolestaan aikaansaa kohdun limakalvon muuttumisen erittävään tilaan.
Ellei hedelmöittymistä tapahdu, progesteroni- ja estradiolitasot putoavat johtaen keltarauhasen surkastumiseen ja kohdun limakalvon irtoamiseen.
Mutta me miehet siis emme tahdo ajatella sitä.
Lähde: Wikipedia)
Palataksemme kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen, eli mikä on maailman noloin ostos; miten olisi kondomi?
Älkää nyt höpsikö.
Jos mies ostaa kondomeja, se on merkki kaikkeen varautuvasta luonteesta.
Jos mies ostaa extra-pitkiä, "juomutettu hänen nautinnokseen", luonnonystävällisestä, ei-todellakaan-testattu-eläimillä-materiaalista tehtyjä kondomeja, hän on nykyaikainen Prinssi Valkoinen (orhi kuuluu pakettiin).
Jos nainen ostaa kondomeja, se on merkki nykyaikaisesta, omasta kehostaan ja mielestään päättävästä naisesta, joka ei ole alistunut miesten sorto-ikeen alle.
Jos ne ovat vieläpä pimeässä loistavia, naisella on huumorintajua, tai todella likinäköinen poikaystävä.
Seksileffoja sisältävät pornolehdet?
Ensinnäkin, tiedättekö montako asiakasta kassa keskiverrolla kioskilla joutuu palvelemaan päivässä?
Ette kai te oikeasti luule, että myyjä kirjoittaa työpäivän päätteeksi päiväkirjaansa "Rakas päiväkirja, tänään joku pervo osti pornolehden. Sika. Kirjoitan taas huomenna lisää, hei."
Raaka totuus on että hän, kuten me kaikki muutkin, ei välitä teistä.
(Kyllä, olitte samalla kertaa väärässä ja oikeassa, kuinka ironista tuo onkaan?)
Toisekseen on jossain määrin todennäköistä että myyjä itsekin näinkin dekadentteina aikoina katselee ja lueskelee samoja lehtiä ja elokuvia kotonaan tyttöystävänsä tai poikaystävänsä tai molempien kanssa.
Vieläpä sitä todennäköisemmin, mitä vanhempia, ja oikeallepäin puoluekartassa he ovat (lähde: Kauppalehti).
Oikea vastaus: miesten nenäkarvojen trimmeri.
Naisilla ei tätä ongelmaa ole. Heidän oletetaan olevan karvattomia.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Tässä välissä, täyttääkseni ehdonalaiseni vaatimukset (siis sen lisäksi että pysyn 300 metrin päässä sirkuspelleistä), lyhyt, aiemmin tekemäni, historiallinen katsaus naisten karvattomuuteen:
Erään teorian mukaan kaikki alkoi vuonna 1915.
Tuolloin tulivat muotiin hihattomat mekot, ja aivan uusi hyödynnettävä alue markkinavoimille.
Tarkka alku tälle kaikelle on toukokuu 1915, jolloin Harper’s Bazaar-niminen paremman väestön naistenlehti aloitti kainalokarva-kampanjan.
Ensimmäisessä mainoksessa esiintyi vyötäröstä ylöpäin nuori nainen, joka kuvauksen mukaan oli puettuna esiliinaan ja toogan kaltaiseen asuun joka peitti yhden olkapään.
Hänen kätensä olivat pään yläpuolella paljastaen täysin sileäksi ajellut kainalokuopat. Mainoksen tekstinä oli ”kesämekko ja nykyaikainen tanssi yhdistettynä tekevät välttämättömäksi inhottavan karvan poistamisen”.
Seuraavan kolmen kuukauden aikana sanan ”kainalo” käyttö koki kasvun.
Muutama mainos mainitsi puhtauden tärkeimmäksi motiiviksi poistaa kainalokarvat mutta useimmissa mainoksissa viitattiin kainalokarvojen poistamisen olevan IN-juttu.
Tyypillisessä mainoksessa luki esimerkiksi ”muodikkaan naisen mielestä hänen kainaloidensa tulee olla yhtä sileät kuin hänen kasvojensa.”
Pikkuhiljaa kainalokarvojen poistaminen valui alaspäin yhteiskuntaa ja työläisetkin alkoivat ajaa kainalokarvojaan. Tähän vaikutti erityisesti hihattomien mekkojen suosio.
Lopulta vuonna 1917 ensimmäiset kainalokarvojen ajamista puoltavat mainokset ilmestyivät muihin kuin hienoston naistenlehtiin.
Varsinaiset naisten karvanpoistovälineet ilmestyivät kauppoihin muuten vasta 1922.
Säärikarvojen ajamisen syy on epämääräisempi.
Sitä ei koskaan mainostettu samoissa määrin kuin kainalokarvojen ajamista, lähinnä säädyllisyys-syistä; kainalokuopan paljastaminen tuolloin lehdessä oli hiukan eri asia kuin koko säären näyttäminen.
Todennäköisimmän teorian mukaan syynä säärikarvojen ajamiseen oli kuuluisa toisen maailmansodan pin up-tyttö Betty Grable, joka esitteli kuvissa karvattomia sääriään.
Tällöin säären näyttämisestä tuli tavallaan isänmaallinen teko.
Tämä yhdistettynä lyhyempiin hameisiin ja sukkahousuihin, joissa säärikarvat näyttivät tyhmiltä, teki karvattomuudesta nopeasti yleisen asian.
Toisen teorian mukaan kreikkalaisissa patsaissa ei yhdelläkään naisella ole häpykarvoitusta, mikä osoittaa että naisten karvattomuus olisi jonkinlainen ideaali naisellinen kauneuskäsite, joka on syvällä läntisessä kulttuurissa.
(Lähde: Straightdope.com)
-----------------------------------------------------------------------------------
Karvattomuus naisten osalta on siis ihan, jos ei nyt luonnollinen asia, niin ainakin siitä on tehty sellainen yhteisellä, sanattomalla, äänettömällä ja näkymättömällä musteella kirjoitetulla olemattomalla sopimuksella.
Miesten karvattomuus taas on vähän hiinä ja hiinä. Jos olet metroseksuaali, menestyvä jalkapalloilija, saat vaikka vetää mekon päällesi, ja se on ok.
Jos kuitenkin olet vain lähiliikenneseksuaali ja liikunta oli koulussa "ne tunnit kun näin elämäni välähtävän silmieni edessä", mekko ei ole ok.
Miesten nenäkarvojen trimmeri on kaiken tämän tiivistymä, epäpyhä Graalin malja.
Hienoilla, seksikkäillä, menestyvillä miehillä ei ole nenäkarvoja.
Kiitos hyvien geenien, heidän nenäkarvansa haihtuvat saman tien kun nenäkarvojen kantajie feromonit yhdistyvät ilmaan.
Meillä muilla on sellaiset puskat, että katsomalla nenäämme päin näkee suoraan, että emme ole luonnollisesti vaaleaveriköitä.
Siksi me tarvitsemme trimmereitä.
Niitä ei kuitenkaan saa välttämättä lähikitskalta, tai edes lähikaupasta. Niitä varten pitää mennä ainakin johonkin suureen kauppaketjun liikkeeseen.
Ensimmäisessä tapauksessa ei tarvitse patoinsinööri-matematiikkaa tietääkseen, että paine siihen, että kassa huutaa toiselle kassalle pahimpaan ruuhka-aikaan "HEI PALJONKO TÄN NENÄKARVOJEN POISTOON TARKOITETUN LAITTEEN HINTA OLI?!" kasvaa joka hetki, jonka olette maksamatta k.o. laitetta ja pakenematta paikalta.
Ja vaikka kaikki menisikin hyvin, voitteko olla aivan varma että kassamyyjä ei luonut ah-aivan-niin-nopeaa-vilkaisua-että-jos-ette-olisi-osanneet-odottaa-sitä-
ette-olisi-sitä-huomanneet nenäänne?
Milloin joku viimein huomaa markkinaraon ja alkaa myymään nenäkarvojen trimmereitä netin kautta, ja lähettää ne paketissa jossa lukee "Leatherman-monitoimityökalut" tai "Kuukauden Chuck Norris-leffa-elokuvakerho"?
Onko se...kuukautisside?
Jos olette mies, ja ostamassa kuukautissidettä, ja myyjänä on nainen, hän ajattelee että onpas siinä huomaavainen hetero elämänkumppani, kun noin ottaa huomioon rakkaansa. Kunpa hänen kaltaisiaan olisi enemmän, niin elämä olisi aina kuin Reginasta.
Jos myyjänä on mies, hän ajattelee että jaaha, eukolla on taas Japanin lippu puolitangassa, ja laittoi sinut suorittamaan henkistä seppukua. Tunnen tuskasi, henkinen veljeni kastroidussa mieheydessä.
Jos olette nainen, ja myyjänä on nainen, niin tuohan on yhtä luonnollista kuin auringonnousu - ja lasku. Ei sitä tarvitse pohtia erikseen.
Jos myyjänä on mies, hän EI halua ajatella sitä, tai tätä, mitään siihen liittyvää.
(Tiedättekö miksi joillain on tatuoituna "1%" ihoonsa? Se on prosenttiluku maailman ihmisistä jotka kuuluvat moottoripyöräjengiin.
Se on myös vankilatatuointi, joka kertoo että tämä henkilö kuuluu niihin, jotka ovat valmiit suorittamaan cunnilinguksen naiselle kun luteinisoivan hormonin lisääntynyt määrä aiheuttaa follikkelin puhkeamisen.
Tämä joka taasen johtaa siihen, että osa follikkelista muodostaa keltarauhasen, joka tuottaa progesteronia ja estradiolia.
Progesteroni puolestaan aikaansaa kohdun limakalvon muuttumisen erittävään tilaan.
Ellei hedelmöittymistä tapahdu, progesteroni- ja estradiolitasot putoavat johtaen keltarauhasen surkastumiseen ja kohdun limakalvon irtoamiseen.
Mutta me miehet siis emme tahdo ajatella sitä.
Lähde: Wikipedia)
Palataksemme kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen, eli mikä on maailman noloin ostos; miten olisi kondomi?
Älkää nyt höpsikö.
Jos mies ostaa kondomeja, se on merkki kaikkeen varautuvasta luonteesta.
Jos mies ostaa extra-pitkiä, "juomutettu hänen nautinnokseen", luonnonystävällisestä, ei-todellakaan-testattu-eläimillä-materiaalista tehtyjä kondomeja, hän on nykyaikainen Prinssi Valkoinen (orhi kuuluu pakettiin).
Jos nainen ostaa kondomeja, se on merkki nykyaikaisesta, omasta kehostaan ja mielestään päättävästä naisesta, joka ei ole alistunut miesten sorto-ikeen alle.
Jos ne ovat vieläpä pimeässä loistavia, naisella on huumorintajua, tai todella likinäköinen poikaystävä.
Seksileffoja sisältävät pornolehdet?
Ensinnäkin, tiedättekö montako asiakasta kassa keskiverrolla kioskilla joutuu palvelemaan päivässä?
Ette kai te oikeasti luule, että myyjä kirjoittaa työpäivän päätteeksi päiväkirjaansa "Rakas päiväkirja, tänään joku pervo osti pornolehden. Sika. Kirjoitan taas huomenna lisää, hei."
Raaka totuus on että hän, kuten me kaikki muutkin, ei välitä teistä.
(Kyllä, olitte samalla kertaa väärässä ja oikeassa, kuinka ironista tuo onkaan?)
Toisekseen on jossain määrin todennäköistä että myyjä itsekin näinkin dekadentteina aikoina katselee ja lueskelee samoja lehtiä ja elokuvia kotonaan tyttöystävänsä tai poikaystävänsä tai molempien kanssa.
Vieläpä sitä todennäköisemmin, mitä vanhempia, ja oikeallepäin puoluekartassa he ovat (lähde: Kauppalehti).
Oikea vastaus: miesten nenäkarvojen trimmeri.
Naisilla ei tätä ongelmaa ole. Heidän oletetaan olevan karvattomia.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Tässä välissä, täyttääkseni ehdonalaiseni vaatimukset (siis sen lisäksi että pysyn 300 metrin päässä sirkuspelleistä), lyhyt, aiemmin tekemäni, historiallinen katsaus naisten karvattomuuteen:
Erään teorian mukaan kaikki alkoi vuonna 1915.
Tuolloin tulivat muotiin hihattomat mekot, ja aivan uusi hyödynnettävä alue markkinavoimille.
Tarkka alku tälle kaikelle on toukokuu 1915, jolloin Harper’s Bazaar-niminen paremman väestön naistenlehti aloitti kainalokarva-kampanjan.
Ensimmäisessä mainoksessa esiintyi vyötäröstä ylöpäin nuori nainen, joka kuvauksen mukaan oli puettuna esiliinaan ja toogan kaltaiseen asuun joka peitti yhden olkapään.
Hänen kätensä olivat pään yläpuolella paljastaen täysin sileäksi ajellut kainalokuopat. Mainoksen tekstinä oli ”kesämekko ja nykyaikainen tanssi yhdistettynä tekevät välttämättömäksi inhottavan karvan poistamisen”.
Seuraavan kolmen kuukauden aikana sanan ”kainalo” käyttö koki kasvun.
Muutama mainos mainitsi puhtauden tärkeimmäksi motiiviksi poistaa kainalokarvat mutta useimmissa mainoksissa viitattiin kainalokarvojen poistamisen olevan IN-juttu.
Tyypillisessä mainoksessa luki esimerkiksi ”muodikkaan naisen mielestä hänen kainaloidensa tulee olla yhtä sileät kuin hänen kasvojensa.”
Pikkuhiljaa kainalokarvojen poistaminen valui alaspäin yhteiskuntaa ja työläisetkin alkoivat ajaa kainalokarvojaan. Tähän vaikutti erityisesti hihattomien mekkojen suosio.
Lopulta vuonna 1917 ensimmäiset kainalokarvojen ajamista puoltavat mainokset ilmestyivät muihin kuin hienoston naistenlehtiin.
Varsinaiset naisten karvanpoistovälineet ilmestyivät kauppoihin muuten vasta 1922.
Säärikarvojen ajamisen syy on epämääräisempi.
Sitä ei koskaan mainostettu samoissa määrin kuin kainalokarvojen ajamista, lähinnä säädyllisyys-syistä; kainalokuopan paljastaminen tuolloin lehdessä oli hiukan eri asia kuin koko säären näyttäminen.
Todennäköisimmän teorian mukaan syynä säärikarvojen ajamiseen oli kuuluisa toisen maailmansodan pin up-tyttö Betty Grable, joka esitteli kuvissa karvattomia sääriään.
Tällöin säären näyttämisestä tuli tavallaan isänmaallinen teko.
Tämä yhdistettynä lyhyempiin hameisiin ja sukkahousuihin, joissa säärikarvat näyttivät tyhmiltä, teki karvattomuudesta nopeasti yleisen asian.
Toisen teorian mukaan kreikkalaisissa patsaissa ei yhdelläkään naisella ole häpykarvoitusta, mikä osoittaa että naisten karvattomuus olisi jonkinlainen ideaali naisellinen kauneuskäsite, joka on syvällä läntisessä kulttuurissa.
(Lähde: Straightdope.com)
-----------------------------------------------------------------------------------
Karvattomuus naisten osalta on siis ihan, jos ei nyt luonnollinen asia, niin ainakin siitä on tehty sellainen yhteisellä, sanattomalla, äänettömällä ja näkymättömällä musteella kirjoitetulla olemattomalla sopimuksella.
Miesten karvattomuus taas on vähän hiinä ja hiinä. Jos olet metroseksuaali, menestyvä jalkapalloilija, saat vaikka vetää mekon päällesi, ja se on ok.
Jos kuitenkin olet vain lähiliikenneseksuaali ja liikunta oli koulussa "ne tunnit kun näin elämäni välähtävän silmieni edessä", mekko ei ole ok.
Miesten nenäkarvojen trimmeri on kaiken tämän tiivistymä, epäpyhä Graalin malja.
Hienoilla, seksikkäillä, menestyvillä miehillä ei ole nenäkarvoja.
Kiitos hyvien geenien, heidän nenäkarvansa haihtuvat saman tien kun nenäkarvojen kantajie feromonit yhdistyvät ilmaan.
Meillä muilla on sellaiset puskat, että katsomalla nenäämme päin näkee suoraan, että emme ole luonnollisesti vaaleaveriköitä.
Siksi me tarvitsemme trimmereitä.
Niitä ei kuitenkaan saa välttämättä lähikitskalta, tai edes lähikaupasta. Niitä varten pitää mennä ainakin johonkin suureen kauppaketjun liikkeeseen.
Ensimmäisessä tapauksessa ei tarvitse patoinsinööri-matematiikkaa tietääkseen, että paine siihen, että kassa huutaa toiselle kassalle pahimpaan ruuhka-aikaan "HEI PALJONKO TÄN NENÄKARVOJEN POISTOON TARKOITETUN LAITTEEN HINTA OLI?!" kasvaa joka hetki, jonka olette maksamatta k.o. laitetta ja pakenematta paikalta.
Ja vaikka kaikki menisikin hyvin, voitteko olla aivan varma että kassamyyjä ei luonut ah-aivan-niin-nopeaa-vilkaisua-että-jos-ette-olisi-osanneet-odottaa-sitä-
ette-olisi-sitä-huomanneet nenäänne?
Milloin joku viimein huomaa markkinaraon ja alkaa myymään nenäkarvojen trimmereitä netin kautta, ja lähettää ne paketissa jossa lukee "Leatherman-monitoimityökalut" tai "Kuukauden Chuck Norris-leffa-elokuvakerho"?
torstai 27. joulukuuta 2007
Blogivastaaja, täällä ilonanne
Hei, minä olen automatisoitu blogivastaaja.
1-2-3, toimiiko tämä? 1-2-3, toimiiko tämä?
Näinkin pitkän tauon jälkeen pitää tarkistaa toimiiko kaikki niin kuin olettaa sopii.
Vähän kuten varsinainen bloginpitäjänne, jolla menee niin kuin olettaa sopii.
Hyvä ystäväni Roberto Benigni varmaan kuvaisi varmaan tilannetta termillä la idiotica comedia.
Koska bloginpitäjänne on elänyt mm. suojattua elämää, hänen elämänkatsomuksensä on omituinen sekoitus sarjakuvia ja naistenlehtiä. Paitsi että tuo tietenkin tarkoittaa sitä, että hän katselee molemmista vain kauniita kuvia, hän oikeasti uskoo molempien arvomaailmaan.
Koska olisi aivan liian vaarallista paljastaa hänen supersankarinimeään, -asuaan, ja -voimiaan, siis ilman että teillä on varahappi-pullo vieressänne kun henki lakkaa kulkemasta liiallisen nauramisen vuoksi, mainittakoon että henkilö, jonka ajatuksenjuoksu jää aina ensimmäiselle vesiesteelle leikkimään juoksijanumerolapusta taitellulla paperiveneellä, uskoo naistenlehtien joululahjavinkit.
Tänä vuonna "polta ystävällesi hänen lempimusiikistaan cd ja koristele se omatekoisella kannella" johti siihen, että välipäivät menivät kirjoitellessa vastausposteja puolelle kirkon poikakuorosta ja muutamalle seniori-laulajalle, että hän kyllä pitää heistä, mutta ei kuitenkaan pidä heistä siten.
En tiedä kumpi on enemmän ula-taajuuksien saavuttamattomissa: tämä jätkä, vai tämän jätkän lukemat artikkelit.
Jos tuo oli naurettavaa, niin tulette pitämään siitä mitä älynkäytön valkoinen kääpiö tekee tällä hetkellä.
Yrittää esittää urheaa naamaa vaikka täytti eilen vuosia. En viitsi paljastaa oikeaa lukua, mutta sanotaanko että siitä hetkestä, kun keskiverto suomalainen mies on saanut ainakin kerran todistetusti seksiä, eli tullut isäksi, on jo monta vuotta.
Monta, monta vuotta.
Enemmän kuin uskottekaan.
Tälläisina hetkinä kaipaan vanhaa toveriani Anthony Quinnia, joka tuli isäksi vielä 80-vuotiaana. Hän ehkä olisi voinut opettaa jotain tällekin tyypille.
No joka tapauksessa "tämäkin tyyppi", koska en enää keksi tarpeeksi kuvaavia ilmaisuja, yrittää hukuttaa murheitaan juomalla Smurffi®© -limpparia Xena®© -kupistaan, Karvinen®© -t-paidassaan, nyyhkyttäen sisäänpäin ja näyttäen urheaa naamaa®© (Kyllä, hän harrastaa sitä niin usein, että se on jo käytännöllisesti katsoen rekisteröity yksinoikeudella hänelle)
On vain ajan kysymys, ja lyhyen sellaisen, ennen kuin hän ostaa ensimmäisen "I :sydän: Cats"-mukin ja "Kissat rulettaa!"-t-paidan.
Mutta hänellähän oli juuri syntymäpäivä.
Olenko minä liian julma "tämäkin tyyppiä" kohtaan? Pitäisikö minun kerrankin auttaa häntä?
Taidan tilata hänelle Kissa-lehden.
Jahka "tämäkin tyyppi" saa taas homman kasaan, ja nostaa kissan pöydälle, hän palannee normaaliin ajatuksenvirtaansa.
1-2-3, toimiiko tämä? 1-2-3, toimiiko tämä?
Näinkin pitkän tauon jälkeen pitää tarkistaa toimiiko kaikki niin kuin olettaa sopii.
Vähän kuten varsinainen bloginpitäjänne, jolla menee niin kuin olettaa sopii.
Hyvä ystäväni Roberto Benigni varmaan kuvaisi varmaan tilannetta termillä la idiotica comedia.
Koska bloginpitäjänne on elänyt mm. suojattua elämää, hänen elämänkatsomuksensä on omituinen sekoitus sarjakuvia ja naistenlehtiä. Paitsi että tuo tietenkin tarkoittaa sitä, että hän katselee molemmista vain kauniita kuvia, hän oikeasti uskoo molempien arvomaailmaan.
Koska olisi aivan liian vaarallista paljastaa hänen supersankarinimeään, -asuaan, ja -voimiaan, siis ilman että teillä on varahappi-pullo vieressänne kun henki lakkaa kulkemasta liiallisen nauramisen vuoksi, mainittakoon että henkilö, jonka ajatuksenjuoksu jää aina ensimmäiselle vesiesteelle leikkimään juoksijanumerolapusta taitellulla paperiveneellä, uskoo naistenlehtien joululahjavinkit.
Tänä vuonna "polta ystävällesi hänen lempimusiikistaan cd ja koristele se omatekoisella kannella" johti siihen, että välipäivät menivät kirjoitellessa vastausposteja puolelle kirkon poikakuorosta ja muutamalle seniori-laulajalle, että hän kyllä pitää heistä, mutta ei kuitenkaan pidä heistä siten.
En tiedä kumpi on enemmän ula-taajuuksien saavuttamattomissa: tämä jätkä, vai tämän jätkän lukemat artikkelit.
Jos tuo oli naurettavaa, niin tulette pitämään siitä mitä älynkäytön valkoinen kääpiö tekee tällä hetkellä.
Yrittää esittää urheaa naamaa vaikka täytti eilen vuosia. En viitsi paljastaa oikeaa lukua, mutta sanotaanko että siitä hetkestä, kun keskiverto suomalainen mies on saanut ainakin kerran todistetusti seksiä, eli tullut isäksi, on jo monta vuotta.
Monta, monta vuotta.
Enemmän kuin uskottekaan.
Tälläisina hetkinä kaipaan vanhaa toveriani Anthony Quinnia, joka tuli isäksi vielä 80-vuotiaana. Hän ehkä olisi voinut opettaa jotain tällekin tyypille.
