Moraalisesti alempiarvoisten ihmisten jäljittelystä, ei kuitenkaan niin että he olisivat kertakaikkiaan pahoja

Mikä on hauskaa?

Ei ainakaan kysymyksellä aloittaminen, kuten keskiverto äidinkielenopettajanne osaisi teille kertoa.
Ikävä kyllä suurin vaikuttaja kirjoittamiseeni ei koskaan ollut äidinkielen opettajani. Tämä luultavasti kyseenalainen kunnia kuuluu biologianopettajalleni.

Hän opetti meille kerran hyvän koevastauksen mallia. Hänen mukaansa vastauksena ei pidä olla ranskalaisilla viivoilla annettu selvitys esim. maksan toiminnasta, vaan johdonmukaisesti etenevä essee-vastaus. Se voisi alkaa vaikkapa "maksa, kas siinä oiva elin!"

Silloin päässäni naksahti (1). Koska kuulun siihen sukupolveen joka vielä jossain määrin ymmärsi kunnioittaa opettajia, minusta oli todella pahaan lsd:hen upotettujen kärpässienien aiheuttamaan trippiin (3) verrattavaa se, että noinkin kunnianarvoisa henkilö heittää tuollaista vitsiä. Ja vieläpä sellainen jolta ei sitä odottanut!
Voisiko olla, että maailma ei olisikaan niin suora ja yksinkertainen paikka kuin luulin? Todellisuus, mikä konsepti...

Tämä myös opetti minulle mikä tekee jostain oikeasti hauskaa.

Ristiriita.

Suomalaiset ovat oikeasti hiljaista porukkaa. Siksi suomalaisista on hauskaa kun joku huutaa (4). Tyylipisteitä saa lisää kiroilusta.
Sen vuoksi Kiroileva siili on hauska ja tämä blogi saa aikaan repeämistä julkisesti.
Ihmiset eivät odota että jokin söpö kuten siili kiroilisi, tai että blogi voisi koostua pelkästään ja yksinomaan raivoamisesta, kiroilemisesta ja kaiken mahdollisen vihaamisesta.

Koska se on ristiriidassa odotusten kanssa, ihmiset reagoivat. Yleensä nauramalla.

Okei, jos kerran ristiriita on kaiken komedian a ja å, niin sittenhän minun pitäisi pystyä vetelemään esille vitsejä joiden loppuhuipennusta ette edes osanneet aavistaa, vaikka hihoissani ja päässäni ei olekaan mitään. Eikö?

Kokeillaas...
"Te kaikki varmaan tunnette puhelinvastaajan? Se on se näppärä laitos johon voitte äänittää viestin jonka soittaja sitten kuulee jos ette vastaa.
Oletteko koskaan ajatelleet miten näppärää se olisi jos teidän kädellännekin olisi sellainen? Kyllähän te tiedätte? "Puhu mun kädelle" ja silleen...(vau, vaikea yleisö)...tyyliin "Hei, tämä on T:n käsi. Olen juuri tällä hetkellä joko pitelemässä jotain, työntymässä jonnekin tai kyvytön olemaan paikallani liian monen kahvikupillisen jälkeen. Siksi en voi juuri nyt kuunnella mitä halusit sanoa, mutta jätä viesti niin palaan asiaan.

Jos haluat että T ei käy teilaamassa asiakasta joka huusi puhelimeen että "verkko on kaatunut!" ja T:n kysyessä missä, asiakas vastasi "tää on taas teidän syytä!" ja löi luurin korvaan, nosta peukalo ylös. Jos haluat että asiakkaalle tapahtuu "onnettomuus", laske peukalo alas.

Jos haluat ilmaista pettymystäsi T:hen siitä että hän löi vetoa että pystyy juomaan juoma-automaatin pikakahvia, joka maistuu siltä kuin kuumaan veteen olisi liuotettu ruskea liitu, eikä hän kutsunut sinua katsomaan sitä, heiluttele etusormeasi edestakaisin.

