Väliin henkilökohtaista, osa VIII

Kuumeinen olo. Eikä silleen hyvällä tavalla.

Tämä tarkoittaa sitä että satu ei jatku ainakaan tänään.

En nimittäin mielelläni kirjoita kuumeisena.
Yleensä kaikki tällöin sanomani, tekemäni ja kirjoittamani herättää jälkeenpäin tarkasteltuna ääneen esitetyn tuskaisen parkaisun "miksi kukaan ei sanonut mitään?!", johon olkapääni vieressä lentävä vaaleanpunainen möhköfantti vastaa "mutta Sir, te olette tehneet usein hyvin selväksi, että ylhäisyytenne viestintää missään muodossa ei saa kommentoida sen tapahtumahetkellä."

Enkä mielelläni riitele vaaleanpunaisen lentävän möhköfanttini kanssa, toisinaan pelkään että ilman sen tuomaa seuraa yksinäisyyteeni tulisin hulluksi.

Jos nyt ihmettelette miksi olen töissä enkä kotona lepäämässä, niin syynä on fysiologiani.

Minulle harvoin nousee varsinaista kuumetta. Jos jotain, niin korkeintaan lämpöni laskee sille tasolle, että kuka tahansa kuolemansyyntutkija osaisi kertoa että olen ollut kliinisesti kuollut noin kolme tuntia.
Lisäksi kun täyttää muutaman merkittävän ominaisuuden eli "ikä: 30 >", "status: ammattilainen", "kahvinhimo: vain työpaikan ilmaisella kahvilla tyydytettävissä" ei kotiin voi jäädä makaamaan vain sen vuoksi että on pikkaisen paha olo.

Mutta otan tämän päivän rennosti, lisään työintoa kahvilla ja ja vähennän sitä teellä.

Yritän myös olla kuuntelematta mohköfanttiani, joka tahtoisi että kirjoitan siitä kuinka leppäkerttujen selässä olevat tummat pisteet ovat oikeasti molekyylimalleja, jotka mallintamalla tietokoneelle voitaisiin luoda 100% toimiva flunssa-lääke tai terveysvaikutteiset ranskalaiset perunat.

Johan minä sanoin että maailma ei ole valmis mustaherukka-mentholi-makuisiin rasvaperunoihin.