No joka tapauksessa "tämäkin tyyppi", koska en enää keksi tarpeeksi kuvaavia ilmaisuja, yrittää hukuttaa murheitaan juomalla Smurffi®© -limpparia Xena®© -kupistaan, Karvinen®© -t-paidassaan, nyyhkyttäen sisäänpäin ja näyttäen urheaa naamaa®© (Kyllä, hän harrastaa sitä niin usein, että se on jo käytännöllisesti katsoen rekisteröity yksinoikeudella hänelle)
On vain ajan kysymys, ja lyhyen sellaisen, ennen kuin hän ostaa ensimmäisen "I :sydän: Cats"-mukin ja "Kissat rulettaa!"-t-paidan.
Mutta hänellähän oli juuri syntymäpäivä.
Olenko minä liian julma "tämäkin tyyppiä" kohtaan? Pitäisikö minun kerrankin auttaa häntä?
Taidan tilata hänelle Kissa-lehden.
Jahka "tämäkin tyyppi" saa taas homman kasaan, ja nostaa kissan pöydälle, hän palannee normaaliin ajatuksenvirtaansa.
maanantai 24. joulukuuta 2007
Kahvi, osa VIII (Tai älä soita tänne enää koskaan)
- Kuule, tuli mieleen että t varmaan viettää yksinään joulua. Pitäisiköhän meidän pyytää se tänne meidän kanssa jouluaterialle?
- Hyvä idea, yllätetään se kerrankin. Soitatko sinä?
- Minäpä pirautan...
- t.
- Terve, tässä---
- EIKÖ SE MENNYT JO VIIME JOULUNA TEIDÄN JAETTUUN KUKKAKAALIINNE ETTÄ MINULLE EI SOITETA JOULUNPYHIEN AIKAAN!?
- Ei kun---
-MINÄHÄN VANNOIN ETTÄ JOS YKSIKIN, SIIS SE NUMERO NOLLAN, JOKA VARMAAN ON TEILLE TUTTU, JA KAKKOSEN, MINKÄ VERRAN TEILLÄ LUULISI OLEVAN AIVOSOLUJA, SOITTAA MINULLE JOULUNPYHIEN AIKAAN JA YRITTÄÄ MYYDÄ MITÄÄN, MINÄ TURVAUDUN AMNESTY INTERNATIONALIN ERIKSEEN MAINITSEMIIN KONSTEIHIN!
- Tääl--
- JA MINÄHÄN LUPASIN ETTÄ SEN JÄLKEEN KUN KATALOGI ON LÄPIKÄYTY, TEITÄ EI VOIDA EDES TUNNISTAA HAMPAISTA, SILLÄ MINÄ TULEN JA KALLONUS--
- Moi.
- No mitä t sanoi, tuleeko se meille?
- Uskonpa että sillä on omia suunnitelmia jouluksi.
----------------------
Mutta oikeasti: Hyvää joulua kaikille!
- Hyvä idea, yllätetään se kerrankin. Soitatko sinä?
- Minäpä pirautan...
- t.
- Terve, tässä---
- EIKÖ SE MENNYT JO VIIME JOULUNA TEIDÄN JAETTUUN KUKKAKAALIINNE ETTÄ MINULLE EI SOITETA JOULUNPYHIEN AIKAAN!?
- Ei kun---
-MINÄHÄN VANNOIN ETTÄ JOS YKSIKIN, SIIS SE NUMERO NOLLAN, JOKA VARMAAN ON TEILLE TUTTU, JA KAKKOSEN, MINKÄ VERRAN TEILLÄ LUULISI OLEVAN AIVOSOLUJA, SOITTAA MINULLE JOULUNPYHIEN AIKAAN JA YRITTÄÄ MYYDÄ MITÄÄN, MINÄ TURVAUDUN AMNESTY INTERNATIONALIN ERIKSEEN MAINITSEMIIN KONSTEIHIN!
- Tääl--
- JA MINÄHÄN LUPASIN ETTÄ SEN JÄLKEEN KUN KATALOGI ON LÄPIKÄYTY, TEITÄ EI VOIDA EDES TUNNISTAA HAMPAISTA, SILLÄ MINÄ TULEN JA KALLONUS--
- Moi.
- No mitä t sanoi, tuleeko se meille?
- Uskonpa että sillä on omia suunnitelmia jouluksi.
----------------------
Mutta oikeasti: Hyvää joulua kaikille!
perjantai 21. joulukuuta 2007
Jouluostaja-bingo
Tässä koko perheen yhteinen hupi ostosretkille: Jouluostaja-bingo!
Jokaisesta bongatusta henkilöstä saa pisteen, ja kuka saa ensimmäisenä täyteen 8 pistettä, voittaa.
Ostajat ovat seuraavat:
1. Kadotettu sielu-ostaja
Tuntomerkit:
Kuollut katse, laahustava kävely, kaikkien tiellä oleminen, epäluuloinen joulumainosten katselu.
Kuvaus:
Kadotettu sielu-ostaja oli kerran kuin kuka tahansa meistä. Innokas, nopea, toiveikas siitä että saa kaikki jouluostokset tehtyä ajoissa. Näin ei kuitenkaan ollut määrä olla.
Aina kun kadotettu sielu-ostaja oli luullut saaneensa ihan varmasti kaiken hoidettua, kummin kaiman koulukaveri lähetti joulukortin tai sitten joku työkaveri sanoi moi.
Koska kadotettu sielu-ostaja uskoi joulun ihmeeseen, hän päätti että totta kai tällainen kohteliaisuus tulee palkita, ja eikun takaisin kauppaan.
Ikävä kyllä kadotettu sielu-ostajan herkkä ja hauras lapsenmieli ei kestänyt tavarataloa klo 18 joka arki-ilta kolmen viikon ajan, vaan hänellä napsahti. Nyt kadotettu sielu liikkuu keskuudessamme, miettien mitä tapahtui lapsuuden jouluille, jolloin Kaikki Oli Niin Paljon Yksinkertaisempaa, ja jatkaa vaellustaan kunnes löytää joulun ilon.
Mitä ostaa:
Kadotetettu sielu-ostaja ei osta mitään. Yleensä joku tavallista kiltimpi vartija taluttaa hänet hiljaa pois, ja kadotettu sielu-ostajasta ei kuulla mitään.
Siis ennen kuin ensi jouluna hän lähettää kaikille "Hyvää Kwanzaa!"-kortin.
2. Bushido-ostaja
Tuntomerkit:
Tiukka katse, tuijottaa eteenpäin, ei ihmisiä mutta kävelee varmasti muita vältellen.
Kuvaus:
Samurai Hojo Nagauji sanoi: "hyväksy asiat, jotka ovat olemassa, olemassaolevina ja asiat jotka eivät ole, olemattomina, ja tunnista asiat niin kuin ne ovat. Tällaisella mielellä varustettuna jumalainen suojelu suojelee sinua vaikket rukoilisi."
Kyllä, minunkin mielestäni huumeiden käytön vaaroista ei kerrota tarpeeksi.
Joka tapauksessa tällainen ostaja tietää mitä haluaa ja missä se on. Hän menee sinne suorinta reittiä, väistellen muita. Jos hänen hakemansa ei ole paikalla, hän ottaa jotain muuta ja poistuu kassan kautta.
Sillä se on soturin tie ja tärkeintä on ajatus, ei materia.
Mitä ostaa:
Ostaa joko sen hetken hittituotteen, tai sen poissaollessa, seuraavaksi parhaan.
3. Legioona-ostaja
Tuntomerkit:
Pääyksilö, jonka ympärillä on monta eri yksilöä, jotka todennäköisesti ovat lähtöisin ensimmäisestä yksilöstä. Koko, koostumus ja kaikki ulkoiset merkit voivat vaihdella, niin lauman kuin yksilöiden välillä.
Kuvaus:
Evankeliumi markuksen mukaan, 5. luku, 9. jae: "Mikä sinun nimesi on?" Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: "Legioona, sillä meitä on monta."
Luvussa kerrotaan kuinka Jeesus ajoi riivatusta miehestä pois häntä piinaavat demonit sikoihin. Jos kuvitellaan että tuo olisi jäänyt puolitiehen, eli sans siat meillä olisi aika hyvä kuvaus tästä ostajasta.
Huutoa, itkua, räkä poskella olemista, eikä edes ole vielä päästy itse jälkikasvuun.
Koska lapsia ei voi pitää poissa muiden silmistä ennen kuin nämä täyttävät 18, tai uskoakseni ainakin se ei ole yleisesti hyväksyttyä, näille pitää opettaa kanssakäymistä kaupan ja siellä olevien ihmisten kanssa.
Raivotautinen hunni-armeija todella huonona päivänä sen jälkeen, kun Attila on kertonut että aamiainen, lounas, päivällinen ja illallinen tulisivat olemaan tästä lähtien tartar-pihvi-voittoisia, ei ole mitään verrattuna tähän porukkaan.
Mitä ostaa:
Heikot pääyksilöt ostavat joko kaiken mitä ostoskärryihin kannetaan tai mitä hänen halutaan ostavan.
Vahvemmat ostavat mitä vaan, kunhan siitä tulee pehmeä paketti. Hitto, siinäpähän pennut oppivat.
4. Terminator-ostaja
Tuntomerkit:
Ei ole tuntomerkkejä, mutta parametrit ovat seuraavat: katsoo muiden läpi, kävelee muista välittämättä, tietää tarkalleen mitä haluaa.
Kuvaus:
Tehtävä: Hae juuri se tietty lahja, ei mitään muuta kuin juuri se tietty lahja. Älä hyväksy korvikkeita.
Suoritustapa: millä hinnalla tahansa, älä anna minkään tulla eteesi.
Siinä missä alkuperäinen Terminator kysyi "oletko sinä Sarah Connor?" tämä versio kysyy "onko tämä oikeasti loppu?" Lopputulos on kuitenkin vastauksen ollessa myönteinen melko lailla sama.
Terminaattori-ostaja on päättänyt jo kauan sitten mitä hän ostaa, milloin hän ostaa ja mistä hän ostaa. Jos jokin näistä kohdista ei toteudu, kannattaa maastoutua. Jos luulit vain ansaitsevasi vain pikkaisen joulurahaa vain kaupan ruuhka-apulaisena, erehdyt vain loppuelämäsi verran.
Mitä ostaa:
Jotain minkä hän on mielestään ansainnut ostaa. Koska hän on ASIAKAS.
5. Kukkaislapsi-ostaja
Tuntomerkit:
Hymyilee paljon kaikille, pitkä tukka huolimatta sukupuolesta, värikkäät vaatteet, saattaa tervehtiä tuntemattomia koska luulee tuntevansa nämä eilisestä bussijonosta.
Kuvaus:
Ehkä on parempi antaa kukkaislapsi-ostajan itse selittää:"siis niinku. Jotain niinku ei tällasta tavallista tavaraa hei niinku. Siis niinku lahjan pitäis niinku jotenkin niinku kuvastaa sen antajan sielunmaisemaa hei niinku. Niinku auran väriä ja silleen niinku. Sen kato tulee olla harmoniassa antajan ja ottajan pyhän symbolisen liiton syntymisen myötä. Kato niinku tietsää?"
Mitä ostaa:
"Löydä sisäinen yksisarvisesi"-kirjan ja/tai värityskirjan ja vahaliituja.
6. Naks-ostaja
Tuntomerkit:
Tulee päällesi ostoskärryillä, ei tunnu huomaavan muita, silmissä on katse joka kertoo että valot ovat päällä, ketään ei ole kotona, mutta Norman Batesin "äiti" katselee sinua yläkerrasta.
Kuvaus:
Kuulitko äsken tuon äänen? Se ei ollut lamppu joka paloi loppuun, vaan jollakulla naksahti lopullisesti. Tämä henkilö joko pakotettiin ostoksille, vaikka hän olisi halunnut jäädä kotiin katsomaan Salattuja elämiä tai sitten hän pakotti itsensä tekemään jouluostokset "kertarysäyksellä".
Oliko se kymmenestuhannes kerta kun hän kuuli "joulunkellot kajahtaa"-kappaleen kauppakeskus-versiona, vai väsyikö hän siihen, että kaikille muille ostoksilla tuntui olevan joko samurai-missio tai hassu tapa kuluttaa aikaa vesimiehen aikaa odotellessa?
Ken tietää. Lopulta se oli kuitenkin liikaa.
Mitä ostaa:
Joulusinappia. Kotiin päästyään hän voitelee itsensä sillä ja yrittää ängetä uuniin.
7. Pakkosuorituja-ostaja
Tuntomerkit:
Kyllästyneen oloinen, huokailee jatkuvasti, kulkee veltosti.
Kuvaus:
Perherauha on merkittävä motivoija suomalaisessa yhteiskunnassa. Koska perheen ajaminen hankeen jouluaattona näinä kerrostalo-asumiseen rohkaisevina aikoina ei ole niin helppoa kuin ennen, perherauhaa pitää yrittää ylläpitää.
Siksi pakkosuorituja-ostaja lähtee ostoksille, mutta turha kuvitella että koska haluaisi tai ei mieluummin ottaisi kuumaa hiilihankoa kankkujen väliin.
Tällaisia yksilöitä varten on keksitty verkkokaupat, mutta ikävä kyllä hän ei osaa käyttää "interverkkoja" tai sitten ei luota niihin, koska siellä on "niitä kalastajia, niin".
Mitä ostaa: Ihan mitä häneltä pyydettiin. Viekää paitakin päältä, senkin verenimijät.
8. Verkko-ostaja
Tuntomerkit:
Hymyilee, katselee ympäriinsä, käyskentelee kaikkialla, on tielläsi koska tuijottelee tavaroita huomaamatta muita.
Kuvaus:
Edellisen vastakohta. Osaa käyttää verkkokauppoja, hallitsee verkkomaksut. Osti kaikki lahjat aikapäiviä sitten netistä. Miksi sitten hengailee kaupoissa ja on muiden tiellä katsellessaan tavaroita?
Koska käy paistattelemassa muiden ihmisten epätoivossa.
Siis sellaisten ihmisten, jotka eivät ymmärrä, miten helppoa olisi ostaa kaikki netistä: niin paljon halvempaa, helpompaa ja nopeampaa.
Ah mutta kuinka hienoa on olla niin paljon viksumpi kuin muut. Kannatti lukea tietojenkäsittelyä neljä vuotta.
Mitä ostaa:
Ei mitään, nada, zilch, ingenting. On jo ostanut kaiken netistä.
Jokaisesta bongatusta henkilöstä saa pisteen, ja kuka saa ensimmäisenä täyteen 8 pistettä, voittaa.
Ostajat ovat seuraavat:
1. Kadotettu sielu-ostaja
Tuntomerkit:
Kuollut katse, laahustava kävely, kaikkien tiellä oleminen, epäluuloinen joulumainosten katselu.
Kuvaus:
Kadotettu sielu-ostaja oli kerran kuin kuka tahansa meistä. Innokas, nopea, toiveikas siitä että saa kaikki jouluostokset tehtyä ajoissa. Näin ei kuitenkaan ollut määrä olla.
Aina kun kadotettu sielu-ostaja oli luullut saaneensa ihan varmasti kaiken hoidettua, kummin kaiman koulukaveri lähetti joulukortin tai sitten joku työkaveri sanoi moi.
Koska kadotettu sielu-ostaja uskoi joulun ihmeeseen, hän päätti että totta kai tällainen kohteliaisuus tulee palkita, ja eikun takaisin kauppaan.
Ikävä kyllä kadotettu sielu-ostajan herkkä ja hauras lapsenmieli ei kestänyt tavarataloa klo 18 joka arki-ilta kolmen viikon ajan, vaan hänellä napsahti. Nyt kadotettu sielu liikkuu keskuudessamme, miettien mitä tapahtui lapsuuden jouluille, jolloin Kaikki Oli Niin Paljon Yksinkertaisempaa, ja jatkaa vaellustaan kunnes löytää joulun ilon.
Mitä ostaa:
Kadotetettu sielu-ostaja ei osta mitään. Yleensä joku tavallista kiltimpi vartija taluttaa hänet hiljaa pois, ja kadotettu sielu-ostajasta ei kuulla mitään.
Siis ennen kuin ensi jouluna hän lähettää kaikille "Hyvää Kwanzaa!"-kortin.
2. Bushido-ostaja
Tuntomerkit:
Tiukka katse, tuijottaa eteenpäin, ei ihmisiä mutta kävelee varmasti muita vältellen.
Kuvaus:
Samurai Hojo Nagauji sanoi: "hyväksy asiat, jotka ovat olemassa, olemassaolevina ja asiat jotka eivät ole, olemattomina, ja tunnista asiat niin kuin ne ovat. Tällaisella mielellä varustettuna jumalainen suojelu suojelee sinua vaikket rukoilisi."
Kyllä, minunkin mielestäni huumeiden käytön vaaroista ei kerrota tarpeeksi.
Joka tapauksessa tällainen ostaja tietää mitä haluaa ja missä se on. Hän menee sinne suorinta reittiä, väistellen muita. Jos hänen hakemansa ei ole paikalla, hän ottaa jotain muuta ja poistuu kassan kautta.
Sillä se on soturin tie ja tärkeintä on ajatus, ei materia.
Mitä ostaa:
Ostaa joko sen hetken hittituotteen, tai sen poissaollessa, seuraavaksi parhaan.
3. Legioona-ostaja
Tuntomerkit:
Pääyksilö, jonka ympärillä on monta eri yksilöä, jotka todennäköisesti ovat lähtöisin ensimmäisestä yksilöstä. Koko, koostumus ja kaikki ulkoiset merkit voivat vaihdella, niin lauman kuin yksilöiden välillä.
Kuvaus:
Evankeliumi markuksen mukaan, 5. luku, 9. jae: "Mikä sinun nimesi on?" Jeesus kysyi, ja sai vastauksen: "Legioona, sillä meitä on monta."
Luvussa kerrotaan kuinka Jeesus ajoi riivatusta miehestä pois häntä piinaavat demonit sikoihin. Jos kuvitellaan että tuo olisi jäänyt puolitiehen, eli sans siat meillä olisi aika hyvä kuvaus tästä ostajasta.
Huutoa, itkua, räkä poskella olemista, eikä edes ole vielä päästy itse jälkikasvuun.
Koska lapsia ei voi pitää poissa muiden silmistä ennen kuin nämä täyttävät 18, tai uskoakseni ainakin se ei ole yleisesti hyväksyttyä, näille pitää opettaa kanssakäymistä kaupan ja siellä olevien ihmisten kanssa.
Raivotautinen hunni-armeija todella huonona päivänä sen jälkeen, kun Attila on kertonut että aamiainen, lounas, päivällinen ja illallinen tulisivat olemaan tästä lähtien tartar-pihvi-voittoisia, ei ole mitään verrattuna tähän porukkaan.
Mitä ostaa:
Heikot pääyksilöt ostavat joko kaiken mitä ostoskärryihin kannetaan tai mitä hänen halutaan ostavan.
Vahvemmat ostavat mitä vaan, kunhan siitä tulee pehmeä paketti. Hitto, siinäpähän pennut oppivat.
4. Terminator-ostaja
Tuntomerkit:
Ei ole tuntomerkkejä, mutta parametrit ovat seuraavat: katsoo muiden läpi, kävelee muista välittämättä, tietää tarkalleen mitä haluaa.
Kuvaus:
Tehtävä: Hae juuri se tietty lahja, ei mitään muuta kuin juuri se tietty lahja. Älä hyväksy korvikkeita.
Suoritustapa: millä hinnalla tahansa, älä anna minkään tulla eteesi.
Siinä missä alkuperäinen Terminator kysyi "oletko sinä Sarah Connor?" tämä versio kysyy "onko tämä oikeasti loppu?" Lopputulos on kuitenkin vastauksen ollessa myönteinen melko lailla sama.
Terminaattori-ostaja on päättänyt jo kauan sitten mitä hän ostaa, milloin hän ostaa ja mistä hän ostaa. Jos jokin näistä kohdista ei toteudu, kannattaa maastoutua. Jos luulit vain ansaitsevasi vain pikkaisen joulurahaa vain kaupan ruuhka-apulaisena, erehdyt vain loppuelämäsi verran.
Mitä ostaa:
Jotain minkä hän on mielestään ansainnut ostaa. Koska hän on ASIAKAS.
5. Kukkaislapsi-ostaja
Tuntomerkit:
Hymyilee paljon kaikille, pitkä tukka huolimatta sukupuolesta, värikkäät vaatteet, saattaa tervehtiä tuntemattomia koska luulee tuntevansa nämä eilisestä bussijonosta.
Kuvaus:
Ehkä on parempi antaa kukkaislapsi-ostajan itse selittää:"siis niinku. Jotain niinku ei tällasta tavallista tavaraa hei niinku. Siis niinku lahjan pitäis niinku jotenkin niinku kuvastaa sen antajan sielunmaisemaa hei niinku. Niinku auran väriä ja silleen niinku. Sen kato tulee olla harmoniassa antajan ja ottajan pyhän symbolisen liiton syntymisen myötä. Kato niinku tietsää?"
Mitä ostaa:
"Löydä sisäinen yksisarvisesi"-kirjan ja/tai värityskirjan ja vahaliituja.
6. Naks-ostaja
Tuntomerkit:
Tulee päällesi ostoskärryillä, ei tunnu huomaavan muita, silmissä on katse joka kertoo että valot ovat päällä, ketään ei ole kotona, mutta Norman Batesin "äiti" katselee sinua yläkerrasta.
Kuvaus:
Kuulitko äsken tuon äänen? Se ei ollut lamppu joka paloi loppuun, vaan jollakulla naksahti lopullisesti. Tämä henkilö joko pakotettiin ostoksille, vaikka hän olisi halunnut jäädä kotiin katsomaan Salattuja elämiä tai sitten hän pakotti itsensä tekemään jouluostokset "kertarysäyksellä".
Oliko se kymmenestuhannes kerta kun hän kuuli "joulunkellot kajahtaa"-kappaleen kauppakeskus-versiona, vai väsyikö hän siihen, että kaikille muille ostoksilla tuntui olevan joko samurai-missio tai hassu tapa kuluttaa aikaa vesimiehen aikaa odotellessa?
Ken tietää. Lopulta se oli kuitenkin liikaa.
Mitä ostaa:
Joulusinappia. Kotiin päästyään hän voitelee itsensä sillä ja yrittää ängetä uuniin.
7. Pakkosuorituja-ostaja
Tuntomerkit:
Kyllästyneen oloinen, huokailee jatkuvasti, kulkee veltosti.
Kuvaus:
Perherauha on merkittävä motivoija suomalaisessa yhteiskunnassa. Koska perheen ajaminen hankeen jouluaattona näinä kerrostalo-asumiseen rohkaisevina aikoina ei ole niin helppoa kuin ennen, perherauhaa pitää yrittää ylläpitää.
Siksi pakkosuorituja-ostaja lähtee ostoksille, mutta turha kuvitella että koska haluaisi tai ei mieluummin ottaisi kuumaa hiilihankoa kankkujen väliin.
Tällaisia yksilöitä varten on keksitty verkkokaupat, mutta ikävä kyllä hän ei osaa käyttää "interverkkoja" tai sitten ei luota niihin, koska siellä on "niitä kalastajia, niin".
Mitä ostaa: Ihan mitä häneltä pyydettiin. Viekää paitakin päältä, senkin verenimijät.
8. Verkko-ostaja
Tuntomerkit:
Hymyilee, katselee ympäriinsä, käyskentelee kaikkialla, on tielläsi koska tuijottelee tavaroita huomaamatta muita.