Jos olit ensimmäisessä kohdassa mainittu asiakas, nosta keskisormi pystyyn.

Jos oleskelulupasi maassa alkaa umpeutua, ja tarvitset äkkiä kulissiavioliiton sen jatkamiseksi, heiluttele vasemman käden nimetöntä houkuttelevasti.

Jos olet päättänyt tulla ulos komerosta, ja mielestäsi T on aina ollut jollain oudolla tavalla viehättävä, koukista pikkurilliäsi merkitsevästi.

Kiitos."

Oliko tuo hauskaa? Niinpä. No te ymmärrätte sen sitten myöhemmin.


(1) Kuten monia muita asioita joita kokee ensimmäisen kerran, myöskään sitä ensimmäistä kertaa kun päässä naksahtaa ei unohda. En ole myöskään unohtanut sitä ensimmäistä kertaa kun ymmärsin että Kafka ei kirjoittanut fiktiota (2)

(2) Olimme unohtaneet hakea kesätöissäni postilaatikosta eilisen päivän postin, jonka tiesimme odottavan siellä meitä. Saadaksemme postin meidän piti saada sihteeriltä avain postilaatikkoon. Seuraava dialogi on suunnilleen mitä tapahtui:
- Hei, saisinko postilaatikkomme avaimen, ottaisin sieltä postit pois.
- Siellä ei voi olla postia.
- Kyllä siellä on, unohdimme käydä hakemassa eilen postin. Tarvitsisimme postin, joten voisinko mitenkään saada avainta hetkeksi lainaan?
- Siellä ei ole postia.
- Ai, minä kun luulin siellä oli, koska me olemme odottaneet yhtä pakettia ja siellä ovat eilisen lehdet, joten kyllä siellä on sitä postia.
- Siellä ei voi olla postia.
- Mutta kun minä tiedän että siellä on sitä postia. Miten niin siellä ei voi olla postia?
- Koska postinjakaja ei ole vielä käynyt tältä päivältä.
- Ai, no tulen sitten myöhemmin uudestaan, mutta tarvitsisin nyt eilisen postin, joten sitä avainta...
- Eikun siellä ei voi olla postia, koska postinkantaja ei ole vielä käynyt tälle päivälle.
- Mutta kävihän postinkantaja siellä eilen. Siellä on siis eilisen postin, jota emme hakeneet eilen. Joten siellä on postia. Etkö nyt voisi antaa sitä avainta edes pieneksi hetkeksi?
- En kun siellä ei ole postia. Mistä sinä edes tiedät että siellä on postia? Oletko sinä yrittänyt murtautua postilaatikkoon?
- En! Mutta...eilen...ei haettu postia...joten siellä pitää olla postia ja...
- Postin avainta ei anneta kuin vasta sitten kun postia on. Hei.

Myöhemmin, kun posti oli jaettu, olin hyvin lähellä näyttää eilen päivättyjä lehtiä, mutta jos elämä on opettanut jotain, niin pyhien miesten kanssa ei ryssitä, koska heillä on jumala puolellaan, ja aikanaan kansanmurhan yrityksestä ja veronkierrosta vankilassa istuneen näköisten sihteerien kanssa ei ryssitä, koska heillä on hallintojohtaja puolellaan.

(3) Olen kuunnellut isojen poikien puheita.

(4) Totuuden nimissä on kerrottava, että huutaminen on toisinaan vakava asia. Esimerkiksi ulkomailla "huutaminen" on suomalaisten toiseksi eniten käyttämä kieli "huonon enklannin" lisäksi.

Tämä perustuu siihen teoriaan, että äänenvoimakkuuden lisääntyessä ihmisten käsityskyky lisääntyy suhteessa saman verran.
Sen takia esimerkki Tuska-hevifestareilla 99% kävijöistä saapuu paikalle vain bilettämään, mutta festivaalien loputtua he keskustelevat kuinka rationaalisuus oikeastaan on normatiivisesti arvostelma-herkkien asenteiden puolesta perustavia perusteita parempi.