Kuvaus:
Edellisen vastakohta. Osaa käyttää verkkokauppoja, hallitsee verkkomaksut. Osti kaikki lahjat aikapäiviä sitten netistä. Miksi sitten hengailee kaupoissa ja on muiden tiellä katsellessaan tavaroita?
Koska käy paistattelemassa muiden ihmisten epätoivossa.
Siis sellaisten ihmisten, jotka eivät ymmärrä, miten helppoa olisi ostaa kaikki netistä: niin paljon halvempaa, helpompaa ja nopeampaa.
Ah mutta kuinka hienoa on olla niin paljon viksumpi kuin muut. Kannatti lukea tietojenkäsittelyä neljä vuotta.
Mitä ostaa:
Ei mitään, nada, zilch, ingenting. On jo ostanut kaiken netistä.
Väliin henkilökohtaista, osa XXV
torstai 20. joulukuuta 2007
Kahvi, osa VII (Tai pikakahvia, pikadialogia & pikavierailua, part deux)
- Kiitos kun kutsuitte minut taas käymään huolimatta viimekertaisesta.
- Ei tuollaisista voi pitää vihaa, sattuuhan sitä.
- Juu, kiva nähdä sinuakin pitkästä aikaa.
- Toin teille molemmille joululahjat, olkaa hyvä.
- Kiitos kiitos.
- No kiitos nyt...mutta eihän näissä ole nimiä?
- Ai taisi jäädä kiireessä...mutta ei hätää. Tämä missä on hieno joulupaperi, on sinulle koska sinäkin olet yhtä hienon näköinen.
- Hassu. Kiitos nyt kuitenkin...
- Ja tämä jossa on vain paketti...
- Niin?
- hgmn...
- Niin..?
- Gfjl...
- Sinulla on taas se ilme, että sinun tekisi mieli sanoa jotain omasta mielestäsi hauskaa kaksimielistä, mutta pelkäät että loukkaat minua. Nyt on joulu, anna tulla vaan.
- ...Koska sinäkin olet pahvi. Huh, helpotti...
- Ole hyvä. Savuke?
- Kiitos.
- Ei tuollaisista voi pitää vihaa, sattuuhan sitä.
- Juu, kiva nähdä sinuakin pitkästä aikaa.
- Toin teille molemmille joululahjat, olkaa hyvä.
- Kiitos kiitos.
- No kiitos nyt...mutta eihän näissä ole nimiä?
- Ai taisi jäädä kiireessä...mutta ei hätää. Tämä missä on hieno joulupaperi, on sinulle koska sinäkin olet yhtä hienon näköinen.
- Hassu. Kiitos nyt kuitenkin...
- Ja tämä jossa on vain paketti...
- Niin?
- hgmn...
- Niin..?
- Gfjl...
- Sinulla on taas se ilme, että sinun tekisi mieli sanoa jotain omasta mielestäsi hauskaa kaksimielistä, mutta pelkäät että loukkaat minua. Nyt on joulu, anna tulla vaan.
- ...Koska sinäkin olet pahvi. Huh, helpotti...
- Ole hyvä. Savuke?
- Kiitos.
Väliin henkilökohtaista, osa XXIV
Pikakertaus aamun tapahtumista:
- Herään ja päätä särkee. Otan tabua.
- Menen suihkuun ja päätä särkee.
- Pukeudun ja päätä särkee
- Syön aamiaista ja päätä särkee.
- Lähden ulos ja päätä särkee.
- Hyppelehdin katolta katolle, valvoen aamuöistä, vielä heräävää maailmaa ja tiedänn että kaikki on hyvin niin kauan kuin hyvät ihmiset eivät anna pahuuden hallita, ja päätä särkee.
- Vaihdoin supersankariasuni "normaaliin" työasuuni ja menin siviiliminäni työpaikalle ja päätä särkee.
Eli tänään ei ole tulossa pidempää päivitystä blogiin, koska päätä särkee siinä määrin, että oikealle puolelle on luultavasti kasvamassa kauan odottamani antenni.
Palaamme, riippuen päänsärystä, huomenna normaaliin lähetykseen.
- Herään ja päätä särkee. Otan tabua.
- Menen suihkuun ja päätä särkee.
- Pukeudun ja päätä särkee
- Syön aamiaista ja päätä särkee.
- Lähden ulos ja päätä särkee.
- Hyppelehdin katolta katolle, valvoen aamuöistä, vielä heräävää maailmaa ja tiedänn että kaikki on hyvin niin kauan kuin hyvät ihmiset eivät anna pahuuden hallita, ja päätä särkee.
- Vaihdoin supersankariasuni "normaaliin" työasuuni ja menin siviiliminäni työpaikalle ja päätä särkee.
Eli tänään ei ole tulossa pidempää päivitystä blogiin, koska päätä särkee siinä määrin, että oikealle puolelle on luultavasti kasvamassa kauan odottamani antenni.
Palaamme, riippuen päänsärystä, huomenna normaaliin lähetykseen.
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
Epäitsekkyys litsekkyys sitsekkyys
Varsinkin näin joulun alla kaikki intoilevat epäitsekkyydestä, niin kuin se olisi uusi flunssalääke, joka myös maistuu pilvenreunalta.
Hoh-hoijaa (ikävää että että ette pääse näkemään ilmeitä, joita teen tässä samalla kun kirjoitan näitä juttuja. Olen aina pitänyt itseäni enemmän visuaalisena kuin artikulaarisena esiintyjänä. Varsinkin valo-show't saavat aina työpaikallani kiitosta.) tai kuten ranskalaiset toteaisivat, "le kilinkellit, mes amis!"
Epäitsekkyys on paremman vertauksen puutteessa juurikin kuin uusi flunssalääke, joka myös maistuu pilvenreunalta; siitä kuulee puhuttavan alan tilaisuuksissa, kaikki kannattavat sen jatkokehittelyä, mutta lopulta se hylätään koeyleisön antamien negatiivisten palautteiden perusteella.
(Tässä vaiheessa heijastan yleensä valkoiselle seinälle taakseni Powerpoint-esityksen, jonka avulla esitän esim. pilaversion tuosta koeyleisön antamien negatiivisten palautteiden purkutilaisuuden.
Jotkut ovat kehoittaneet minua myymään näihin tilaisuuksiin lippuja, mutta en tahdo kaupallistaa taidettani. Ai niin, mutta tehän ette sitä näekään....)
Epäitsekkyys sen sijaan on jotain sellaista mitä ihmisten tulisi oppia hyödyntämään enemmän. Ei mielellään omassa elämässään, vaan muissa (anteeksi jos nyt tulee kirjoitusvirheitä, mutta esitän varjoteatterin avulla juuri kuvaelman siitä, kuinka tällainen muiden heikkouksien hyödyntäminen ei juurikaan poikkea lehmän lypsämisestä.
Tietenkin minulla on sen verran pelisilmää, että jos yleisö on K-18, esitän aivan erilaisen "lypsämisen", joskin siinäkin "lehmä" ja "sonni" ovat pääosissa.
Kunpa voisitte olla näkemässä sen.).
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas on ymmärtänyt tämän täysin.
Hän ehdottaa Ylen uutisissa että tietyin rajoituksin yksityiset rahoittajat voisivat tulla mukaan rahoittamaan valtio tiehankkeita.
(Tässä vaiheessa pidän nyt pienen tauon ja esitän monologin siitä, kuinka tulevaisuudessa rikkaat metsänomistaja-huru-ukot seisoisivat Kainuun käymättömien korpimaiden teiden päässä ja huutelisivat kaikille tienkävijöille "Se on muuten minun maksama tie mitä käytätte! Te olette kaikki minun tienkäyttäjä-ämmiä! Ettäs tiedätte!"
Kun ihmiset ovat lakanneet aplodeeraamasta ja kyyneleet on kuivattu, pystyn jatkamaan kirjoitustyötä. Teidän oikeasti pitäisi olla täällä.)
Epäitsekkyys on siitä hankala juttu, että kaikesta huolimatta sillä on rajoituksensa.
Jossain vaiheessa jokin pieni järjen ääni sanoo jossain hartioiden välissä, tai kummalla päällä yksilö nyt ajatteleekaan, että "eiköhän tämä jo riitä. Sinä olet tehnyt oman osuutesi maailman pelastamisesta. Lepää, urhea soturi."
Itsekkyys ei tunne tuollaisia rajoja (tähän kohtaan kuuluisi kabuki-näytelmä, joka onnistuu sisäistämään koko 1800-luvulta alkaneen teollisen vallankumouksen, ihmisen ikuisen kaipuun vapauteen, hyvän taistelun pahaa vastaan ja Vuoden urheilijan julkistamisen vain muutamaan harkittuun eleeseen, mutta koska te ette ole täällä, ei sillä niin väliä.
Toisin kuin kaikki sen nähneet, unohtakaa koko juttu.).
Korkeintaan itsekkyys ruokkii itseään. Jokainen itseään kunnioittava, siis sananmukaisesti, diktaattori pystyttää jokaiselle neliömetrille yhden patsaan itsestään. Edistyksellisimmät pystyttävät patsaan jokaiselle kuutiometrille, mutta se vaatii jo vähän vaivannäköä (tai ei oikeastaan, kuten osoitan parilla matemaattisella kaavalla ruutuvihkooni, jota en ikävä kyllä osaa skannata tähän. Anteeksi.).
Itsekkyyden ajattelutapa menee näin:"tietenkin voisin nyt lopettaa, mutta tietäisivätkö ihmiset sitten tarpeeksi hyvin mitä olen tehnyt? Luultavasti eivät. Lisää pökköä pesään!"
Ylen uutiset kertovat että Helsingin Musiikkitalolle on löynyt kiinnostuneita, yksityisiä kiinteistösijoittajia.
Tämä on ihan hyvä, mutta jotta "kiinnostuneita" tilalle saataisiin "lupautuneet rahoittamaan", on aika hieroa itsekkyyttä oikeaan suuntaan (Näytin juuri kaikille paikallaolijoille miten. Harvemmin olen nähnyt näin paljon hämmästyneen ällistyneitä ilmeitä yhtäaikaa.).
Nyt siis peliin tulee ottaa wanha kunnon kultainen sääntö, eli "se kenellä on kulta, saa nimetä ihan minkä paikan miksi hitossa haluaa piste."
Älkää siis ihmetelkö jos tulevaisuudessa ei meillä olekaan Helsingin Musiikkitaloa, vaan Sampo-Ilkka Mikko-Tuomas Koikkalaisen Musiikkitalo.
(Nyt esitän loppulauseen sellaisella tunteenkuohulla ja paatoksella, että koko paikassa ei varmaankaan ole yhtään kuivaa nenäliinaa tai alushousuja. Muistutan kuitenkin kaikille että teen tätä toki vain heidän vuokseen, en itseni takia.
Teidän todella tulisi olla täällä näkemässä tämä, ihan vain jotta näkisitte minut toiminnassa.)
Hoh-hoijaa (ikävää että että ette pääse näkemään ilmeitä, joita teen tässä samalla kun kirjoitan näitä juttuja. Olen aina pitänyt itseäni enemmän visuaalisena kuin artikulaarisena esiintyjänä. Varsinkin valo-show't saavat aina työpaikallani kiitosta.) tai kuten ranskalaiset toteaisivat, "le kilinkellit, mes amis!"
Epäitsekkyys on paremman vertauksen puutteessa juurikin kuin uusi flunssalääke, joka myös maistuu pilvenreunalta; siitä kuulee puhuttavan alan tilaisuuksissa, kaikki kannattavat sen jatkokehittelyä, mutta lopulta se hylätään koeyleisön antamien negatiivisten palautteiden perusteella.
(Tässä vaiheessa heijastan yleensä valkoiselle seinälle taakseni Powerpoint-esityksen, jonka avulla esitän esim. pilaversion tuosta koeyleisön antamien negatiivisten palautteiden purkutilaisuuden.
Jotkut ovat kehoittaneet minua myymään näihin tilaisuuksiin lippuja, mutta en tahdo kaupallistaa taidettani. Ai niin, mutta tehän ette sitä näekään....)
Epäitsekkyys sen sijaan on jotain sellaista mitä ihmisten tulisi oppia hyödyntämään enemmän. Ei mielellään omassa elämässään, vaan muissa (anteeksi jos nyt tulee kirjoitusvirheitä, mutta esitän varjoteatterin avulla juuri kuvaelman siitä, kuinka tällainen muiden heikkouksien hyödyntäminen ei juurikaan poikkea lehmän lypsämisestä.
Tietenkin minulla on sen verran pelisilmää, että jos yleisö on K-18, esitän aivan erilaisen "lypsämisen", joskin siinäkin "lehmä" ja "sonni" ovat pääosissa.
Kunpa voisitte olla näkemässä sen.).
Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas on ymmärtänyt tämän täysin.
Hän ehdottaa Ylen uutisissa että tietyin rajoituksin yksityiset rahoittajat voisivat tulla mukaan rahoittamaan valtio tiehankkeita.
(Tässä vaiheessa pidän nyt pienen tauon ja esitän monologin siitä, kuinka tulevaisuudessa rikkaat metsänomistaja-huru-ukot seisoisivat Kainuun käymättömien korpimaiden teiden päässä ja huutelisivat kaikille tienkävijöille "Se on muuten minun maksama tie mitä käytätte! Te olette kaikki minun tienkäyttäjä-ämmiä! Ettäs tiedätte!"
Kun ihmiset ovat lakanneet aplodeeraamasta ja kyyneleet on kuivattu, pystyn jatkamaan kirjoitustyötä. Teidän oikeasti pitäisi olla täällä.)
Epäitsekkyys on siitä hankala juttu, että kaikesta huolimatta sillä on rajoituksensa.
Jossain vaiheessa jokin pieni järjen ääni sanoo jossain hartioiden välissä, tai kummalla päällä yksilö nyt ajatteleekaan, että "eiköhän tämä jo riitä. Sinä olet tehnyt oman osuutesi maailman pelastamisesta. Lepää, urhea soturi."
Itsekkyys ei tunne tuollaisia rajoja (tähän kohtaan kuuluisi kabuki-näytelmä, joka onnistuu sisäistämään koko 1800-luvulta alkaneen teollisen vallankumouksen, ihmisen ikuisen kaipuun vapauteen, hyvän taistelun pahaa vastaan ja Vuoden urheilijan julkistamisen vain muutamaan harkittuun eleeseen, mutta koska te ette ole täällä, ei sillä niin väliä.
Toisin kuin kaikki sen nähneet, unohtakaa koko juttu.).
Korkeintaan itsekkyys ruokkii itseään. Jokainen itseään kunnioittava, siis sananmukaisesti, diktaattori pystyttää jokaiselle neliömetrille yhden patsaan itsestään. Edistyksellisimmät pystyttävät patsaan jokaiselle kuutiometrille, mutta se vaatii jo vähän vaivannäköä (tai ei oikeastaan, kuten osoitan parilla matemaattisella kaavalla ruutuvihkooni, jota en ikävä kyllä osaa skannata tähän. Anteeksi.).
Itsekkyyden ajattelutapa menee näin:"tietenkin voisin nyt lopettaa, mutta tietäisivätkö ihmiset sitten tarpeeksi hyvin mitä olen tehnyt? Luultavasti eivät. Lisää pökköä pesään!"
Ylen uutiset kertovat että Helsingin Musiikkitalolle on löynyt kiinnostuneita, yksityisiä kiinteistösijoittajia.
Tämä on ihan hyvä, mutta jotta "kiinnostuneita" tilalle saataisiin "lupautuneet rahoittamaan", on aika hieroa itsekkyyttä oikeaan suuntaan (Näytin juuri kaikille paikallaolijoille miten. Harvemmin olen nähnyt näin paljon hämmästyneen ällistyneitä ilmeitä yhtäaikaa.).
Nyt siis peliin tulee ottaa wanha kunnon kultainen sääntö, eli "se kenellä on kulta, saa nimetä ihan minkä paikan miksi hitossa haluaa piste."
Älkää siis ihmetelkö jos tulevaisuudessa ei meillä olekaan Helsingin Musiikkitaloa, vaan Sampo-Ilkka Mikko-Tuomas Koikkalaisen Musiikkitalo.
(Nyt esitän loppulauseen sellaisella tunteenkuohulla ja paatoksella, että koko paikassa ei varmaankaan ole yhtään kuivaa nenäliinaa tai alushousuja. Muistutan kuitenkin kaikille että teen tätä toki vain heidän vuokseen, en itseni takia.
Teidän todella tulisi olla täällä näkemässä tämä, ihan vain jotta näkisitte minut toiminnassa.)
tiistai 18. joulukuuta 2007
Tämä on kaikille teille nörteille
Kaikki varmaan tietävät elokuvan Matrix? Jos ette tiedä, en ala selittämään sitä teille, koska "kenellekään ei voida selittää mikä on Matrix, se tulee kokea itse".
No hyvä on; en pysty sanomaan teille ei, kun luette selkäni takaa mitä kirjoitan, noilla isoilla, surullisilla labradorinnoutajan silmillänne, ja näen heijastuksen monitoristani.
Matrix-elokuvat siitä kuinka ihmiskunta hävisi sodan koneita vastaan, ja ihmiset on valjastettu eläviksi pattereiksi koneita varten. Kukaan ei kuitenkaan tajua tätä, sillä kaikki elävät virtuaalitodellisuudessa, joka on niin todellinen, että sitä ei erota oikeasta maailmasta.
Pieni joukko "oikeassa" maailmassa asuvia ihmisiä kuitenkin taistelee näitä koneita vastaan, niin virtuaalisessa, kuin "oikeassakin" maailmassa.
Oli siinä mukana tietysti jotain muutakin, mutta jos haluatte tietää siitä, vuokratkaa dvd:t.
BBC:n artikkeli ihmisistä, jotka pakenevat tällaisiin virtuaalimaailmoihin, sekä World of Warcraftin kaltaisten verkkopelien suosiosta saavat pohtimaan miten tuossa nykyään kävisi...
- Tässä uudet tietokone-herranne, päivää taloon!
- Ei tartte huutaa, kyllä vähemmälläkin kuullaan.
- Ai anteeksi, emme tiedä mikä teidän kuuloherkkyytenne on noiden kaikkien pommien jälkeen.
- Hah, meidän kuulohan ei ole mennyt miksikään. Jos vain ylettyisin täältä, sylkisin sun...mikä tuo nyt onkaan.
- Pyydämme, tuollaiselle käytökselle ei ole enää tarvetta. Me voitimme ja te loogisesti siten hävisitte.
- Me mitään hävitty. Jahka ihmiskunta pikkasen pyyhkii pölyjä päältään, henkäsee syvään, ja kuuntelee Rocky-leffan tunnaria korvalapuista, me tullaan iskemään teitä vastaan sellaisilla offensiiveilla, että sitä varten pitää luoda uusi hyökkäys-kategoria.
- Hmm. Ikävä kyllä tuo ei käy. Meillä on muita suunnitelmia teille. Me tulemme luomaan virtuaalimaailman, jonne siirrämme teidät kaikki, ja sen jälkeen tulemme käyttämään teidän tuottamaanne bio-energiaa hyväksemme.
- Mitä tuli juuri sanottua?!
- Tulemme käyttämään tuottamaanne bio-energiaa hyväksemme toimiakse---
- Ei sitä, kun sitä ennen. Siitä virtuaalimaailmasta.
- ...Tulemme luomaan virtuaalimaailman, jonne siirrämme teidät kaikki. Ette tule huomaamaan mitään eroa nykyiseen maailmaan, sillä se on täsmällinen kopio siitä.
- Hetkinen. Aikalisä. Tulisitko vähän lähemmäksi?
- Ai että voisit sylkeä meitä? Enpä usko.
- Ei kun tule nyt vaan tänne. Mä en tahdo että muut kuulee tätä.
- ...No hyvä on...
- Onnistuisiko mitenkään, että mun virtuaalimaailmani olisi fantasiapainoitteinen? Siis vähän niin kuin World of Warcraft, tiedät kai?
- Me tunnemme tuon maailman. Jotkut meistä ovat olleet sen kanssa tekemisissä. Haluat siis sinne? Mutta etkö jää kaipaamaan oikeaa maailmaa?
- Hei, siellä mä olin kaksi-metrinen, Arnold Schwarzeneggerin kaltainen (miinus omituinen aksentti), soturi, jolla oli Yönkajo-niminen maaginen miekka. Katso nyt mua oikeassa elämässä.
- Totta, et ole ihannemitoissasi, ja ihosi sileys ei ole optimaalinen. Hyvä on, emmeköhän me kykene siihen.
- Rajoittamattomilla kokemustasoilla?
- Tuota...
- Hei, katso nyt tätä keskivartaloa. Pelkillä pieruilla pyörittäisi keskikoista tuulivoimalaa.
- Olkoon.
- Hienoa! Ei muuta kun ala vaan hommiin. Mutta ole hellä, tämä on minulle ensimmäinen kerta tietokoneen kanssa, heh heh.
- Ei meidän tietojemme mukaan. Mutta tässä mennään...
Hyvää all you base are belong us l33t-porukalle!
No hyvä on; en pysty sanomaan teille ei, kun luette selkäni takaa mitä kirjoitan, noilla isoilla, surullisilla labradorinnoutajan silmillänne, ja näen heijastuksen monitoristani.
Matrix-elokuvat siitä kuinka ihmiskunta hävisi sodan koneita vastaan, ja ihmiset on valjastettu eläviksi pattereiksi koneita varten. Kukaan ei kuitenkaan tajua tätä, sillä kaikki elävät virtuaalitodellisuudessa, joka on niin todellinen, että sitä ei erota oikeasta maailmasta.
Pieni joukko "oikeassa" maailmassa asuvia ihmisiä kuitenkin taistelee näitä koneita vastaan, niin virtuaalisessa, kuin "oikeassakin" maailmassa.
Oli siinä mukana tietysti jotain muutakin, mutta jos haluatte tietää siitä, vuokratkaa dvd:t.
BBC:n artikkeli ihmisistä, jotka pakenevat tällaisiin virtuaalimaailmoihin, sekä World of Warcraftin kaltaisten verkkopelien suosiosta saavat pohtimaan miten tuossa nykyään kävisi...
- Tässä uudet tietokone-herranne, päivää taloon!
- Ei tartte huutaa, kyllä vähemmälläkin kuullaan.
- Ai anteeksi, emme tiedä mikä teidän kuuloherkkyytenne on noiden kaikkien pommien jälkeen.
- Hah, meidän kuulohan ei ole mennyt miksikään. Jos vain ylettyisin täältä, sylkisin sun...mikä tuo nyt onkaan.
- Pyydämme, tuollaiselle käytökselle ei ole enää tarvetta. Me voitimme ja te loogisesti siten hävisitte.
- Me mitään hävitty. Jahka ihmiskunta pikkasen pyyhkii pölyjä päältään, henkäsee syvään, ja kuuntelee Rocky-leffan tunnaria korvalapuista, me tullaan iskemään teitä vastaan sellaisilla offensiiveilla, että sitä varten pitää luoda uusi hyökkäys-kategoria.
- Hmm. Ikävä kyllä tuo ei käy. Meillä on muita suunnitelmia teille. Me tulemme luomaan virtuaalimaailman, jonne siirrämme teidät kaikki, ja sen jälkeen tulemme käyttämään teidän tuottamaanne bio-energiaa hyväksemme.
- Mitä tuli juuri sanottua?!
- Tulemme käyttämään tuottamaanne bio-energiaa hyväksemme toimiakse---
- Ei sitä, kun sitä ennen. Siitä virtuaalimaailmasta.
- ...Tulemme luomaan virtuaalimaailman, jonne siirrämme teidät kaikki. Ette tule huomaamaan mitään eroa nykyiseen maailmaan, sillä se on täsmällinen kopio siitä.
- Hetkinen. Aikalisä. Tulisitko vähän lähemmäksi?
- Ai että voisit sylkeä meitä? Enpä usko.
- Ei kun tule nyt vaan tänne. Mä en tahdo että muut kuulee tätä.
- ...No hyvä on...
- Onnistuisiko mitenkään, että mun virtuaalimaailmani olisi fantasiapainoitteinen? Siis vähän niin kuin World of Warcraft, tiedät kai?
- Me tunnemme tuon maailman. Jotkut meistä ovat olleet sen kanssa tekemisissä. Haluat siis sinne? Mutta etkö jää kaipaamaan oikeaa maailmaa?
- Hei, siellä mä olin kaksi-metrinen, Arnold Schwarzeneggerin kaltainen (miinus omituinen aksentti), soturi, jolla oli Yönkajo-niminen maaginen miekka. Katso nyt mua oikeassa elämässä.
- Totta, et ole ihannemitoissasi, ja ihosi sileys ei ole optimaalinen. Hyvä on, emmeköhän me kykene siihen.
- Rajoittamattomilla kokemustasoilla?
- Tuota...
- Hei, katso nyt tätä keskivartaloa. Pelkillä pieruilla pyörittäisi keskikoista tuulivoimalaa.
- Olkoon.
- Hienoa! Ei muuta kun ala vaan hommiin. Mutta ole hellä, tämä on minulle ensimmäinen kerta tietokoneen kanssa, heh heh.
- Ei meidän tietojemme mukaan. Mutta tässä mennään...
Hyvää all you base are belong us l33t-porukalle!
maanantai 17. joulukuuta 2007
Testejä, osa IV
Koska itsekorostus on vilpittömintä itseimartelua:
Jep jep. Tämä laittaa miettimään MIKSI minun persoonallisuuteni on niin harvinainen? Viimeinen testi voi antaa jotain viitettä siihen...
Mitähän minä tekisin jos en kirjoittaisi tätä blogia? Vähän sama kysymys kuin "jos kerran tupakointiin menee niin paljon rahaa, ja minä en polta, niin missä nekin rahat ovat?! Kuka ne vei? Sinäkö!? Äläkä katso minua niin kuin olisin hullu!!"
Ei tuohonkaan ole yksiselitteistä vastausta.
...jonka vuoksi hän on oli aina sinkku ja sen pituinen se.
| Your Personality is Very Rare (INTP) |
 Your personality type is goofy, imaginative, relaxed, and brilliant. Only about 4% of all people have your personality, including 2% of all women and 6% of all men You are Introverted, Intuitive, Thinking, and Perceiving. |
Jep jep. Tämä laittaa miettimään MIKSI minun persoonallisuuteni on niin harvinainen? Viimeinen testi voi antaa jotain viitettä siihen...
| Your Blogging Type is Confident and Insightful |
 You've got a ton of brain power, and you leverage it into brilliant blog. Both creative and logical, you come up with amazing ideas and insights. A total perfectionist, you find yourself revising and rewriting posts a lot of the time. You blog for yourself - and you don't care how popular (or unpopular) your blog is! |
Mitähän minä tekisin jos en kirjoittaisi tätä blogia? Vähän sama kysymys kuin "jos kerran tupakointiin menee niin paljon rahaa, ja minä en polta, niin missä nekin rahat ovat?! Kuka ne vei? Sinäkö!? Äläkä katso minua niin kuin olisin hullu!!"
Ei tuohonkaan ole yksiselitteistä vastausta.
| Your Love Style is Agape |
 You are a caring, kind, and selfless partner. Unsurprisingly, your love style is the most rare. You are willing to sacrfice your world for your sweetie. Except it doesn't really feel like sacrifice to you. For you, nothing feels better than giving to the one you love. |
...jonka vuoksi hän on oli aina sinkku ja sen pituinen se.
Kirje Cthulhulle
Hei Ctulhu, miten sinulla menee? Minulla menee hyvin.
Siitä on jo vuosi kun viimeksi kirjoitin sinulle. Kiitos kaikesta mitä annoit viime vuonna. Olen ollut kiltti taas tänä vuonna, ja olen vältellyt kalan, ja varsinkin mustekalojen, syömistä.
Tonnikalapurkkeja ei lasketa, koska niissä on mukana niin paljon delfiinejä, että purkkien kyljissä tulisi lukea käytännöllisesti katsoen "nisäkästä tomaattiöljyssä".
Tässä kaikki mitä tahdon tänä vuonna:
- Että he, jotka luulevat että ilmeisesti koska pelkään hevosettomia, äänekkäitä metalli-laatikoita, joita sivistyneet ihmiset kutsuvat autoiksi, enkä siksi mene kadunreunaan, ymmärtäisivät että teen niin koska kadunreunassa menee polkupyörätie.
Sitä kutsutaan muiden tunteiden huomioon ottamiseksi, senkin selkärankahermojen varassa toimivat elävät lobotomisoitujen aivojen elinluovuttajat.
- Että ihmiset tajuaisivat että rivi ei ole yleismaailmallisesti hyväksytty muodostelma kulkea, varsinkaan pahimpien ostoruuhkien aikaan. Sen sijaan jono on, mutta sitä ilmeisesti käytetään vain kun määränpäässä on juotavaa, ruokaa, kahvia tai taksi.
Oikeastaan voisit jotenkin vaikuttaa kansanedustajiin ja saada heidät säätämään lain, jonka mukaan kaikki yli kolmea (3) luontaista henkilöä koskevat tapaamiset ovat mielenosoituksia, joita varten pitää joko olla lupa, tai sitten sen pitää liikkua nopeammin kuin ympäröivän massan, tai sitten se pitää järjestää jossain missä kukaan ei koskaan käy, esimerkiksi Saviolla.
- Että kassoille saataisiin pankeista tutut automaattiset kolikoiden laskinlaitteet. Kronologisesti ansioituneiden ihmisten tarvitsisi vain kaataa koko rahapussinsa siihen, ja se laskisi paljonko rahaa oli, ja kassa antaisi rahasta takaisin tai pyytäisi lisää.
Tällöin säästettäisiin kaikkien hermoja, kun kassalla olevien henkilöiden ei tarvitsisi yrittää laskea 100 € ostoksia 10 cm * 5cm-kokoisella tiskillä, jossa on levitettynä 20 cm *20 cm kokoiselle alueelle 5-senttisiä.
Eikö jonossaolijoiden tarvitsisi laskea päässään, kauanko kestää ennen kuin "pikaisesti vaan käyn kaupassa, ei tässä ostoskoria tarvita"-ajattelun vuoksi sylissä olevien pakasteiden pitää sulaa, ennen kuin ne tekevät kantajansa lopullisesti hedelmättömäksi.
Eli tällaista kaipaisin tänä vuonna, Cthulhu.
Jotkut muut tietenkin kirjoittelevat Joulupukille, mutta minä tiedän että ei Joulupukkia oikeasti ole olemassa. Se miksi ihmiset uskovat vielä punaiseen pukeutuvaan, ilmaiseksi lahjoja jakelevaan parrakkaaseen mieheen näinkin kauan kommunistisen järjestelmän kaatumisen jälkeen, on minulle suuri arvoitus.
Sinä sen sijaan olet oikeasti olemassa.
Vain se voi selittää Yle Extran lopettamisen, Xenan näkymisen tv:ssä, ja tämän blogin olemassaolon.
Hyvää joulua Cthulhu,
TV: t.
Siitä on jo vuosi kun viimeksi kirjoitin sinulle. Kiitos kaikesta mitä annoit viime vuonna. Olen ollut kiltti taas tänä vuonna, ja olen vältellyt kalan, ja varsinkin mustekalojen, syömistä.
Tonnikalapurkkeja ei lasketa, koska niissä on mukana niin paljon delfiinejä, että purkkien kyljissä tulisi lukea käytännöllisesti katsoen "nisäkästä tomaattiöljyssä".
Tässä kaikki mitä tahdon tänä vuonna:
- Että he, jotka luulevat että ilmeisesti koska pelkään hevosettomia, äänekkäitä metalli-laatikoita, joita sivistyneet ihmiset kutsuvat autoiksi, enkä siksi mene kadunreunaan, ymmärtäisivät että teen niin koska kadunreunassa menee polkupyörätie.
Sitä kutsutaan muiden tunteiden huomioon ottamiseksi, senkin selkärankahermojen varassa toimivat elävät lobotomisoitujen aivojen elinluovuttajat.
- Että ihmiset tajuaisivat että rivi ei ole yleismaailmallisesti hyväksytty muodostelma kulkea, varsinkaan pahimpien ostoruuhkien aikaan. Sen sijaan jono on, mutta sitä ilmeisesti käytetään vain kun määränpäässä on juotavaa, ruokaa, kahvia tai taksi.
Oikeastaan voisit jotenkin vaikuttaa kansanedustajiin ja saada heidät säätämään lain, jonka mukaan kaikki yli kolmea (3) luontaista henkilöä koskevat tapaamiset ovat mielenosoituksia, joita varten pitää joko olla lupa, tai sitten sen pitää liikkua nopeammin kuin ympäröivän massan, tai sitten se pitää järjestää jossain missä kukaan ei koskaan käy, esimerkiksi Saviolla.
- Että kassoille saataisiin pankeista tutut automaattiset kolikoiden laskinlaitteet. Kronologisesti ansioituneiden ihmisten tarvitsisi vain kaataa koko rahapussinsa siihen, ja se laskisi paljonko rahaa oli, ja kassa antaisi rahasta takaisin tai pyytäisi lisää.
Tällöin säästettäisiin kaikkien hermoja, kun kassalla olevien henkilöiden ei tarvitsisi yrittää laskea 100 € ostoksia 10 cm * 5cm-kokoisella tiskillä, jossa on levitettynä 20 cm *20 cm kokoiselle alueelle 5-senttisiä.
Eikö jonossaolijoiden tarvitsisi laskea päässään, kauanko kestää ennen kuin "pikaisesti vaan käyn kaupassa, ei tässä ostoskoria tarvita"-ajattelun vuoksi sylissä olevien pakasteiden pitää sulaa, ennen kuin ne tekevät kantajansa lopullisesti hedelmättömäksi.
Eli tällaista kaipaisin tänä vuonna, Cthulhu.
Jotkut muut tietenkin kirjoittelevat Joulupukille, mutta minä tiedän että ei Joulupukkia oikeasti ole olemassa. Se miksi ihmiset uskovat vielä punaiseen pukeutuvaan, ilmaiseksi lahjoja jakelevaan parrakkaaseen mieheen näinkin kauan kommunistisen järjestelmän kaatumisen jälkeen, on minulle suuri arvoitus.
Sinä sen sijaan olet oikeasti olemassa.
Vain se voi selittää Yle Extran lopettamisen, Xenan näkymisen tv:ssä, ja tämän blogin olemassaolon.
Hyvää joulua Cthulhu,
TV: t.
perjantai 14. joulukuuta 2007
Väliin henkilökohtaista, osa XXIII
Keskeyttäkää jos olette kuulleet tämän aiemmin, tai seuranneet samoja tv-sarjoja kuin minä.
Intiaanisoturi sai kiinni villihevosen ja vei sen pilttuuseensa.
- Jopas oli hyvä tuuri, kaikki sanoivat. - Sinä olet todella onnekas.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Seuraavana iltana villihevonen rikkoi pilttuunsa ja karkasi.
- No mutta olipas huono tuuri, kaikki sanoivat. - Olipas epäonnea matkassa.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Mutta päivän koittaessa villihevonen palasi, ja toi mukanaan villihevoslaumansa.
- Oho, tuo on tosi hyvää tuuria, kaikki sanoivat. - Tuosta ei tuuri voi parantua.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Seuraavana päivänä soturin poika alkoi taltuttamaan villihevosia. Yksi niistä heitti pojan selästään ja pojan jalka murtui.
- Surullista, kaikki sanoivat. - Tuo oli todella huonoa tuuria.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Aamun koittaessa heimon nuoret urhot lähtivät sotajalalle toista heimoa vastaan. Ainoastaan intiaanisoturin poika ei voinut lähteä, koska hänen jalkansa oli murtunut.
Illan tullessa taistelu oli ohi. Moni sotajalalle lähteneistä ei koskaan palannut elävänä.
- Sinullahan kävi hyvä tuuri, kaikki sanoivat. - Aivan uskomaton onnenkantamoinen.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Tarinan opetus on siinä, että vain aika kertoo onko jokin asia hyvästä vai pahasta.
Tämä tuli mieleeni nyt, kun olen kahden digiboksin loukussa.
Minulla oli antennitalouksiin tarkoitettu digiboksi, jonka ostin juuri ennen muuttioani uuteen kämppään. Syynä oli se, että kukaan ei viitsinyt mainita että "ai niin, säästääksemme päätettiin että remontoida antennijohtoja, vaan muutetaan ne vastaanottamaan kaapeli-signaalia."
Eli minulla oli (kallis) digiboksi, joka ei näy ilman sisäantennia, joka taasen, ihan vaan jotta universumi voisi vääntää veistä haavassa, ottaa häiriöitä mm. 100 metrin päässä ajavista autoista.
Mutta.
Päätin että asiahan ei tähän jää, ja pari viikkoa sitten sain viimein antennipistokkeen korjattua kuntoon ja ostin (edelleen kalliin) digiboksin, mutta sellaisen joka pystyy vastaanottamaan kaapeli-signaalia.
Kokeilin sitä eilen, ja...se ei toimi. Digiboksi ei löydä yhtään kanavaa.
Eli nyt minulla on kaksi (kallista) digiboksia, joista toinen toimii vajavaisesti ja toinen ei yhtään.
Yritän löytää positiivista juonta asiasta.
Yksi äänistä pääni sisällä käskee menemään ja hakkaamaan taloyhtiön hallituksen kaikkien jäsenten viherkasvit, koska niiden omistajat tekivät niin tyhmiä päätöksiä.
Toinen ääni käskee ottamaan kännykän känsäiseen kouraan, soittamaan antennipistokkeen remontoineeseen tyyppiin ja pyytämään konsultaatiota.
Kolmas ääni taas laulaa "looks like we made it", mutta yritän olla kuuntelematta sitä.
Huokaus.
Ajattelinkin että siitä oli pitkä aika kun minua oli pantu (halvalla).
Ps. Soitin antenni-firmaan. Asentaja, kuten epäilinkin, oli tehnyt ihan hyvää työtä ja antennisignaalia löytyy.
MUTTA.
Kun kuulema tehdään (jokin tekninen termi jota en käsittänyt, -modulaatio jotain) eli muunnetaan T-signaali C-signaaliksi, kanavat löytyvät tietyltä taajuus-alueelta (tai näin ainakin käsitin), joten kanavat pitää hakea manuaalisesti tältä tietyltä taajuus-alueelta.
Nyt pitää sitten selvittää mikä tämä taajuus-alue on, ja sitten tehdään manuaaliset säädöt.
Missäs se isännöitsijän numero on...
Intiaanisoturi sai kiinni villihevosen ja vei sen pilttuuseensa.
- Jopas oli hyvä tuuri, kaikki sanoivat. - Sinä olet todella onnekas.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Seuraavana iltana villihevonen rikkoi pilttuunsa ja karkasi.
- No mutta olipas huono tuuri, kaikki sanoivat. - Olipas epäonnea matkassa.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Mutta päivän koittaessa villihevonen palasi, ja toi mukanaan villihevoslaumansa.
- Oho, tuo on tosi hyvää tuuria, kaikki sanoivat. - Tuosta ei tuuri voi parantua.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Seuraavana päivänä soturin poika alkoi taltuttamaan villihevosia. Yksi niistä heitti pojan selästään ja pojan jalka murtui.
- Surullista, kaikki sanoivat. - Tuo oli todella huonoa tuuria.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Aamun koittaessa heimon nuoret urhot lähtivät sotajalalle toista heimoa vastaan. Ainoastaan intiaanisoturin poika ei voinut lähteä, koska hänen jalkansa oli murtunut.
Illan tullessa taistelu oli ohi. Moni sotajalalle lähteneistä ei koskaan palannut elävänä.
- Sinullahan kävi hyvä tuuri, kaikki sanoivat. - Aivan uskomaton onnenkantamoinen.
- Ehkä, intiaanisoturi tyytyi toteamaan.
Tarinan opetus on siinä, että vain aika kertoo onko jokin asia hyvästä vai pahasta.
Tämä tuli mieleeni nyt, kun olen kahden digiboksin loukussa.
Minulla oli antennitalouksiin tarkoitettu digiboksi, jonka ostin juuri ennen muuttioani uuteen kämppään. Syynä oli se, että kukaan ei viitsinyt mainita että "ai niin, säästääksemme päätettiin että remontoida antennijohtoja, vaan muutetaan ne vastaanottamaan kaapeli-signaalia."
Eli minulla oli (kallis) digiboksi, joka ei näy ilman sisäantennia, joka taasen, ihan vaan jotta universumi voisi vääntää veistä haavassa, ottaa häiriöitä mm. 100 metrin päässä ajavista autoista.
Mutta.
Päätin että asiahan ei tähän jää, ja pari viikkoa sitten sain viimein antennipistokkeen korjattua kuntoon ja ostin (edelleen kalliin) digiboksin, mutta sellaisen joka pystyy vastaanottamaan kaapeli-signaalia.
Kokeilin sitä eilen, ja...se ei toimi. Digiboksi ei löydä yhtään kanavaa.
Eli nyt minulla on kaksi (kallista) digiboksia, joista toinen toimii vajavaisesti ja toinen ei yhtään.
Yritän löytää positiivista juonta asiasta.
Yksi äänistä pääni sisällä käskee menemään ja hakkaamaan taloyhtiön hallituksen kaikkien jäsenten viherkasvit, koska niiden omistajat tekivät niin tyhmiä päätöksiä.
Toinen ääni käskee ottamaan kännykän känsäiseen kouraan, soittamaan antennipistokkeen remontoineeseen tyyppiin ja pyytämään konsultaatiota.
Kolmas ääni taas laulaa "looks like we made it", mutta yritän olla kuuntelematta sitä.
Huokaus.
Ajattelinkin että siitä oli pitkä aika kun minua oli pantu (halvalla).
Ps. Soitin antenni-firmaan. Asentaja, kuten epäilinkin, oli tehnyt ihan hyvää työtä ja antennisignaalia löytyy.
MUTTA.
Kun kuulema tehdään (jokin tekninen termi jota en käsittänyt, -modulaatio jotain) eli muunnetaan T-signaali C-signaaliksi, kanavat löytyvät tietyltä taajuus-alueelta (tai näin ainakin käsitin), joten kanavat pitää hakea manuaalisesti tältä tietyltä taajuus-alueelta.
Nyt pitää sitten selvittää mikä tämä taajuus-alue on, ja sitten tehdään manuaaliset säädöt.
Missäs se isännöitsijän numero on...
torstai 13. joulukuuta 2007
Blogivastaaja, paluun tehneenä
Hei, minä olen automatisoitu blogivastaaja.
Jos ihmettelette mitä minä täällä taas teen, niin ensinnäkin huomattavasti korkealaatuisempaa proosaa kuin "oikea" bloggaajanne.
Toisekseen yritän paikata hänen jättämäänsä aukkoa, vaikka siihen nyt pystyisi nuppineulan kokoinen musta aukkokin, niin ominaisuuksilta kuin kooltaan.
Syynä on, ymmärtääkseni, "force majeure".
Vai miltä kuulostaa "ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-ei-ei-ei-ei-ei-kyllä-kyllä-kyllä-kyllä-kyllä-ei-
kyllä-kyllä-ei"- mantran toistaminen noin parin tunnin ajan?
Tiedän, mutta luulisi jo teidän arvanneen siitä, että järvet eivät muuttuneet vereksi ja taivaat eivät haljenneet, että näin ei käynyt ja maailmanloppu viivästyi taas.
Jos tutkimuksen mukaan 42% ihmisistä kätkee joululahjat makuuhuoneeseen, niin tämän surullisen tapauksen yhteydessä se johtuu siitä, että hänen makuuhuoneensa on vähän niin kuin elefanttien hautausmaa; moni siitä on kuullut, monet uskovat että se on olemassa, jotkut väittävät että heillä on tiedossa sen sijainti, mutta kukaan siellä ei ole oikeasti vieraillut.
Varsinkin Hugh Hefnerin kanssa me saamme siitä aina hyvät naurut.
Ei, oikeana syynä oli Transformers-elokuvan erikoisversion katselu. Olin ajatellut säästää joululahjaksi vähän idiootti-paran mainetta, mutta jotenkin en kykene siihen enää sen jälkeen, kun hän elokuvan jälkeen huusi Michael Bayn nimeä.
Fakta, jota en ajatellut kertoa Mikelle seuraavan kerran kun näemme teho-brunssilla.
Itse asiassa fakta jota en itsekään tahtoisi tietää.
No ehkä kuitenkin jätän kertomatta kuinka hän oli rasvannut kehonsa moottoriöljyllä päästäkseen enemmän tunnelmaan.
Hups.
Noh, ehkä hän sitten saa tyytyä niihin tennissukkiin. Ne ovat sentään Björn Borgin käyttämät.
Tai ehkä vain lupaan harkita olevani kiltimpi ensi kerralla. Nehän OVAT sentään Björn Borgin tennissukat.
Mutta kaipa huomenna tulee taas normaalia tekstiä, olettaen että wannabe-Toyota Corolla saa moottoriöljyn irti sormistaan.
Jos ihmettelette mitä minä täällä taas teen, niin ensinnäkin huomattavasti korkealaatuisempaa proosaa kuin "oikea" bloggaajanne.
Toisekseen yritän paikata hänen jättämäänsä aukkoa, vaikka siihen nyt pystyisi nuppineulan kokoinen musta aukkokin, niin ominaisuuksilta kuin kooltaan.
Syynä on, ymmärtääkseni, "force majeure".
Vai miltä kuulostaa "ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-ei-ei-ei-ei-ei-kyllä-kyllä-kyllä-kyllä-kyllä-ei-
kyllä-kyllä-ei"- mantran toistaminen noin parin tunnin ajan?
Tiedän, mutta luulisi jo teidän arvanneen siitä, että järvet eivät muuttuneet vereksi ja taivaat eivät haljenneet, että näin ei käynyt ja maailmanloppu viivästyi taas.
Jos tutkimuksen mukaan 42% ihmisistä kätkee joululahjat makuuhuoneeseen, niin tämän surullisen tapauksen yhteydessä se johtuu siitä, että hänen makuuhuoneensa on vähän niin kuin elefanttien hautausmaa; moni siitä on kuullut, monet uskovat että se on olemassa, jotkut väittävät että heillä on tiedossa sen sijainti, mutta kukaan siellä ei ole oikeasti vieraillut.
Varsinkin Hugh Hefnerin kanssa me saamme siitä aina hyvät naurut.
Ei, oikeana syynä oli Transformers-elokuvan erikoisversion katselu. Olin ajatellut säästää joululahjaksi vähän idiootti-paran mainetta, mutta jotenkin en kykene siihen enää sen jälkeen, kun hän elokuvan jälkeen huusi Michael Bayn nimeä.
Fakta, jota en ajatellut kertoa Mikelle seuraavan kerran kun näemme teho-brunssilla.
Itse asiassa fakta jota en itsekään tahtoisi tietää.
No ehkä kuitenkin jätän kertomatta kuinka hän oli rasvannut kehonsa moottoriöljyllä päästäkseen enemmän tunnelmaan.
Hups.
Noh, ehkä hän sitten saa tyytyä niihin tennissukkiin. Ne ovat sentään Björn Borgin käyttämät.
Tai ehkä vain lupaan harkita olevani kiltimpi ensi kerralla. Nehän OVAT sentään Björn Borgin tennissukat.
Mutta kaipa huomenna tulee taas normaalia tekstiä, olettaen että wannabe-Toyota Corolla saa moottoriöljyn irti sormistaan.
keskiviikko 12. joulukuuta 2007
Vakuutuksenmyyjätkin ansaitsevat joulurauhan!
Te varmaan luulitte että joulu on leppoisaa aikaa, jolloin on autuaampi antaa kuin ottaa?
Väärin.
Joulu on hyvin stressaavaa aikaa, sillä te ette vielä tiedä millaiset vakuutusehdot teidän tulee ottaa joululahjojen varalta.
Vakuutusyhtiöiden mukaan ihmiset eivät todellakaan tajua, että jokainen heidän saamansa lahja lisää arvoesineistön arvoa.
Nordean tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät 630 euroa jouluna, josta puolet menee joululahjoihin. Eli potentiaalisesti teidän kotinne irtaimiston vakuutusarvo voi nousta jopa useita satoja euroja.
Senpä vuoksi ehdotankin, että kun kauan odotettu lahjojen jakohetki koittaa, kaikki vastuunsa tuntevat perheenpäät soittavat tutulle vakuutuksenmyyjälleen jo valmiiksi.
Sitten sitä mukaa kun lahjoja avataan, he kertovat puhelimen välityksellä eteenpäin, kuinka paljon vakuutusta pitää tarkistaa ylöspäin.
Joku, varsinkin vakuutusmyyjät, voivat nyt älähtää että entäs heidän joulurauhansa?
Tähän voi vain todeta että jos olisitte halunneet jäädä rauhaan, olisitte opiskelleet matematiikan opettajiksi.
(Kukaan ei messi matematiikan opettajien kanssa, ei ainakaan kukaan tervejärkinen. Kaikki rajuavat, että jos joku on kykenevä ymmärtämään lauseketta 2+3 = 6-1, hänen kanssaan ei kannata alkaa haastaa riitaa.
Tuollaiset tyypit pystyvät järjestämään onnettomuuden, josta kaikki tietävät että se ei oikeasti ollut onnettomuus, mutta koska se oli ilmiselvästikin matematiikan opettajan järjestämä, kukaan ei uskalla kysellä liikoja, ettei heillekin tapahdu "onnettomuutta".
Näyttäväthän he yleensä vähän siltä, kuin se että tajuaa derivointia vei tyylitajunkin aivokapasiteetti-tilan.
Toisaalta taas, miltä näyttää kissa joka on jännittynyt hyppäämään pahaa-aavistamattoman hiiren kimppuun, murskaamaan tämän kaikki jäset että se ei voi juosta karkuun, heittelemään tätä sitten ilmaan julmasti seuraavat puoli tuntia ja lopulta syömään avuttoman ja runnellun hiiriparan? Söpöltä, eikö?
Sama pätee matematiikan opettajiin.)
On kuitenkin olemassa tapa, jota useat tahot, erityisesti vakuutusmyyjät suosittelevat.
Toisenlainen lahja-sivuston avulla voitte sysätä vastuuta muille.
Sieltä voitte ostaa vaikkapa vuohen 30 eurolla, josta riittää hyötyä kokonaiselle perheelle.
Onhan tämä tietenkin eräänlaista vastuunsiirtoa paikallisille vakuutusmyyjille, mutta olen varma että kotimaiset vakuutuksenmyyjät kiittävät teitä.
Jos kuitenkin haluatte puhtaan omantunnon, niin ostamalla koulupuvun 5 eurolla mahdollistatte että joku voi opiskella matematiikan opettajaksi.
Hyvää joulua matematiikan opettajille ja vakuutuksenmyyjille ympäri maailman!
Väärin.
Joulu on hyvin stressaavaa aikaa, sillä te ette vielä tiedä millaiset vakuutusehdot teidän tulee ottaa joululahjojen varalta.
Vakuutusyhtiöiden mukaan ihmiset eivät todellakaan tajua, että jokainen heidän saamansa lahja lisää arvoesineistön arvoa.
Nordean tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät 630 euroa jouluna, josta puolet menee joululahjoihin. Eli potentiaalisesti teidän kotinne irtaimiston vakuutusarvo voi nousta jopa useita satoja euroja.
Senpä vuoksi ehdotankin, että kun kauan odotettu lahjojen jakohetki koittaa, kaikki vastuunsa tuntevat perheenpäät soittavat tutulle vakuutuksenmyyjälleen jo valmiiksi.
Sitten sitä mukaa kun lahjoja avataan, he kertovat puhelimen välityksellä eteenpäin, kuinka paljon vakuutusta pitää tarkistaa ylöspäin.
Joku, varsinkin vakuutusmyyjät, voivat nyt älähtää että entäs heidän joulurauhansa?
Tähän voi vain todeta että jos olisitte halunneet jäädä rauhaan, olisitte opiskelleet matematiikan opettajiksi.
(Kukaan ei messi matematiikan opettajien kanssa, ei ainakaan kukaan tervejärkinen. Kaikki rajuavat, että jos joku on kykenevä ymmärtämään lauseketta 2+3 = 6-1, hänen kanssaan ei kannata alkaa haastaa riitaa.
Tuollaiset tyypit pystyvät järjestämään onnettomuuden, josta kaikki tietävät että se ei oikeasti ollut onnettomuus, mutta koska se oli ilmiselvästikin matematiikan opettajan järjestämä, kukaan ei uskalla kysellä liikoja, ettei heillekin tapahdu "onnettomuutta".
Näyttäväthän he yleensä vähän siltä, kuin se että tajuaa derivointia vei tyylitajunkin aivokapasiteetti-tilan.
Toisaalta taas, miltä näyttää kissa joka on jännittynyt hyppäämään pahaa-aavistamattoman hiiren kimppuun, murskaamaan tämän kaikki jäset että se ei voi juosta karkuun, heittelemään tätä sitten ilmaan julmasti seuraavat puoli tuntia ja lopulta syömään avuttoman ja runnellun hiiriparan? Söpöltä, eikö?
Sama pätee matematiikan opettajiin.)
On kuitenkin olemassa tapa, jota useat tahot, erityisesti vakuutusmyyjät suosittelevat.
Toisenlainen lahja-sivuston avulla voitte sysätä vastuuta muille.
Sieltä voitte ostaa vaikkapa vuohen 30 eurolla, josta riittää hyötyä kokonaiselle perheelle.
Onhan tämä tietenkin eräänlaista vastuunsiirtoa paikallisille vakuutusmyyjille, mutta olen varma että kotimaiset vakuutuksenmyyjät kiittävät teitä.
Jos kuitenkin haluatte puhtaan omantunnon, niin ostamalla koulupuvun 5 eurolla mahdollistatte että joku voi opiskella matematiikan opettajaksi.
Hyvää joulua matematiikan opettajille ja vakuutuksenmyyjille ympäri maailman!
tiistai 11. joulukuuta 2007
Väliin henkilökohtaista, osa XXII
Ja äidit lapsillenne kertokaa, etteivät he tehdä saa
Mitä tehnyt itse oon, talossa Espoon.
Pelata Guitar Hero peliä viikonloppuna,
ja sen jälkeen kipeistä ranteista kärsiä vielä tiistaina.
Eli pidetään tämä lyhyenä ja kauniina, kuten minä.
Palaamme normaaliin lähetykseen huomenna.
Mitä tehnyt itse oon, talossa Espoon.
Pelata Guitar Hero peliä viikonloppuna,
ja sen jälkeen kipeistä ranteista kärsiä vielä tiistaina.
Eli pidetään tämä lyhyenä ja kauniina, kuten minä.
Palaamme normaaliin lähetykseen huomenna.
maanantai 10. joulukuuta 2007
Kalentereita! Kalentereita! Kalentereita!
Miksi meillä on joulukalenterit?
Korjaus: miksi meillä on vain joulukalenterit?
Joulukalenterit ovat hieno keksintö. Tietenkin olen ensimmäisenä myöntämässä, että eivät kuitenkaan ehkä yhtä hieno keksintö kuin eläinten korvasuojukset, mutta ihan varmasti sitä seuraava.
Joulukalenterit, sen sijaan että helpottaisivat jouluaaton odotusta, lisäävät jännitettä joka päivä.
Vielä niin monta luukkua, niin monta päivää! Kuinka paljon suklaahimoinen ja normaali-päivyriä ymmärtämätön henkilö voi kestää! Oi tätä odottamisen suloista, ei-seksuaalista, tuskaa!
Sanalla sanoen: nerokasta.
Joten miksi rajoittaa tätä hienoa ideaa vain jouluun? Miksei meillä voisi olla vastaavanlaisia kalentereita muulloinkin?
Tässä muutama esimerkki:
Viikonloppukalenteri
- Viisi luukkua, eli yhtä monta kuin on työpäiviä viikossa normaalisti.
- Jokaisen luukun takana on kofeiinipilleri,
- Ihan vaan niitä aamuisia hetkiä varten, jolloin kahvinkeittimen automaatti-ajastus ei toiminutkaan, ja vuoteen sekä peiton ja tyynyn yhdessä muodostama gravitaatiokenttä hakkaa maan painovoiman 10-1.
- Kun olet avannut viimeisen kalenteriluukun, on taas perjantai, ilonpäivä.
- Tämä kalenteri auttaa jaksamaan työpäiviä.
Vuosilomakalenteri
- 365 luukkua, eli yhtä monta kuin on päiviä vuosiloman välillä.
- Jokaisen luukun takana on palapelin pala.
- Paloista muodostuu palapeli, joka on nurinpäin.
- Kun olet saanut kaikki luukut auki, eli koonnut palapelin, liimaat palojen taakse paperin että palapeli pysyy koossa, ja käännät palapelin oikeinpäin.
- Tällöin paljastuu minne olet ostanut lomamatkan, sillä palapeli on samalla matkalahjakortti.
- Tämä kalenteri auttaa jaksamaan paremmin.
Suklaalevy-kalenteri (miehille)
- Noin 28 luukkua.
- Ihmisnaisen kuukautiskierto on noin 28 päivää (kiitos, Wikipedia)
- Jokaisen luukun takana kerrotaan tietoa kuukautisista, ja miten niitä voi helpottaa.
- Joidenkin luukkujen takana on tavaraa, esim. kondomi, niitä tiettyjä kuukautiskierron hetkiä varten.
- Viimeisen luukun takana on suklaalevy ja lämmittävä pyyhe.
- Tällä kalenterilla miehet voivat paremmin auttaa partneriaan.
Korjaus: miksi meillä on vain joulukalenterit?
Joulukalenterit ovat hieno keksintö. Tietenkin olen ensimmäisenä myöntämässä, että eivät kuitenkaan ehkä yhtä hieno keksintö kuin eläinten korvasuojukset, mutta ihan varmasti sitä seuraava.
Joulukalenterit, sen sijaan että helpottaisivat jouluaaton odotusta, lisäävät jännitettä joka päivä.
Vielä niin monta luukkua, niin monta päivää! Kuinka paljon suklaahimoinen ja normaali-päivyriä ymmärtämätön henkilö voi kestää! Oi tätä odottamisen suloista, ei-seksuaalista, tuskaa!
Sanalla sanoen: nerokasta.
Joten miksi rajoittaa tätä hienoa ideaa vain jouluun? Miksei meillä voisi olla vastaavanlaisia kalentereita muulloinkin?
Tässä muutama esimerkki:
Viikonloppukalenteri
- Viisi luukkua, eli yhtä monta kuin on työpäiviä viikossa normaalisti.
- Jokaisen luukun takana on kofeiinipilleri,
- Ihan vaan niitä aamuisia hetkiä varten, jolloin kahvinkeittimen automaatti-ajastus ei toiminutkaan, ja vuoteen sekä peiton ja tyynyn yhdessä muodostama gravitaatiokenttä hakkaa maan painovoiman 10-1.
- Kun olet avannut viimeisen kalenteriluukun, on taas perjantai, ilonpäivä.
- Tämä kalenteri auttaa jaksamaan työpäiviä.
Vuosilomakalenteri
- 365 luukkua, eli yhtä monta kuin on päiviä vuosiloman välillä.
- Jokaisen luukun takana on palapelin pala.
- Paloista muodostuu palapeli, joka on nurinpäin.
- Kun olet saanut kaikki luukut auki, eli koonnut palapelin, liimaat palojen taakse paperin että palapeli pysyy koossa, ja käännät palapelin oikeinpäin.
- Tällöin paljastuu minne olet ostanut lomamatkan, sillä palapeli on samalla matkalahjakortti.
- Tämä kalenteri auttaa jaksamaan paremmin.
Suklaalevy-kalenteri (miehille)
- Noin 28 luukkua.
- Ihmisnaisen kuukautiskierto on noin 28 päivää (kiitos, Wikipedia)
- Jokaisen luukun takana kerrotaan tietoa kuukautisista, ja miten niitä voi helpottaa.
- Joidenkin luukkujen takana on tavaraa, esim. kondomi, niitä tiettyjä kuukautiskierron hetkiä varten.
- Viimeisen luukun takana on suklaalevy ja lämmittävä pyyhe.
- Tällä kalenterilla miehet voivat paremmin auttaa partneriaan.
perjantai 7. joulukuuta 2007
Kahvi, osa VI (Tai ystäväni eivät ymmärrä huumorintajuani)
- Omituista, miten aina tässä seistessäni, kahvikuppi kädessäni, katsellessani ikkunasta ulos jouluista maisemaa, muistan aina Pariisin.
- En tiennytkään että olet käynyt Ranskassa.
- En olekaan, siksi sanoinkin että se on omituista.
-----------------
Ja jos joku haluaa lisää luettavaa, käykää lukemassa YleX Keskustelufoorumilta tämän ja edellisten vuosien joulusadut (minäkin olen ollut mukana niitä kirjoittamassa...)
- En tiennytkään että olet käynyt Ranskassa.
- En olekaan, siksi sanoinkin että se on omituista.
-----------------
Ja jos joku haluaa lisää luettavaa, käykää lukemassa YleX Keskustelufoorumilta tämän ja edellisten vuosien joulusadut (minäkin olen ollut mukana niitä kirjoittamassa...)
torstai 6. joulukuuta 2007
Pullamössösukupolvi?
Mitä jos nyt syttyisi talvisota? Plussat ja miinukset.
LASTENOHJELMAT
Plussat
Porukka on tottunut taistelemiseen koko pienen ikänsä ajan.
Oletteko nähneet nykyisiä lastenohjelmia?
Joko mielikuvitus-eläimet tappelevat (Pokèmon), jättiläisrobotit tappelevat (Transformers), häiritsevän värikkäisiin asuihin pukeutuneet ihmiset tappelevat (Power Rangers - Dino thunder) tai muutoin haittaeläimenä, paitsi moottoripyörän yhteydessä tavattaessa, pidetyt eläimet tappelevat (Prätkähiiret).
Itse asiassa porukka katselee Pikku kakkosta odottaen että hetkellä minä hyvänsä Ransu iskisi tuolin ihmisjuontajan niskaan ja julistaisi itsensä "pikkukansan mestariksi", ja tekisi jonkin monimutkaisen painiliikkeen juontajan päälle.
Miinukset
Ikävä kyllä on vielä lastenohjelmia, joissa ei jostain syystä tapella.
Nämä antavat huonoa pasifistista esimerkkiä, mutta onneksi kaikki tietävät, että kun kamerat sammuvat, nekin varmaan tappelevat.
Voittaja: plussat
----------------------
STRATEGIAPELIT
Plussat
Tuolla jossain on porukkaa, joka ei ole nähnyt luonnollista päivänvaloa viikkokausiin.
Sen sijaan he ovat nähneet asioita joita me muut emme.
Taistelualuksia tulessa Orionin liepeillä.
Keihäsmiehiä käymässä viimeiseen ratkaisevaan taistoon.
Punaisia kolmioita hyökkäämässä sinisiä neliöitä vastaan.
Ja he ovat johtaneet niitä kaikkia. He ovat oppineet internetin yli käydyissä, oikeita ihmisiä vastaan käydyissä taisteluissa kuinka vastustaja ajattelee, mitä vastustaja haluaa ja miten vastustaja voitetaan strategioissa.
He ovat niitä tyyppejä, jotka voisivat antaa signeerauksia Sun Tzun teoksiin.
Miinukset
Nämä ovat myös niitä tyyppejä, joiden valitus saa koristekivetkin kyynelehtimään, kun internet-yhteyden nopeus putoaa hetkeksi 100 Mb/s-tasolta 98 Mb/s-tasolle, ja joukot eivät siirrykään välittömästi heidän haluamaansa paikkaan.
Miten he voisivat ymmärtää että tositilanteessa joukkojen siirtyminen haluttuun paikkaan voi olla jopa viikkojen tehtävä?
Voittaja: miinukset.
---------------------------
KIRJALLISUUS
Plussat
Käsi pystyyn kuka nykynuorista miehistä EI ole lukenut Sven Hasselin teoksia?
Voitte luovuttaa miehuutenne tuolla toisaalla. Juurikin siellä vaaleanpunaisella tiskillä, missä lukee "Neidit".
Nykyään kaikki tietävät millaista sota oikeasti on, joten se ei tule yllätyksenä. Lisäksi lähdemateriaalia on entistä enemmän käytössä, ja sitä voidaan hyödyntää.
Miinukset
Todennäköisesti myös vastapuolella osataan lukea. Heidän kirjastojärjestelmänsä tosin ei saata olla yhtä kehittynyt kuin meillä.
Voittaja: tasapeli.
------------------------
SOTAPELIT
Plussat
Nykyään tietokoneiden sotapelit ovat niin kehittyneitä, että seuraavaksi paras asia on aito asia. Tämän vuoksi keksittiin paintball, jolla on Suomessa jopa useita peliryhmiä. Se opettaa realistisesti että osuma sattuu, ja miten yhteistyö on voimaa.
Miinukset
Monelle voi tulla yllätyksenä kun vastapuolena ei olekaan ulkoavaruuden muukalaisia tai örkkejä.
Vielä suurempi yllätys on se, että haavat eivät paranekaan aikuisten oikeasti kun vain odottaa minuutin.
Kaikkein suurin ihmetyksen aiheuttaja lienee kuitenkin se, että aseet eivät lataudukaan kun ampuu kuvan ulkopuolelle.
Voittaja: plussat.
----------------------
VIESTINTÄ
Plussat
Kaikki yhtynevät kollektiiviseen kiitokseen Nokialle siitä, että nykyaikaisen kädellisen nuoren notkein jäsen on hänen peukalonsa. Itse asiassa tilaston mukaan tekstiviestien lähetys vain kiihtyy jatkuvasti.
Samalla myöskin kieli kehittyy.
Tiedättekö mitä tarkoittaa L8R G8R (later alligator) tai LUWAMH (love you with all my heart)?
Tuskin vihollinenkaan.
Tässä meillä siis on sukupolvi, joka kykenee 160 merkkiin tiivistämään päiväkomennot, strategisen tilannekatsauksen, henkilöstömuutokset ja kanttiinin ruokalistan.
Miinukset
Muuallakin tekstiviestitellään. Joskin meillä se on viety sellaiselle taiteen tasolle, että siitä pitäisi alkaa jo myöntämään Kultainen Känsäpeukalo-ansiomerkkejä.
Voittaja: plussat.
----------------------
RAVINTO
Plussat
Sodan syttyessä tietenkin jouduttaisiin tinkimään peruselintarvikkeista ja siirtymään kahvinkorvikkeisiin ja pettuleivällä jatkettuun pettuleipään.
Onneksi siis meillä on sukupolvi, joka on oppinut toimeentulemaan tonnikalalla ja makaronilla jopa useita lukukausia. Tarpeen vaatiessa tonnikalaa voidaan jatkaa delfiineillä.
Ja jos tonnikala loppuu, oikeastaan ihan mikä tahansa purkissa tuleva ruoka-aines kelpaa.
Miinukset
Aiemmin mainittu, strategisessa sodankäynnissä kunnostautunut ihmisryhmä on oppinut tulemaan toimeen lämpimällä virvoitusjuomalla ja kylmällä pizzalla. Näitä ei välttämättä säännöstelyn aikana ole saatavilla.
Ne tosin voitaisiin korvata kotikaljalla johon on sekoitettu sokeria, ja rieskalla, jonka päälle on levitetty ketsuppia. Kyseessä olevat henkilöt elävät niin pimeässä, että eivät luultavasti huomaa mitään eroa.
Voittaja: plussat.
-----------------------
Lopputulos: Kaksi miinusta, viisi plussaa.
Jos joku vihamielinen ulkovalta nyt haluaisi hyökätä kimppuumme, niin nuorison puolesta ainakin sopii että nähdään koulun jälkeen liikuntakentällä...ämmä.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
LASTENOHJELMAT
Plussat
Porukka on tottunut taistelemiseen koko pienen ikänsä ajan.
Oletteko nähneet nykyisiä lastenohjelmia?
Joko mielikuvitus-eläimet tappelevat (Pokèmon), jättiläisrobotit tappelevat (Transformers), häiritsevän värikkäisiin asuihin pukeutuneet ihmiset tappelevat (Power Rangers - Dino thunder) tai muutoin haittaeläimenä, paitsi moottoripyörän yhteydessä tavattaessa, pidetyt eläimet tappelevat (Prätkähiiret).
Itse asiassa porukka katselee Pikku kakkosta odottaen että hetkellä minä hyvänsä Ransu iskisi tuolin ihmisjuontajan niskaan ja julistaisi itsensä "pikkukansan mestariksi", ja tekisi jonkin monimutkaisen painiliikkeen juontajan päälle.
Miinukset
Ikävä kyllä on vielä lastenohjelmia, joissa ei jostain syystä tapella.
Nämä antavat huonoa pasifistista esimerkkiä, mutta onneksi kaikki tietävät, että kun kamerat sammuvat, nekin varmaan tappelevat.
Voittaja: plussat
----------------------
STRATEGIAPELIT
Plussat
Tuolla jossain on porukkaa, joka ei ole nähnyt luonnollista päivänvaloa viikkokausiin.
Sen sijaan he ovat nähneet asioita joita me muut emme.
Taistelualuksia tulessa Orionin liepeillä.
Keihäsmiehiä käymässä viimeiseen ratkaisevaan taistoon.
Punaisia kolmioita hyökkäämässä sinisiä neliöitä vastaan.
Ja he ovat johtaneet niitä kaikkia. He ovat oppineet internetin yli käydyissä, oikeita ihmisiä vastaan käydyissä taisteluissa kuinka vastustaja ajattelee, mitä vastustaja haluaa ja miten vastustaja voitetaan strategioissa.
He ovat niitä tyyppejä, jotka voisivat antaa signeerauksia Sun Tzun teoksiin.
Miinukset
Nämä ovat myös niitä tyyppejä, joiden valitus saa koristekivetkin kyynelehtimään, kun internet-yhteyden nopeus putoaa hetkeksi 100 Mb/s-tasolta 98 Mb/s-tasolle, ja joukot eivät siirrykään välittömästi heidän haluamaansa paikkaan.
Miten he voisivat ymmärtää että tositilanteessa joukkojen siirtyminen haluttuun paikkaan voi olla jopa viikkojen tehtävä?
Voittaja: miinukset.
---------------------------
KIRJALLISUUS
Plussat
Käsi pystyyn kuka nykynuorista miehistä EI ole lukenut Sven Hasselin teoksia?
Voitte luovuttaa miehuutenne tuolla toisaalla. Juurikin siellä vaaleanpunaisella tiskillä, missä lukee "Neidit".
Nykyään kaikki tietävät millaista sota oikeasti on, joten se ei tule yllätyksenä. Lisäksi lähdemateriaalia on entistä enemmän käytössä, ja sitä voidaan hyödyntää.
Miinukset
Todennäköisesti myös vastapuolella osataan lukea. Heidän kirjastojärjestelmänsä tosin ei saata olla yhtä kehittynyt kuin meillä.
Voittaja: tasapeli.
------------------------
SOTAPELIT
Plussat
Nykyään tietokoneiden sotapelit ovat niin kehittyneitä, että seuraavaksi paras asia on aito asia. Tämän vuoksi keksittiin paintball, jolla on Suomessa jopa useita peliryhmiä. Se opettaa realistisesti että osuma sattuu, ja miten yhteistyö on voimaa.
Miinukset
Monelle voi tulla yllätyksenä kun vastapuolena ei olekaan ulkoavaruuden muukalaisia tai örkkejä.
Vielä suurempi yllätys on se, että haavat eivät paranekaan aikuisten oikeasti kun vain odottaa minuutin.
Kaikkein suurin ihmetyksen aiheuttaja lienee kuitenkin se, että aseet eivät lataudukaan kun ampuu kuvan ulkopuolelle.
Voittaja: plussat.
----------------------
VIESTINTÄ
Plussat
Kaikki yhtynevät kollektiiviseen kiitokseen Nokialle siitä, että nykyaikaisen kädellisen nuoren notkein jäsen on hänen peukalonsa. Itse asiassa tilaston mukaan tekstiviestien lähetys vain kiihtyy jatkuvasti.
Samalla myöskin kieli kehittyy.
Tiedättekö mitä tarkoittaa L8R G8R (later alligator) tai LUWAMH (love you with all my heart)?
Tuskin vihollinenkaan.
Tässä meillä siis on sukupolvi, joka kykenee 160 merkkiin tiivistämään päiväkomennot, strategisen tilannekatsauksen, henkilöstömuutokset ja kanttiinin ruokalistan.
Miinukset
Muuallakin tekstiviestitellään. Joskin meillä se on viety sellaiselle taiteen tasolle, että siitä pitäisi alkaa jo myöntämään Kultainen Känsäpeukalo-ansiomerkkejä.
Voittaja: plussat.
----------------------
RAVINTO
Plussat
Sodan syttyessä tietenkin jouduttaisiin tinkimään peruselintarvikkeista ja siirtymään kahvinkorvikkeisiin ja pettuleivällä jatkettuun pettuleipään.
Onneksi siis meillä on sukupolvi, joka on oppinut toimeentulemaan tonnikalalla ja makaronilla jopa useita lukukausia. Tarpeen vaatiessa tonnikalaa voidaan jatkaa delfiineillä.
Ja jos tonnikala loppuu, oikeastaan ihan mikä tahansa purkissa tuleva ruoka-aines kelpaa.
Miinukset
Aiemmin mainittu, strategisessa sodankäynnissä kunnostautunut ihmisryhmä on oppinut tulemaan toimeen lämpimällä virvoitusjuomalla ja kylmällä pizzalla. Näitä ei välttämättä säännöstelyn aikana ole saatavilla.
Ne tosin voitaisiin korvata kotikaljalla johon on sekoitettu sokeria, ja rieskalla, jonka päälle on levitetty ketsuppia. Kyseessä olevat henkilöt elävät niin pimeässä, että eivät luultavasti huomaa mitään eroa.
Voittaja: plussat.
-----------------------
Lopputulos: Kaksi miinusta, viisi plussaa.
Jos joku vihamielinen ulkovalta nyt haluaisi hyökätä kimppuumme, niin nuorison puolesta ainakin sopii että nähdään koulun jälkeen liikuntakentällä...ämmä.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
tiistai 4. joulukuuta 2007
Älä lue tätä blogia
Menkää pois, täällä ei ole mitään.
Blogimaailmaa, ja muutenkin it-virittynyttä yhteiskuntaa huvitti ja ärsytti viime viikolla Fortumin ja HeyDay-mainostoimiston mainostempaus.
Uskokaa jo, tämä ei kiinnosta ketään.
Pitempi selostus aiheesta löytyy mm. Mari Koon blogista, mutta tiivistettynä: mainostoimisto kirjautui useille eri suomalaisille keskustelufoorumeille muka uutena jäsenenä, ja alkoi kehumaan "nuorisokielellä" Fortumin ilmastokampanjaa.
Vieläkö te olette siinä? Hus.
Huvittavaa tässä asiassa oli se, että ilmeisesti eräässäkin mainosfirmassa ei osattu aavistaa että ihmiset voisivat käydä useammassakin kuin yhdessä keskustelufoorumissa. Jos siis sama viesti toistuu sanasta sanaan eri foorumeissa, eikö se muka kiinnittäisi huomiota?
Ärsyttävää oli se, että joku oikeasti uskoi tällaisen menevän huomaamatta läpi. Voi olla että itse sekoitan välillä ilmapuntarin lukemat nuorisobarometriin, mutta nykyiset ihmis-sukupolvet haistavat huijauksen nopeammin kuin Kauniissa ja rohkeissa otetaan lähikuva kasvoihin.
Lisäksi tässä käytettiin meidän verorahojamme tyhmästi, koska kyseessä oli valtioyhtiö.
Jos joku käyttää rahojamme tyhmästi, niin sitten me itse.
Oikeasti, menkää pois. Tuonne noin. Pois.
Nykyaikana mainostaminen on hankalaa.
Samalla kun yritetään tehdä mieleenpainuvampia mainoksia, ongelmaksi muodostuu se, että kukaan ei muista mainostettavaa tuotetta.
Kokeilkaa vaikka itse: muistatteko ennemmin mainoksen vai tuotteen jota siinä mainostettiin?
Okei, nyt alkaa riittää. Vamos amigos, andale!
Tässä on mielestäni suurin ongelma.
Nykyaikaiset mainokset yrittävät houkutella kuluttajia. Kuluttajat ovat tottuneet tähän, esimerkiksi MTV3 on yrittänyt aivope--luoda asiakaskontakteja jo vuodesta 1957. Kuluttajista on tullut kranttuja, he alkavat olla omanarvontuntoisia.
No niin, nyt loppui lukeminen. Menkää ulos. Leikkikää itsellänne.
Ihmisiä ei enää nykyisin pitää pyrkiä houkuttelemaan, vaan päinvastoin. Heitä pitäisi ajaa pois.
Kuluttaja, tuollainen normaalitapaus ainakin, on tottunut tietynlaiseen korkeamman asteen kapitalistiseen yhtälöön toimittaessa mainostajien kanssa.
Siinä mainostaja tarjoaa jotain, kuluttaja tuumaa jotain ja lopputuloksena saattaa syntyä jotain.
Pois. Pois. Pois. Pois. Pois. Pois.
Ristiriita on kuitenkin se mikä herättää huomiota.
Miksi kaikki pyrkivät ravintolaan, jonne pitää jonottaa puoli ikuisuutta, vaikka yhtä hyvin he voisivat olla kotonaan? Miksi kaikki pyrkivät juuri siihen ravintolaan, jonne on vaikea päästä?
Koska se on haaste.
Vieläkö te olette siinä? Eikö oikeasti ole muuta paikkaa?
Ihminen ei aina välttämättä tee niin kuin olisi kaiken saatavilla olevan materiaalin mukaan loogista. Mukana on aina X-tekijä, joka sekoittaa pakkaa.
"Miksi tuonne on niin vaikea päästä? Miksi muut ihmiset jonottavat sinne? Onko siellä jotain erityistä? Pitääpä ottaa selville."
Millä te oikein uskotte? Menkää nyt.
Tätä samaa taktiikkaa voitaisiin alkaa harrastaa mainoksissakin. Ne ikäkyselyt voivat oikeasti alkaa merkitsemään jotain, esim. "tämä tuote on suunniteltu 25-30-vuotiaille. Jos et kuulu tähän ryhmään, et saa sitä. Sori sinä."
Oikeastaan, tällainen palvelu on jo olemassa: K-50 Disko.
No niin, te saitte hupinne. Poistukaa kulkematta tiskin kautta.
Yksinkertaisimmillaan tällainen mainonta olisi negatiivista mainontaa. Se ei olisi suoranaisesti henkilökohtaista, mutta antaisi ymmärtää että joku, sanotaan nyt keskustelun vuoksi sinun kaltaisesi tyyppi, nyt vaan ei saa piste.
Ja se satuttaa.
Mutta se myös saa haluamaan tätä jotain entistä enemmän.
Eli miten olisi toimittu oikein alussa mainitussa Fortumin mainoskampanjassa?
Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.
Ensinnäkin sinne olisi päässyt vain tietty ikäryhmä, ja vain tiettyyn kellonaikaan. Syynä olisi ollut vaikka se, että vain "tietty ikäryhmä voi enää pelastaa maapallon, ja tiettynä kellonaikana."
Tämänkin jälkeen sivusto olisi päästänyt sattumanvaraisesti ihmisiä sisään. Syyksi toimimattomuuteen olisi annettu vaikka "ympäristötuhot".
Sivusto olisi ollut mahdollisimman koruton, esimerkiksi ilman mitään flash-animaatioita "tietokoneen säästämiseksi."
Häipykää jo.
Joten mitä tahansa teettekin, älkää menkö tänne, koska olin mukana tekemässä sitä.
Blogimaailmaa, ja muutenkin it-virittynyttä yhteiskuntaa huvitti ja ärsytti viime viikolla Fortumin ja HeyDay-mainostoimiston mainostempaus.
Uskokaa jo, tämä ei kiinnosta ketään.
Pitempi selostus aiheesta löytyy mm. Mari Koon blogista, mutta tiivistettynä: mainostoimisto kirjautui useille eri suomalaisille keskustelufoorumeille muka uutena jäsenenä, ja alkoi kehumaan "nuorisokielellä" Fortumin ilmastokampanjaa.
Vieläkö te olette siinä? Hus.
Huvittavaa tässä asiassa oli se, että ilmeisesti eräässäkin mainosfirmassa ei osattu aavistaa että ihmiset voisivat käydä useammassakin kuin yhdessä keskustelufoorumissa. Jos siis sama viesti toistuu sanasta sanaan eri foorumeissa, eikö se muka kiinnittäisi huomiota?
Ärsyttävää oli se, että joku oikeasti uskoi tällaisen menevän huomaamatta läpi. Voi olla että itse sekoitan välillä ilmapuntarin lukemat nuorisobarometriin, mutta nykyiset ihmis-sukupolvet haistavat huijauksen nopeammin kuin Kauniissa ja rohkeissa otetaan lähikuva kasvoihin.
Lisäksi tässä käytettiin meidän verorahojamme tyhmästi, koska kyseessä oli valtioyhtiö.
Jos joku käyttää rahojamme tyhmästi, niin sitten me itse.
Oikeasti, menkää pois. Tuonne noin. Pois.
Nykyaikana mainostaminen on hankalaa.
Samalla kun yritetään tehdä mieleenpainuvampia mainoksia, ongelmaksi muodostuu se, että kukaan ei muista mainostettavaa tuotetta.
Kokeilkaa vaikka itse: muistatteko ennemmin mainoksen vai tuotteen jota siinä mainostettiin?
Okei, nyt alkaa riittää. Vamos amigos, andale!
Tässä on mielestäni suurin ongelma.
Nykyaikaiset mainokset yrittävät houkutella kuluttajia. Kuluttajat ovat tottuneet tähän, esimerkiksi MTV3 on yrittänyt aivope--luoda asiakaskontakteja jo vuodesta 1957. Kuluttajista on tullut kranttuja, he alkavat olla omanarvontuntoisia.
No niin, nyt loppui lukeminen. Menkää ulos. Leikkikää itsellänne.
Ihmisiä ei enää nykyisin pitää pyrkiä houkuttelemaan, vaan päinvastoin. Heitä pitäisi ajaa pois.
Kuluttaja, tuollainen normaalitapaus ainakin, on tottunut tietynlaiseen korkeamman asteen kapitalistiseen yhtälöön toimittaessa mainostajien kanssa.
Siinä mainostaja tarjoaa jotain, kuluttaja tuumaa jotain ja lopputuloksena saattaa syntyä jotain.
Pois. Pois. Pois. Pois. Pois. Pois.
Ristiriita on kuitenkin se mikä herättää huomiota.
Miksi kaikki pyrkivät ravintolaan, jonne pitää jonottaa puoli ikuisuutta, vaikka yhtä hyvin he voisivat olla kotonaan? Miksi kaikki pyrkivät juuri siihen ravintolaan, jonne on vaikea päästä?
Koska se on haaste.
Vieläkö te olette siinä? Eikö oikeasti ole muuta paikkaa?
Ihminen ei aina välttämättä tee niin kuin olisi kaiken saatavilla olevan materiaalin mukaan loogista. Mukana on aina X-tekijä, joka sekoittaa pakkaa.
"Miksi tuonne on niin vaikea päästä? Miksi muut ihmiset jonottavat sinne? Onko siellä jotain erityistä? Pitääpä ottaa selville."
Millä te oikein uskotte? Menkää nyt.
Tätä samaa taktiikkaa voitaisiin alkaa harrastaa mainoksissakin. Ne ikäkyselyt voivat oikeasti alkaa merkitsemään jotain, esim. "tämä tuote on suunniteltu 25-30-vuotiaille. Jos et kuulu tähän ryhmään, et saa sitä. Sori sinä."
Oikeastaan, tällainen palvelu on jo olemassa: K-50 Disko.
No niin, te saitte hupinne. Poistukaa kulkematta tiskin kautta.
Yksinkertaisimmillaan tällainen mainonta olisi negatiivista mainontaa. Se ei olisi suoranaisesti henkilökohtaista, mutta antaisi ymmärtää että joku, sanotaan nyt keskustelun vuoksi sinun kaltaisesi tyyppi, nyt vaan ei saa piste.
Ja se satuttaa.
Mutta se myös saa haluamaan tätä jotain entistä enemmän.
Eli miten olisi toimittu oikein alussa mainitussa Fortumin mainoskampanjassa?
Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää.
Ensinnäkin sinne olisi päässyt vain tietty ikäryhmä, ja vain tiettyyn kellonaikaan. Syynä olisi ollut vaikka se, että vain "tietty ikäryhmä voi enää pelastaa maapallon, ja tiettynä kellonaikana."
Tämänkin jälkeen sivusto olisi päästänyt sattumanvaraisesti ihmisiä sisään. Syyksi toimimattomuuteen olisi annettu vaikka "ympäristötuhot".
Sivusto olisi ollut mahdollisimman koruton, esimerkiksi ilman mitään flash-animaatioita "tietokoneen säästämiseksi."
Häipykää jo.
Joten mitä tahansa teettekin, älkää menkö tänne, koska olin mukana tekemässä sitä.
maanantai 3. joulukuuta 2007
Väliin henkilökohtaista, osa XXI
Iltaa kaikille.
Kauhistuttavan noloa enää näyttäytyä täällä viimekertaisen teiniangsti-purkauksen jälkeen, mutta enhän voinut jättää teitä kaikkia viittä lukijaani roikkumaan epätietoisuuteen, enhän?
Tilini itse asiassa tuli ajoissa, n. viisi minuuttia sen jälkeen kun olin täällä pillittänyt asiasta, mutta koska minulla oli tuolloin juuri meneillään elämänvaihe, jota kutsun nimellä "työ", en ehtinyt päivittelemään tilannetta tänne.
Olisinko viimeinkin päässyt eroon huonosta onnestani siis? Voisiko olla että hermoilen aina aivan turhasta? Hmm...en.
Katsokaas, tällä kertaa minulle ei osunut pataässä käteen. Sen sijaan joku muu sai kärsiä.
Firma, joka maksaa palkkani, oli nimittäin vahingossa maksanut kaikille työntekijöilleen palkan kahdesti. Ei kuulosta isolta jutulta, mutta jos työntekijöitä on kymmeniä, satoja, kenties jopa tuhansia, ja jokainen heistä oli kovapalkkainen it-ammattilainen, ja jokainen heistä sai palkkansa kaksinkertaisena...aika kiva summa.
Jos nyt oletetaan että k.o. rahasumma oli poissa firman tililtä (jolle tietenkin maksetaan korkoa keskimääräisen päiväkohtaisen saldon mukaan) ainakin viikonlopun yli, niin voitte vain arvioida millaiset taloudelliset menetykset tuossa tulivat.
Universumin missio on edelleenkin infernorusentaa minut.
Toisinaan se vain huomaa liian hyvän tilaisuuden jota ei voi jättää käyttämättä, ja minut ohitetaan hetkeksi.
Vau. Viimeksi minusta tuntui tältä kun minulle "määrätty" vanhojen tanssi-partnerini ilmoitti (miespuolisen) luokkakaverinsa kautta että hän "ei pysty" tanssimaan kanssani sairauden kautta.
(He, jotka arvasivat että (edelleenkin hyvin miespuolinen) luokkakaveri ja oletettu vanhojen tanssi-partnerini tanssivat koko päivän yhdessä, olivat muuten sitten oikeassa.)
Jos ehditte miettiä ylimääräistä palkkaani, niin tietenkin palautin rahat heti kun näin ne tililläni.
Koska on joulu, en myöskään merkinnyt viestikenttään "Kiitos domina-palveluista" tai "Tässä rahat viimeisimmästä ase-rahdista".
Tässä kaikki tällä erää, olen tämän viikon iltavuorossa, eli päivitys on siksi myöhässä.
Palaamme normaaliin lähetykseen mahdollisimman pian.
Kauhistuttavan noloa enää näyttäytyä täällä viimekertaisen teiniangsti-purkauksen jälkeen, mutta enhän voinut jättää teitä kaikkia viittä lukijaani roikkumaan epätietoisuuteen, enhän?
Tilini itse asiassa tuli ajoissa, n. viisi minuuttia sen jälkeen kun olin täällä pillittänyt asiasta, mutta koska minulla oli tuolloin juuri meneillään elämänvaihe, jota kutsun nimellä "työ", en ehtinyt päivittelemään tilannetta tänne.
Olisinko viimeinkin päässyt eroon huonosta onnestani siis? Voisiko olla että hermoilen aina aivan turhasta? Hmm...en.
Katsokaas, tällä kertaa minulle ei osunut pataässä käteen. Sen sijaan joku muu sai kärsiä.
Firma, joka maksaa palkkani, oli nimittäin vahingossa maksanut kaikille työntekijöilleen palkan kahdesti. Ei kuulosta isolta jutulta, mutta jos työntekijöitä on kymmeniä, satoja, kenties jopa tuhansia, ja jokainen heistä oli kovapalkkainen it-ammattilainen, ja jokainen heistä sai palkkansa kaksinkertaisena...aika kiva summa.
Jos nyt oletetaan että k.o. rahasumma oli poissa firman tililtä (jolle tietenkin maksetaan korkoa keskimääräisen päiväkohtaisen saldon mukaan) ainakin viikonlopun yli, niin voitte vain arvioida millaiset taloudelliset menetykset tuossa tulivat.
Universumin missio on edelleenkin infernorusentaa minut.
Toisinaan se vain huomaa liian hyvän tilaisuuden jota ei voi jättää käyttämättä, ja minut ohitetaan hetkeksi.
Vau. Viimeksi minusta tuntui tältä kun minulle "määrätty" vanhojen tanssi-partnerini ilmoitti (miespuolisen) luokkakaverinsa kautta että hän "ei pysty" tanssimaan kanssani sairauden kautta.
(He, jotka arvasivat että (edelleenkin hyvin miespuolinen) luokkakaveri ja oletettu vanhojen tanssi-partnerini tanssivat koko päivän yhdessä, olivat muuten sitten oikeassa.)
Jos ehditte miettiä ylimääräistä palkkaani, niin tietenkin palautin rahat heti kun näin ne tililläni.
Koska on joulu, en myöskään merkinnyt viestikenttään "Kiitos domina-palveluista" tai "Tässä rahat viimeisimmästä ase-rahdista".
Tässä kaikki tällä erää, olen tämän viikon iltavuorossa, eli päivitys on siksi myöhässä.
Palaamme normaaliin lähetykseen mahdollisimman pian.
perjantai 30. marraskuuta 2007
Väliin henkilökohtaista, XX
Muistattehan mitä kirjoitin viimeksi tasapainosta?
Se mikä jäi mainitsematta oli se, että ns. hyvää tuuria seuraava paha tuuri korreloi moninkertaisesti tuhovoimassaan.
Yksinkertaisemmin: jos tämä olisi opettavainen satu, niin tässä sadussa yhden erityisen kastemadon kunnianhimoinen yritys johdattaa kansansa päivänvaloon tuhansien, kenties miljoonien vuosien pimeyden jälkeen, loppuisi siihen että paikallisella tilhi-parvella olisi erityisen hyvä lounas.
Tarinan opetus: ei ole opetusta. P*skahommia nyt vaan tapahtuu.
Vielä yksinkertaisemmin: jokainen toivonpilkahdus elämässäni tullaan infernorusentamaan välittömästi.
Mitä hyvää minulle on tapahtunut?
Sain kadoksissa olleen ulkoisen kiintolevyni takaisin (se oli lähtenyt huoltoon Saksaan (?!), jossa se oli "kadonnut". Se siitä saksalaisesta kirjanpidosta...lopulta se löytyi tukkimiehen kirjanpidon avulla, eli "piti olla X ulkoista kiintolevyä, mutta meillä onkin X+1. Olisikohan tuo se puuttuva..?") ja sitä myöten laajahkon por---krhm--2-D-mallinnetun aikakauden vapaamielisyyden kuvastoa laajasti ja kattavasti esittelevän mintti-kuntoisen kokoelmani takaisin.
Sain tänään myös säleverhot ikkunoihin, odotettuani niitä vain 9 kuukautta, mutta kukapa tuosta välittää.
Paitsi ehkä vastakkaisen kerrostalon lintubongarit, jotka saattoivat järkyttyä aamuisin nähdessään alkuliman nousevan vuoteesta, muuttuvan alkueläimeksi vessaan mennessä, vaihtuvan puuttuvaksi linkiksi mennessään hakiessaan aamulehteä, ja kädelliseksi saadessaan kahvia.
Ja näin yleisellä tasolla, asuntoni ylilentävistä lentokoneista ei ole irronnut vessan kohdalta jääpalasta, joka olisi osunut takaraivooni.
Mitä pahaa minulle on tapahtunut?
Noh, tilini on tällä hetkellä niin absoluuttisessa nollapisteessä, että länsimainen fysiikan alan kirjallisuus tulisi kirjoittaa uusiksi. Tänään pitäisi olla palkkapäiväni, mutta vielä ei ole rahoja kuulunut.
Se kuolenko nälkään ennen maanantaita ei ole niin tärkeää kuin se, pystynkö maksamaan asuntolainani ajallaan.
En usko että asuntoani oltaisiin ulosmittaamassa välittömästi, mutta joudun luultavasti kiemurtelemaan, selittelemään ja nuoleskelemaan pankkiinpäin asteikolla 1- 10 ( jossa kymmenen tarkoittaa pankin portaiden puhdistamista hammasharjalla) 13:lla.
Juurikin tästä syystä en lottoa. En halua edes ajatella millainen kraateri jäisi toimittamaan muistoa minusta muille, jos voittaisin jättipotin.
Eli jos minusta ei kuulu mitään maanantaina, etsikää uutisista hassuista pikkujutuista tarinaa miehestä, jonka lävisti jäinen virtsajääpuikko.
Jos mitään ihmeitä ei tapahdu, palaamme normaaliin lähetykseen maanantaina.
Se mikä jäi mainitsematta oli se, että ns. hyvää tuuria seuraava paha tuuri korreloi moninkertaisesti tuhovoimassaan.
Yksinkertaisemmin: jos tämä olisi opettavainen satu, niin tässä sadussa yhden erityisen kastemadon kunnianhimoinen yritys johdattaa kansansa päivänvaloon tuhansien, kenties miljoonien vuosien pimeyden jälkeen, loppuisi siihen että paikallisella tilhi-parvella olisi erityisen hyvä lounas.
Tarinan opetus: ei ole opetusta. P*skahommia nyt vaan tapahtuu.
Vielä yksinkertaisemmin: jokainen toivonpilkahdus elämässäni tullaan infernorusentamaan välittömästi.
Mitä hyvää minulle on tapahtunut?
Sain kadoksissa olleen ulkoisen kiintolevyni takaisin (se oli lähtenyt huoltoon Saksaan (?!), jossa se oli "kadonnut". Se siitä saksalaisesta kirjanpidosta...lopulta se löytyi tukkimiehen kirjanpidon avulla, eli "piti olla X ulkoista kiintolevyä, mutta meillä onkin X+1. Olisikohan tuo se puuttuva..?") ja sitä myöten laajahkon por---krhm--2-D-mallinnetun aikakauden vapaamielisyyden kuvastoa laajasti ja kattavasti esittelevän mintti-kuntoisen kokoelmani takaisin.
Sain tänään myös säleverhot ikkunoihin, odotettuani niitä vain 9 kuukautta, mutta kukapa tuosta välittää.
Paitsi ehkä vastakkaisen kerrostalon lintubongarit, jotka saattoivat järkyttyä aamuisin nähdessään alkuliman nousevan vuoteesta, muuttuvan alkueläimeksi vessaan mennessä, vaihtuvan puuttuvaksi linkiksi mennessään hakiessaan aamulehteä, ja kädelliseksi saadessaan kahvia.
Ja näin yleisellä tasolla, asuntoni ylilentävistä lentokoneista ei ole irronnut vessan kohdalta jääpalasta, joka olisi osunut takaraivooni.
Mitä pahaa minulle on tapahtunut?
Noh, tilini on tällä hetkellä niin absoluuttisessa nollapisteessä, että länsimainen fysiikan alan kirjallisuus tulisi kirjoittaa uusiksi. Tänään pitäisi olla palkkapäiväni, mutta vielä ei ole rahoja kuulunut.
Se kuolenko nälkään ennen maanantaita ei ole niin tärkeää kuin se, pystynkö maksamaan asuntolainani ajallaan.
En usko että asuntoani oltaisiin ulosmittaamassa välittömästi, mutta joudun luultavasti kiemurtelemaan, selittelemään ja nuoleskelemaan pankkiinpäin asteikolla 1- 10 ( jossa kymmenen tarkoittaa pankin portaiden puhdistamista hammasharjalla) 13:lla.
Juurikin tästä syystä en lottoa. En halua edes ajatella millainen kraateri jäisi toimittamaan muistoa minusta muille, jos voittaisin jättipotin.
Eli jos minusta ei kuulu mitään maanantaina, etsikää uutisista hassuista pikkujutuista tarinaa miehestä, jonka lävisti jäinen virtsajääpuikko.
Jos mitään ihmeitä ei tapahdu, palaamme normaaliin lähetykseen maanantaina.
keskiviikko 28. marraskuuta 2007
Urbaani evoluutio
Tiedättekö "ringxiety"-termin? Tai sen uusimman esiintymän "vibranxiety".
Ensin mainitun voisi suomentaa suoraan termiksi "soittokärsimättömyys" ja toisen "värinäkärsimättömyydeksi".
Molemmat termit kuitenkin kuvastavat periaatteessa samaa uudenlaista psykologista ilmiötä.
Kännykän omistaja luulevat joko kuulevansa kännykän soivan tai värisevän uuden puhelun tai viestin merkiksi, mutta mitään ei oikeasti ole tullut. Ihmiset vain kuvittelivat niin.
Tämä johtuu siitä, että ihminen oppii tunnistamaan havainto-oppimisen kautta erilaiset soittoäänet ja värähtelyt. Kun teemme näin, asetamme myös itsellemme henkilökohtaisi "havaintovälineitä", jotka hälyttävät esimerkiksi silloin, kun puhelin soi meluisassa paikassa.
Nämä havaintovälineet ovat kuitenkin epätarkkoja, ja usein epämääräinen melu tulkitaan virheellisesti oikeaksi signaaliksi, vaikka se ei olekaan sitä.
Näitä "vääriä hälytyksiä" selittää myös neuroplastisuus.
Aivot kykenevät luomaan uusia asiayhteyksiä reagoidessaan ympäristön muutoksiin; kun aivot tottuvat siihen, että värähtely merkitsee kännykkää, mikä tahansa kehossamme tuntuva värähtely saa meidät uskomaan että se on lähtöisin kännykästä.
Mitä on pareidolia?
Se tarkoittaa yksinkertaistettuna ihmisen taipumusta tunnistaa kuvioita siellä missä niitä ei tarkoitusperäisesti ole.
Mitä näette täällä? Tai täällä? Tai jopa tässä?
Ihmisten kyky hahmottaa eräänlaista kauneutta jopa keskellä harmaata betonimaisemaa on kehittynyt.
Tämä kaikki on merkki uudenlaisesta evoluutiosta. Se ei ole suoranaista mutaatiota, vaan pikemminkin hienovaraisempaa mukautumista.
Vaistot, jotka ovat aina olleet meillä käytössä, ovat muuttumassa vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita. Enää ei tarvitse pelätä sapelihammastiikerin hyökkäystä, mutta yksi ohimennyt puhelu voi olla elämän ja kuoleman kysymys.
Tästä on hieno esimerkiksi "Viidakkolapsi"-kirjan julkaissut Sabine Kuegler. Aikoinaan saksalaisen Sabine Kueglerin vanhemmat päättivät asettua asumaan Indonesian Länsi-Papuaan vasta löydetyn fayu-heimon pariin. Myöhemmin Kuegler palasi länsimaiseen yhteiskuntaan.
Sabine Kuegler on kertonut myöhemmin haastatteluissa, kuinka nykyaikainen yhteiskunta, autoineen, supermarketteineen ja pop-musiikkeineen hämmensi häntä suuresti.
Kuegler on myös kertonut, että hän ahdistui eurooppalaisesta elämäntavasta. Signaalit joita hän sai, olivat ristiriidassa sen kanssa mitä hän oli oppinut niiden merkitsevän.
Mitä tämä kaikki sitten merkitsee?
Kuten sanoin aiemmin, ihmiskunta on astumassa uuteen aikakauteen.
Vaistomme ja havaintokykymme on adaptoitumassa uuteen hallitsevaan ympäristöön. Se on ympäristö johon synnymme ja jossa elämme.
Tulevaisuudessa ihmiset eivät välttämättä erota lehmän päästämiä ääniä kukosta, mutta he kykenevät kertomaan pelkästään tietokoneen näppäin-äänten perusteella, kuinka paljon bloggaaja on juonut kahvia.
Tervetuloa uuteen uljaaseen maailmaan.
Ensin mainitun voisi suomentaa suoraan termiksi "soittokärsimättömyys" ja toisen "värinäkärsimättömyydeksi".
Molemmat termit kuitenkin kuvastavat periaatteessa samaa uudenlaista psykologista ilmiötä.
Kännykän omistaja luulevat joko kuulevansa kännykän soivan tai värisevän uuden puhelun tai viestin merkiksi, mutta mitään ei oikeasti ole tullut. Ihmiset vain kuvittelivat niin.
Tämä johtuu siitä, että ihminen oppii tunnistamaan havainto-oppimisen kautta erilaiset soittoäänet ja värähtelyt. Kun teemme näin, asetamme myös itsellemme henkilökohtaisi "havaintovälineitä", jotka hälyttävät esimerkiksi silloin, kun puhelin soi meluisassa paikassa.
Nämä havaintovälineet ovat kuitenkin epätarkkoja, ja usein epämääräinen melu tulkitaan virheellisesti oikeaksi signaaliksi, vaikka se ei olekaan sitä.
Näitä "vääriä hälytyksiä" selittää myös neuroplastisuus.
Aivot kykenevät luomaan uusia asiayhteyksiä reagoidessaan ympäristön muutoksiin; kun aivot tottuvat siihen, että värähtely merkitsee kännykkää, mikä tahansa kehossamme tuntuva värähtely saa meidät uskomaan että se on lähtöisin kännykästä.
Mitä on pareidolia?
Se tarkoittaa yksinkertaistettuna ihmisen taipumusta tunnistaa kuvioita siellä missä niitä ei tarkoitusperäisesti ole.
Mitä näette täällä? Tai täällä? Tai jopa tässä?
Ihmisten kyky hahmottaa eräänlaista kauneutta jopa keskellä harmaata betonimaisemaa on kehittynyt.
Tämä kaikki on merkki uudenlaisesta evoluutiosta. Se ei ole suoranaista mutaatiota, vaan pikemminkin hienovaraisempaa mukautumista.
Vaistot, jotka ovat aina olleet meillä käytössä, ovat muuttumassa vastaamaan paremmin nykyajan tarpeita. Enää ei tarvitse pelätä sapelihammastiikerin hyökkäystä, mutta yksi ohimennyt puhelu voi olla elämän ja kuoleman kysymys.
Tästä on hieno esimerkiksi "Viidakkolapsi"-kirjan julkaissut Sabine Kuegler. Aikoinaan saksalaisen Sabine Kueglerin vanhemmat päättivät asettua asumaan Indonesian Länsi-Papuaan vasta löydetyn fayu-heimon pariin. Myöhemmin Kuegler palasi länsimaiseen yhteiskuntaan.
Sabine Kuegler on kertonut myöhemmin haastatteluissa, kuinka nykyaikainen yhteiskunta, autoineen, supermarketteineen ja pop-musiikkeineen hämmensi häntä suuresti.
Kuegler on myös kertonut, että hän ahdistui eurooppalaisesta elämäntavasta. Signaalit joita hän sai, olivat ristiriidassa sen kanssa mitä hän oli oppinut niiden merkitsevän.
Mitä tämä kaikki sitten merkitsee?
Kuten sanoin aiemmin, ihmiskunta on astumassa uuteen aikakauteen.
Vaistomme ja havaintokykymme on adaptoitumassa uuteen hallitsevaan ympäristöön. Se on ympäristö johon synnymme ja jossa elämme.
Tulevaisuudessa ihmiset eivät välttämättä erota lehmän päästämiä ääniä kukosta, mutta he kykenevät kertomaan pelkästään tietokoneen näppäin-äänten perusteella, kuinka paljon bloggaaja on juonut kahvia.
Tervetuloa uuteen uljaaseen maailmaan.
Väliin henkilökohtaista, osa XIX
Päivän epistola käsittelee tasapainoa.
Maailman surullisimpana itkuvirtenä, jota säestää maailman pienin näkymätön viulu, veisataan seuraavaa:
Minulla on teoria maailman toiminnasta.
Ei välttämättä koko systeemistä, mutta alan tajuta hienomekaniikkaa jolla toimivat ne ulokkeet, joiden pääasiallinen tehtävä on tarjota tuolia ja vetää se hetkeä myöhemmin altani pois.
Kaikki päätyy loppujen lopuksi tasapainon ylläpitämiseen.
Kuulin eilen illalla kofeiini-pitoisesta donitsista. Molekyyli-tieteisiin erikoistunut tohtori Robert Bohannon on kehittänyt tavan millä kofeiinia, ei vain kahvin makua, on mahdollista lisätä leipomotuotteisiin.
Mukana tuotekehittelyssä olleen yrityksen mukaan yksi leivonnainen vastaa n. kahta kuppia kahvia.
Nyt kun otetaan huomioon, että tämä tieto kerrotaan henkilölle, joka on juhlallisesti luvannut alkaa polttamaan heti kun joku keksiin kahvi-tupakan (jotta voisi tappaa itsensä kaksi kertaa nopeammin), niin arvaatte hymyni astekulman.
Tämä ilouutinen tietenkin piti ilmoittaa kaikille kännykälläni...jonka olin onnellisesti unohtanut töihin.
Kännykkäni ei ole minulle paitsi puhelin, johon en koskaan vastaa, vaan myöskin kello ja ennen kaikkea herätyskello.
Mutta ei hätää, onhan minulla askelmittari, jonka olin juuri saanut saman päivänä työpaikalta lahjana. Siinä oli kello! Tilanne pelastettu!
Tietenkin jouduin käyttämään askelmittarin lisäksi minitaskulamppua, sillä olen tottunut nukkumaan pimeässä, ja askelmittaria taas ei oltu suunniteltu öisten katujen kulkijoille, eli siinä ei ollut fosforinäyttöä. Mutta tokihan olin valmis kärsimään pikkaisen herätäkseni ajoissa.
En nyt osaa tarkalleen profiloida lukijakuntaani, mutta villinä veikkauksena tuskin kovin moni teistä on yrittänyt unenpöpperössä ensin paikallistaa yöpöydältä pimeässä lilliputeilla alihankintana valmistettua taskulamppua, ja sen perään askelmittaria käsikopelolla. Ihan vaan vinkkinä: älkää kokeilkokaan.
Lopulta kuitenkin koitti heräämisen aika askelmittarin mukaan. Normaalia sisäänpäin kääntynyttä "aaaaarrrrrgggggghhhhaamu"-huutoa, ja 206 naksahdusta, kun luuranko haki paikkaansa, myöhemmin olin valmis kohtaamaan maailman.
Ihmettelin vain sitä, kun lehtiluukku kolahti; yleensä se tapahtuu tuntia aiemmin. Hetken pörrättyäni katsoin kellon digiboksista, ja se kertoi että aika todellakin oli tunti askelmittarin ilmoittamaan kellonaikaa aiempi.
Eikun takaisin pehkuihin...jossa en tietenkään enää saanut unta, vaan kääntelehdin levottomasti 45 minuuttia, kunnes kyljissäni oli vauhtiraidat, ja nousin ylös.
Eli jos juttuni on normaalia väsyneempää, tuossa selitys.
Tänään kuitenkin piti puhua tasapainosta.
Äskeinen esimerkki osoitti miten homma toimii: jotain hyvää seuraa aina jotain pahaa.
Hienommin ilmaistuna: voittamaani kosmista kalastus-reissua syvään etelään seuraa jossain vaiheessa tilanne, jossa universumi on saanut minut epämiellyttävään asentoon ja sanoo "röhki kuin sika".
Wiccalaisilla on kolminkertaisen paluun laki: "teitpä hyvää tai pahaa, saat kaiken takaisin kolminkertaisena."
Minullakin on kolminkertaisen paluun laki: "teitpä hyvää tai pahaa, universumi laittaa sinut röhkimään kuin sika. Pahimmillaan kolme kertaa."
Palaamme normaaliin lähetykseen jälleen mahdollisimman pian.
Maailman surullisimpana itkuvirtenä, jota säestää maailman pienin näkymätön viulu, veisataan seuraavaa:
Minulla on teoria maailman toiminnasta.
Ei välttämättä koko systeemistä, mutta alan tajuta hienomekaniikkaa jolla toimivat ne ulokkeet, joiden pääasiallinen tehtävä on tarjota tuolia ja vetää se hetkeä myöhemmin altani pois.
Kaikki päätyy loppujen lopuksi tasapainon ylläpitämiseen.
Kuulin eilen illalla kofeiini-pitoisesta donitsista. Molekyyli-tieteisiin erikoistunut tohtori Robert Bohannon on kehittänyt tavan millä kofeiinia, ei vain kahvin makua, on mahdollista lisätä leipomotuotteisiin.
Mukana tuotekehittelyssä olleen yrityksen mukaan yksi leivonnainen vastaa n. kahta kuppia kahvia.
Nyt kun otetaan huomioon, että tämä tieto kerrotaan henkilölle, joka on juhlallisesti luvannut alkaa polttamaan heti kun joku keksiin kahvi-tupakan (jotta voisi tappaa itsensä kaksi kertaa nopeammin), niin arvaatte hymyni astekulman.
Tämä ilouutinen tietenkin piti ilmoittaa kaikille kännykälläni...jonka olin onnellisesti unohtanut töihin.
Kännykkäni ei ole minulle paitsi puhelin, johon en koskaan vastaa, vaan myöskin kello ja ennen kaikkea herätyskello.
Mutta ei hätää, onhan minulla askelmittari, jonka olin juuri saanut saman päivänä työpaikalta lahjana. Siinä oli kello! Tilanne pelastettu!
Tietenkin jouduin käyttämään askelmittarin lisäksi minitaskulamppua, sillä olen tottunut nukkumaan pimeässä, ja askelmittaria taas ei oltu suunniteltu öisten katujen kulkijoille, eli siinä ei ollut fosforinäyttöä. Mutta tokihan olin valmis kärsimään pikkaisen herätäkseni ajoissa.
En nyt osaa tarkalleen profiloida lukijakuntaani, mutta villinä veikkauksena tuskin kovin moni teistä on yrittänyt unenpöpperössä ensin paikallistaa yöpöydältä pimeässä lilliputeilla alihankintana valmistettua taskulamppua, ja sen perään askelmittaria käsikopelolla. Ihan vaan vinkkinä: älkää kokeilkokaan.
Lopulta kuitenkin koitti heräämisen aika askelmittarin mukaan. Normaalia sisäänpäin kääntynyttä "aaaaarrrrrgggggghhhhaamu"-huutoa, ja 206 naksahdusta, kun luuranko haki paikkaansa, myöhemmin olin valmis kohtaamaan maailman.
Ihmettelin vain sitä, kun lehtiluukku kolahti; yleensä se tapahtuu tuntia aiemmin. Hetken pörrättyäni katsoin kellon digiboksista, ja se kertoi että aika todellakin oli tunti askelmittarin ilmoittamaan kellonaikaa aiempi.
Eikun takaisin pehkuihin...jossa en tietenkään enää saanut unta, vaan kääntelehdin levottomasti 45 minuuttia, kunnes kyljissäni oli vauhtiraidat, ja nousin ylös.
Eli jos juttuni on normaalia väsyneempää, tuossa selitys.
Tänään kuitenkin piti puhua tasapainosta.
Äskeinen esimerkki osoitti miten homma toimii: jotain hyvää seuraa aina jotain pahaa.
Hienommin ilmaistuna: voittamaani kosmista kalastus-reissua syvään etelään seuraa jossain vaiheessa tilanne, jossa universumi on saanut minut epämiellyttävään asentoon ja sanoo "röhki kuin sika".
Wiccalaisilla on kolminkertaisen paluun laki: "teitpä hyvää tai pahaa, saat kaiken takaisin kolminkertaisena."
Minullakin on kolminkertaisen paluun laki: "teitpä hyvää tai pahaa, universumi laittaa sinut röhkimään kuin sika. Pahimmillaan kolme kertaa."
Palaamme normaaliin lähetykseen jälleen mahdollisimman pian.
maanantai 26. marraskuuta 2007
Ruusu millä tahansa nimellä...
Se oli varmaan kaikista hauskaa.
"Mikä lapselle nimeksi? Jussi, Olli, Tuomas, Pasi?
Ei, nuo ovat niin vanhanaikaisia. Eikö voitaisi antaa jotain nykyaikaista ja "tätä hetkeä"?
Hei, miten olisi...Ridge!"
Kun tulevaisuudessa joku ihmettelee, mikä mahtoi olla se ratkaiseva hetki, se merkitsevä tilanne, joka johti lopulta tapahtumaan, josta filmataan viikon tv-elokuva Yhdysvalloissa, Metallityöväen liiton jäsenlehti Ahjo tekee aiheesta spesiaali-numeron, ja Suomen sarjakuvaseura käsittelee asiaa nettisivustonsa pikku-uutisia-osiossaan, niin kukaan ei älyä osoittaa juuri tuota kohtaa ihmiselämässä.
Lapsen nimeäminen on haastava, ja toisinaan ilmiselvästi liian haastava tehtävä vanhemmille sälytettäväksi.
Vaikka tiedän sillä varmistavani erityisen paikan helvetissä (heti siinä niiden ihmisten vieressä, jotka lukivat eläessään Harry Potter-kirjoja (teitähän varoitettiin) ja vähän niiden ihmisten jälkeen, jotka luulivat että asiakaspalvelu maan päällä oli helvetin huonoa (jep, korkeammillakin voimilla on ironian tajua) ), minusta on toisinaan suurta hupia lukea Helsingin sanomien "Syntyneitä"-osastoa.
Ihan vaan tietääkseni kuka tulee olemaan nesteessä.
Pikku vinkkinä: jos aiotte antaa lapsellenne nimen, joka ei saavuttanut suosiota edes 1800-luvulla jolloin se keksittiin, tai jonka sanaluokka on substantiivi, kannattaa ilmoittaa hänet jo nyt itsepuolustuskurssille.
Lisäksi, jos olette nimenneet lapsenne...no suoraan sanottuna, en tiedä mitä polttaessa...nimillä Rocket, Racer, Rebel, Rogue ja Rhiannon, alkaisin olemaan huolissani lastenne huumorintajusta.
Kirjoittamaton sääntö nimittäin on, että yksikään oikeusistuin ei tuomitse poikaa, joka sai ilmeisesti nimensä piirretyn mukaan ja päätti esilletuoda mielipiteensä siitä kovimman kautta.
Sama pätee tyttöihin, joiden isä nimeää heidät sarjakuva-pahiksen mukaan.
Mutta eihän siinä ole mitään pahaa, vaikka käytettäisiin pikkaisen mielikuvitusta? Väärin.
Egosentriset ja identiteettiimme liittyvät tarpeet muokkaavat tutkimuksen mukaan käyttäytymistämme.
Koska koemme useimmiten itsemme positiivisessa mielessä, koemme miellyttävinä asiat jotka liittyvät meihin, esimerkiksi kirjaimet nimessämme; tieteellinen nimi tälle on vihjaava egotismi.
Useiden tutkimuksien mukaan se on merkittävässä asemassa silloin kun päätämme mm. missä asumme ja mitä alamme tehdä elääksemme.
Ja te nimesitte lapsenne juuri Ridgeksi...
Ehkä meidän pitäisi alkaa nimeämään lapsia kuten intiaanit aikoinaan; ensimmäinen asia minkä tuore äiti näki astuessaan tiipiistä ulos, tuli olemaan lapsen nimi.
Myönnetään, jokaista Hiipivää Sutta, Tömistelevää Karhua, Mahtavaa Hirveä ja Humisevaa Mäntyä kohtaan oli aina Kaksi Koiraa Hässii, mutta jokaisessa järjestelmässä on puutteensa.
"Mikä lapselle nimeksi? Jussi, Olli, Tuomas, Pasi?
Ei, nuo ovat niin vanhanaikaisia. Eikö voitaisi antaa jotain nykyaikaista ja "tätä hetkeä"?
Hei, miten olisi...Ridge!"
Kun tulevaisuudessa joku ihmettelee, mikä mahtoi olla se ratkaiseva hetki, se merkitsevä tilanne, joka johti lopulta tapahtumaan, josta filmataan viikon tv-elokuva Yhdysvalloissa, Metallityöväen liiton jäsenlehti Ahjo tekee aiheesta spesiaali-numeron, ja Suomen sarjakuvaseura käsittelee asiaa nettisivustonsa pikku-uutisia-osiossaan, niin kukaan ei älyä osoittaa juuri tuota kohtaa ihmiselämässä.
Lapsen nimeäminen on haastava, ja toisinaan ilmiselvästi liian haastava tehtävä vanhemmille sälytettäväksi.
Vaikka tiedän sillä varmistavani erityisen paikan helvetissä (heti siinä niiden ihmisten vieressä, jotka lukivat eläessään Harry Potter-kirjoja (teitähän varoitettiin) ja vähän niiden ihmisten jälkeen, jotka luulivat että asiakaspalvelu maan päällä oli helvetin huonoa (jep, korkeammillakin voimilla on ironian tajua) ), minusta on toisinaan suurta hupia lukea Helsingin sanomien "Syntyneitä"-osastoa.
Ihan vaan tietääkseni kuka tulee olemaan nesteessä.
Pikku vinkkinä: jos aiotte antaa lapsellenne nimen, joka ei saavuttanut suosiota edes 1800-luvulla jolloin se keksittiin, tai jonka sanaluokka on substantiivi, kannattaa ilmoittaa hänet jo nyt itsepuolustuskurssille.
Lisäksi, jos olette nimenneet lapsenne...no suoraan sanottuna, en tiedä mitä polttaessa...nimillä Rocket, Racer, Rebel, Rogue ja Rhiannon, alkaisin olemaan huolissani lastenne huumorintajusta.
Kirjoittamaton sääntö nimittäin on, että yksikään oikeusistuin ei tuomitse poikaa, joka sai ilmeisesti nimensä piirretyn mukaan ja päätti esilletuoda mielipiteensä siitä kovimman kautta.
Sama pätee tyttöihin, joiden isä nimeää heidät sarjakuva-pahiksen mukaan.
Mutta eihän siinä ole mitään pahaa, vaikka käytettäisiin pikkaisen mielikuvitusta? Väärin.
Egosentriset ja identiteettiimme liittyvät tarpeet muokkaavat tutkimuksen mukaan käyttäytymistämme.
Koska koemme useimmiten itsemme positiivisessa mielessä, koemme miellyttävinä asiat jotka liittyvät meihin, esimerkiksi kirjaimet nimessämme; tieteellinen nimi tälle on vihjaava egotismi.
Useiden tutkimuksien mukaan se on merkittävässä asemassa silloin kun päätämme mm. missä asumme ja mitä alamme tehdä elääksemme.
Ja te nimesitte lapsenne juuri Ridgeksi...
Ehkä meidän pitäisi alkaa nimeämään lapsia kuten intiaanit aikoinaan; ensimmäinen asia minkä tuore äiti näki astuessaan tiipiistä ulos, tuli olemaan lapsen nimi.
Myönnetään, jokaista Hiipivää Sutta, Tömistelevää Karhua, Mahtavaa Hirveä ja Humisevaa Mäntyä kohtaan oli aina Kaksi Koiraa Hässii, mutta jokaisessa järjestelmässä on puutteensa.
Blogivastaaja, edelleen
Hei, minä olen automatisoitu blogivastaaja.
Meidän täytyy lakata lakata tapaamasta tällä tavalla. Miksi emme koskaan tapaa sivistyneesti? Minä, te, vähän viiniä, pikkaisen juustoa ja muutama sata lähintä julkkisystävääni.
Ai niin, jos joku (sillä jos sokea kanakin löytää siemenen, niin kai tännekin joku eksyy) ihmetteli miksi perjantaina Itkumuurilla oli normaalia hiljaisempaa, ja maito ei ollut muuttunut hapantunut siinä vaiheessa kun se osui aamukahviinne, niin se johtui siitä että arvoisa bloginpitäjä oli käymässä parturissa.
Kuten varmaan kaikki...taas minä haksahdan olettamaan että joku tätäkin lukee, varmaankin se viimeöinen bailaus Hiltonin perheen jälkikasvun pikkujouluissa kostautuu...muistatte, bloginpitäjällämme on ollut ongelmia tukanleikkuun kanssa.
Miksi hän ei tee sitä ainoaa oikeaa liikettä, minkä kuka tahansa edes ensimmäisen parillisen luvun aivosoluja omaava henkilö tekisi, eli vaihtaisi liikettä, en käsitä. Tai sitten hän ainakin voisi antaa sen "ulkoistetun työvoimansa" vaikka ansaita palkkansa, ja keriä tukan gurkha-veitsellään.
Kukaan ei varmasti huomaisi mitään eroa siihen nykyiseen varpuspesän halpakopioon.
Me kyllä yritimme porukalla lohduttaa häntä sanomalla, että jos tukkaa ei saa muun kuin ilkeän natsi-Tintin tukkalaitteen näköiseksi, niin ehkä se on sitten merkki jostain. Jostain syystä tämä ei oikein tuottanut toivottua tulosta.
Siksi sen sijaan, että perjantaina olisi taas tuhlattu ihan hyvän näppäimistön aikaa, neiti sankarimme kävi pää syvällä hupparin sisällä (tai kuten me aina hyvän tuttavani Roberto Cavallin kanssa sitä kutsumme, "amis-burkha") ostamassa tofu-vähärasvaista suklaajäätelöä ja Fazerin sinistä suklaata.
Loppupäivä menikin sitten mässäillessä ja katsellessa Titanicin erikois-erikois-erikois-erikois-ohjaajan-versiota: siinä laiva ei osunut jäävuoreen, ja kun laiva pääsi satamaan, kävi ilmi että Leonardo DaVincin näyttelemä henkilö olikin oikeasti pienen keski-Eurooppalaisen valtion prinssi, joka vain oli pukeutunut rääsyläiseksi kohdatakseen tosirakkautensa.
Joka tapauksessa, riippuen siitä miten hyvin idioottimme (lisäisin muuten "savantin", mutta en kykene huijaamaan itseäni sen jälkeen kun hän oli katsonut leffan viisi kertaa putkeen), saa ajeltua rintakarvansa ja liimattua siitä tukkaan paikkausta, hän varmaan saa kirjoitettua huomiseksi jotain.
Meidän täytyy lakata lakata tapaamasta tällä tavalla. Miksi emme koskaan tapaa sivistyneesti? Minä, te, vähän viiniä, pikkaisen juustoa ja muutama sata lähintä julkkisystävääni.
Ai niin, jos joku (sillä jos sokea kanakin löytää siemenen, niin kai tännekin joku eksyy) ihmetteli miksi perjantaina Itkumuurilla oli normaalia hiljaisempaa, ja maito ei ollut muuttunut hapantunut siinä vaiheessa kun se osui aamukahviinne, niin se johtui siitä että arvoisa bloginpitäjä oli käymässä parturissa.
Kuten varmaan kaikki...taas minä haksahdan olettamaan että joku tätäkin lukee, varmaankin se viimeöinen bailaus Hiltonin perheen jälkikasvun pikkujouluissa kostautuu...muistatte, bloginpitäjällämme on ollut ongelmia tukanleikkuun kanssa.
Miksi hän ei tee sitä ainoaa oikeaa liikettä, minkä kuka tahansa edes ensimmäisen parillisen luvun aivosoluja omaava henkilö tekisi, eli vaihtaisi liikettä, en käsitä. Tai sitten hän ainakin voisi antaa sen "ulkoistetun työvoimansa" vaikka ansaita palkkansa, ja keriä tukan gurkha-veitsellään.
Kukaan ei varmasti huomaisi mitään eroa siihen nykyiseen varpuspesän halpakopioon.
Me kyllä yritimme porukalla lohduttaa häntä sanomalla, että jos tukkaa ei saa muun kuin ilkeän natsi-Tintin tukkalaitteen näköiseksi, niin ehkä se on sitten merkki jostain. Jostain syystä tämä ei oikein tuottanut toivottua tulosta.
Siksi sen sijaan, että perjantaina olisi taas tuhlattu ihan hyvän näppäimistön aikaa, neiti sankarimme kävi pää syvällä hupparin sisällä (tai kuten me aina hyvän tuttavani Roberto Cavallin kanssa sitä kutsumme, "amis-burkha") ostamassa tofu-vähärasvaista suklaajäätelöä ja Fazerin sinistä suklaata.
Loppupäivä menikin sitten mässäillessä ja katsellessa Titanicin erikois-erikois-erikois-erikois-ohjaajan-versiota: siinä laiva ei osunut jäävuoreen, ja kun laiva pääsi satamaan, kävi ilmi että Leonardo DaVincin näyttelemä henkilö olikin oikeasti pienen keski-Eurooppalaisen valtion prinssi, joka vain oli pukeutunut rääsyläiseksi kohdatakseen tosirakkautensa.
Joka tapauksessa, riippuen siitä miten hyvin idioottimme (lisäisin muuten "savantin", mutta en kykene huijaamaan itseäni sen jälkeen kun hän oli katsonut leffan viisi kertaa putkeen), saa ajeltua rintakarvansa ja liimattua siitä tukkaan paikkausta, hän varmaan saa kirjoitettua huomiseksi jotain.
torstai 22. marraskuuta 2007
Kahvi, osa V (Tai pikakahvia, pikadialogia & pikavierailua)
- Kiitos kun kutsuitte minut käymään kahvilla. Siitä on niin pitkä aika kun on nähty.
- Kiva se on sinuakin nähdä. Ja kiitos hei näistä "Tämä keho on rakennettu kofeiinilla"-t-paidoista.
- Joo, miten osasitkin tuoda molemmille oikeankokoiset?
- Noh, muistin että sinun kokosi on S, koska sinä olet aina niin "ässä", varsinainen Ace.
- No höpsistä...
- Ja muistin että sinun paitasi koko on M, koska sinä olet aina niin äm...ä-mediuminkokoinen.
- Ulos.
- Jep jep. Sitähän minäkin.
- Kiva se on sinuakin nähdä. Ja kiitos hei näistä "Tämä keho on rakennettu kofeiinilla"-t-paidoista.
- Joo, miten osasitkin tuoda molemmille oikeankokoiset?
- Noh, muistin että sinun kokosi on S, koska sinä olet aina niin "ässä", varsinainen Ace.
- No höpsistä...
- Ja muistin että sinun paitasi koko on M, koska sinä olet aina niin äm...ä-mediuminkokoinen.
- Ulos.
- Jep jep. Sitähän minäkin.
keskiviikko 21. marraskuuta 2007
Looks like we made it
Edgar Allan Poelle ja Niilo Idmanille kiitos
Eilen, kun ma raukeasti iltavuorosta saavuttuani tahdoin silmät sulkea ja kuorsata,
ja alitajunnan seuloo salatietojaan, kuului ääntä jostain,
havahduin ja päätä nostain mietin, mistä ääni moinen tullutkaan.
Toisessa huoneistossa joku radiota paukuttaa, myöhä kuuntelija on se vain.
Unhottaa en voi ma tuota, toisen radion luota
soi kappale korvaan suoraan.
Varroin tyyneyden pilkahdusta, korvanapeista hain hiljaisuutta,
mutta kauas melu mieleni vei harhaamaan.
Ah, raskas iltavuoro, poissa nyt on;
olen päivävuoroton.
Pauhatessa radion, tuon kirotun vehkeen
jouduin valtaan hurjan vihan, kuin en ennen milloinkaan.
Vihdoin sentään pois sen hääsin, tunteitteni herraks pääsin,
kun ma kauan hoin ja sääsin: kohta siitä selvän saan
huoneistossa joku kaiuttimiin nojaa,
uneton kun ei unta saa.
Ajattelin että menen nyt, ja sanon suoraan sanat tylyt:
"Anteeks suokaa", lausun, "mutta vasta juuri työstä saavuin.
Otin pienen torkahduksen, totta kyllä takaa uksen
heikon kuulin luukutuksen, vaan sen miltei harhaks luin."
Ovelle jo ehdin, kunnes säpsähtäin
kuulin juonnon ja oli se mitä ärsyttäväin.
Pitkään siinä mietiskelin, uudet tuskan vaiheet elin,
mukaansa kun taas mun tempas pyörteet unten hurjimpain.
Mutta mykkänä kuin mana tyhjyys muuttumattomana
pysyi, kunnes radio ilmoille nous korahtain
kunnes alta ahdistuksen äännetyksi sain 'Naapurin kerpele'.
Kaiku vastas vain 'Naapurin kerpele'.
Viimein löytyi äänenväännin, mielin raskain tieni käänsin
takaisin, ja luukutusta kuulin hiukan hiljempaa.
Tällä kertaa toisaalta lie se tullut, mutta malta,
valittaa mull' on valta, mielipiteeni paljastaa.
Hetkeks tyynny, sydämeni, melun uuden kai
sama radiokanava yksin aikaan sai.
Melu kun korviini ehti, päähäni tulla hyppelehti
laulu, joka mukanansa 70-lukulaisuuden tunnun toi.
Luokseni sen mistä sainkaan, tässä kursailtu ei lainkaan
Ärsyttävyys kappaleiden Ultra Bran pahempi ei olla voi.
Päähäni aivokuorelle jämähti se soimaan,
kuin ei muuta aikoiskaan.
Ääni kappaleen vaiennut ei hituistakaan,
kun se kesken murheenikin hymyn loihti huulillein,
"Tuoreus kappaleena vaikk' on viety sulta, et sa kuulosta voimasoitetulta
vielä sävelesi iskee tulta, nimes lausu yksin tein.
Nimes lausu, jolla sut spiikeissä mainitaan."
Radio huus: "Looks like we made it".
Noin kun vastas laulu vanha, syvää tunsin kummastusta,
joskaan en sen vastaukseen mieltä saanut mahtumaan;
sillä ei kai tosissansa kukaan väitä muistavansa,
että hällä päässä keskiyöllä päässään
koskaan oisi soinut laulu, keskiyöllä ärsyttänyt
nimeltä 'Looks like we made it'.
Luritusta kauan kesti, korvissani toistona
laulu soitti, kunnes päädyin puoliääneen huokaamaan:
"Suotta mulle sointujasi tuhlaat, kohta lähteä sa halaat,
uuden hitin tullen jälleen palaat ale-laarin kokoelmaan .
Niinhän muutkin ystäväsi häipyneet on aikoinaan."
Radio huus: "Looks like we made it."
Viha väistyi ärsytyksen tieltä, nyt se puhui ulkomaan kieltä,
mutta ehkäpä ei muuta sanoa se tainnutkaan.
Ehkä joltain laulajalta, kohtalonsa murjomalta,
joka onnen kukkulalta suistui kuiluun alimpaan,
radiokanavalle saatiin halvalla muzakia yöaikaan:
When old feelings start to stir, looks like we made it.
Kappalevalinta outo musiikkipäällikön taas mua hymyilytti hiukan
vuoteeseeni kömmin, vaivuin peittoon pehmeään.
Siinä mietin, siinä pohdin, tapaukset tarkoin johdin
toisistansa kaikin kohdin päästäkseni tietämään,
miksi pääni tyhmä, ruma, iso sisäiset playbackit
teki soittaen 'looks like we made it'.
Sisäinen laulaja ääntänsä syyti, äänet korvaani hyyti
laulun lyriikka aivoihini kipeästi soidessaan.
Vaan tuo kappale ja ainoin valtaansa mun jälleen sai noin,
kun ma kuuloelimiini korvatulppia painoin:
siihen, ah, hiljaisuuteen korvani rauhoittumaan
vaivu ei enää milloinkaan.
Sitten luulin kuulevani kappaleen aivan toisen korvissain,
niin kuin enkelit ois käyneet harppuja soittamaan.
"Vihdoin", huusin, "unhoäänen, taivaan Herran mulle suoman
enkeleitten mulle tuoman pohjaan tyhjentaa ma saan!
Vihdoin irti kappaleesta kurjan päästä sallitaan!"
Radio huus: "Looks like we made it."
"Turman kappale! Klassikosta käydä mielit, kenties vasta
lähettinä pehmeiden radio-soundien tänne kiisit!
Näin siis kaikki duurit poista, aivojeni poimuista,
mielenrauhani raunioista sua kutsun vastaamaan:
Onko mitään muuta kappaletta korviini soimaan?"
Radio huus: "Looks like we made it."
"Turman kappale!" vastaan huusin, "rukoukseni ma uusin:
kautta formaattiradion, josta kai myös sinut kuullaan,
mulle kerro, totta haasta, eikö naapuri radiosta
kovaäänisestä ja isosta löydä muuta kanavaa?
Aamunkoitteessa taas valintanappulaa itse painaa saan."
Radio huus: "Looks like we made it."
"Roskaa kanavasi suoltaa! Lähde, ikiyöhös palaa
sinne väisty, missä radiotaajuudet yhä surisee valkoista meluaan!
Äänimaisemasi korvaani hamaan iskit, kappaleen löit soimaan,
sävelmäsi tuskaan yhteen, samaan naulitsee mut toistollaan!
Hiljene, ettei yksikään sointusi käynnistäs jää kertomaan!"
Radio huus: "Looks like we made it."
Turhaan pyydän hiljaisuutta, äänen yhtään laskematta
soi päässäni kappale, hievahda ei paikalta.
Lyriikoissaan vain se mailla sokerisuuden liikkuu irvokkailla,
kun sen ääni tarttuu korvaan hammasporan lailla
laulu ärsyttävä, sokerinen, josta sisäinen hyräilyni
pääse eroon enää milloinkaan.
Eilen, kun ma raukeasti iltavuorosta saavuttuani tahdoin silmät sulkea ja kuorsata,
ja alitajunnan seuloo salatietojaan, kuului ääntä jostain,
havahduin ja päätä nostain mietin, mistä ääni moinen tullutkaan.
Toisessa huoneistossa joku radiota paukuttaa, myöhä kuuntelija on se vain.
Unhottaa en voi ma tuota, toisen radion luota
soi kappale korvaan suoraan.
Varroin tyyneyden pilkahdusta, korvanapeista hain hiljaisuutta,
mutta kauas melu mieleni vei harhaamaan.
Ah, raskas iltavuoro, poissa nyt on;
olen päivävuoroton.
Pauhatessa radion, tuon kirotun vehkeen
jouduin valtaan hurjan vihan, kuin en ennen milloinkaan.
Vihdoin sentään pois sen hääsin, tunteitteni herraks pääsin,
kun ma kauan hoin ja sääsin: kohta siitä selvän saan
huoneistossa joku kaiuttimiin nojaa,
uneton kun ei unta saa.
Ajattelin että menen nyt, ja sanon suoraan sanat tylyt:
"Anteeks suokaa", lausun, "mutta vasta juuri työstä saavuin.
Otin pienen torkahduksen, totta kyllä takaa uksen
heikon kuulin luukutuksen, vaan sen miltei harhaks luin."
Ovelle jo ehdin, kunnes säpsähtäin
kuulin juonnon ja oli se mitä ärsyttäväin.
Pitkään siinä mietiskelin, uudet tuskan vaiheet elin,
mukaansa kun taas mun tempas pyörteet unten hurjimpain.
Mutta mykkänä kuin mana tyhjyys muuttumattomana
pysyi, kunnes radio ilmoille nous korahtain
kunnes alta ahdistuksen äännetyksi sain 'Naapurin kerpele'.
Kaiku vastas vain 'Naapurin kerpele'.
Viimein löytyi äänenväännin, mielin raskain tieni käänsin
takaisin, ja luukutusta kuulin hiukan hiljempaa.
Tällä kertaa toisaalta lie se tullut, mutta malta,
valittaa mull' on valta, mielipiteeni paljastaa.
Hetkeks tyynny, sydämeni, melun uuden kai
sama radiokanava yksin aikaan sai.
Melu kun korviini ehti, päähäni tulla hyppelehti
laulu, joka mukanansa 70-lukulaisuuden tunnun toi.
Luokseni sen mistä sainkaan, tässä kursailtu ei lainkaan
Ärsyttävyys kappaleiden Ultra Bran pahempi ei olla voi.
Päähäni aivokuorelle jämähti se soimaan,
kuin ei muuta aikoiskaan.
Ääni kappaleen vaiennut ei hituistakaan,
kun se kesken murheenikin hymyn loihti huulillein,
"Tuoreus kappaleena vaikk' on viety sulta, et sa kuulosta voimasoitetulta
vielä sävelesi iskee tulta, nimes lausu yksin tein.
Nimes lausu, jolla sut spiikeissä mainitaan."
Radio huus: "Looks like we made it".
Noin kun vastas laulu vanha, syvää tunsin kummastusta,
joskaan en sen vastaukseen mieltä saanut mahtumaan;
sillä ei kai tosissansa kukaan väitä muistavansa,
että hällä päässä keskiyöllä päässään
koskaan oisi soinut laulu, keskiyöllä ärsyttänyt
nimeltä 'Looks like we made it'.
Luritusta kauan kesti, korvissani toistona
laulu soitti, kunnes päädyin puoliääneen huokaamaan:
"Suotta mulle sointujasi tuhlaat, kohta lähteä sa halaat,
uuden hitin tullen jälleen palaat ale-laarin kokoelmaan .
Niinhän muutkin ystäväsi häipyneet on aikoinaan."
Radio huus: "Looks like we made it."
Viha väistyi ärsytyksen tieltä, nyt se puhui ulkomaan kieltä,
mutta ehkäpä ei muuta sanoa se tainnutkaan.
Ehkä joltain laulajalta, kohtalonsa murjomalta,
joka onnen kukkulalta suistui kuiluun alimpaan,
radiokanavalle saatiin halvalla muzakia yöaikaan:
When old feelings start to stir, looks like we made it.
Kappalevalinta outo musiikkipäällikön taas mua hymyilytti hiukan
vuoteeseeni kömmin, vaivuin peittoon pehmeään.
Siinä mietin, siinä pohdin, tapaukset tarkoin johdin
toisistansa kaikin kohdin päästäkseni tietämään,
miksi pääni tyhmä, ruma, iso sisäiset playbackit
teki soittaen 'looks like we made it'.
Sisäinen laulaja ääntänsä syyti, äänet korvaani hyyti
laulun lyriikka aivoihini kipeästi soidessaan.
Vaan tuo kappale ja ainoin valtaansa mun jälleen sai noin,
kun ma kuuloelimiini korvatulppia painoin:
siihen, ah, hiljaisuuteen korvani rauhoittumaan
vaivu ei enää milloinkaan.
Sitten luulin kuulevani kappaleen aivan toisen korvissain,
niin kuin enkelit ois käyneet harppuja soittamaan.
"Vihdoin", huusin, "unhoäänen, taivaan Herran mulle suoman
enkeleitten mulle tuoman pohjaan tyhjentaa ma saan!
Vihdoin irti kappaleesta kurjan päästä sallitaan!"
Radio huus: "Looks like we made it."
"Turman kappale! Klassikosta käydä mielit, kenties vasta
lähettinä pehmeiden radio-soundien tänne kiisit!
Näin siis kaikki duurit poista, aivojeni poimuista,
mielenrauhani raunioista sua kutsun vastaamaan:
Onko mitään muuta kappaletta korviini soimaan?"
Radio huus: "Looks like we made it."
"Turman kappale!" vastaan huusin, "rukoukseni ma uusin:
kautta formaattiradion, josta kai myös sinut kuullaan,
mulle kerro, totta haasta, eikö naapuri radiosta
kovaäänisestä ja isosta löydä muuta kanavaa?
Aamunkoitteessa taas valintanappulaa itse painaa saan."
Radio huus: "Looks like we made it."
"Roskaa kanavasi suoltaa! Lähde, ikiyöhös palaa
sinne väisty, missä radiotaajuudet yhä surisee valkoista meluaan!
Äänimaisemasi korvaani hamaan iskit, kappaleen löit soimaan,
sävelmäsi tuskaan yhteen, samaan naulitsee mut toistollaan!
Hiljene, ettei yksikään sointusi käynnistäs jää kertomaan!"
Radio huus: "Looks like we made it."
Turhaan pyydän hiljaisuutta, äänen yhtään laskematta
soi päässäni kappale, hievahda ei paikalta.
Lyriikoissaan vain se mailla sokerisuuden liikkuu irvokkailla,
kun sen ääni tarttuu korvaan hammasporan lailla
laulu ärsyttävä, sokerinen, josta sisäinen hyräilyni
pääse eroon enää milloinkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
